• Pentanema britannicum (L.) D. Gut. Larr., Santos-Vicente, Anderb., E. Rico & M. M. Mart. Ort. – vanukehirvenjuuri
• aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Inula britannica L.
• Pentanema Cass. – hoikkahirvenjuuret
• Asteraceae – asterikasvit

Vanukehirvenjuuri, Pentanema britannicum, on kaksivuotinen, pysty ja yksivartinen ruoho, joka on tavallisesti noin 10-50 cm korkea. Ensimmäisenä vuotena kasvaa lehtiruusuke ja toisena vuotena kukkavarsi, jonka kukinnan ja hedelmöinnin jälkeen yksilö kuolee. Pääjuuri on pysty ja aika ohut. Varsi on useimmiten haaraton tai toisinaan yläosastaan harvahaarainen, liereähkö, jäykkä ja hoikka, yleensä vain noin 1,5-3 mm paksu. Se on kokonaan punaruskea tai yläosastaan vihreäsävyinen ja yleensä tiheäkarvainen.

Ruusukelehdet ja varren tyven sekä alaosan lehdet ovat ruodilliset ruodin ollessa useimmiten noin 1-4 cm pitkä ja karvainen. Varsilehdet ovat kierteisesti ja tyviosan yläpuolella ruodittomat sekä hieman sepivät. Kukintavaiheessa alimmat lehdet ovat usein jo lakastuneet. Lehtilapa on ruodillisilla lehdillä lähinnä kapeansoikea, suippokärkinen ja kiilatyvinen kaveten tasaisesti lehtiruotiin. Ruodittomat lehdet ovat kapeanpuikeat tai suikeat ja suippokärkiset. Kaikkien lehtien lapa on ehyt, tavallisesti noin 2-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,3-1,5 cm leveä sekä molemmin puolin vihreä. Yläpinta on karhea, vaihtelevasti karvainen ja alapinta useimmiten tiheän pitkäkarvainen tai toisinaan peittävästi silkkikarvainen. Lehtilaita on ehyt tai harvaan pienihampainen.

Kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat varren ja sen mahdollisten vähien, huiskilomaisten haarojen kärjessä yksittäin. Ylimmät, pienet varsilehdet yltävät toisinaan mykeröiden tyvelle saakka. Mykerön alimman ja uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ovat useimmiten 4-5 tiiviinä, sisäkkäisenä, lomittaisena ja kiehkuramaisena rivinä. Nuppuvaiheessa ne ovat suojuksena eli kehtona varsinaisen kukinnon ympärillä. Uloimmat suomut ovat lähinnä kapean kolmiomaiset, pystyt tai siirottavat, vihreät ja tiheästi vaalean pitkäkarvaiset sekä yleensä noin 5-7 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-1,5 mm leveät. Sisemmät suomut ovat tasasoukan suikeahkot, terävän suippokärkiset, vihertävät tai ruskehtavat ja karvaiset. Ne ovat tavallisesti noin 7-12 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-0,8 mm leveät.

Kukintomykerö on kokonaisuudessaan tavallisesti noin 25-40 mm leveä. Siinä on kahdenlaisia kukkia. Uloimpina laitakukkina on useimmiten noin 30-50 kielikukkaa, jotka ovat yksineuvoisia emikukkia. Niiden teriön kielimäinen kärkiosa on kirkkaankeltainen, tasasoukan suikea ja yleensä noin 10-13 mm pitkä sekä leveimmältä kohtaa noin 0,8-1,5 mm leveä ja kärjestään enimmäkseen 3-hampainen. Teriön mykeröpohjukseen kiinnittynyt, piiloon jäävä ja kapean torvimainen tyviosa on noin 4-6 mm pitkä. Muut kukat ovat kaksineuvoisia, torvimaisia ja keltaisia kehräkukkia, joita on ainakin 150-200. Niiden teriö on noin 5 mm pitkä ja kärjestään 5-liuskainen. Ilman laitakukkia pelkkien kehräkukkien muodostama mykerö on tavallisesti noin 8-12 mm leveä. Mykeröpohjus on litteä tai hieman kupera ja tukisuomuton. Verhiö on noin 5-6 mm pitkä ja muuntunut valkoisiksi hapsihaiveniksi.

Kehräkukissa on 5 hedettä. Niiden keltaiset tai kellanruskeat ja tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Heteet ja keltainen vartalo luotteineen nousevat teriön yläpuolelle. Hedelmä on lähes tappimainen, särmikäs, karvainen ja aluksi vaalea sekä kypsänä kellanruskea pohjuspähkylä, joka on tavallisesti noin 1-1,5 mm pitkä ja noin 0,5-0,7 mm leveä. Sen kärjessä on valkoinen, varreton, hapsihaiveninen ja noin 6-7 mm pitkä pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.

Vanukehirvenjuuri on Suomessa harvinainen uustulokas, josta on muutamia havaintoja 2000-luvulta Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Hämeen, Keski-Pohjanmaan ja Oulun Pohjanmaan eliömaakunnista. Kasvupaikkoina ovat lähinnä rannat, ojat, niityt, kalliopainanteet, tienluiskanurmetukset ja joutomaat. Laji on ilmeisesti kalkinsuosija. Se on joitakin kertoja kyennyt vakinaistumaankin pitemmäksi aikaa. Mm. kuvasarjan kasvupaikalla, Etelä-Hämeen Pälkäneellä, laji sinnitteli ainakin kolmisenkymmentä vuotta. Kaksivuotisena lajina se ei kuitenkaan pysty kilpailemaan umpeutuvassa ja nurmettuvassa kasvupohjassa pysyvästi. Muissa Pohjoismaissa vanukehirvenjuuri kasvaa luontaisena Etelä Ruotsissa ja -Norjassa sekä Tanskassa.

Hoikkahirvenjuurien ainoa luontainen laji Suomessa on rantahirvenjuuri P. salicinum, joka hyvin samanoloinen kuin vanukehirvenjuuri mutta monivuotinen. Se leviää haarovalla juuristollaan usein hyvin tiheiksi ja laajoiksikin kasvustoiksi. Selvä erottava tuntomerkki löytyy karvoituksesta. Lehdet, varret ja kehtosuomut ovat vähäkarvaiset. Kehtosuomuissa karvoituksena on lyhyt, ruskea karvareunus. Varsi on ylempää kalju ja alaosastaan vaihtelevasti lyhytkarvainen. Lehtien yläpinta on kalju ja alapinta kalju tai suonia myöten lyhytkarvainen. Molemmat em. lajit kuuluivat aikaisemmin samaan Inula-sukuun isohirvenjuuren, I. helenium, kanssa. Isohirvenjuuri on alkuaan koristekasvi, joka on monin paikoin villiytynyt myös asutuksen ympäristöön. Isohirvenjuuri on kaikin tavoin kookkaampi ja vankempi. Se on noin 60-200 cm korkea. Lehdet ovat puikeansoikeat, lavaltaan jopa 40 cm pitkät ja 20 cm leveät. Mykerö on laidan kielikukkineen noin 60-100 mm leveä.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle vanukehirvenjuuren esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase). Laji on edelleen nimellä Inula britannica.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Pentanema britannicum – vanukehirvenjuuren kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat yleensä tiheäkarvaisen varren ja sen mahdollisten vähien haarojen kärjessä yksittäin. Ylimmät, pienet varsilehdet yltävät toisinaan mykeröiden tyvelle saakka. Kukintomykerö on kokonaisuudessaan tavallisesti noin 25-40 mm leveä. 24.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pentanema britannicum – vanukehirvenjuuren uloimpina laitakukkina on useimmiten noin 30-50 kielikukkaa, jotka ovat yksineuvoisia emikukkia. Niiden teriön kielimäinen kärkiosa on kirkkaankeltainen, tasasoukan suikea ja yleensä noin 10-13 mm pitkä sekä leveimmältä kohtaa noin 0,8-1,5 mm leveä ja kärjestään enimmäkseen kolmihampainen. Teriön mykeröpohjukseen kiinnittynyt, piiloon jäävä ja kapean torvimainen tyviosa on noin 4-6 mm pitkä. 24.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pentanema britannicum – vanukehirvenjuuren kukintomykerön keskiosan muodostavat kaksineuvoiset kehräkukat, joiden keltasävy on laitakukkien teriön kieliä tummempi. Ilman laitakukkia pelkkien kehräkukkien muodostama mykerö on tavallisesti noin 8-12 mm leveä. 24.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pentanema britannicum – vanukehirvenjuuren torvimaisia kehräkukkia on ainakin 150-200. Niiden teriö on noin 5 mm pitkä ja kärjestään viisiliuskainen. Kehräkukissa on viisi hedettä. Niiden keltaiset tai kellanruskeat ja tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emi on yksivartaloinen ja luotiltaan kaksiliuskainen. Heteet ja keltainen vartalo luotteineen nousevat teriön yläpuolelle. 24.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pentanema britannicum – vanukehirvenjuuren mykerön alimman ja uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ovat useimmiten neljänä tai viitenä tiiviinä, sisäkkäisenä, lomittaisena ja kiehkuramaisena rivinä. Uloimmat suomut ovat lähinnä kapean kolmiomaiset, pystyt tai siirottavat, vihreät ja yleensä noin 5-7 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 1-1,5 mm leveät. Sisemmät suomut ovat tasasoukan suikeahkot, terävän suippokärkiset, vihertävät tai ruskehtavat ja tavallisesti noin 7-12 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 0,5-0,8 mm leveät. 24.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pentanema britannicum – vanukehirvenjuuren mykerön kehtosuomut, varsinkin ulommat kerrokset, ovat tiheästi vaalean pitkäkarvaiset. Samankaltaisella ja Suomessa luontaisella lajilla, rantahirvenjuurella, P. salicinum, kehtosuomut ovat muuten kaljut, mutta niiden laidassa on lyhyt, ruskea karvareunus. Kuvassa sisempien kehtosuomujen yläpuolella näkyy pitkiä karvoja. Ne ovat laitakukkien verhiöitä, jotka asterikasveilla ovat usein muuntuneet hapsihaiveniksi. Ne ovat myöhemmin pähkylöiden kärjessä lenninhaivenina eli pappuksena. 24.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pentanema britannicum – vanukehirvenjuuren lehtilapa on ehyt, kapeansoikea, kapeanpuikea tai suikea ja suippokärkinen sekä tavallisesti noin 2-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,3-1,5 cm leveä. 24.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pentanema britannicum – vanukehirvenjuuren lehden yläpinta on karhea, vaihtelevasti karvainen ja alapinta useimmiten tiheän pitkäkarvainen tai toisinaan peittävästi silkkikarvainen. Rantahirvenjuurella lehtien yläpinta on kalju ja alapinta kalju tai suonia myöten lyhytkarvainen. 22.7.2001. Kuva näytteestä, copyright Hannu Kämäräinen.

Pentanema britannicum – vanukehirvenjuuren ensimmäisenä elinvuotena kasvaa lehtiruusuke ja toisena vuotena kukkavarsi, jonka kukinnan ja hedelmöinnin jälkeen yksilö kuolee. Vanukehirvenjuuri on Suomessa harvinainen uustulokas, josta on muutamia havaintoja 2000-luvulta Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Hämeen, Keski-Pohjanmaan ja Oulun Pohjanmaan eliömaakunnista. Muissa Pohjoismaissa vanukehirvenjuuri kasvaa luontaisena Etelä Ruotsissa ja -Norjassa sekä Tanskassa.23.7.2008. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pentanema britannicum – vanukehirvenjuuren kasvupaikkoina ovat lähinnä rannat, ojat, niityt, kalliopainanteet, tienluiskanurmetukset ja joutomaat. Laji on ilmeisesti kalkinsuosija. Se on joitakin kertoja kyennyt vakinaistumaankin pitemmäksi aikaa. Mm. kuvasarjan kasvupaikalla, Etelä-Hämeen Pälkäneellä, laji sinnitteli ainakin kolmisenkymmentä vuotta. Kaksivuotisena lajina se ei kuitenkaan pysty kilpailemaan umpeutuvassa ja nurmettuvassa kasvupohjassa pysyvästi. 23.7.2008. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto