Ophrys insectifera – kimalaisorho

  • Ophrys insectifera L. – kimalaisorho
  • Ophrys L. – koruorhot
  • Orchidaceae – kämmekkäkasvit

Kimalaisorho, Ophrys insectifera, on monivuotinen, noin 15-30 cm korkea ruoho, jolla on kaksi juurimukulaa. Mukulat ovat pyöreitä, liuskattomia ja läpimitaltaan tavallisesti noin 1,5 cm. Mukuloiden yläpuolella on juurikiehkura. Varsi on haaraton, ohuehko ja liereä sekä vihreä ja kalju. Sen tyvellä on 1-2 väljää, tuppimaista alalehteä. Varren alaosassa on 2-3(-4) pitkätuppista lehteä lähes ruusukemaisesti. Ne ovat soikeahkoja tai suikeahkoja ja suippo- tai tylpähkökärkisiä sekä yleensä noin 3-8 cm pitkiä ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-2,5 cm leveitä. Varren alaosassa olevien lehtien yläpuolella on 1-2 pitkätuppista varsilehteä, jotka ovat alempien kaltaisia, mutta varsinkin ylin lehti on muita selvästi pienempi. Varren yläosa on lehdetön. Kaikki lehdet ovat molemmin puolin tasaisen vihreitä, silposuonisia ja ehytlaitaisia sekä kaljuja.

Kukinto on tavallisesti noin 6-12 cm pitkä ja noin 3-14-kukkainen. Kukat ovat kukintorangalla kierteisesti, harvakseen ja yksittäin tukilehtensä hangassa. Tukilehdet ovat suikeahkoja, ehyt- ja kalvolaitaisia, vihreitä sekä kaljuja ja yleensä laidoiltaan ylöspäin kiertyneitä. Pituutta niillä on useimmiten 10-20 mm. Sikiäin on liereä, pysty ja kärjestään ulospäin taipunut sekä vihreä ja kalju. Pituutta sillä on noin 10-15 mm.

Kuudesta kehälehdestä kolme ulointa ovat leveänsoikeita, pyöreähkökärkisiä ja noin 5-7 mm pitkiä. Kaksi niistä suuntautuvat sivulle ja yksi suoraan ylöspäin. Sisemmät kehälehdet matkivat hyönteistä. Niistä kaksi ylempää ovat tasasoukat, lankamaisen kapeat, ruskeat tai mustanruskeat ja ulospäin törröttävät sekä noin 5 mm pitkät. Niiden on tarkoitus näyttää hyönteisen tuntosarvilta. Kolmas sisempi kehälehti muodostaa noin 10-12 mm pitkän, riippuvan ja kannuksettoman huulen, jonka kärkiosa on kaksiliuskainen ja noin 6-8 mm leveä. Ylempänä huulen sivuilla on vielä yksi alaviisto liuska molemmilla laidoilla. Huuli on väritykseltään tumman- tai mustanruskea muuten, mutta ylempien sivuliuskojen alapuolella, huulen keskiosassa on vaalea, siniharmaaseen vivahtava, kiiltävä laikku. Tummat kohdat ovat hyvin lyhytkarvaiset. Koko alapinta on yksivärisen vaaleanvihreä tai kellertävä. Huuli muistuttaa sivuliuskoineen, värityksineen ja karvoineen hyönteistä.

Hetiö ja emiö ovat yhdistyneet siitintukuksi, jossa on yksi hede ja sen alapuolella kaksi luottipintaa. Ylimmäksi nousee kaksilokeroinen ponsi. Lokeroissa ovat tarttumakantaiset siitepölymyhkyt. Siitintukku täydentää hyönteisvaikutelman näyttäen sen päältä silmineen. Kukassa ei ole ollenkaan mettä, joten pölytys perustuu hyvin pitkälle vietyyn ja perusteelliseen huijaukseen. Vaikka Ruotsin Öölannissa jo 1960-luvulla tehdyssä seurantatutkimuksessa havaittiin, että kukissa poikkeilee ainakin satunnaisesti jopa yli 70 hyönteislajia, varsinaiseen pölytykseen on erikoistunut vain pari kaskaspistiäis- eli velhohukkalajia, pistevelhohukka, Argogorytes mystaceus ja silovelhohukka, A. fargeii.

Kimalaisorhon suomalainen nimi on hieman harhaanjohtava, sillä sen kukka on erikoistunut huijaamaan juuri edellä mainittuja petopistiäisiä. Pistiäisurokset kuoriutuvat ennen naaraita juuri orhon kukinta-aikaan. Kukat erittävät naaraiden tuoksuferomoneja oikeita naaraita voimakkaammin. Tuoksun houkuttelemat koiraat näkevät orhon kukassa paikalleen asettuneen naaraan. Jopa huulen vaalean läikän heijastus näyttää laskostetuilta siiviltä. Oletetun naaraan päälle laskeutuva koiras yrittää paritella ja saa siinä tuoksinassa siitepölymyhkyt otsaansa. Vaikka homma ei loppuun asti toiminutkaan, uros vierailee hajujen houkuttamana vielä useammissa muissa kukissa ennen kuin lopulta oppii välttämään näitä ”valemorsiamia”. Kun viettiensä ajamia koiraita on aina useampia, ainakin osa kukista tulee pölytetyiksi. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.

Noin 20 % kukista kehittyy hedelmäasteelle saakka. Hedelmä on pysty, soikean sukkulamainen ja vahvasuoninen sekä noin 15-20 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 4-5 mm paksu kota, joka avautuu suonien vierestä. Siementuotanto on runsasta ja pienet siemenet leviävät tuulen mukana. Kämmeköiden siemenissä ei ole vararavintoa. Jotta siemenestä voi kehittyä uusi kasvi, sen täytyy päästä yhteyteen sopivan sienikumppanin kanssa ja saada kasvuunsa tarvittava ravinto sienijuuren avulla. Taimivaiheeseen pääsy edellyttää myös sopivaa, kalkkipitoista kasvupaikkaa. Monien muiden kämmekkälajien tavoin kimalaisorhon esiintyminen voi olla oikullista. Se kykenee sienijuurensa ja juurimukuloidensa avulla piileksimään jopa vuosikausia maan alla, kunnes lepokauden jälkeen taas intoutuu maanpäälliseen elämään.

Kimalaisorho on Suomessa harvinainen muinaistulokas Ahvenanmaalla, jossa sillä ehkä on edelleen yhteensä kymmenkunta kasvupaikkaa Eckerössä, Finströmissä, Hammarlandissa ja Jomalassa. Lajin suunta on ollut siellä taantuva lähinnä niittyjen umpeenkasvun vuoksi. Manner-Suomessa kimalaisorho on uustulokas, joka löydettiin ensimmäisen kerran Varsinais-Suomen eliömaakunnasta, Paraisilta, 1977. Siellä kasvupaikat ovat kalkkilouhoksen ja -tehtaan lähialueilla, kalkkipölyn vaikutuspiirissä. Laji onkin kalkinvaatija. Sen kasvupaikkoina ovat lähinnä kosteat, lehtoiset niityt, lettosuot ja kosteat metsät. Paraisilla se tosin kykenee kalkin avulla kasvamaan jopa mäntykankaalla. Kimalaisorho on rauhoitettu koko Suomessa. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu erittäin uhanalaiseksi (EN). Uhanalaisuuteen vaikuttavat pieni populaatiokoko ja jatkuva taantuminen. Suurimmat uhkatekijät ovat avoimien alueiden sulkeutuminen, ojitus ja rakentaminen sekä metsien uudistamis- ja hoitotoimet. Muissa Pohjoismaissa lajia esiintyy Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kimalaisorhon esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Ophrys insectifera - kimalaisorho on noin 15-30 cm korkea ja hoikkavartinen kämmekkä, jonka lehdet sijaitsevat tyvellä ja varren alapuoliskossa. Kasvi häipyy kokonsa ja värityksensä puolesta helposti taustaansa niin, että se jää huomaamatta erikoisenmallisista kukistaan huolimatta. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera – kimalaisorho on noin 15-30 cm korkea ja hoikkavartinen kämmekkä, jonka lehdet sijaitsevat tyvellä ja varren alapuoliskossa. Kasvi häipyy kokonsa ja värityksensä puolesta helposti taustaansa niin, että se jää huomaamatta erikoisenmallisista kukistaan huolimatta. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera - kimalaisorho on Suomessa erittäin uhanalainen laji, jolla on jäljellä kymmenkunta kasvupaikkaa Ahvenanmaalla. Kalkkikiven louhinta ja käsittelyprosessi ovat luoneet Paraisille suotuisat olosuhteet tälle kalkinvaatijalle ja se saapuikin sinne uustulokkaana ilmavirtojen avulla kaukolevintänä todennäköisesti Virosta, Gotlannista tai Öölannista. Kalkin rikastaman maaperän ansiosta kasvupaikaksi kelpaa jopa mäntyvoittoinen kangasmaasto, kuten neulaskarike osoittaa. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera – kimalaisorho on Suomessa erittäin uhanalainen laji, jolla on jäljellä kymmenkunta kasvupaikkaa Ahvenanmaalla. Kalkkikiven louhinta ja käsittelyprosessi ovat luoneet Paraisille suotuisat olosuhteet tälle kalkinvaatijalle ja se saapuikin sinne uustulokkaana ilmavirtojen avulla kaukolevintänä todennäköisesti Virosta, Gotlannista tai Öölannista. Kalkin rikastaman maaperän ansiosta kasvupaikaksi kelpaa jopa mäntyvoittoinen kangasmaasto, kuten neulaskarike osoittaa. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera - kimalaisorho on lähes aina hyvin pystyvartinen. Liekö maassa olevat kuivat oksankappaleet tai muu este saaneet sen kuvan tavoin erikoisesti kaareutumaan. Kimalaisorho on esiintymisessään usein oikullinen. Se kykenee monen muun kämmekän tavoin piileksimään jopa vuosikausia maan alla sienijuurensa ja juurimukuloidensa avulla. Sitten kun mukuloissa on taas tarpeeksi energiaa ja olosuhteet ovat muutenkin suotuisat, se palaa maanpäälliseen elämään. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera – kimalaisorho on lähes aina hyvin pystyvartinen. Liekö maassa olevat kuivat oksankappaleet tai muu este saaneet sen kuvan tavoin erikoisesti kaareutumaan. Kimalaisorho on esiintymisessään usein oikullinen. Se kykenee monen muun kämmekän tavoin piileksimään jopa vuosikausia maan alla sienijuurensa ja juurimukuloidensa avulla. Sitten kun mukuloissa on taas tarpeeksi energiaa ja olosuhteet ovat muutenkin suotuisat, se palaa maanpäälliseen elämään. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera - kimalaisorhon kukinto on tavallisesti noin 6-12 cm pitkä ja noin 3-14-kukkainen (kuvassa nuppuineen 8-kukkainen). Kukat ovat kukintorangalla kierteisesti, harvakseen ja yksittäin tukilehtensä hangassa. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera – kimalaisorhon kukinto on tavallisesti noin 6-12 cm pitkä ja noin 3-14-kukkainen (kuvassa nuppuineen 8-kukkainen). Kukat ovat kukintorangalla kierteisesti, harvakseen ja yksittäin tukilehtensä hangassa. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera - kimalaisorhon kukka muistuttaa vihreälle kukalle laskeutunutta hyönteistä. Tämä on koko orhojen runsaslajisessa suvussa tärkeä medettömään pölytykseen liittyvä sopeutuma. Kuudesta kehälehdestä kolme ulointa ovat leveänsoikeita, pyöreähkökärkisiä ja noin 5-7 mm pitkiä. Sisemmistä kehälehdistä kaksi ylempää ovat lankamaisen kapeat, noin 5 mm pitkät ja kuin hyönteisen tuntosarvet. Kolmas sisempi kehälehti on noin 10-12 mm pitkä, riippuva huuli, jonka kärkiosa on kaksiliuskainen ja noin 6-8 mm leveä. Ylempänä huulen sivuilla on vielä yksi alaviisto liuska molemmilla laidoilla. Huuli on väritykseltään tumman- tai mustanruskea muuten, mutta sen keskiosassa on vaalea, siniharmaaseen vivahtava, kiiltävä laikku. Koko huulen alapinta on yksivärisen vaaleanvihreä tai kellertävä. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera – kimalaisorhon kukka muistuttaa vihreälle kukalle laskeutunutta hyönteistä. Tämä on koko orhojen runsaslajisessa suvussa tärkeä medettömään pölytykseen liittyvä sopeutuma. Kuudesta kehälehdestä kolme ulointa ovat leveänsoikeita, pyöreähkökärkisiä ja noin 5-7 mm pitkiä. Sisemmistä kehälehdistä kaksi ylempää ovat lankamaisen kapeat, noin 5 mm pitkät ja kuin hyönteisen tuntosarvet. Kolmas sisempi kehälehti on noin 10-12 mm pitkä, riippuva huuli, jonka kärkiosa on kaksiliuskainen ja noin 6-8 mm leveä. Ylempänä huulen sivuilla on vielä yksi alaviisto liuska molemmilla laidoilla. Huuli on väritykseltään tumman- tai mustanruskea muuten, mutta sen keskiosassa on vaalea, siniharmaaseen vivahtava, kiiltävä laikku. Koko huulen alapinta on yksivärisen vaaleanvihreä tai kellertävä. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera - kimalaisorhon huulen yläpuolella on hetiön ja emiön yhdistävä siitintukku, jossa ylimpänä on kaksilokeroinen heteen ponsi ja sen alla emin luottipinnat. Siitintukku täydentää hyönteisvaikutelman näyttäen sen päältä silmineen. Medettömän kukan pölytys perustuu hyvin pitkälle vietyyn huijaukseen, joka kohdistuu vain pariin kaskaspistiäis- eli velhohukkalajiin. Kukka erittää voimakkaasti näiden petopistiäisten naaraiden feromoneja. Kukan muoto, huulen väritys ja karvoitus sekä sen vaalean kohdan synnyttämä siipikiilto erehdyttävät urokset yrittämään parittelua. Tässä touhussa ne saavat siitepölymyhkyt otsaansa ja kuljettavat niitä mukanaan toisiin kukkiin. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera – kimalaisorhon huulen yläpuolella on hetiön ja emiön yhdistävä siitintukku, jossa ylimpänä on kaksilokeroinen heteen ponsi ja sen alla emin luottipinnat. Siitintukku täydentää hyönteisvaikutelman näyttäen sen päältä silmineen. Medettömän kukan pölytys perustuu hyvin pitkälle vietyyn huijaukseen, joka kohdistuu vain pariin kaskaspistiäis- eli velhohukkalajiin. Kukka erittää voimakkaasti näiden petopistiäisten naaraiden feromoneja. Kukan muoto, huulen väritys ja karvoitus sekä sen vaalean kohdan synnyttämä siipikiilto erehdyttävät urokset yrittämään parittelua. Tässä touhussa ne saavat siitepölymyhkyt otsaansa ja kuljettavat niitä mukanaan toisiin kukkiin. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera - kimalaisorhon kukan huulessa ei ole kannusta. Sen sikiäin on liereä, pysty ja kärjestään ulospäin taipunut. Pituutta sillä on noin 10-15 mm. Tukilehdet ovat suikeahkoja ja yleensä laidoiltaan ylöspäin kiertyneitä. Pituutta niillä on useimmiten 10-20 mm. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera – kimalaisorhon kukan huulessa ei ole kannusta. Sen sikiäin on liereä, pysty ja kärjestään ulospäin taipunut. Pituutta sillä on noin 10-15 mm. Tukilehdet ovat suikeahkoja ja yleensä laidoiltaan ylöspäin kiertyneitä. Pituutta niillä on useimmiten 10-20 mm. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera - kimalaisorhon kukan huulivärit voivat myös vaihdella. Erehtyneekö kaskaspistiäis- eli velhohukkauros luulemaan näinkin vaaleaa tapausta lajinsa naaraaksi, jos houkutustuoksu on kuitenkin oikea. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera – kimalaisorhon kukan huulivärit voivat myös vaihdella. Erehtyneekö kaskaspistiäis- eli velhohukkauros luulemaan näinkin vaaleaa tapausta lajinsa naaraaksi, jos houkutustuoksu on kuitenkin oikea. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera - kimalaisorhon kukan huulivärit voivat myös vaihdella. Erehtyneekö kaskaspistiäis- eli velhohukkauros luulemaan näinkin vaaleaa tapausta lajinsa naaraaksi, jos houkutustuoksu on kuitenkin oikea. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera – kimalaisorhon kukan huulivärit voivat myös vaihdella. Erehtyneekö kaskaspistiäis- eli velhohukkauros luulemaan näinkin vaaleaa tapausta lajinsa naaraaksi, jos houkutustuoksu on kuitenkin oikea. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera - kimalaisorhon varren alaosassa oleva lehdet ovat soikeahkoja tai suikeahkoja ja suippo- tai tylpähkökärkisiä. Ne ovat yleensä noin 3-8 cm pitkiä ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-2,5 cm leveitä. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera – kimalaisorhon varren alaosassa oleva lehdet ovat soikeahkoja tai suikeahkoja ja suippo- tai tylpähkökärkisiä. Ne ovat yleensä noin 3-8 cm pitkiä ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-2,5 cm leveitä. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera - kimalaisorhon lehdet ovat molemmin puolin tasaisen vihreitä, kaljuja ja silposuonisia sekä ehytlaitaisia. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera – kimalaisorhon lehdet ovat molemmin puolin tasaisen vihreitä, kaljuja ja silposuonisia sekä ehytlaitaisia. V, Parainen, 13.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera - kimalaisorhon kukista noin 20 % kehittyy hedelmäasteelle saakka. Se on ihan kohtuullinen tulos huijaukseen perustuvalla pölytyssysteemillä. Kodat ovat täynnä pölymäisen pieniä siemeniä, jotka lähtevät lopulta tuulen matkaan. Näin vähäisempikin kotamäärä on riittävä, kunhan siemenille löytyy sopiva, kalkkinen maaperä ja sienikumppani. V, Parainen, 23.8.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera – kimalaisorhon kukista noin 20 % kehittyy hedelmäasteelle saakka. Se on ihan kohtuullinen tulos huijaukseen perustuvalla pölytyssysteemillä. Kodat ovat täynnä pölymäisen pieniä siemeniä, jotka lähtevät lopulta tuulen matkaan. Näin vähäisempikin kotamäärä on riittävä, kunhan siemenille löytyy sopiva, kalkkinen maaperä ja sienikumppani. V, Parainen, 23.8.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera - kimalaisorhon kota on pysty, soikean sukkulamainen ja vahvasuoninen sekä noin 15-20 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 4-5 mm paksu. Se avautuu suonien vierestä. Kuvan 18 mm pitkä kota on jo avautunut ja luovuttanut siemenensä halkeamien läpi puhaltavan tuulen mukaan. V, Parainen, 23.8.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ophrys insectifera – kimalaisorhon kota on pysty, soikean sukkulamainen ja vahvasuoninen sekä noin 15-20 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 4-5 mm paksu. Se avautuu suonien vierestä. Kuvan 18 mm pitkä kota on jo avautunut ja luovuttanut siemenensä halkeamien läpi puhaltavan tuulen mukaan. V, Parainen, 23.8.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.

Etusivulla mainittujen lähteiden lisäksi kannattaa tutustua kahteen suomalaiseen kämmekkäkirjaan:

  • Korhonen Mauri & Vuokko Seppo: Kämmekät Suomen orkideat. Forssa 1987. (Kirjan nimistö on osittain vanhentunut, mutta lajisto on kuvattu laajasti ja hyvin taustoittaen.)
  • Salmia Aulikki: Pohjolan uhanalaiset orkideat. Forssa 2013. (Kirjassa on Pohjoismaiden lajiston laajojen kuvausten lisäksi kerrottu myös hyvistä kämmekkäpaikoista.)

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto