- Pedicularis palustris L. – luhtakuusio
- subsp. palustris – kesäluhtakuusio
- Pedicularis L. – kuusiot
- Orobanchaceae – näivekasvit (aikaisemmin Scrophulariaceae – naamakukkaiskasvit)
Luhtakuusiosta, Pedicularis palustris, esiintyy Suomessa kolme alalajia, tässä esiteltävä kesäluhtakuusio, subsp. palustris, syysluhtakuusio, subsp. opsiantha ja pohjanluhtakuusio, subsp. borealis. Kesäluhtakuusio on kaksivuotinen, pysty ja tavallisesti noin 20-40 cm korkea ruoho ja puoliloinen. Ensimmäisenä vuotena versoo lehtiruusuke. Toisen vuoden verso on aluslehdetön, ja sen pääjuuri on yleensä pysty ja aika vankka. Sivujuuriin kasvaa toisia kasvia loisivia imujuuria. Varsi on usein alhaalta asti haarova, tanakka, vihreäsävyinen tai usein punaruskea ja liereä tai latvaosasta hieman tylppäkulmainen. Se on kalju tai harvakseen karvainen. Useimmin karvoja on lehtien kiinnittymiskohdissa. Varren tyvellä on useita selviä talvehtimissilmun suomuja tai niiden arpia. Alimmat haarat ovat yleensä ylempiä pitemmät, minkä vuoksi verson ulkomuoto on tavallisesti kartiomainen.
Ensimmäisen vuoden ruusukelehdet ovat pitkähköruotiset. Niiden ruoti on useimmiten noin 2-5 cm pitkä. Lehtilapa on leveän kolmiomainen, toistamiseen runsaasti parilehdykkäinen ja tavallisesti noin 4-10 cm pitkä sekä leveimmältä kohtaa noin 3-8 cm leveä. Varsilehdet ovat hyvin lyhytruotiset ja varrella vuoroittain tai vastakkain. Ruoti on noin 1-4 mm pitkä ja usein karvainen. Lehtilapa on varren alaosassa kapean kolmiomainen tai puikeahko ja ylempänä puikeahko tai lähes tasasoukka. Se on yleensä alempana toistamiseen ja yläosassa kertaalleen monilukuisen parilehdykkäinen ja useimmiten noin 2-6 cm pitkä sekä leveimmältä kohtaa noin 0,5-4 cm leveä. Uloimmat sivulehdykät ovat puikean soikeahkot, laidoiltaan hampaiset ja tavallisesti noin 2-7 mm pitkät sekä noin 1-4 mm leveät. Lavan keskiranka on noin 1-2 mm leveä. Kaikki lehdet ovat vihreät tai vaihtelevasti punaruskeat ja päältä kaljut sekä alta karvattomat tai niukkakarvaiset ja hyvin pieninystyiset. Nystyjen havaitseminen vaatii reilua suurennusta.
Kukat ovat varren latvassa pitkänä, alaosastaan harsuna kukintona, joka voi yltää jopa puoleen varren pituudesta. Myös haarojen latvassa on yleensä kukinto. Kukat ovat yksittäin oman tukilehtensä hangassa. Tukilehdet ovat varsilehtien kaltaiset, mutta ylimmät niistä ovat ylempiä varsilehtiä pienemmät. Kukkaperä on 1-2,5 mm pitkä ja kalju. Verhiö on lähes ruukkumainen tai kuppimainen, 2-huulinen ja kärjestään epäselvästi hampainen sekä vihreä tai punaruskea ja vaihtelevasti karvainen tai kaljuhko. Se on tavallisesti noin 6-8 mm pitkä ja noin 3-4 mm leveä. Verhiö alkaa laajentua heti pölytyksen jälkeen.
Teriö on sivulle suuntautunut, punainen tai harvoin kellanvalkoinen, yhdislehtinen ja pitkätorvinen. Se on päästään 2-huulinen ja tavallisesti noin 18-22 mm pitkä. Teriön ylähuuli on torvesta alkaen hieman ylöspäin kaartuva ja kärkiosastaan jyrkästi alaspäin taipunut sekä sivuilta litteä. Lähellä puoltaväliä on huulen molemmissa laidoissa yksi hyvin pieni hammas. Pituutta ylähuulella on noin 7-8 mm. Alahuuli on lähes suora tai alaspäin taipunut, päästään 3-liuskainen ja noin 8-9 mm pitkä sekä lähes pituutensa levyinen. Liuskat ovat noin 1-3 mm pitkät ja lyhyesti ripsireunaiset.
Heteitä on 4, ja ne ovat kahtena eripituisena parina. Palhot ovat kiinnittyneet nielun alapuolelle torveen. Kaljut ponnet jäävät täysin ylähuulen sisään. Emiö on 2-lehtinen, kehänpäällinen ja 1-vartaloinen. Vartalo ja sen kärjessä oleva nuppimainen luotti ulkonevat hieman ylähuulesta. Hedelmä on turvonneesta verhiöstä jonkin verran ulkoneva, lähinnä pitkulaisen munamainen mutta suippenevan teräväkärkinen kota. Se on kypsänä lähinnä kellanruskehtava, yleensä noin 12-15 mm pitkä ja noin 8-10 mm leveä. Kota avautuu kärjestään. Siemenet ovat soikeahkot, verkkopintaiset, punaruskeat ja noin 2-3 mm pitkät. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.
Kesäluhtakuusio, kuten koko lajikin, on Suomessa alkuperäinen. Nimialalaji on yleinen etelästä päin Oulun Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntiin saakka sekä harvinainen Perä-Pohjanmaan, Koillismaan ja Kittilän Lapin eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä merenrantaniityt, luhtaiset järven- ja joenrannat sekä suot ja suoniityt. Muissa Pohjoismaissa kesäluhtakuusio kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Luhtakuusio ottaa puoliloisena lisäenergiaa kasvuunsa muilta sitä ympäröiviltä lajeilta, lähinnä sarakasveilta, heiniltä ja muilta ruohovartisilta. Kukkien pölytykseen ja meden noutamiseen kykenevät lähinnä vain kimalaiset, jotka kiinnittyvät alahuuleen ja työntyvät sitten väkisin ahtaaseen nieluun. Samalla ylähuulesta ulospilkistävä emin luotti saa niskakarvojen mukana siitepölyä muista kukista. Sisempänä tunkeutumisesta alas repsahtavat heteiden ponnet pölisevät uutta lastia karvojen sekaan.
Carl von Linné antoi kuusioiden suvun nimeksi Pedicularis. Hän johti nimen päätäin tieteellisestä nimestä, Pediculus humanus. Nimiyhteys ei putkahtanut kasvikuntaan sattumalta, vaan kuusioista – todennäköisesti juuri yleisestä ja laaja-alaisesta luhtakuusiosta – valmistettiin rohtoa yleisen kiusan häätämiseen.
Luhtakuusion alalajien keskeiset ja tunnistamista helpottavat tuntomerkit ovat seuraavat:
- Nimialalaji, kesäluhtakuusio on yleensä enintään noin 40 cm korkea ja malliltaan usein kartiomaisen kuusimainen, koska alimmat haarat ovat useimmiten ylempiä pitemmät. Varren tyvellä on selviä talvehtimissilmujen suomuja tai niiden arpia. Lehdet ovat varsinkin alempana toistamiseen parilehdykkäiset. Lehtilavan keskiranka on 1-2 mm leveä. Latvakukinto on jopa puolet varren mitasta. Teriö on tavallisesti noin 18-22 mm pitkä. Alalaji painottuu Suomen eteläpuoliskoon ja kukkii kesä-heinäkuussa.
- Syysluhtakuusio on jopa 80 cm korkea ja varreltaan niin jäykkä, että napsahtaa taivutettaessa helposti poikki. Haaroja on runsaasti, ja ne ovat aika samanpituisia painottuen varren keski- ja latvaosaan. Varren tyvellä on vain niukasti ja epäselvästi talvehtimissilmujen suomuja tai niiden arpia. Lehdet ovat toistamiseen monilukuisen parilehdykkäiset. Lehtilavan keskiranka on enintään 1 mm leveä. Latvakukinto ulottuu enintään noin yhteen neljäsosaan varren mitasta. Teriö on tavallisesti noin 14-17 mm pitkä. Alalajia esiintyy vain Suomen eteläpuoliskossa, ja se kukkii heinäkuun puolivälin tietämiltä elokuulle.
- Pohjanluhtakuusio on yleensä enintään noin 30 cm korkea ja usein haaraton tai vähähaarainen. Varren tyvellä on selviä talvehtimissilmujen suomuja tai niiden arpia. Kaikki lehdet ovat vain kertaalleen parilehdykkäiset. Lehtilavan keskiranka on enintään 1 mm leveä. Latvakukinto ulottuu enintään noin yhteen neljäsosaan varren mitasta. Teriö on tavallisesti noin 12-16 mm pitkä. Alalaji painottuu Suomen pohjoispuoliskoon ja kukkii heinäkuussa.
Toisinaan alalajien tunnistamista vaikeuttaa niiden risteytyminen keskenään yhteisillä kasvupaikoilla.
Suomessa kasvaa alkuperäisinä lajeina myös kolme muuta kuusiolajia, jotka poikkeavat niin selvästi toisistaan, ettei niitä voi sekoittaa keskenään. Laaja-alainen mutta vain Pohjois-Suomessa yleisempi on kaarlenvaltikka, P. sceptrum-carolinum. Se on noin 40-80 cm korkea, ja sillä on monilehtinen lehtiruusuke. Teriö on yläviisto, lähes lieriömäinen, sulkeutunut ja peräti noin 25-35 mm pitkä. Se on keltainen ja alahuulen laidasta punainen. Pohjoisimpaan Suomeen rajoittuu lapinkuusio, P. lapponica, joka on noin 10-25 cm korkea. Sen latvakukinto on tiivis ja usein noin 1-4 cm pitkä sekä vaaleankeltateriöinen. Harvinaisimpana ja vain Käsivarren Lapissa kasvaa karvakuusio, P. hirsuta, joka on vain noin 5-15 cm pitkä. Senkin latvakukinto on tiiviin tähkämäinen mutta punateriöinen. Lisäksi latvaosa on tiheästi pitkäkarvainen.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kesäluhtakuusion esiintymiskartalle Suomessa. Kartta on hyvin vajavainen, koska vain osa havainnoista on viety alalajitasolle.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle luhtakuusion lajitasoiselle esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pedicularis palustris subsp. palustris – kesäluhtakuusiolla myös varren haarojen kärkiosa on kukallinen. Luhtakuusio, kuten koko laji ja sukukin, on puoliloinen. Se on kyllä lehtivihreällinen ja yhteyttää normaalisti valmistaen omat orgaaniset yhdisteensä. Menestymisensä varmistamiseksi se kuitenkin rokottaa imujuurillaan mm. kivennäisaineita ympäröiviltä lajeilta, lähinnä sarakasveilta, heiniltä ja muilta ruohovartisilta. EH, Tammela, Porras, Nummilankulma, Härkätien (tie 2824) eteläpuoli, tien ja Karjaharjun välinen suoalue Likolammista laskevan Vääräojan varrella, luonnonsuojelualue, 4.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pedicularis palustris subsp. palustris – kesäluhtakuusion kukkaperä on 1-2,5 mm pitkä. Teriön ylähuuli on torvesta alkaen hieman ylöspäin kaartuva, kärkiosastaan jyrkästi alaspäin taipunut ja sivuilta litteä sekä noin 7-8 mm pitkä. Neljä hedettä jäävät täysin ylähuulen sisään. Emin vartalo ja sen kärjessä oleva nuppimainen luotti ulkonevat hieman ylähuulesta. OP, Oulu, Haukipudas, Martinniemi, Kilpukkaperä, Villenniemen pohjoispuolisen lahdelman leveähkö, vetinen rantaniittyalue, 13.6.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pedicularis palustris subsp. palustris – kesäluhtakuusion ylähuulessa on lähellä puoltaväliä molemmissa laidoissa yksi hyvin pieni hammas. Alahuuli on lähes suora tai alaspäin taipunut, päästään kolmiliuskainen ja noin 8-9 mm pitkä sekä melkein pituutensa levyinen. Liuskat ovat noin 1-3 mm pitkät ja lyhyesti ripsireunaiset. Verhiö on lähes ruukkumainen tai kuppimainen, kaksihuulinen ja kärjestään epäselvästi hampainen sekä vihreä tai punaruskea ja vaihtelevasti karvainen tai kaljuhko. Se on tavallisesti noin 6-8 mm pitkä ja noin 3-4 mm leveä. EH, Tammela, Porras, Nummilankulma, Härkätien (tie 2824) eteläpuoli, tien ja Karjaharjun välinen suoalue Likolammista laskevan Vääräojan varrella, luonnonsuojelualue, 4.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pedicularis palustris subsp. palustris – kesäluhtakuusion kukkien tukilehdet ovat latva-aluetta lukuun ottamatta selvästi kukkiaan pitemmät. Kuten muillakin kuusioilla, kukkia kykenevät pölyttämään yleensä vain kimalaiset, joilla riittää voimaa tunkeutua ahtaasta nielusta sisään. OP, Oulu, Haukipudas, Martinniemi, Kilpukkaperä, Villenniemen pohjoispuolisen lahdelman leveähkö, vetinen rantaniittyalue, 13.6.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pedicularis palustris subsp. palustris – kesäluhtakuusion varsilehdet ovat hyvin lyhytruotiset ja varrella vuoroittain tai vastakkain. Lehtilapa on varren alaosassa kapean kolmiomainen tai puikeahko ja ylempänä puikeahko tai lähes tasasoukka. Se on yleensä alempana toistamiseen ja yläosassa kertaalleen monilukuisen parilehdykkäinen ja useimmiten noin 2-6 cm pitkä sekä leveimmältä kohtaa noin 0,5-4 cm leveä. Lavan keskiranka on noin 1-2 mm leveä. EH, Tammela, Porras, Nummilankulma, Härkätien (tie 2824) eteläpuoli, tien ja Karjaharjun välinen suoalue Likolammista laskevan Vääräojan varrella, luonnonsuojelualue, 4.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pedicularis palustris subsp. palustris – kesäluhtakuusion lehtiruoti on noin 1-4 mm pitkä ja usein karvainen. Lavan uloimmat sivulehdykät ovat puikean soikeahkot, laidoiltaan hampaiset ja tavallisesti noin 2-7 mm pitkät sekä noin 1-4 mm leveät. EH, Somero, Viuvala, Viuvalannummi, Heposuo, luonnonsuojelualue, suon länsipää Helsingintien (tie 280) varressa, 4.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pedicularis palustris subsp. palustris – kesäluhtakuusion ja muidenkin alalajien lehdet ovat päältä kaljut sekä alta karvattomat tai niukkakarvaiset ja hyvin pieninystyiset. Pintaa vaaleampien nystyjen havaitseminen vaatii reilua suurennusta. EH, Somero, Viuvala, Viuvalannummi, Heposuo, luonnonsuojelualue, suon länsipää Helsingintien (tie 280) varressa, 4.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 