• Picea abies (L.) Karst. – metsäkuusi
• subsp. abies – euroopanmetsäkuusi
• subsp. obovata – (Ledeb.) Domin – siperianmetsäkuusi
• nothosubsp. xfennica (Regel) Parfenov – suomenmetsäkuusi
• Picea A. Dietr. – (suomu)kuuset
• Pinaceae – mäntykasvit

Metsäkuusesta, Picea abies, esiintyy Suomessa kaksi varsinaista alalajia, laaja-alaisin nimialalaji, euroopanmetsäkuusi, subsp. abies ja Suomen pohjoispuoliskoon rajoittuva siperianmetsäkuusi, subsp. obovata. Alalajit myös risteytyvät keskenään. Hybridille on annettu omaksi nimeksi suomenmetsäkuusi, nothosubsp. fennica.

Metsäkuusi on ainavihanta, pihkainen, suora- ja yksirunkoinen havupuu. Euroopanmetsäkuusi on tavallisesti noin 10-30 m korkea, mutta voi toisinaan kasvaa pitemmäksikin. Suomen pisin luonnonvarainen puu on Padasjoen Vesijaolla kasvava euroopanmetsäkuusi, joka on ylittänyt jo 45 m:n korkeuden. Keski-Euroopassa mitta voi parhaimmillaan yltää jopa 60 m:iin. Euroopanmetsäkuusi on varsinkin avoimella paikalla kasvaessaan kartiomainen vaikkakin leveähkölatvuksinen. Oksat ovat sivulle suuntautuneet ja kärjestään ylöspäin kaareutuvat. Jos kasvutila on väljä, oksat yltävät pitkinä tyvelle saakka. Metsäympäristössä, varsinkin tiheämmässä, alemmat oksat kuivuvat ja kuolevat jääden tynkinä törröttämään runkoihin. Siperianmetsäkuusi on tavallisesti noin 8-20 m korkea. Sen latvus on hyvin kapea, ja koko puu on muutenkin kapean kynttilämäinen. Metsäkuusen juuret levittäytyvät lähes vaakatasossa lähellä maanpintaa, ja paalujuuri puuttuu.

Runko on harmaanruskea, kuoreltaan ohuehko, karhea ja mosaiikkimaisesti hilseilevä sekä tavallisesti noin 25-75 cm paksu. Runko voi iäkkäillä puilla joskus levetä selvästi paksummaksikin. Suomen paksuimpana, tiedossa olevana metsäkuusena pidetään Äänekosken Sumiaisissa kasvavaa puuta, jonka läpimitta rinnan korkeudella on noin 150 cm ja ympärysmitta noin 470 cm. Metsäkuusen oksat ovat harmaanruskeat. Vuosikasvaimet ovat kellan- tai punertavanruskehtavat. Euroopanmetsäkuusella ne ovat kaljut tai harvakarvaiset ja siperianmetsäkuusella tiheän nystykarvaiset. Ensimmäisinä vuosinaan metsäkuusi kasvaa hitaasti, mutta kasvu kiihtyy iän myötä. Kukkiminen alkaa noin 15-vuotiaana, mutta on runsaimmillaan vasta 50 ikävuoden jälkeen. Pituuskasvu on suurimmillaan noin 25-50 ikävuoden välillä ja tilavuuskasvu noin 60-70 vuoden iässä. Puun latvaverso kasvaa kuitenkin pituutta koko sen elämän ajan. Terve yksilö voi elää jopa yli 300 vuotta. Eliniän takaraja lienee noin 400 vuodessa.

Silmut ovat vaaleanruskeat, munanmuotoiset, suippokärkiset ja monisuomuiset sekä noin 5-7 mm pitkät. Lehdet ovat tasasoukan neulasmaiset, ja ne ovat oksissa yksittäin kierteisesti. Neulaset ovat vuosikasvaimissa aluksi pehmeät ja vaaleahkonvihreät mutta jäykistyvät kesän kuluessa nelisärmäisiksi, pistävän teräväkärkisiksi ja tummanvihreiksi. Ne ovat tavallisesti noin 8-25 mm pitkät ja noin 1-1,5 mm leveät. Ilmarakolinjat ovat neulasen joka sivulla. Neulasten tyvellä on puutunut, noin 1 mm pitkä, kulmikas kanta, joka jää oksaan neulasarveksi neulasen karistessa. Neulaset pysyvät oksissa elävinä yleensä 8-11 vuotta, Etelä-Suomessa lyhyemmän aikaa kuin Pohjois-Suomessa.

Metsäkuusi on tuulipölytteinen ja yksikotinen puu, joka kukkii touko-kesäkuussa, etelässä pohjoista aikaisemmin. Kukinnot ovat yksineuvoisia eli hede- ja emikukat ovat eri kukinnoissa. Hedekukinto on pitkulaisen käpymäinen, yleensä pysty, lyhytperäinen ja kukkiessaan keltainen tai punertavankeltainen sekä noin 10-15 mm pitkä ja noin 5-7 mm leveä. Kukinnot ovat useimmiten tiiviissä ryhmissä, ja niiden tyvellä säilyy kaulusmaisesti joukko kukintoaihioita suojanneita silmusuomuja. Hedekukat ovat kehättömät, hyvin pienet ja sijaitsevat niitä suojaavien hedelehtien eli kukintosuomujen tyvellä. Heteet ovat palhoistaan yhdiskasvuisina kimppuina. Ponnet ovat keltaiset, ja ne tuottavat suunnattomia määriä keltaisena pölynä leviävää siitepölyä. Hedelehtien eli suomujen kärkiosa on lähes puolipyöreä ja epäsäännöllisen hammaslaitainen, kun taas tyvi on jyrkästi kapeneva. Suomut ovat noin 2 mm pitkät ja kärkiosastaan noin 1-1,5 mm leveät.

Emikukinto on pitkulaisen käpymäinen, pysty, perätön ja kukkiessaan punainen sekä noin 25-30 mm pitkä ja noin 13-15 mm leveä. Kukinnot ovat yksittäin oksien ja niiden haarojen kärjessä, ja niiden tyvellä säilyy kaulusmaisesti joukko kukintoaihioita suojanneita silmusuomuja. Käpysuomut eli emilehdet ovat jakautuneet tyveen asti kahdeksi peräkkäiseksi suomuksi, leveämmäksi ja muutenkin kookkaammaksi emisuomuksi ja kapeammaksi, lyhyemmäksi ja ulospäin näkymättömäksi peitinsuomuksi. Metsäkuusi, kuten muutkin havukasvit, on ns. paljassiemeninen. Varsinaista emikukkaa ei ole, vaan emisuomun pinnalla on paljaaltaan kaksi siemenaihetta. Niille antaa lisäsuojaa peitinsuomu. Käpysuomut ovat kukintavaiheessa pystyasentoiset ja yläosastaan raollaan valmiina vastaanottamaan tuulen kuljettamaa siitepölyä. Ne ovat lähinnä leveän vastapuikeat, pyöreähköpäiset, noin 5-7 mm pitkät ja kärkiosastaan noin 3-4 mm leveät. Hedelmöityksen tapahduttua käpysuomut kääntyvät alaspäin.

Kehittyvät siemenet sisältävä käpy alkaa kasvaa ja kääntyy riippuvaksi. Se on kapeanpuikea tai sukkulamainen. Punainen väri hiipuu vihreäksi ja suomujen puutuessa vaaleahkon punaruskeaksi. Käpy on euroopanmetsäkuusella yleensä noin 7- 15 cm pitkä ja noin 3-5 cm leveä sekä siperianmetsäkuusella noin 5-8 cm pitkä ja noin 1-3 cm leveä. Kävyt ovat leveimmillään siemennysvaiheessa, suomujen auetessa pörhölleen. Euroopanmetsäkuusen kävyn puutuneet käpysuomut ovat lähinnä vinoneliömäiset ja tylppä- tai lovikärkiset sekä useimmiten noin 15-25 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 15-20 mm leveät. Siperianmetsäkuusella suomut ovat vastapuikeat ja pyöreäkärkiset sekä yleensä enintään noin 15 mm pitkät ja leveät. Metsäkuusen käpy kypsyy kukintavuotena ja varistaa siemenensä seuraavana vuotena. Tehtävänsä tehtyään se tippuu puusta kokonaisena ja maatuu hyvin hitaasti. Siemen on lenninsiivellinen. Kalvomainen lenninsiipi on siemenestä lähtien kapean vastapuikeasti levenevä. Se on siemenen kanssa noin 7-15 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 3-5 mm leveä. Pelkkä täysin kehittynyt siemen on kapeanpuikea, tummanruskea ja noin 2-4 mm pitkä sekä noin 1-2 mm leveä.

Metsäkuusi on Suomessa alkuperäinen, ja sen esiintymisalue lajina kattaa kaikki eliömaakunnat. Se on yleinen ja runsas Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin eliömaakuntia lukuun ottamatta. Niissä laji on harvinainen. Euroopanmetsäkuusen elinalue yltää etelästä päin Enontekiön Lappia lukuun ottamatta koko maahan. Se on yleinen ja runsas Kainuun, Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakuntiin saakka ja pohjoisempana harvinaisempi. Siperianmetsäkuusen esiintymisalue yltää pohjoisesta päin Oulun Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntiin saakka. Viimeksi mainituissa ja Lapin kahdessa pohjoisimmassa eliömaakunnassa se on harvinainen ja muualla yleinen. Suomenmetsäkuusta, joka on edellä mainittujen alalajien välinen risteymä, esiintyy aika yleisesti Pohjois-Suomessa alalajien yhteisellä esiintymisalueella sekä Keski- ja Itä-Suomessa. Metsäkuusi on Suomen toiseksi yleisin puulaji yleisimmän metsämännyn, Pinus sylvestris, jälkeen. Metsien puustosta on laskettu olevan noin 36 % kuusta. Laji on tärkeä metsätaloudelle, ja sitä kaadetaan, hyödynnetään sekä istutetaan laajasti. Näin ollen metsien kuusikot ovat yhä useammin istutusperäisiä. Metsäkuusi on myös suosittu piha- ja puistopuu. Luonnon kasvupaikkoina ovat lähinnä tuoreet kangasmetsät, lehtomaiset metsät, lehdot ja korvet. Laji kasvaa luontaisesti levinneenä myös mm. peltojen, teiden ja asutuksen laiteilla. Metsäkuusi alalajeineen kasvaa muissa Pohjoismaissa luontaisesti Ruotsissa ja Norjassa.

Metsäkuusen alkuperäinen levinneisyysalue kattaa suurimman osan Eurooppaa ja yltää laajalle alueelle Aasiaan aina Tyynellemerelle saakka. Euroopanmetsäkuusen levinneisyysalueen itärajana pidetään Ural-vuoristoa. Siperianmetsäkuusen levinneisyysalue yltää Euroopassa Venäjän länsiosien lisäksi vain Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosiin. Metsäkuusi levittäytyi Suomeen vasta noin 5 000 vuotta sitten, kun metsämänty ja monet lehtipuut tulivat jo jääkauden lopulla jopa 4 000 vuotta aikaisemmin. Voidaankin sanoa, että Suomen metsien voimakas kuusettuminen jatkuu edelleen. Tosin metsäteollisuus on vaikuttanut kehitykseen voimakkaasti viimeksi kuluneiden noin sadan vuoden aikana. Varsinkin Etelä-Suomessa kuusen osuus istutuksissa kasvoi 2020-luvun alkupuolelle saakka niin, että jopa 80 % istutetuista taimista oli metsäkuusta. Sittemmin metsien monimuotoisuuden tärkeyden parempi ymmärtäminen ja yhä kasvava kirjanpainaja-kuoriaisten, Ips typographus, aiheuttama uhka ja jo toteutuva tuho kuusikoille ovat vähentäneet kuusen istutusaloja merkittävästi.

Euroopanmetsäkuusesta tunnetaan hyvin monia poikkeavia muotoja, joista osaa on jalostettu edelleen puutarhakäyttöön. Wikipedian metsäkuusiartikkelissa on niistä pitkä luettelo. Tässä yhteydessä voisi mainita muutaman luonnonmetsissäkin löydettävän muodon. Käärmekuusella, f. virgata, on geneettinen häiriö, jonka vuoksi oksasilmuja kehittyy hyvin vähän, ja oksat ovat pitkiä, vähä- ja pitkähaaraisia sekä usein mutkaisia. Surukuusen, f. pendula, oksat riippuvat lähes suoraan alaspäin, joten ulkomuoto on lähes pylväsmäinen. Riippakuusella, f. viminalis, oksat suuntautuvat normaalisti sivulle päin, mutta niiden hyvin pitkät haarat roikkuvat aivan rentoina alaspäin. Tapionpöytä eli pöytäkuusi, f. tabulaeformis, on puuyksilö, jolta puuttuu luontaisesti normaali pituuskasvu ja sen myötä selvä latva. Puu on lyhyt mutta kasvaa vaakasuuntaan laajaksikin. Tällainen puu voi syntyä myös, jos nuori yksilö menettää varhain latvansa. Laakakuusella, f. procumbens, on vielä edellistäkin muotoa matalampi ja erikoisempi kasvutapa. Siltä puuttuu kokonaan pystykasvu, ja oksat nousevat suoraan juuristosta maarajassa muodostaen toisinaan tiheitäkin pensaita.

Kuusen puuaines on vaaleaa, eikä kellertävä sydänpuu juurikaan erotu pintapuusta. Puu on kuivana kevyttä ja suorasyistä mutta erityisesti pintapuu myös oksaista ja pihkaista. Kaadetuista metsäkuusista suuri osa käytetään paperi- ja selluteollisuuden raaka-aineeksi. Siitä valmistetaan myös mm. vaneria ja kemiallisia tuotteita, kuten keinokuituja. Sahateollisuus tuottaa mm. kuusilautaa ja -paneelia. Kuusen käytöstä puhuttaessa ei voida ohittaa pitkää joulukuusiperinnettä, joka alkoi Suomessa ensin säätyläiskodeissa 1800-luvulla ja levisi talonpoikaiskoteihin 1870- ja 1880-lukujen vaiheilla. Kuitenkin varsinainen yleistyminen joka kodin joulupuuksi alkoi vasta 1900-luvun alussa. Kuusen nuoret, pehmeät ja heleänvihreät vuosikasvaimet eli kerkät ovat hyvin C-vitamiinipitoisia ja soveltuvat ravintokäyttöön sellaisenaan esimerkiksi salaateissa. Niistä voi valmistaa myös kuusenkerkkäsiirappia, juomia ja maustetta. Entisaikoina kerkistä valmistettiin rohdosta reumaattisiin kipuihin ja hengitystievaivoihin. Nykyään puusta uutetaan kuusikumia, josta valmistetaan stabilointiaineita mm. jogurtteihin, salaattikastikkeisiin ja kosmetiikkatuotteisiin. Kuusenpihkasta on entisaikoina valmistettu pihkavoidetta ihovaurioiden hoitoon. Nykytutkimuksen mukaankin pihka kelpaa lääkekäyttöön, ja sen hartsihapot ehkäisevät bakteerien lisääntymistä ja myös kynsisienen kasvua.

Kuusten suvun tieteellinen nimi, Picea, tarkoittaa suomeksi pikistä tai tervaista ja viittaa suvun lajien pihkaisuuteen. Suvun luontainen esiintymisalue on Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa, ja lajit muodostavat valtapuuston suuressa osassa pohjoista havumetsävyöhykettä. Käsitys (suomu)kuusilajien määrästä vaihtelee noin 30-40 lajin välillä. Cataloque of Lifen (2025) mukaan lajeja on maailmanlaajuisesti 43, minkä lisäksi on 5 risteymäpohjaista lajia. Luettelon lajikäsitys poikkeaa kuitenkin pohjoismaisesta näkemyksestä, sillä siperianmetsäkuusen lisäksi jopa suomenmetsäkuusi on käsitelty varsinaisena, erillisenä lajina, P. fennica. Euro+Med Plantbasen (2025) mukaan Euroopassa on 4 alkuperäistä lajia, mutta tämäkin luettelo pitää siperianmetsäkuusta omana lajinaan. Vain metsäkuusi alalajeineen on laaja-alaisempi ja kaksi muuta lajia rajoittuvat suppeahkolle alueelle.

Kuten edellä on jo käynyt ilmi, metsäkuusi on ainoa suvun luontainen laji Suomessa. Useampia (suomu)kuusilajeja ja niiden jalostettuja lajikkeita on viljelykäytössä koristekasveina ja joitakin niukasti myös suppeissa metsäkokeiluissa. Kahdesta lajista, serbiankuusesta, P. omorika ja okakuusesta, P. pungens, on muutamia viljelykarkulaishavaintoja eri puolilta Suomea. Serbiankuusi on siro, kartiomainen ja kapealatvuksinen. Vuosikasvain on pitkäkarvainen. Neulaset suuntautuvat sivulle ja yläviistoon. Ne ovat litteät ja alta usein hopeanhohtoiset. Myös okakuusi on kartiomainen ja kapealatvuksinen. Vuosikasvaimet ovat kaljut. Neulaset suuntautuvat sivulle ja yläviistoon. Ne ovat särmikkäät, otakärkiset ja sini- tai harmaanvihreät. Käpysuomut ovat poimuiset. Suomessa käytetään koristepuuna ja joskus myös viljelymetsäpuuna Picea-suvun lajeja muistuttavaa lännendouglaskuusta, Pseudotsuga menziesii. Lajista on myös joitakin karkulaishavaintoja sieltä täältä Suomesta. Sen ulkomuoto on hyvin (suomu)kuusimainen. Litteät neulaset ovat kampamaisesti sivulle päin siirottavia. Huomiota herättävänä piirteenä käpyjen peitinsuomujen kärki on 3-liuskainen ja se ulottuu kauas varsinaisten käpysuomujen ulkopuolelle.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle metsäkuusen esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle euroopanmetsäkuusen esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle siperianmetsäkuusen esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki metsäkuusen Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase).

Linkki siperiametsäkuusen Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase). Sivustolla siperianmetsäkuusi käsitellään omana lajinaan P. obovata.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Picea abies – metsäkuusi, kuvassa euroopanmetsäkuusi, kasvaessaan metsäympäristössä, varsinkin tiheämmässä, alkaa kuivattaa alempia oksiaan, jotka jäävät tynkinä törröttämään runkoihin. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Ali-Raakkulantien varrella oleva kuusimetsikkö, 22.5.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.

Picea abies – metsäkuusen valta-alalajin, euroopanmetsäkuusen, ikääntyvässä, tiheämmässä, suora- ja yksirunkoisessa kasvustossa ei näy vihreää muuten kuin ylöspäin katsomalla. Nuori, tiheä kuusikko varjostaa lähes täysin kasvupohjansa, ja valtaosa muusta kasvillisuudesta joutuu väistymään. Kun runkojen alemmat oksat kuolevat, valoa pääsee taas paremmin virtaamaan myös maanpinnalle. Metsien puustosta on laskettu olevan noin 36 % kuusta. Laji on tärkeä metsätaloudelle, ja sitä kaadetaan, hyödynnetään sekä myös istutetaan laajasti. Kuvassa oleva kuusikko ei ole talousmetsää. EH, Hämeenlinna, Sairio, Aulangonjärven eteläkulman lounaispuolinen kuusikko, 18.5.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Picea abies – metsäkuusi on tuulipölytteinen ja yksikotinen puu, joka kukkii touko-kesäkuussa. Kukinnot ovat yksineuvoisia eli hede- ja emikukat ovat eri kukinnoissa. Hedekukinnot ovat useimmiten tiiviissä ryhmissä, ja ne ovat kukkiessaan keltaisia tai punertavankeltaisia. Ponnet ovat keltaiset, ja ne tuottavat suunnattomia määriä keltaisena pölynä leviävää siitepölyä. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Hirsimäenkadun ja Kämmekkätien kulmauksessa oleva metsikkö, 18.5.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.

Picea abies – metsäkuusen emikukinto on pitkulaisen käpymäinen, pysty, perätön ja kukkiessaan punainen sekä noin 25-30 mm pitkä ja noin 13-15 mm leveä. Kukinnot ovat yksittäin oksien ja niiden haarojen kärjessä, ja niiden tyvellä säilyy kaulusmaisesti joukko kukintoaihioita suojanneita silmusuomuja. Käpysuomut eli emilehdet ovat kukintavaiheessa pystyasentoiset ja yläosastaan raollaan valmiina vastaanottamaan tuulen kuljettamaa siitepölyä. Ne ovat lähinnä leveän vastapuikeat, pyöreähköpäiset, noin 5-7 mm pitkät ja kärkiosastaan noin 3-4 mm leveät. EH, Asikkala, Hillilä, Syrjänsuppien lounaispuolinen metsäalue, 7.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Picea abies – metsäkuusen kehittyvä käpy on kapeanpuikea tai sukkulamainen ja aika usein pihkaa erittävä. Punainen väri hiipuu vähitellen vihreäksi ja suomujen puutuessa vaaleahkon punaruskeaksi. Metsäkuusi, kuten muutkin havukasvit, on paljassiemeninen. Kunkin emisuomun pinnalla on paljaaltaan kaksi siemenaihetta. Siemenet saavat rauhassa kehittyä tiiviin suomukerroksen sisällä. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Hirsimäenkadun ja Kämmekkätien kulmauksessa oleva metsikkö, 5.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.

Picea abies – metsäkuusen tehtävänsä tehnyt käpy tippuu puusta kokonaisena ja maatuu hyvin hitaasti. Kuvassa olevan euroopanmetsäkuusen käpy on yleensä noin 7- 15 cm pitkä ja noin 3-5 cm leveä. Siperianmetsäkuusella se on noin 5-8 cm pitkä ja noin 1-3 cm leveä. Kävyt ovat leveimmillään siemennysvaiheessa, suomujen auetessa pörhölleen. Euroopanmetsäkuusen kävyn puutuneet käpysuomut ovat lähinnä vinoneliömäiset ja tylppä- tai lovikärkiset sekä useimmiten noin 15-25 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 15-20 mm leveät. Siperianmetsäkuusella suomut ovat vastapuikeat ja pyöreäkärkiset sekä yleensä enintään noin 15 mm pitkät ja leveät. Vasemmalla olevan kävyn tyvisuomujen sisällä on nähtävissä myös muutamia kapeampia ja lyhyempiä siementen peitinsuomuja. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Näsiäntien ja maakaasulinjan välinen, kuusivaltainen metsä, 2.10.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Picea abies – metsäkuusen lehdet ovat tasasoukan neulasmaiset, ja ne ovat oksissa yksittäin kierteisesti. Neulaset ovat vuosikasvaimissa aluksi pehmeät ja vaaleahkonvihreät. Nämä heleänvihreät vuosikasvaimet eli kerkät ovat hyvin C-vitamiinipitoisia ja soveltuvat ravintokäyttöön sellaisenaan esimerkiksi salaateissa. Niistä voi valmistaa myös kuusenkerkkäsiirappia, juomia ja maustetta. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Hirsimäenkadun ja Kämmekkätien kulmauksessa oleva metsikkö, 5.6.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.

Picea abies – metsäkuusen neulaset jäykistyvät ensimmäisenä kesänään nelisärmäisiksi, pistävän teräväkärkisiksi ja tummanvihreiksi. Ne ovat tavallisesti noin 8-25 mm pitkät ja noin 1-1,5 mm leveät. Ilmarakolinjat ovat neulasen joka sivulla. Neulasten tyvellä on puutunut, noin 1 mm pitkä, kulmikas kanta, joka jää oksaan neulasarveksi neulasen karistessa. Neulaset pysyvät oksissa elävinä yleensä 8-11 vuotta, Etelä-Suomessa lyhyemmän aikaa kuin Pohjois-Suomessa. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Hirsimäenkadun ja Kämmekkätien kulmauksessa oleva metsikkö, 22.5.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto