Talvikkien eri suvut muodostivat aikaisemmin oman talvikkikasvien heimonsa, Pyrolaceae. Nykytietämyksen mukaisesti suvut on liitetty kanervakasvien heimoon, Ericaceae.Nuokkutalvikki, Orthilia secunda, on tyveltä koheneva, muuten kukintoon saakka pysty ja noin 5-20 cm korkea sekä lähes kalju ruoho. Juurakko on ohut, pitkä ja suikertava sekä maarönsyinen. Sen avulla laji voi levittäytyä kasvustolaikuiksi. Rönsyn kärjessä, sen jatkeena oleva varsi on haaraton tai tyveltä haarova ja vihreä, vaaleanvihreä tai punaruskehtava. Varsinaiset lehdet ovat varren alaosassa kierteisesti kahtena tai kolmena allekkaisena kiehkurana. Lehdet ovat ruodilliset, nahkeat, kaljut ja talvehtivat. Ruoti on tavallisesti noin 5-15 mm pitkä ja lapaa lyhyempi. Lapa on soikeahko, yleensä suippopäinen, tyveltään pyöreähkö tai suippeneva ja matalaan sahalaitainen. Se on molemmin puolin vihreä tai vaaleanvihreä ja päältä himmeäkiiltoinen sekä tavallisesti noin 20-40 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 10-30 mm leveä. Varrella, lehtiruotien tyvellä tai väleissä sekä latvaosassa on harvakseen soikeita tai suikeita ja vihreitä tai vaaleita pikkulehtiä, jotka ovat useimmiten noin 2-5 mm pitkiä ja noin 1-2 mm leveitä.
Kukinto on varsipäätteinen, tiheähkö, toispuolinen ja nuokkuva latvaterttu, joka on useimmiten noin 2-5 cm pitkä ja noin 7-25-kukkainen. Kukat ovat perällisiä ja tukilehdellisiä. Kukkaperä on noin 3-5 mm pitkä. Perä ja kukintoranka ovat hyvin pieninystyiset (havaitseminen vaatii voimakasta, mielellään noin 50-kertaista suurennosta). Tukilehdet ovat soikeat tai suikeat ja valkoiset tai vihertävät sekä noin 2-5 mm pitkät ja enintään noin 2 mm leveät. Verhiö on lähes valkoinen tai vihertävä, noin 1,5-2 mm pitkä ja kärjestään syvään 5-liuskainen. Liuskat ovat kolmiomaiset, noin 1 mm pitkät ja tyveltään pituutensa levyiset.
Kukka on ulos tulevine emin vartaloineen yleensä noin 7-8 mm pitkä ja noin 3-5 mm leveä. Teriö on kapean kellomainen, valkoinen tai vihertävä ja 5-terälehtinen. Terälehdet ovat puikeat tai soikeahkot, osittain lomittaiset ja tavallisesti noin 4-6 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-2 mm leveät. Heteitä on 10. Ne ovat ponsineen kukan kehitysvaiheesta riippuen noin 4-6 mm pitkät. Palhot ovat valkoisehkot ja noin 1,5 mm pitkät sekä ponnet valkoiset – kellanruskeat. Kukinnan edetessä ponnet laskeutuvat teriön kärjen alapuolelle. Ne avautuvat laajan kärkiaukon kautta. Emiö on yhdislehtinen ja vartaloita sekä luotteja on yksi. Sikiäin on vihreä ja pyöreähkö. Emin vartalo luotteineen on vihreä, tukeva ja noin 5 mm pitkä. Luotti on kookas, pyöreä ja levymäinen sekä kärjestään matalasti yleensä 5-ulokkeinen. Hedelmien kehittyessä latvaterttu kääntyy pystyyn. Hedelmä on nuokkuva, lähes pallomainen, 4-5-lokeroinen ja kypsänä vaaleanruskea kota, joka on läpimitaltaan noin 3-4 mm. Sen kärjessä pysyy loppuun asti emin kuivunut vartalo. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.
Nuokkutalvikki on alkuperäinen laji Suomessa ja sitä esiintyy kaikissa eliömaakunnissa. Se on sopivilla kasvupaikoilla yleinen koko maassa lukuun ottamatta Käsivarren Lappia, jossa se on harvinaisempi. Kasvupaikkoina ovat lähinnä tuoreet ja korpimaiset kangasmetsät, metsien, kallioiden ja soiden laiteet, metsäaukiot, tunturikoivikot ja -paljakat lähes 1 200 metriin asti sekä pientareet ja erilaisten väylien laiteet. Muissa Pohjoismaissa laji on yleinen Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä harvinaisempi Islannissa.
Nuokkutalvikin kukissa pyörii ainakin pieniä kovakuoriaisia, kärpäsiä ja perhosia syömässä ponsien kärjestä purkautuvaa siitepölyä. Ne todennäköisesti myös pölyttävät kukkia. Vartalon ympärille laskeutuvat ponnet kyllä mahdollistavat myös itsepölytyksen. Nuokkutalvikilla, kuten kanervakasveilla yleensäkin, tärkeä lisääntymiskeino on yksilöiden kasvullinen levittäytyminen. Yksilön juuristo voi olla metrinkin mittainen ja siitä nousevat maarönsyt mahdollistavat tiheittenkin kasvustolaikkujen syntymisen. Rönsyn kärkeen syntyy ensin lehtikiehkura. Yhtenä tai kahtena seuraavana kesänä varren jatkeeksi kasvavat vielä uudet lehtikiehkurat ennen kukkavarren kehittymistä. Vuosien kuluessa juuristo katkeilee, osin lahoaakin ja erilliset klooniyksilöt jatkavat omaa levittäytymistään. Näin laajemmallakin alueella oleva kasvusto voi olla perimältään samaa yksilöä.
Suomen talvikit lukeutuvat neljään eri sukuun, nuokkutalvikkeihin, terttutalvikkeihin, Pyrola, tähtitalvikkeihin, Moneses ja sarjatalvikkeihin, Chimaphila. Suvut ovat niin tunnuspiirteisiä, ettei niitä sekoita keskenään. Nuokkutalvikin Orthilia-suku on maailmanlaajuisesti yksi- kaksi- tai kolmilajinen kasvitieteilijöiden näkökannoista riippuen.
Orthilia secunda – nuokkutalvikki on erityisesti tuoreiden ja korpimaisten kangasmetsien tunnusomainen laji. Se suosii usein kuitenkin avoimempia kasvupaikkoja ja menestyy kallioalueidenkin liepeillä. ES, Lappeenranta, Mäntylä, Mäntylänmäen luonnonsuojelualue, metsäisen kalliomäen lakialue, 8.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Orthilia secunda – nuokkutalvikki levittäytyy tehokkaimmin kasvullisesti. Sen juuristo on jopa metrin mittainen ja maarönsyinen. Rönsyt voivat synnyttää tiheitäkin kasvustolaikkuja. Tiheyttä lisää vielä varsien haarominen maarajasta. Maarönsyn tai haaran kärkeen syntyy ensin lehtikiehkura. Yhtenä tai kahtena seuraavana kesänä varren jatkeeksi kasvavat vielä uudet lehtikiehkurat ennen kuin varsi kasvattaa kukkavarren. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, kangasmetsä Tervaniemen ulkoilureitin varrella, 4.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Orthilia secunda – nuokkutalvikki voi hakeutua sammalpeitteisestä metsämaasta erilaisten väylien laiteille, jopa ratasepelille. Johtuneeko tämä sitten lajin valohakuisuudesta vai kilpailun kaihtamisesta. Joka tapauksessa avoimille kasvupaikoille syntyvät tiheimmät kasvustolaikut. Edellisvuoden siemenkotaiset kukkavarret säilyvät usein uuteen kukintaan saakka. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, kangasmetsässä kulkevan Tervaniemen ulkoilureitin laide, 4.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Orthilia secunda – nuokkutalvikki on tyveltä koheneva, muuten kukintoon saakka pysty ja noin 5-20 cm korkea sekä lähes kalju ruoho. Lehdet ovat varren alaosassa kierteisesti kahtena tai kolmena allekkaisena kiehkurana. ES, Lappeenranta, Mäntylä, Mäntylänmäen luonnonsuojelualue, metsäisen kalliomäen lakialue, 8.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Orthilia secunda – nuokkutalvikin kukinto on jo nuppuvaiheessa nuokkuva. Lehdet ovat iästä riippuen vaaleanvihreät tai vähän tummemmat ja päältä himmeäkiiltoiset. EH, Hämeenlinna, Hangasmäki, Hangaskallion eteläpuoli, kangasmetsä Tervasaarentien varressa, 5.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Orthilia secunda – nuokkutalvikin varrella on varsinaisten lehtien lisäksi myös harvakseen soikeita tai suikeita ja vihreitä tai vaaleita pikkulehtiä, jotka ovat useimmiten noin 2-5 mm pitkiä. Nuokkuvissa kukissa pyörii ainakin pieniä kovakuoriaisia, kärpäsiä ja perhosia syömässä ponsien kärjestä purkautuvaa siitepölyä. Ne todennäköisesti myös pölyttävät kukkia. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, kangasmetsä Tervaniemen ulkoilureitin varrella, 4.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Orthilia secunda – nuokkutalvikin kukinto on tiheähkö, tieteellisen lajinimensä mukaisesti toispuolinen ja nuokkuva latvaterttu Se on useimmiten noin 2-5 cm pitkä ja noin 7-25-kukkainen. Kukat ovat perällisiä ja tukilehdellisiä. Kukkaperä on noin 3-5 mm pitkä. Tukilehdet ovat soikeat tai suikeat ja valkoiset tai vihertävät sekä noin 2-5 mm pitkät. Kukat ovat vihertävät tai seuraavan kuvan tavoin valkoiset. EH, Hämeenlinna, Idänpää, Kihtersuo, Aulangonjärven eteläkulma, uimarannalle vievän kävelytien laide, 3.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Orthilia secunda – nuokkutalvikin teriö on kapean kellomainen, viisiterälehtinen ja tavallisesti noin 4-6 mm pitkä sekä noin 3-5 mm leveä. Terälehdet ovat puikeat tai soikeahkot, osittain lomittaiset ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-2 mm leveät. Heteitä on kymmenen ja täydessä kukintavaiheessa niiden ponnet laskeutuvat teriön ulkopuolelle. Kuten kuvastakin voi päätellä, hyönteispölytyksen ohella myös itsepölytys on hyvin mahdollinen. EH, Asikkala, Kalkkinen, Kymijoen rannalla olevan Virtovuoren kalliomäeltä rantaan laskeva lehtometsärinne, luonnonsuojelualue, 3.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Orthilia secunda – nuokkutalvikin heteiden ponnet avautuvat laajan kärkiaukon kautta. Jos hyönteispölytys ei toteudu, pitkän ja tukevan emin vartalon päässä oleva kookas, pyöreä ja levymäinen luotti ottaa vastaan varisevaa siitepölyä. EH, Hämeenlinna, Hangasmäki, Hangaskallion eteläpuoli, kangasmetsä Tervasaarentien varressa, 5.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Orthilia secunda – nuokkutalvikin kukinta-aika on varsin pitkä. Samaan aikaan, kun tertun tyvikukat ovat jo hedelmävaiheessa, kärkipuolen kukat ovat kukintavaiheessa. V, Turku, Peltolan ja Huhkolan välinen alue, Skanssinmäen eteläpuoli, Kaistintien varressa oleva metsäinen kumpare, 25.6.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.Orthilia secunda – nuokkutalvikin hedelmien kehittyessä latvaterttu kääntyy pystyyn. Kota on nuokkuva, lähes pallomainen, 4-5-lokeroinen ja kypsänä vaaleanruskea. Se on läpimitaltaan noin 3-4 mm. Sen kärjessä pysyy loppuun asti emin kuivunut vartalo. Myös verhiö säilyy hyväkuntoisena. Se on noin 1,5-2 mm pitkä ja viisiliuskainen. Liuskat ovat kolmiomaiset ja noin 1 mm pitkät. Tertun tyvipuolelta on vielä nähtävissä, kuinka heteet ovat kiinnittyneet sikiäimen (kypsyvän kodan) tyveen, verhiön alle. EH, Hämeenlinna, Hangasmäki, Hangaskallion eteläpuoli, kangasmetsässä kulkevan Tervasaarentien laide, 28.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Orthilia secunda – nuokkutalvikin lehdet ovat ruodilliset, nahkeat, kaljut ja talvehtivat. Ruoti on tavallisesti noin 5-15 mm pitkä ja lapaa lyhyempi. Lapa on soikeahko, yleensä suippopäinen, tyveltään pyöreähkö tai suippeneva ja matalaan sahalaitainen. Se on tavallisesti noin 20-40 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 10-30 mm leveä. EH, Asikkala, Kalkkinen, Kymijoen rannalla olevan Virtovuoren kalliomäeltä rantaan laskeva lehtometsärinne, luonnonsuojelualue, 3.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pohjolan kasvien pauloissa 