- Orchis militaris L. – soikkokämmekkä
- Orchis L. – pallerokämmekät
- Orchidaceae – kämmekkäkasvit
Soikkokämmekkä, Orchis militaris, on monivuotinen, 20-50 cm (Suomessa yleensä enintään 30 cm) korkea ruoho, jonka juurakossa on kaksi vierekkäistä, 2-5 cm pitkää, soikeaa ja liuskatonta mukulaa, joiden yläpuolella on juurikiehkura. Varsi on haaraton, tanakka ja vaaleanvihreä. Varren tyvellä on 1-2 tuppimaista, lavatonta lehteä. Varren alaosassa on lähes ruusukemaisesti 2-5 pitkätuppista, 3-4 cm leveää, soikeaa, yleensä teräväkärkistä ja noin 10-13 cm pitkää lehteä. Lisäksi niiden yläpuolella on 1-2 tyveltään tuppimaista, soikeaa, noin 2-3 cm leveää ja alalehtiä lyhyempää lehteä. Varren yläosa on lehdetön. Kaikki lehdet ovat vaaleanvihreitä, kiiltäviä, paksuhkoja ja täplättömiä sekä ruodittomia, silposuonisia ja ehytlaitaisia.
Kukinnon yleisväri vaihtelee sinivioletista punaviolettiin ja purppuranpunaiseen. Kukintotähkä on yleensä tiheähkö, aluksi kartiomainen ja kukinnan edetessä lieriömäinen, noin 5-15 cm pitkä ja tähkän koosta riippuen noin 15-60-kukkainen. Kukat ovat noin 15 mm leveitä ja tukilehdellisiä. Tukilehdet ovat soikeat tai kolmiomaiset, teräväkärkiset ja kalvomaiset sekä punertavat tai sinipunaiset ja vain 3-4 mm pitkät. Sikiäin on perätön, kapea, kierteinen, kalju ja noin 10-12 mm pitkä.
Kuudesta kehälehdestä uloimmat kolme ovat leveänsoikeita, terävähkökärkisiä ja noin 13 mm pitkiä. Sisemmistä kehälehdistä kaksi ovat huomattavasti kapeampia, suikeahkoja ja teräväkärkisiä sekä noin 10 mm pitkiä. Ulkopinnaltaan em. viisi kehälehteä ovat punertavan tai sinertävän harmaahkot ja sisäpinnaltaan kukinnon perusväriä tummempiraitaiset. Lisäksi ne kaikki kaartuvat emiön ja hetiön ylle, kuin lakiksi tai kypäräksi. Kolmas sisempi kehälehti muodostaa 12-18 mm pitkän ja kapeahkon huulen. Huulen muoto vaihtelee jossain määrin ja on erikoisen näköinen. Tyviosassa on kaksi kapeaa, alaskaartuvaa sivuliuskaa. Keskiliuska on niitä pitempi jakautuen päästään kahteen haaraan, joiden välissä on vielä pieni hammas. Huuli näyttää ihmishahmolta siitintukun toimiessa kasvoina, joiden ylle muut kehälehdet taipuvat ”kypäränä”. Tästä sotilaallisesta näkymästä juontuu lajin tieteellinen nimi. Purppuraisen tai eri violettisävyisen huulen tyviosa ja toisinaan huuli laajemminkin on muuta väritystä vaaleampi tai lähes valkoinen. Huulessa ja erityisesti sen keskiliuskan rungossa, vaaleilla alueilla, on huulen perusvärisiä tai sitä tummempia pilkku- ja viivarivejä. Huulen kirjailu vaihtelee eri kukissa. Huulessa on ohuehko, vähän litteä tai liereä ja valkoisehko tai punertava sekä noin 5-8 mm pitkä, medetön kannus. Kukassa on mieto kumariinin tai vaniljan tuoksu.
Hetiö ja emiö ovat yhdistyneet siitintukuksi, jossa on yksi hede ja kaksi toimivaa luottia (kolmas on muuntunut hetiön ja emiön väliseksi keulaksi). Emin yläpuolelle nousevan ponnen siitepöly on kahtena punaruskeana myhkynä. Luottipinnat ovat asettuneet torven suulle. Medettömän soikkokämmekän pölytys perustuu hyönteisten erehdyttämiseen. Huijatuiksi joutuvat maamehiläiset, kukkakärpäset ja muut pienehköt hyönteiset. Niitä houkuttelevat kukkien tuoksu ja erikoinen ulkonäkö. Hyönteiset oppivat kuitenkin aika pian välttämään hyödyttömiä, medettömiä kukkia. Sen vuoksi vain pieni osa kukintotähkistä pystyy tuottamaan hedelmyksiä ja niihinkin niitä kehittyy vain yksittäin tai muutamia. Normaali kukinta-aika on toukokuun loppupuoli – kesäkuu.
Hedelmä on pysty, liereä, vahvasuoninen ja noin 15 mm pitkä kota, joka avautuu suonien vierestä. Siementuotanto on runsasta ja lähes pölymäisen pienet siemenet leviävät tuulen mukana. Ilman vararavintoa olevat siemenet voivat itää vain, jos maaperässä esiintyy sopiva sienikumppani, jolta ne saavat ravinnon. Siemenen kehittyminen ruusukeasteelle kestää vähintään neljä vuotta ja kukkivaksi noin 8-12 vuotta. Kämmekkäkasveille tyypillisesti kukkivien versojen määrä eri vuosina voi vaihdella suuresti. Huonona vuotena aikuinen kasvi voi viettää maanalaista elämää juurimukuloidensa turvin. Soikkokämmekkä saattaa olla pitkäikäinenkin kasvi, mutta sille on myös ominaista liikkuva esiintymistapa. Luontaisillakin kasvualueillaan se voi ilmaantua runsaanakin, taantuu ja häviää pois sekä ilmaantuu johonkin muualle, esim. pitkään käyttämättömänä olleelle pellolle tai tienlaiteelle. Laji on osoittanut kykenevyytensä myös kaukolevintään.
Soikkokämmekkä on eurosiperialainen laji, jonka esiintymisalue yltää Atlantilta Siperiaan. Se on Suomessa uustulokas (termi tarkoittaa 1600-luvun alkupuolen jälkeen saapunutta). Vanhin lajin museonäyte on Ruotsinpyhtäältä, nykyisestä Loviisasta vuodelta 1867. Näyte määritettiin oikein vasta 1980-luvulla. Samoihin aikoihin 1983 löydettiin ensimmäinen Nyky-Suomen soikkokämmekkä Paraisilta. Sitten jo seuraavana vuonna laji löydettiin Hangosta ja 1985 Lappeenrannasta sekä 1987 Lohjalta. Ahvenanmaan Vårdöstä kasvi tavattiin 1999, sitten Pohjois-Karjalan Lieksasta 2009, Lappeenrannasta toisesta paikasta 2009, Helsingistä 2010, Kirkkonummelta 2012, Sipoosta 2017 ja Raaseporista 2018. Lähes kaikki Suomen kasvupaikat ovat ihmistoiminnan muokkaamia, kuten tienlaiteita, asutuksen ja kalkinkäsittelyn lähialueita. Onpa yksi löytö maanläjitysalueeltakin. Paraisilla sen sijaan on ollut pitempiaikainen kasvupaikka kuivassa kangasmetsässä ja katajakalliolla, mutta sielläkin kalkkipölyn vaikutusalueella. Useimmat esiintymät ovat olleet lyhytaikaisia, mutta ainakin Paraisilla, Hangossa ja Vårdössä elinvoima on kestänyt jopa vuosikymmeniä. Runsain kasvustoalue lienee Vårdössä, jossa kukkivien varsien määrä on noussut yli 150:n (kuvasarja).
Laji on kalkinsuosija. Sen tuloa Suomeen on selitetty kalkkikiven tuonnilla Gotlannista, lajin luontaiselta esiintymisalueelta, sekä kevyiden siementen kaukolevinnällä tuulten mukana. Gotlannissa ja Öölannissa, jossa soikkokämmekkä on yleinen, se kasvaa mm. kosteilla ja tuoreilla niityillä, laitumilla, kuivemmilla alvarialueilla mutta myös tienlaiteilla ja ojien reunoilla. Laji on rauhoitettu Manner-Suomessa mutta ei Ahvenanmaalla. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu erittäin uhanalaiseksi (EN). Uhanalaisuuden aiheuttaa pieni populaatiokoko. Ensisijaisina uhkina ovat erilaiset satunnaistekijät ja rakentaminen. Muissa Pohjoismaissa soikkokämmekkää esiintyy Ruotsissa mutta runsaampana vain em. Gotlannin ja Öölannin kalkkipitoisilla saarilla.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle soikkokämmekän esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto














Etusivulla mainittujen lähteiden lisäksi kannattaa tutustua kahteen suomalaiseen kämmekkäkirjaan:
- Korhonen Mauri & Vuokko Seppo: Kämmekät Suomen orkideat. Forssa 1987. (Kirjan nimistö on osittain vanhentunut, mutta lajisto on kuvattu laajasti ja hyvin taustoittaen.)
- Salmia Aulikki: Pohjolan uhanalaiset orkideat. Forssa 2013. (Kirjassa on Pohjoismaiden lajiston laajojen kuvausten lisäksi kerrottu myös hyvistä kämmekkäpaikoista.)
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto