- Pilosella aurantiaca (L.) F. W. Schultz & Sch. Bip. – oranssivoikeltano
- Pilosella xblyttiana (Fr.) F. W. Schultz & Sch. Bip. – rusovoikeltano
- Pilosella Cauligera -ryhmä – hiirenvoikeltanot
- Pilosella Hill. – voikeltanot
- Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)
Oranssivoikeltano, Pilosella aurantiaca, on monivuotinen, maitiaisnesteinen ja pysty ruoho, joka on noin 20-40(-60) cm korkea. Juurakko on ohut, vino, pitkä ja runsaasti sivujuurinen. Tyvellä on lehtiruusuke ja usein ohuita, lehdekkäitä pintarönsyjä. Varsia on yleensä yksi, mutta joskus niitä voi olla useampikin. Ne ovat latvan kukinto-osaan saakka haarattomat, liereät ja vihreäsävyiset, harmahtavat tai paikoin punertavat. Varsissa on tiheähkösti noin 2-5 mm pitkiä hapsikarvoja. Lisäksi varren alaosassa on harvakseen ja latvassa tiheästi mustia nystykarvoja. Latvassa on myös tähtikarvoitusta.
Ruusukelehdet ovat kapean vastapuikeat, ehyet ja ehytlaitaiset, reunoiltaan aaltoilevat ja suippo- tai tylppäkärkiset. Ne kapenevat niin tasaisesti siipipalteiseksi tyveksi, että lyhyttä ruotiosuutta on mahdoton erottaa. Lehdet ovat molemmin puolin pitkän hapsikarvaiset, alapuolen keskisuonesta myös tähtikarvaiset ja vihreät tai hiukan sinertävänvihreät sekä paahteisilla paikoilla toisinaan alta punertavat. Pituutta niillä on tavallisesti noin 5-14(-16) cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 1-2,5(-3) cm. Varressa, yleensä alaosassa, on 1-3 ruoditonta varsilehteä, jotka ovat ruusukelehtien kaltaiset mutta etenkin ylemmät niistä selvästi pienemmät.
Kukintokokonaisuus on varren latvassa huiskilomaisesti tai kerrannaisen huiskilomaisesti. Aluksi mykeröstö on hyvin tiiviin palleromainen mutta laajenee ja harsuuntuu kukinnan edetessä. Latvamykeröstön alapuolelle voi toisinaan kasvaa erillinen kukintohaara. Varsinaiset kukinnot muodostuvat noin 3-15 kukkamaisesta mykeröstä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on useimmiten noin 3-10 mm pitkä, ja sen tyvellä on lähinnä kapean kolmiomainen, suomumainen tukilehti, joka on noin 2-4 mm pitkä ja tyveltään enintään noin 1 mm leveä. Kukintohaarat ja mykeröperät tukilehtineen ovat varren yläosan tavoin hapsi-, nysty- ja tähtikarvaiset. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät yleensä kolmena sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä eli kehtona varsinaista kukintoa. Uloimmat kehtosuomut ovat kapean kolmiomaiset ja noin 3-5 mm pitkät. Sisimmät kehtosuomut ovat kapean kolmiomaiset, tasaisesti kärjeksi suippenevat ja noin 6-8(-9) mm pitkät. Kaikki kehtosuomut ovat useimmiten harmaanvihertävät, kärkiosastaan kalvoreunaiset ja toisinaan punertavat. Ne ovat tyveltään noin 1-1,5(-2) mm leveät sekä hapsi-, tähti- ja mustan nystykarvaiset.
Kukintomykerö on tavallisesti noin 15-20 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisana aikana. Mykerössä on lopulta noin 65-100 kaksineuvoista, oranssia tai punaista ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja 5-hampainen. Se on täysikasvuisena yleensä noin 5-8 mm pitkä ja noin 1,5-2 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 2-3 mm pitkä. Verhiö on noin 4-5 mm pitkä ja muuntunut vaaleiksi hapsihaiveniksi. Heteitä on 5. Niiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo keltaisine tai tummahkoine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun, ja kehänalaisten pohjuspähkylöiden kasvaessa ja kehittyessä verhiöt nousevat näkyviin. Hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. Pähkylä on liereä, harjuinen, kalju ja kypsänä tummanruskea. Se on tavallisesti noin 1,5-2,5 mm pitkä ja noin 0,4-0,6 mm leveä. Sen kärjessä on harmaanvalkoinen tai hyvin vaaleanruskehtava, varreton ja hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappus on noin 5-7 mm pitkä. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.
Rusovoikeltano, P. xblyttiana, on rakenteellinen välimuotolaji, johon on koottu lähinnä suomalaisen kasvitieteen professorin Johan Norrlinin (1842-1917) kuvaamia pikkulajeja. Ne ovat välittäviä alkuperäiskasveja oranssivoikeltanon ja muiden hiirenkeltanoiden välillä. Rusovoikeltanot ovat nimensä mukaisesti enemmän tai vähemmän punakukkaisia ja muistuttavat muutenkin suuresti oranssivoikeltanoa. Ne ovat keskimäärin lyhyempiä ja hennompia. Avoimet mykeröt ovat myös kapeammat, enintään noin 15 mm leveät.
Oranssivoikeltano on, toisin kuin muut P. Cauligera -ryhmän voikeltanot, Suomessa vakiintunut uustulokas tai koristekasvikarkulainen. Havaintojen perusteella se näyttäisi viime vuosikymmeninä runsastuneen ja laajentaneen esiintymisaluettaan, joka 2020-luvun puolivälissä yltää etelästä päin Koillismaan, Perä-Pohjanmaan ja Kittilän Lapin eliömaakuntiin saakka. Valtaosassa eliömaakuntia havainnot ovat yksittäisiä. Kasviatlaksessa eniten niitä on Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Hämeen, Etelä-Savon ja Keski-Pohjanmaan eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kedot, niityt, puistot, pientareet, tien- ja radanvarret sekä asutuksen lähialueet. Muissa Pohjoismaissa oranssivoikeltano kasvaa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa.
Rusovoikeltano on Suomessa alkuperäinen välimuotolaji. Retkeilykasvion (1998) mukaan sen esiintymisalue yltää etelästä päin, Ahvenanmaan ja Etelä-Karjalan eliömaakuntia lukuun ottamatta Kainuun, Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakuntien linjalle saakka. Kasviatlaksessa siitä on vain muutamia havaintoja johtuen varmasti tunnistamisongelmista. Muissa Pohjoismaissa rusovoikeltanoa esiintyy Ruotsissa ja Norjassa.
Oranssi- ja rusovoikeltano leviävät varsin tehokkaasti kasvullisesti rönsyjensä avulla. Ainakin oranssivoikeltano saattaa muodostaa näin laajojakin kasvustoja, kuten kuvasarjakin osoittaa. Voikeltanoiden runsaasta pähkylätuotannosta suuri osa syntyy apomiktisesti eli ilman ristipölytystä emokasvista kloonautuen. Niillä on kuitenkin myös ristipölytykseen pohjautuvaa suvullista lisääntymistä. Tämä tuo apomiksian kautta syntyneiden ja sinällään jo aika samankaltaisten ns. peruslajien joukkoon vielä välimuotoista ”sekaannusta”. Välimuotoisuutta on hallittu kokoamalla peruslajien välimaastoon sijoittuvat pikkulajit rusovoikeltanon tavoin välimuotolajeiksi, joille on annettu omat nimet. Välimuotoisuus ilmaistaan tieteellisen lajinimen eteen merkittävällä x-kirjaimella.
Yksimykeröisiä huopavoikeltanoita, PilosellaPilosellina -ryhmä, lukuun ottamatta muut voikeltanot kuuluvat hiirenvoikeltanoiden Pilosella Cauligera -ryhmään, johon kuuluu Suomen putkilokasvien luettelon (2019) mukaan 5 peruslajia ja 12 välimuotolajia. Suomessa ei ole monta henkilöä, jotka hallitsisivat edes tyydyttävästi hiirenvoikeltanoiden taksonomisen monimuotoisuuden. Niinpä kasvitieteeseen erikoistunut biologikin, tavallisesta luonnontarkkailijasta puhumattakaan, joutuu tyytymään hiirenvoikeltanoiden ryhmätasoiseen tarkasteluun. Ainoan selvän poikkeuksen tekevät oranssi- tai punakukkaiset voikeltanot, jotka on tällä sivustolla käsitelty tässä omassa artikkelissaan. Niitä ei helposti sotke muidenkaan sukujen lajeihin.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle oranssivoikeltanon esiintymiskartalle Suomessa.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle rusovoikeltanon esiintymiskartalle Suomessa. Kartta on hyvin puutteellinen. Sanallinen kuvaus esiintymisestä on edellä.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pilosella aurantiaca – oranssivoikeltano on monivuotinen ja pysty ruoho, joka on yleensä noin 20-40 cm korkea, mutta toisinaan pituutta voi olla jopa 60 cm. Varsia on yleensä yksi, mutta joskus niitä voi olla useampikin. Ne ovat latvan kukinto-osaan saakka haarattomat, liereät ja vihreäsävyiset, harmahtavat tai paikoin punertavat. Tyvellä on lehtiruusuke. Lisäksi varressa, yleensä alaosassa, on yhdestä kolmeen ruoditonta varsilehteä, jotka ovat ruusukelehtien kaltaiset mutta etenkin ylemmät niistä selvästi pienemmät. A, Vårdö, Sandö, Björkäng, Sandövägen-maantien laide, 10.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella aurantiaca – oranssivoikeltano herättää huomiota mykerökukkiensa värillä, joka on yleisestä, keltaisesta värilinjasta poiketen oranssi tai edellisen kuvan kukintojen tavoin punainen. EH, Hämeenlinna, Sairio, Sairionranta, radanvarsiketo Vanajaveden rannassa, ulkoilureitin varressa, 30.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella aurantiaca – oranssivoikeltanon kukintokokonaisuus on aluksi hyvin tiiviin palleromainen. Varsinaiset kukinnot muodostuvat noin 3-15 kukkamaisesta mykeröstä. A, Vårdö, Sandö, Björkäng, Sandövägen-maantien laide, 10.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella aurantiaca – oranssivoikeltanon mykeröstörakenne on huiskilomainen tai kerrannaisen huiskilomainen, ja se harsuuntuu kukinnan edetessä. EH, Hämeenlinna, Sairio, Sairionranta, radanvarsiketo Vanajaveden rannassa, ulkoilureitin varressa, 30.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella aurantiaca – oranssivoikeltanon kukintomykerö on tavallisesti noin 15-22 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisana aikana. Mykerössä on lopulta noin 65-100 kaksineuvoista kielikukkaa. EH, Hämeenlinna, Sairio, Sairionranta, radanvarsiketo Vanajaveden rannassa, ulkoilureitin varressa, 30.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella aurantiaca – oranssivoikeltanon kielikukkien kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja viisihampainen. Se on täysikasvuisena yleensä noin 5-8 mm pitkä ja noin 1,5-2 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 2-3 mm pitkä. Kukissa on viisi hedettä, joiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on yksivartaloinen ja luotiltaan kaksiliuskainen. Vartalo keltaisine tai tummahkoine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. EH, Hämeenlinna, Sairio, Sairionranta, radanvarsiketo Vanajaveden rannassa, ulkoilureitin varressa, 30.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella aurantiaca – oranssivoikeltanon mykeröperä on useimmiten noin 3-10 mm pitkä, ja sen tyvellä on pieni, suomumainen tukilehti. Kukintohaarat ja mykeröperät tukilehtineen ovat varren yläosan tavoin hapsi-, nysty- ja tähtikarvaiset. Mykeröä ympäröivät pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ovat yleensä kolmena sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä. Uloimmat kehtosuomut ovat kapean kolmiomaiset ja noin 3-5 mm pitkät. Sisimmät kehtosuomut ovat kapean kolmiomaiset, tasaisesti kärjeksi suippenevat ja noin 6-8(-9) mm pitkät. Kaikki kehtosuomut ovat useimmiten harmaanvihertävät, kärkiosastaan kalvoreunaiset ja toisinaan punertavat. Ne ovat tyveltään noin 1-1,5(-2) mm leveät sekä hapsi-, tähti- ja mustan nystykarvaiset. EH, Hämeenlinna, Sairio, Sairionranta, radanvarsiketo Vanajaveden rannassa, ulkoilureitin varressa, 29.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella aurantiaca – oranssivoikeltanon ruusukelehdet ovat kapean vastapuikeat, ehyet ja ehytlaitaiset, reunoiltaan aaltoilevat ja suippo- tai tylppäkärkiset. Ne kapenevat niin tasaisesti siipipalteiseksi tyveksi, että lyhyttä ruotiosuutta on mahdoton erottaa. Lehdet ovat tavallisesti noin 5-14(-16) cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-2,5(-3) cm leveät. Tyvellä on usein ohuita, lehdekkäitä pintarönsyjä. Kuvassa rönsylehtiä on näkyvillä oikeanpuoleisen ruusukkeen edessä. A, Vårdö, Sandö, Björkäng, Sandövägen-maantien laide, 10.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella aurantiaca – oranssivoikeltano on Suomessa vakiintunut uustulokas tai koristekasvikarkulainen. Havaintojen perusteella se näyttäisi viime vuosikymmeninä runsastuneen ja laajentaneen esiintymisaluettaan, joka 2020-luvun puolivälissä yltää etelästä päin Koillismaan, Perä-Pohjanmaan ja Kittilän Lapin eliömaakuntiin saakka. Valtaosassa eliömaakuntia havainnot ovat yksittäisiä. Kasviatlaksessa eniten niitä on eteläisemmässä Suomessa. Läheinen välimuotolaji, rusovoikeltano, P. xblyttiana, on Suomessa alkuperäinen. Sen esiintymisalue yltää etelästä päin, Ahvenanmaan ja Etelä-Karjalan eliömaakuntia lukuun ottamatta Kainuun, Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakuntien linjalle saakka. A, Vårdö, Sandö, Björkäng, Sandövägen-maantien laide, 10.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella aurantiaca – oranssivoikeltanon kasvupaikkoina ovat lähinnä kedot, niityt, puistot, pientareet, tien- ja radanvarret sekä asutuksen lähialueet. Se voi levittäytyä laajoiksikin kasvustoiksi ja säilyä samalla paikkaa jopa vuosikymmeniä. EH, Hämeenlinna, Sairio, Sairionranta, radanvarsiketo Vanajaveden rannassa, ulkoilureitin varressa, 30.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 