Pilosella Cauligera -ryhmä – hiirenvoikeltanot

  • Pilosella aurantiaca (L.)F. W. Schultz & Sch. Bip. – oranssivoikeltano
  • Pilosella caespitosa (Dumort.)P. D. Sell & C. West – niittyvoikeltano
  • Pilosella cymosa (L.)F. W. Schultz & Sch. Bip. – viuhkovoikeltano
  • Pilosella lactucella (Wallr.)P. D. Sell & C. West – korvavoikeltano
  • Pilosella praealta (Vill. ex Gochnat)F. W. Schultz & Sch. Bip. – ahdevoikeltano
  • Pilosella xauriculiformis (Fr.)F. W. Schultz & Sch. Bip. – sirkunvoikeltano
  • Pilosella xblyttiana (Fr.)F. W. Schultz & Sch. Bip. – rusovoikeltano
  • Pilosella xdensiflora (Tausch)Soják – kerävoikeltano
  • Pilosella xdimorphoides Norrl. – norrlininvoikeltano
  • Pilosella xdubia (L.)F. W. Schultz & Sch. Bip. – harakanvoikeltano
  • Pilosella xflagellaris (Willd.)P. D. Sell & C. West – hankavoikeltano
  • Pilosella xfloribunda (Wimm. & Grab.)Arv.-Touv. – ruotsinvoikeltano
  • Pilosella xglomerata (Froel.)Arv.-Touv. – tiuhavoikeltano
  • Pilosella xkajanensis (Malmgren)Norrl. – kainuunvoikeltano
  • Pilosella xpiloselliflora (Nägell & Peter)Soják – hiirenvoikeltano
  • Pilosella xpolymastix (Peter)Holub – pääskynvoikeltano
  • Pilosella xseptentrionalis Norrl. – ketovoikeltano
  • Pilosella Cauligera -ryhmä – hiirenvoikeltanot
  • Pilosella Hill. – voikeltanot
  • Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)

Hiirenvoikeltanot, Pilosella Cauligera -ryhmä, muodostavat ryhmätasolla selkeän mutta lajitasolla vaikeasti hallittavan ja tunnistettavan joukon, joka Suomessa tavattavien taksonien osalta ryhmitellään nykyisin 5:een ns. peruslajiin ja 12:een peruslajien välimaastoon sijoittuvaan ns. välimuotolajiin. Välimuotoisuus ilmaistaan tieteellisen lajinimen eteen merkittävällä x-kirjaimella. Suomessa ei ole monta henkilöä, jotka hallitsisivat edes tyydyttävästi hiirenvoikeltanoiden taksonomisen monimuotoisuuden. Niinpä kasvitieteeseen erikoistunut biologikin, tavallisesta luonnontarkkailijasta puhumattakaan, joutuu tyytymään hiirenvoikeltanoiden ryhmätasoiseen tarkasteluun. Tällä sivustolla linja on sama muuten, mutta helpoiten havaittavan eron, mykerökukkien värin, perusteella on keltakukkaisesta taksonijoukosta otettu omaan artikkeliinsa oranssivoikeltano, P. aurantiaca (mukana myös välimuotolaji rusovoikeltano, P. xblyttiana).

Hiirenvoikeltanot ovat monivuotisia, maitiaisnesteisiä ja pystyjä ruohoja, joiden pituus vaihtelee lajista riippuen noin välillä 10-100(-120) cm. Juurakko on usein vino, levittäytyvä ja runsaasti sivujuurinen. Tyvellä on lehtiruusuke ja lajista riippuen maarönsyjen synnyttämiä sivuruusukkeita tai pintarönsyjä. Viuhkokeltanolta, P. cymosa, pintarönsyt puuttuvat. Varsia on yksi tai useampia. Ne ovat latvan kukinto-osaan saakka haarattomat, liereät ja vihreäsävyiset, harmahtavat tai paikoin punertavat. Varsissa on vaihtelevasti lyhyempiä tai pitempiä hapsikarvoja. Ahdevoikeltanolta, P. praealta, ne toisinaan puuttuvat. Etenkin latvaosassa on myös nysty- ja tähtikarvoja.

Ruusukelehdet ovat yleensä suikeat tai kapean vastapuikeat ja korvavoikeltanolla, P. lactucella, kielimäiset. Ne ovat ehyet ja ehytlaitaiset tai toisinaan hyvin pienihampaiset sekä suippo- tai harvemmin tylppäkärkiset. Lehdet kapenevat niin tasaisesti siipipalteiseksi tyveksi, että ruotiosuutta on vaikea erottaa. Ne ovat tavallisesti noin 5-25 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-2,5(-3) cm leveät. Ahdevoikeltanon ja korvavoikeltanon lehdet ovat sinivihreät ja kaljut tai enintään laidoilta ja alapinnan keskisuonesta hapsikarvaiset. Viuhkovoikeltanon lehdet ovat kellan- tai harmaanvihertävät, tiheään hapsi- ja tähtikarvaiset sekä toisinaan myös laidoilta ja alapinnan keskisuonesta nystykarvaiset. Niittyvoikeltanon, P. caespitosa, lehdet ovat tummahkon- tai harmahtavanvihreät, molemmin puolin tiheäkarvaiset ja etenkin alta myös tähtikarvaiset.  Hiirenvoikeltanoiden varressa, yleensä alaosassa, on 1-4 ruoditonta varsilehteä, jotka ovat ruusukelehtien kaltaiset mutta etenkin ylemmät niistä selvästi pienemmät.

Kukintokokonaisuus on varren latvassa yksinkertaisen tai kerrannaisen huiskilomaisesti tai sarjamaisesti. Aluksi mykeröstö on tiivis mutta laajenee ja harsuuntuu kukinnan edetessä. Latvamykeröstön alapuolelle voi toisinaan kasvaa yksi tai useampi erillinen kukintohaara. Mykeröjen määrät vaihtelevat eri lajeilla mutta myös lajin sisälläkin. Korvavoikeltanolla on vartta kohti (1-)2-3(-6) mykeröä. Muilla peruslajeilla mykeröitä on yleensä kymmenestä useisiin kymmeniin. Varsinaisen kukinnon muodostavat mykeröt ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on useimmiten noin 2-10 mm pitkä, ja sen tyvellä on suikea tai kapean kolmiomainen, suomumainen tukilehti, joka on noin 2-4 mm pitkä ja tyveltään enintään noin 1 mm leveä. Kukintohaarat ja mykeröperät tukilehtineen ovat vaihtelevasti hapsi-, nysty- ja tähtikarvaiset. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät yleensä kolmena sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä eli kehtona varsinaista kukintoa. Uloimmat kehtosuomut ovat useimmiten kapean kolmiomaiset ja noin 2-4 mm pitkät. Sisimmät kehtosuomut ovat tavallisesti kapean kolmiomaiset, tasaisesti kärjeksi suippenevat ja korvavoikeltanolla noin 5-8 mm pitkät, viuhkovoikeltanolla 6-7,5 mm pitkät, ahdevoikeltanolla 6-8 mm pitkät sekä niittyvoikeltanolla 7-9 mm pitkät. Korvavoikeltanolla kehtosuomut ovat muista poiketen kärjestään tylpähköt. Kaikki kehtosuomut ovat useimmiten vihreät tai harmaanvihertävät ja kärkiosastaan kalvoreunaiset sekä tyveltään noin 0,5-1,5 mm leveät. Korvavoikeltanolla ne ovat yleensä vain nystykarvaiset, ahdevoikeltanolla kaikkiaan niukkakarvaiset, viuhkovoikeltanolla tiheähkösti mutta erisuhteisesti hapsi-, nysty- ja tähtikarvaiset sekä niittyvoikeltanolla tummahapsiset, tummanystyiset ja tähtikarvaiset.

Kukintomykerö on avoimena tavallisesti noin 13-25 mm leveä. Keskimäärin levein se on korvavoikeltanolla ja kapein viuhkovoikeltanolla. Mykerö on avoinna vain päivän valoisana aikana. Siinä on lopulta noin 45-100 kaksineuvoista, ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja 5-hampainen. Se on täysikasvuisena yleensä noin 4-8 mm pitkä ja noin 1-2 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 2-3 mm pitkä. Kielikukat ovat pääsääntöisesti keltaiset tai vaaleankeltaiset. Selvimmän poikkeuksen muodostavat jo edellä mainitut oranssivoikeltano ja välimuotoinen rusovoikeltano, joilla kukat ovat oranssit tai punaiset. Lievempää punerrusta voi esiintyä myös välimuotolajeilla norrlininvoikeltano, P. xdimorphoides ja kainuunvoikeltano, P. xkajanensis. Hiirenvoikeltanoiden verhiö on noin 4-5 mm pitkä ja muuntunut vaaleiksi hapsihaiveniksi. Heteitä on 5. Niiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen.  Vartalo keltaisine, vihertävine tai tummahkoine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun, ja kehänalaisten pohjuspähkylöiden kasvaessa ja kehittyessä verhiöt nousevat näkyviin. Hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. Pähkylä on liereä, harjuinen, kalju ja kypsänä tummanruskea. Se on tavallisesti noin 1,5-2,5 mm pitkä ja noin 0,4-0,6 mm leveä. Sen kärjessä on harmaanvalkoinen tai hyvin vaaleanruskehtava, varreton ja hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappus on noin 5-7 mm pitkä. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu. Lämpimänä syksynä hiirenvoikeltanot voi toisinaan kukkia uudelleen.

Hiirenvoikeltanot ovat oranssivoikeltanoa lukuun ottamatta Suomessa alkuperäisiä välimuotolajeineen. Ryhmänä ne ovat Kasviatlaksen mukaan yleisiä etelästä päin Oulun Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntiin saakka. Pohjoisempana havainnot vähenevät huomattavasti ja muuttuvat Lapissa yksittäisiksi. Laji- tai välimuotolajitasoiset Kasviatlaksen kartat ovat hyvin puutteelliset johtuen tunnistusongelmista. Maastossa on useimmiten tyytyminen ryhmätasoiseen havainnointiin. Tarkempi nimeäminen edellyttää lähes aina näytettä ja asiantuntijan määritystä. Kasvupaikkoina ovat lähinnä niityt, kedot, pientareet, tien- ja radanvarret sekä paljastuneet sora-, hiesu- ja savimaat. Muissa Pohjoismaissa hiirenvoikeltanoita esiintyy Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa.

Hiirenvoikeltanot leviävät varsin tehokkaasti kasvullisesti pinta- ja maarönsyjensä avulla. Runsaasta pähkylätuotannosta suuri osa syntyy apomiktisesti eli ilman ristipölytystä emokasvista kloonautuen. Niillä on kuitenkin myös ristipölytykseen pohjautuvaa suvullista lisääntymistä. Tämä tuo apomiksian kautta syntyneiden ja sinällään jo aika samankaltaisten peruslajien joukkoon vielä välimuotoista ”sekaannusta”. Suomalaisessa keltanofloorassa tätä moninaisuutta pyrki laajimmin ja perusteellisimmin kuvaamaan ja jäsentämään Helsingin yliopiston kasvitieteen professori Johan Norrlin (1842-1917). Alexander N. Sennikovin kokoama julkaisu, Bibliographic catalogue of Hieracium and Pilosella names published by Finnish authors, Norrlinia 9, 2002, sisältää 264 suomalaista, julkaistua Pilosella-taksonia, joista ehdoton valtaosa on Norrlinin kuvaamia. Tämä valtaisa moninaisuus on Retkeilykasviossa (1998) ”puristettu” 7 peruslajiksi ja niiden välimaastoon sijoittuvaksi 11 välimuotolajiksi. Peruslajeista 5 sisältyy hiirenvoikeltanoiden P. Cauligera -ryhmään ja 2 huopavoikeltanoiden P. Pilosellina -ryhmään. Suomen putkilokasvien luettelossa (2019) peruslajien määrä on sama, mutta välimuotolajeja on 12.

Erotuksena hiirenvoikeltanoista huopavoikeltanot ovat yksimykeröisiä vanakasveja. Hiirenvoikeltanoita ei kovin helposti sotke muiden sukujen lajeihin. Lähimmäksi tulee ulkomuodoltaan samankaltainen vanakeltto, Crepis praemorsa, joka on erittäin uhanalainen (EN) ja rauhoitettu laji, jota kasvaa hyvin rajoitetusti vain Ahvenanmaan ja Kanta-Hämeen eliömaakunnissa. Selvimpänä rakenteellisena erona hiirenvoikeltanoihin on vanakelton kukintovanan lehdettömyys.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle hiirenvoikeltanoiden esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki sukutasoiselle Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Pilosella Cauligera -ryhmä - hiirenvoikeltanot ovat hyvin samankaltaisten ns. peruslajien ja välimuotolajien ryhmä. Lajit ovat monivuotisia ja pystyjä ruohoja, joiden pituus vaihtelee lajista riippuen noin välillä 10-100(-120) cm. Juurakko on usein vino, levittäytyvä ja runsaasti sivujuurinen. Lajit leviävät pintarönsyjen tai maarönsyjen synnyttämien sivuruusukkeiden avulla usein tiheiksi kasvustoiksi. Kuvassa oleva viuhkovoikeltano, P. cymosa, on peruslajeista kookkain. Se leviää kasvullisesti maarönsyihin kehittyvien ruusukkeiden avulla. Pintarönsyjä sillä ei ole. EH, Pälkäne, Sappee, Sappeentien (tie3230) varsi Tulikallion kohdalla, 16.6.2010. Määrityksen varmistanut näytteestä Alexander Sennikov. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella Cauligera -ryhmä – hiirenvoikeltanot ovat hyvin samankaltaisten ns. peruslajien ja välimuotolajien ryhmä. Lajit ovat monivuotisia ja pystyjä ruohoja, joiden pituus vaihtelee lajista riippuen noin välillä 10-100(-120) cm. Juurakko on usein vino, levittäytyvä ja runsaasti sivujuurinen. Lajit leviävät pintarönsyjen tai maarönsyjen synnyttämien sivuruusukkeiden avulla usein tiheiksi kasvustoiksi. Kuvassa oleva viuhkovoikeltano, P. cymosa, on peruslajeista kookkain. Se leviää kasvullisesti maarönsyihin kehittyvien ruusukkeiden avulla. Pintarönsyjä sillä ei ole. EH, Pälkäne, Sappee, Sappeentien (tie3230) varsi Tulikallion kohdalla, 16.6.2010. Määrityksen varmistanut näytteestä Alexander Sennikov. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella Cauligera -ryhmä - hiirenvoikeltanoiden kasvupaikkoina ovat lähinnä niityt, kedot, pientareet, tien- ja radanvarret sekä paljastuneet sora-, hiesu- ja savimaat. Sivuruusukkeiden myötä laajentuneista, monivartisista tuppaista on usein vaikea sanoa, mikä on alkuperäinen emokasvi, josta muut ovat ruusukkeineen ja varsineen kloonautuneet. Kuvassa on hyvin todennäköisesti ahdevoikeltano, P. praealta tai ellei se, niin läheinen välimuotolaji kerävoikeltano, P. xdensiflora. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen tyvi, Vanajaveden rantapenkereen päällys radanvarressa, ulkoilureitin laidassa, 16.6.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella Cauligera -ryhmä – hiirenvoikeltanoiden kasvupaikkoina ovat lähinnä niityt, kedot, pientareet, tien- ja radanvarret sekä paljastuneet sora-, hiesu- ja savimaat. Sivuruusukkeiden myötä laajentuneista, monivartisista tuppaista on usein vaikea sanoa, mikä on alkuperäinen emokasvi, josta muut ovat ruusukkeineen ja varsineen kloonautuneet. Kuvassa on hyvin todennäköisesti ahdevoikeltano, P. praealta tai ellei se, niin läheinen välimuotolaji kerävoikeltano, P. xdensiflora. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen tyvi, Vanajaveden rantapenkereen päällys radanvarressa, ulkoilureitin laidassa, 16.6.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella Cauligera -ryhmä - hiirenvoikeltanot ovat ryhmänä yleisiä etelästä päin Oulun Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntiin saakka. Pohjoisempana havainnot vähenevät huomattavasti ja muuttuvat Lapissa yksittäisiksi. Kuvassa oleva kasvusto on ruotsinvoikeltanoa, P. xfloribunda, joka on ahdevoikeltanon ja korvavoikeltanon, P. lactucella, välimuotolaji. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Rääpiälä, Hämeen Härkätien (tie 2855) laita lähellä Nukarintien risteystä, 12.6.2011. Määrityksen varmistanut näytteestä Alexander Sennikov. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella Cauligera -ryhmä – hiirenvoikeltanot ovat ryhmänä yleisiä etelästä päin Oulun Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntiin saakka. Pohjoisempana havainnot vähenevät huomattavasti ja muuttuvat Lapissa yksittäisiksi. Kuvassa oleva kasvusto on ruotsinvoikeltanoa, P. xfloribunda, joka on ahdevoikeltanon ja korvavoikeltanon, P. lactucella, välimuotolaji. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Rääpiälä, Hämeen Härkätien (tie 2855) laita lähellä Nukarintien risteystä, 12.6.2011. Määrityksen varmistanut näytteestä Alexander Sennikov. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella Cauligera -ryhmä - hiirenvoikeltanoiden kukinnot ovat varsien kärjessä ja kärkiosassa. Valtaosalla peruslajeista ja välimuotolajeista ne ovat keltaiset tai vaaleankeltaiset. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen tyvi, Vanajaveden rantapenkereen päällys radanvarressa, ulkoilureitin laidassa, 16.6.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä – hiirenvoikeltanoiden kukinnot ovat varsien kärjessä ja kärkiosassa. Valtaosalla peruslajeista ja välimuotolajeista ne ovat keltaiset tai vaaleankeltaiset. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen tyvi, Vanajaveden rantapenkereen päällys radanvarressa, ulkoilureitin laidassa, 16.6.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä - hiirenvoikeltanoiden kukintokokonaisuus on varren latvassa aluksi usein yksinkertaisen huiskilomaisesti tai sarjamaisesti. Kukinnan alkuvaiheessa mykeröstö on tavallisesti tiivis. Mykeröt ovat peränsä kärjessä yksittäin. EH, Kouvola, Kuusankoski, Voikkaa, Sikomäki, Voikkaantien varressa oleva Lapinmäen kallioinen mäkialue, lounaislaita, 9.6.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä – hiirenvoikeltanoiden kukintokokonaisuus on varren latvassa aluksi usein yksinkertaisen huiskilomaisesti tai sarjamaisesti. Kukinnan alkuvaiheessa mykeröstö on tavallisesti tiivis. Mykeröt ovat peränsä kärjessä yksittäin. EH, Kouvola, Kuusankoski, Voikkaa, Sikomäki, Voikkaantien varressa oleva Lapinmäen kallioinen mäkialue, lounaislaita, 9.6.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä - hiirenvoikeltanoiden kukinnan edetessä mykeröstökokonaisuus muuttuu yleensä kerrannaisen huiskilomaiseksi tai sarjamaiseksi. Mykeröpaljouden kehitysaste vaihtelee samanaikaisesti nuppuisesta jo pähkylänsä luovuttaneisiin. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen tyvi, radan ja Vanajaveden rannan välisen ulkoilureitin laita ja rantaan laskeva laitapenger, 30.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä – hiirenvoikeltanoiden kukinnan edetessä mykeröstökokonaisuus muuttuu yleensä kerrannaisen huiskilomaiseksi tai sarjamaiseksi. Mykeröpaljouden kehitysaste vaihtelee samanaikaisesti nuppuisesta jo pähkylänsä luovuttaneisiin. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen tyvi, radan ja Vanajaveden rannan välisen ulkoilureitin laita ja rantaan laskeva laitapenger, 30.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä - hiirenvoikeltanoiden avoimien mykeröiden leveys vaihtelee osin lajistakin riippuen tavallisesti välillä 13-25 mm. Mykerö on avoinna vain päivän valoisana aikana. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen tyvi, Vanajaveden rantapenkereen päällys radanvarressa, ulkoilureitin laidassa, 16.6.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä – hiirenvoikeltanoiden avoimien mykeröiden leveys vaihtelee osin lajistakin riippuen tavallisesti välillä 13-25 mm. Mykerö on avoinna vain päivän valoisana aikana. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen tyvi, Vanajaveden rantapenkereen päällys radanvarressa, ulkoilureitin laidassa, 16.6.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä - hiirenvoikeltanoiden mykeröissä on lopulta noin 45-100 kaksineuvoista kielikukkaa. Niissä kussakin on viisi hedettä, joiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on yksivartaloinen ja luotiltaan kaksiliuskainen. Vartalo luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kuvassa kielikukkien päälle on laskeutunut voikukan pähkylä pitkävartisen pappuksensa kuljettamana. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Rääpiälä, Hämeen Härkätien (tie 2855) laita lähellä Nukarintien risteystä, 12.6.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä – hiirenvoikeltanoiden mykeröissä on lopulta noin 45-100 kaksineuvoista kielikukkaa. Niissä kussakin on viisi hedettä, joiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on yksivartaloinen ja luotiltaan kaksiliuskainen. Vartalo luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kuvassa kielikukkien päälle on laskeutunut voikukan pähkylä pitkävartisen pappuksensa kuljettamana. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Rääpiälä, Hämeen Härkätien (tie 2855) laita lähellä Nukarintien risteystä, 12.6.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä - hiirenvoikeltanoiden kielikukkien kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja viisihampainen. Se on täysikasvuisena yleensä noin 4-8 mm pitkä ja noin 1-2 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 2-3 mm pitkä. Tarkemmin katsoen kuvassa näkyy myös vastakuoriutunut luteiden nymfijoukko. Vasemmassa alalaidassa, kielikukan vieressä on vielä yksi myöhempi nymfi luteiden kaikkiaan viidestä nuoruusvaiheesta. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen tyvi radan varressa, radanvarsiniitty, 30.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä – hiirenvoikeltanoiden kielikukkien kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja viisihampainen. Se on täysikasvuisena yleensä noin 4-8 mm pitkä ja noin 1-2 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 2-3 mm pitkä. Tarkemmin katsoen kuvassa näkyy myös vastakuoriutunut luteiden nymfijoukko. Vasemmassa alalaidassa, kielikukan vieressä on vielä yksi myöhempi nymfi luteiden kaikkiaan viidestä nuoruusvaiheesta. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen tyvi radan varressa, radanvarsiniitty, 30.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä - hiirenvoikeltanoiden mykeröperä on useimmiten noin 2-10 mm pitkä, ja sen tyvellä on suikea tai kapean kolmiomainen, suomumainen tukilehti, joka on noin 2-4 mm pitkä ja tyveltään enintään noin 1 mm leveä. Varren yläosa, kukintohaarat ja mykeröperät tukilehtineen ovat vaihtelevasti hapsi-, nysty- ja tähtikarvaiset. EH, Kouvola, Kuusankoski, Voikkaa, Sikomäki, Voikkaantien varressa oleva Lapinmäen kallioinen mäkialue, lounaislaita, 9.6.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä – hiirenvoikeltanoiden mykeröperä on useimmiten noin 2-10 mm pitkä, ja sen tyvellä on suikea tai kapean kolmiomainen, suomumainen tukilehti, joka on noin 2-4 mm pitkä ja tyveltään enintään noin 1 mm leveä. Varren yläosa, kukintohaarat ja mykeröperät tukilehtineen ovat vaihtelevasti hapsi-, nysty- ja tähtikarvaiset. EH, Kouvola, Kuusankoski, Voikkaa, Sikomäki, Voikkaantien varressa oleva Lapinmäen kallioinen mäkialue, lounaislaita, 9.6.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä - hiirenvoikeltanoiden monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät yleensä kolmena sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä varsinaista kukintoa. Uloimmat kehtosuomut ovat useimmiten kapean kolmiomaiset ja noin 2-4 mm pitkät. Sisimmät kehtosuomut ovat tavallisesti kapean kolmiomaiset, tasaisesti kärjeksi suippenevat ja noin 5-9 mm pitkät. Kaikki kehtosuomut ovat kärkiosastaan kalvoreunaiset sekä tyveltään noin 0,5-1,5 mm leveät. Karvoitus vaihtelee lajista riippuen pelkistä nystykarvoista erisuhteisen hapsi-, nysty- ja tähtikarvaiseen. Tämänkin kuvan keltanon yhdessä mykerössä on luteiden tiivis munajoukko. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen tyvi, radan ja Vanajaveden rannan välisen ulkoilureitin laita radan varressa, 30.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä – hiirenvoikeltanoiden monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät yleensä kolmena sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä varsinaista kukintoa. Uloimmat kehtosuomut ovat useimmiten kapean kolmiomaiset ja noin 2-4 mm pitkät. Sisimmät kehtosuomut ovat tavallisesti kapean kolmiomaiset, tasaisesti kärjeksi suippenevat ja noin 5-9 mm pitkät. Kaikki kehtosuomut ovat kärkiosastaan kalvoreunaiset sekä tyveltään noin 0,5-1,5 mm leveät. Karvoitus vaihtelee lajista riippuen pelkistä nystykarvoista erisuhteisen hapsi-, nysty- ja tähtikarvaiseen. Tämänkin kuvan keltanon yhdessä mykerössä on luteiden tiivis munajoukko. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen tyvi, radan ja Vanajaveden rannan välisen ulkoilureitin laita radan varressa, 30.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä - hiirenvoikeltanoiden mykerö painuu kukinnan jälkeen pysyvästi suppuun. Pähkylöiden kypsyttyä se kuitenkin avautuu vielä kerran haiven- ja pähkyläpalloksi. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen tyvi, radan ja Vanajaveden rannan välisen ulkoilureitin laita ja rantaan laskeva laitapenger, 30.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella Cauligera -ryhmä – hiirenvoikeltanoiden mykerö painuu kukinnan jälkeen pysyvästi suppuun. Pähkylöiden kypsyttyä se kuitenkin avautuu vielä kerran haiven- ja pähkyläpalloksi. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen tyvi, radan ja Vanajaveden rannan välisen ulkoilureitin laita ja rantaan laskeva laitapenger, 30.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella Cauligera -ryhmä - hiirenvoikeltanoiden ruusukelehdet ovat yleensä suikeat tai kapean vastapuikeat, ehyet ja ehytlaitaiset tai toisinaan hyvin pienihampaiset sekä suippo- tai harvemmin tylppäkärkiset. Lehtilapa kapenee tasaisesti siipipalteiseksi ruodiksi. Lehdet ovat vaikeasti erotettavine ruoteineen tavallisesti noin 5-25 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-2,5(-3) cm leveät. Ne ovat eriasteisen vihreät ja lähes kaljut tai vaihtelevasti hapsi-, tähti- ja joskus nystykarvaiset. Varressa, yleensä alaosassa, on yhdestä neljään ruoditonta varsilehteä, jotka ovat ruusukelehtien kaltaiset mutta etenkin ylemmät niistä selvästi pienemmät. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen tyvi, radan ja Vanajaveden rannan välisen ulkoilureitin laita ja rantaan laskeva laitapenger, 30.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä – hiirenvoikeltanoiden ruusukelehdet ovat yleensä suikeat tai kapean vastapuikeat, ehyet ja ehytlaitaiset tai toisinaan hyvin pienihampaiset sekä suippo- tai harvemmin tylppäkärkiset. Lehtilapa kapenee tasaisesti siipipalteiseksi ruodiksi. Lehdet ovat vaikeasti erotettavine ruoteineen tavallisesti noin 5-25 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-2,5(-3) cm leveät. Ne ovat eriasteisen vihreät ja lähes kaljut tai vaihtelevasti hapsi-, tähti- ja joskus nystykarvaiset. Varressa, yleensä alaosassa, on yhdestä neljään ruoditonta varsilehteä, jotka ovat ruusukelehtien kaltaiset mutta etenkin ylemmät niistä selvästi pienemmät. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen tyvi, radan ja Vanajaveden rannan välisen ulkoilureitin laita ja rantaan laskeva laitapenger, 30.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä - hiirenvoikeltanoista korvavoikeltanolla lehdet ovat lähinnä kielimäiset. Lehtien muoto periytyy usein myös korvakeltanon läheiselle, kuvassa olevalle välimuotolajille, ruotsinvoikeltanolle. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Rääpiälä, Hämeen Härkätien (tie 2855) laita lähellä Nukarintien risteystä, 12.6.2011. Määrityksen varmistanut näytteestä Alexander Sennikov. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä – hiirenvoikeltanoista korvavoikeltanolla lehdet ovat lähinnä kielimäiset. Lehtien muoto periytyy usein myös korvakeltanon läheiselle, kuvassa olevalle välimuotolajille, ruotsinvoikeltanolle. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Rääpiälä, Hämeen Härkätien (tie 2855) laita lähellä Nukarintien risteystä, 12.6.2011. Määrityksen varmistanut näytteestä Alexander Sennikov. Copyright Hannu Kämäräinen.

Pilosella Cauligera -ryhmä - hiirenvoikeltanoiden varret ovat liereät, alempaa yleensä hapsikarvaiset ja toisinaan myös tähtikarvaiset. Kuvassa olevalla viuhkovoikeltanon läheisellä välimuotolajilla myös lehdissä on hapsikarvojen lisäksi tiheää tähtikarvoitusta. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen tyvi, radan ja Vanajaveden rannan välisen ulkoilureitin laita ja rantaan laskeva laitapenger, 30.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella Cauligera -ryhmä – hiirenvoikeltanoiden varret ovat liereät, alempaa yleensä hapsikarvaiset ja toisinaan myös tähtikarvaiset. Kuvassa olevalla viuhkovoikeltanon läheisellä välimuotolajilla myös lehdissä on hapsikarvojen lisäksi tiheää tähtikarvoitusta. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen tyvi, radan ja Vanajaveden rannan välisen ulkoilureitin laita ja rantaan laskeva laitapenger, 30.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto