- Pedicularis sceptrum-carolinum L. – kaarlenvaltikka
- Pedicularis L. – kuusiot
- Orobanchaceae – näivekasvit (aikaisemmin Scrophulariaceae – naamakukkaiskasvit)
Kaarlenvaltikka, Pedicularis sceptrum-carolinum, on monivuotinen, lehtiruusukkeellinen, pysty ja tavallisesti noin 40-80 cm korkea sekä kalju ruoho ja puoliloinen. Juurakko on pysty ja vankka. Sivujuuriin kasvaa toisten kasvien loisimiseen soveltuvia imunystyröitä. Yksilöt ovat yksi- tai monivartisia. Varsi on haaraton, tanakka, liereä ja vihreäsävyinen tai usein punaruskea.
Ruusukelehdet ovat maanmyötäiset, ruodilliset ja yleensä lukuisat. Ruoti on useimmiten noin 2-5 cm pitkä. Lehtilapa on suikeahko, parijakoisesti – pariosaisesti lehdykkäinen ja tummanvihreä tai vaihtelevasti punaruskea sekä tavallisesti noin 5-15 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2-4 cm leveä. Sivulehdykät ovat pyöreä- tai tylppäpäiset, epäsäännöllisen pyöreäliuskaiset ja pienihampaiset sekä noin 7-18 mm pitkät ja noin 5-10 mm leveät. Täysin ruusukelehtien kaltaisia lehtiä on usein myös varren tyviosassa. Varsi on ylempää lehdetön tai siinä voi olla joitakin ruusukelehtien kaltaisia mutta pienempiä lehtiä.
Kukat ovat varren latvassa harsumpana tai tähkämäisenä kukintona, joka on usein noin 5-25 cm pitkä ja noin 3-4 cm leveä. Kukat ovat varrella kahdesta neljään kukan kiehkuroina. Kukin kukka on oman tukilehtensä hangassa. Tukilehdet ovat puikeat tai soikeat, koverat, tyviosasta ehytlaitaiset ja kärkiosasta hammaslaitaiset sekä yleensä noin 15-25 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 8-13 mm leveät. Alimpien kukkien tukilehdet voivat olla myös pienten varsilehtien kaltaiset, kapeanpuikeat, pariliuskaiset ja ylempiä tukilehtiä pitemmät. Sivuliuskat ovat suipot tai pyöreähköt ja hammaslaitaiset. Verhiö on kellomainen, kärjestään 5-liuskainen ja tavallisesti noin 15-18 mm pitkä. Liuskat ovat suipot tai pyöreähköt, hammaslaitaiset, ja niiden osuus verhiön pituudesta on noin 5-8 mm. Verhiöt ja tukilehdet ovat vihreät tai vaihtelevasti punaruskeat.
Teriö on yläviisto, lähes lieriömäinen, yhdislehtinen, pitkä- ja leveätorvinen sekä päästään 2-huulinen ja noin 25-35 mm pitkä. Se on keltainen ja alahuulen laidasta punainen sekä kokonaan sulkeutunut. Ylähuuli on kypärämäinen, sivuiltaan litistynyt, noin 15-18 mm pitkä ja tyveltään noin 6-8 mm leveä. Alahuuli on noin ylähuulen mittainen tai hieman sitä lyhyempi ja päästään 3-liuskainen. Huuli ja sen suipon- tai pyöreämuotoisen leveät, noin 5-7 mm pitkät liuskat ovat kiertyneet limittäin ylähuulen ympärille peittäen teriönsuun kokonaan.
Heteitä on 4, ja ne ovat kahtena eripituisena parina. Palhot ovat kiinnittyneet nielun alapuolelle torveen. Kaljut ponnet jäävät täysin ylähuulen sisään. Emiö on 2-lehtinen, kehänpäällinen ja 1-vartaloinen. Vartalo ja sen kärjessä oleva nuppimainen luotti ulkonevat hieman ylähuulesta, mutta jäävät pölytysvaiheessa alahuulen liuskojen peittoon. Hedelmä on lähes pallomainen, kypsänä ruskea kota, joka on yleensä noin 15-20 mm pitkä ja lähes samanlevyinen. Kota avautuu pystysaumaa myöten. Siemeniä on runsaasti, ja ne ovat kaarevan suikeat tai kuunsirppimäiset sekä noin 3 mm pitkät. Siemeniä ympäröi verkkomainen pussi. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.
Kaarlenvaltikka on Suomessa alkuperäinen, ja sitä esiintyy tai on esiintynyt kaikissa eliömaakunnissa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Laji on harvinainen ja entisestään harvinaistunut maan etelä- ja keskiosissa. Näillä alueilla Kasviatlaksen havainnot ovat pääosin hyvin vanhoja, ja näyttääkin siltä, että kaarlenvaltikka on jo ehkä hävinnyt valtaosalta kasvupaikoistaan. Eniten eteläosan uusia havaintoja on Satakunnan eliömaakunnan pohjoisosasta. Pohjois-Suomessa, Oulun Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntien linjalta pohjoiseen, kaarlenvaltikka on sopivilla kasvupaikoilla edelleen yleinen tai yleisehkö ja elinvoimainen. Kasvupaikkoina ovat lähinnä karujen järvien, jokien ja purojen rannat ja tulvaniityt, tihkupinnat, ohutturpeiset soistumat, kosteat niityt sekä ojat pientareineen. Muissa Pohjoismaissa kaarlenvaltikka kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja harvinaisena Tanskassa.
Kaarlenvaltikka on hyvin näyttävä ja komea kasvi, joka kasvupaikoillaan valtaa kulkijan huomion. Ei ole mikään ihme, että Carl von Linné halusi huomioida sen mahdollisimman arvokkaalla nimellä 1753. Nimet sceptrum carolinum, Kaarlen valtikka, olivat kunnianosoitus Ruotsin Kaarle-kuninkaille. Kaarlenvaltikka suurine keltakukkaisine kukintoineen kiinnittää väkisinkin myös hyönteisten huomion. Suurin osa niistä tekee hyödyttömiksi jääviä kaarroksia kukkien ympärillä, koska minkäänlaista aukkoa teriön sisään ei löydy. Alahuulen liuskat kiertävät lomittaisena kantena teriön nielua. Vain isoilla kimalaisilla riittää voimaa ja oppivaista taitoa tunkeutua teriön pohjalla odottavaan mesivarastoon. Teriöhuulen liuskojen lomitus on sellainen, että edestä katsoen teriön edessä ja oikealla sivulla ei ole sellaista liuskasaumaa, josta voisi päästä sen sisälle. Sen sijaan vasemmalla sivulla teriöön kiinni tarrautunut kimalainen voi työntää päänsä keski- ja laitaliuskan saumaan ja voimallaan pakottaa ”portin” aukeamaan. Sitten se tunkee itsensä kokonaan teriön nieluun samalla pölyttäen kukan ja imee itseensä runsaan mesipalkinnon suoritetusta pölytystyöstä. Voimaa tarvitaan myös ulospääsyyn. Selän karvapeitteessä lähtee taas täydentynyt siitepölyannos kohti seuraavien kukkien hieman ylähuulesta ulkonevaa emin luottipintaa. Voi vain arvailla, miksi kaarlenvaltikan pölytystapa on muodostunut näin hankalaksi varsinkin, kun se johtaa usein heikohkoon kota- ja siementuotantoon.
Suomessa kasvaa alkuperäisinä lajeina myös kolme muuta kuusiolajia. Niistä yleisin ja laaja-alaisin on luhtakuusio, P. palustris, kolmine alalajeineen (kesäluhtakuusio, subsp. palustris, syysluhtakuusio, subsp. opsiantha ja pohjanluhtakuusio, subsp. borealis). Pohjoisimpaan Suomeen rajoittuvat lapinkuusio, P. lapponica ja vain Käsivarren Lapissa harvinaisena kasvava karvakuusio, P. hirsuta. Suomen kaikki kuusiolajit poikkeavat selvästi toisistaan, eikä niitä sen vuoksi voi sekoittaa keskenään. Kaarlenvaltikkaan verrattuna muiden lajien kukat ovat huomattavasti pienemmät ja lapinkuusiota lukuun ottamatta punaiset. Lapinkuusio on noin 10-25 cm korkea, ja sen latvakukinto on lyhyt sekä teriö noin 12-15 mm pitkä.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kaarlenvaltikan esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pedicularis sceptrum-carolinum – kaarlenvaltikan alimpien kukkien tukilehdet voivat olla myös pienten varsilehtien kaltaiset, kapeanpuikeat, pariliuskaiset ja ylempiä tukilehtiä pitemmät. Sivuliuskat ovat suipot tai pyöreähköt ja hammaslaitaiset. 15.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pedicularis sceptrum-carolinum – kaarlenvaltikan ruusukelehdet ovat maanmyötäiset, ruodilliset ja yleensä lukuisat. Ruoti on useimmiten noin 2-5 cm pitkä. Lehtilapa on suikeahko, parijakoisesti – pariosaisesti lehdykkäinen ja tavallisesti noin 5-15 cm pitkä sekä leveimmältä kohtaa noin 2-4 cm leveä. Täysin ruusukelehtien kaltaisia lehtiä on usein myös varren tyviosassa. 15.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pedicularis sceptrum-carolinum – kaarlenvaltikan ruusukelehtien sivulehdykät ovat pyöreä- tai tylppäpäiset, epäsäännöllisen pyöreäliuskaiset ja pienihampaiset sekä noin 7-18 mm pitkät ja noin 5-10 mm leveät. 15.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pedicularis sceptrum-carolinum – kaarlenvaltikan lehdet ovat kaljut, alapinnalta yläpuolta vaaleammat ja kohosuoniset. 15.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pedicularis sceptrum-carolinum – kaarlenvaltikka on Suomessa alkuperäinen, ja sitä esiintyy tai on esiintynyt kaikissa eliömaakunnissa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Laji on harvinainen ja entisestään harvinaistunut maan etelä- ja keskiosissa. Pohjois-Suomessa, Oulun Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntien linjalta pohjoiseen, kaarlenvaltikka on sopivilla kasvupaikoilla edelleen yleinen tai yleisehkö ja elinvoimainen. Kasvupaikkoina ovat lähinnä karujen järvien, jokien ja purojen rannat ja tulvaniityt, tihkupinnat, ohutturpeiset soistumat, kosteat niityt sekä ojat pientareineen. 15.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 