- Pilosella officinarum F. W. Schultz & Sch. Bip. – huopavoikeltano
- Pilosella peleteriana (Mérat) F. W. Schultz & Sch. Bip. – mäkivoikeltano
- Pilosella Pilosellina -ryhmä – huopavoikeltanot
- Pilosella Hill. – voikeltanot
- Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)
Huopavoikeltanojen Pilosella Pilosellina -ryhmään kuuluu kaksi hyvin samankaltaista ns. peruslajia, varsinainen huopavoikeltano, P. officinarum ja mäkivoikeltano, P. peleteriana. Ne ovat monivuotisia, maitiaisnesteisiä ja pystyjä ruohoja ja vanakasveja, joista huopavoikeltano on noin 5-25(-40) cm korkea ja mäkivoikeltano noin 5-20 cm korkea. Niiden juurakko on ohut, vino ja pintarönsyinen. Huopavoikeltanon rönsyt ovat yleensä 5-30 cm pitkiä ja hennohkoja. Rönsylehdet ovat vanan tyvellä olevia lehtiä pienemmät ja pienenevät vielä rönsyn kärkeä kohti. Mäkivoikeltanon rönsyt ovat lyhyet, vain noin 1-5 cm pitkät ja vankat. Rönsylehdet ovat vanan tyvellä olevien lehtien kokoiset eivätkä pienene rönsyn kärkeä kohti. Vanoja on yksi tai useampi, ja ne ovat lehdettömät, haarattomat, liereät sekä vihreäsävyiset, harmahtavat tai punaruskehtavat. Niiden pinta on tähtikarvavanukkeinen, mustan nystykarvainen ja vaihtelevasti hapsikarvainen. Hapsikarvat ovat yleensä noin 2-4 mm pitkiä. Lehdettömyydestä poiketen vanassa on toisinaan pieni, kapeanpuikea, noin 3-5 mm pitkä ja noin 1-1,5 mm leveä, suomumainen lehti, joka on vanan tavoin karvainen.
Lehdet ovat ruodilliset ja kasvavat ruusukkeina vanojen tyvellä. Ne ovat kapean vastapuikeat, ehyet ja ehytlaitaiset sekä tavallisesti noin 3-10(-20) cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-2 cm leveät. Ruoti on siipipalteinen ja sen osuus lehtien kokonaispituudesta on noin 1-3(-8) cm. Se levenee kuitenkin niin tasaisesti lehtilavaksi, että tarkkaa rajaa on lähes mahdoton osoittaa. Lehti on päältä vihreä ja pitkän hapsikarvainen. Hapsikarvat ovat useimmiten noin 2-7 mm pitkiä. Mäkivoikeltanolla hapsikarvat voivat toisinaan puuttua, ja tilalla on niukahkosti nystykarvoja. Huopavoikeltanolla hapsikarvojen lisäksi on toisinaan myös hiukan tähtikarvoja. Lehtien alapinta on harmaa johtuen tiheästä tähtikarvavanukkeisuudesta. Lisäksi myös alapuolella on pitkiä hapsikarvoja.
Kukintomykeröt ovat vanan kärjessä yksittäin. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät yleensä kolmena sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä eli kehtona varsinaista kukintoa. Kahden uloimman rivin kehtosuomut ovat lähinnä kapean kolmiomaiset ja noin 4-7 mm pitkät. Sisimmät kehtosuomut ovat kapean kolmiomaiset, teräväksi kärjeksi suippenevat ja noin 10-12 mm pitkät. Huopavoikeltanon kehtosuomut ovat tyveltään noin 1-1,5 mm leveät ja mäkivoikeltanon noin 1,5-2 mm leveät. Kehtosuomut ovat vihreät sekä hieman vaihtelevasti hapsi-, tähti- ja mustan nystykarvaiset.
Kukintomykerö on tavallisesti noin 15-25 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisana aikana. Mykerössä on lopulta noin 120-160 kaksineuvoista, keltaista tai vaaleankeltaista ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja 5-hampainen sekä täysikasvuisena yleensä noin 6-8 mm pitkä ja noin 1,5-2,5 mm leveä. Laitimmaiset kielikukat ovat usein alta punajuovaiset. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 3-4 mm pitkä. Verhiö on noin 5-6 mm pitkä ja muuntunut vaaleiksi hapsihaiveniksi. Heteitä on 5. Niiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo keltaisine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun, ja kehänalaisten pohjuspähkylöiden kasvaessa ja kehittyessä verhiöt nousevat näkyviin. Hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. Pähkylä on liereä, hieman käyrä, harjuinen, kalju ja kypsänä tummanruskea. Se on tavallisesti noin 1,5-2,5 mm pitkä ja noin 0,5 mm leveä. Sen kärjessä on harmaanvalkoinen tai hyvin vaaleanruskehtava, varreton ja hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappus on noin 5-8 mm pitkä. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu. Lämpimänä syksynä huopavoikeltanot voi toisinaan kukkia uudelleen.
Huopavoikeltanot ovat Suomessa alkuperäisiä. Varsinaisen huopavoikeltanon esiintymisalue yltää etelästä päin Oulun Pohjanmaan ja Koillismaan eliömaakuntien linjalle saakka. Yleinen se on Etelä-Suomessa ja harvinaistuu pohjoista kohti. Mäkivoikeltanon esiintymisalue yltää etelästä pohjoisimpaan Lappiin saakka, mutta yleinen se on vain Ahvenanmaalla. Sinänsä puutteellisella Kasviatlaksen esiintymiskartalla on suurimmassa osassa eliömaakuntia vain yksittäisiä havaintoja. Se näyttäisi kokonaan puuttuvan kaakkoisen Suomen, Pohjois-Savon, Perä-Pohjanmaan ja Enontekiön Lapin eliömaakunnista. Lajiparin kasvupaikkoina ovat lähinnä valoisat harjurinteet, kalliokedot ja -rinteet, hiekkaiset kedot, kuivat niittytörmät, tienlaitarinteet ja pientareet. Mäkivoikeltano kasvaa lisäksi Lapissa joenvarsisomerikoilla, tulvaniityillä ja metsänrajarinteillä. Muissa Pohjoismaissa lajipari kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Huopavoikeltanot leviävät tehokkaasti kasvullisesti rönsyjensä avulla. Riittävän avoimilla, pohjaltaan sulkeutumattomilla ja valoisilla rinnekasvupaikoilla ne voivat vallata ajan kuluessa lähes kaiken mahdollisen kasvualan. Niinpä kasvustoalue voi jatkua jopa satoja metrejä. Tällaisen kasvualueen äärellä voi vain arvailla, kuinka monesta erillisestä yksilöstä se on alkunsa saanut. Voikeltanoilla tällä pohdinnalla ei aina ole niin väliäkään, sillä valtavasta pähkylätuotannosta suuri osa on syntynyt apomiktisesti eli ilman ristipölytystä emokasvista kloonautuen. Voikeltanoilla on kuitenkin myös ristipölytykseen pohjautuvaa suvullista lisääntymistä. Tämä tuo apomiksian kautta syntyneiden ja sinällään jo aika samankaltaisten ns. peruslajien joukkoon vielä välimuotoista ”sekaannusta”. Välimuotoisuutta on hallittu kokoamalla peruslajien välimaastoon sijoittuvat pikkulajit välimuotolajeiksi, joille on annettu omat nimet.
Huopavoikeltanoita lukuun ottamatta muut voikeltanot kuuluvat hiirenvoikeltanoiden Pilosella Cauligera -ryhmään, johon kuuluu Suomen putkilokasvien luettelon (2019) mukaan 5 peruslajia ja 12 välimuotolajia. Suomessa ei ole monta henkilöä, jotka hallitsisivat edes tyydyttävästi hiirenvoikeltanoiden taksonomisen monimuotoisuuden. Niinpä kasvitieteeseen erikoistunut biologikin, tavallisesta luonnontarkkailijasta puhumattakaan, joutuu tyytymään hiirenvoikeltanoiden ryhmätasoiseen tarkasteluun. Ainoan selvän poikkeuksen tekee oranssivoikeltano, P. aurantiaca, jonka kielikukat ovat muista ryhmän keltakukkaisista peruslajeista poiketen nimensä väriset. Huopa- ja hiirenvoikeltanoiden välinen rajankäynti on yleensä selvä. Hiirenvoikeltanot ovat varsiltaan monimykeröisiä ja varren alaosassa on muutama ruusukelehtien mallinen varsilehti.
Huopavoikeltano on vanha lääkekasvi, mihin tieteellinen nimi officinarum myös viittaa. Kuivattuna sitä on käytetty monenlaisten ja hyvin erilaistenkin sairauksien ja vaivojen hoitoon. Rohdolla on lääkitty ainakin malariaa, silmäsairauksia, maksavaivoja, ripulia, suolitulehdusta ja nenäverenvuotoa.
Huopavoikeltanoita ei helposti sotke muiden sukujen lajeihin. Rakenteellista samankaltaisuutta löytyy kesämaitiaisesta, Leontodon hispidus. Senkin lehdet ovat ruusukkeena vanan tyvellä, ja vanat ovat yksimykeröiset sekä keltakukkaiset. Kesämaitiaisen lehdet ovat kuitenkin parihalkoiset, hampaiset tai nirhalaitaiset ja kaljuhkot tai enintään lyhyesti hapsikarvaiset. Vanat ovat keskimäärin selvästi pitemmät, noin 20-50 cm korkeat.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle huopavoikeltanon esiintymiskartalle Suomessa.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle mäkivoikeltanon esiintymiskartalle Suomessa. Lajitasoinen kartta on hyvin puutteellinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pilosella Pilosellina -ryhmän – huopavoikeltanoiden nimikkolaji, huopavoikeltano, P. officinarum, on monivuotinen ja pysty vanakasvi, joka on tavallisesti noin 5-25 cm korkea. Toisinaan vanojen mitta voi lopulta ulottua jopa 40 cm:iin. Kasvustot leviävät rönsyämällä tiheiksi ja usein laajoiksikin. EH, Nokia, Sarpatti, Maatialanharjun (Sarpatinharjun) länsipää, Nokianvaltatiehen rajoittuva sorarinne, 12.6.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella Pilosellina -ryhmän – huopavoikeltanoiden vanat ovat yksimykeröisiä. Lehdet ovat kapean vastapuikeat, tavallisesti noin 3-10(-20) cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-2 cm leveät. Ruoti on siipipalteinen ja sen osuus lehtien kokonaispituudesta on noin 1-3(-8) cm. Se levenee kuitenkin niin tasaisesti lehtilavaksi, että tarkkaa rajaa on lähes mahdoton osoittaa. Kuvassa on huopavoikeltano, P. officinarum. EH, Hämeenlinna, Luhtiala, Aulangonjärven koillisenpuoleinen rantakalliojyrkänne, Levonkallio, 23.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella Pilosellina -ryhmän – huopavoikeltanoiden toinen laji, mäkivoikeltano, P. peleteriana, on lajipariaan, huopavoikeltanoa, keskimäärin vähän matalampi, noin 5-20 cm korkea. A, Sund, Bomarsund, Sundsvägenin eteläpuolella olevan linnoitusraunioalueen uloimman vallin laitarinne, 12.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella Pilosellina -ryhmän – huopavoikeltanoiden kukintomykerö on tavallisesti noin 15-25 mm leveä, ja siinä on lopulta noin 120-160 kaksineuvoista ja keltaista tai vaaleankeltaista kielikukkaa. Niiden kieli on lähes tasasoukka, täysikasvuisena yleensä noin 6-8 mm pitkä ja noin 1,5-2,5 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 3-4 mm pitkä. Kuvassa on huopavoikeltanon, P. officinarum, mykerö, jossa on hieman yli 150 kielikukkaa. EH, Hämeenlinna, Luhtiala, Aulangonjärven koillisenpuoleinen rantakalliojyrkänne, Levonkallio, 23.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella Pilosellina -ryhmän – huopavoikeltanoiden kielikukkien kärki on tylppä ja muiden sikurikasvien alaheimon lajien tavoin viisihampainen. Kussakin kielikukassa on viisi hedettä, joiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on yksivartaloinen, keltainen ja luotiltaan kaksiliuskainen. Kuvassa on mäkivoikeltanon, P. peleteriana, mykerö, jossa punaisten kirvojen lisäksi on noin 120 kielikukkaa. A, Sund, Bomarsund, Sundsvägenin eteläpuolella olevan linnoitusraunioalueen uloimman vallin laitarinne, 12.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella Pilosellina -ryhmän – huopavoikeltanoiden mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät yleensä kolmena sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä varsinaista kukintoa. Kahden uloimman rivin kehtosuomut ovat lähinnä kapean kolmiomaiset ja noin 4-7 mm pitkät. Sisimmät kehtosuomut ovat kapean kolmiomaiset, teräväksi kärjeksi suippenevat ja noin 10-12 mm pitkät. Huopavoikeltanolla, P. officinarum, (kuvassa) kehtosuomut ovat tyveltään noin 1-1,5 mm leveät. Kehtosuomut ovat vihreät sekä hieman vaihtelevasti hapsi-, tähti- ja mustan nystykarvaiset. EH, Nokia, Sarpatti, Maatialanharjun (Sarpatinharjun) länsipää, Nokianvaltatiehen rajoittuva sorarinne, 12.6.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella Pilosellina -ryhmän – huopavoikeltanoiden lehdet ovat päältä vihreät ja pitkän hapsikarvaiset. Kuvassa olevalla huopavoikeltanolla, P. officinarum, lehtien yläpinnalla on hapsikarvojen lisäksi toisinaan myös hiukan tähtikarvoja. Lehtien alapinta on harmaa johtuen tiheästä tähtikarvavanukkeisuudesta. Lisäksi myös alapuolella on pitkiä hapsikarvoja. EH, Valkeakoski, Rapola, Rapolankujalta Kivirikon huvilalle vievän pikkutien laitaketo, 9.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella Pilosellina -ryhmän – huopavoikeltanoiden lehdet ovat ehyet ja ehytlaitaiset. Yläpinnan hapsikarvat ovat useimmiten noin 2-7 mm pitkiä. Kuvassa olevalla mäkivoikeltanolla, P. peleteriana, hapsikarvat voivat toisinaan puuttua, ja tilalla on niukahkosti nystykarvoja. A, Sund, Bomarsund, Sundsvägenin eteläpuolella olevan linnoitusraunioalueen uloimman vallin laitarinne, 12.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella Pilosellina -ryhmän – huopavoikeltanoiden nimikkolaji, huopavoikeltano, P. officinarum, on Suomessa alkuperäinen. Sen esiintymisalue yltää etelästä päin Oulun Pohjanmaan ja Koillismaan eliömaakuntien linjalle saakka. Yleinen se on Etelä-Suomessa ja harvinaistuu pohjoista kohti. Kasvupaikkoina ovat lähinnä valoisat harjurinteet, kalliokedot ja -rinteet, hiekkaiset kedot, kuivat niittytörmät, tienlaitarinteet ja pientareet. EH, Hämeenlinna, Luhtiala, Aulangonjärven koillisenpuoleinen rantakalliojyrkänne, Levonkallio, 23.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pilosella Pilosellina -ryhmän – huopavoikeltanoiden toinen laji, mäkivoikeltano, P. peleteriana on Suomessa alkuperäinen. Sen esiintymisalue yltää etelästä pohjoisimpaan Lappiin saakka, mutta yleinen se on vain Ahvenanmaalla. Esiintyminen on puutteellisesti tunnettua, ja suurimmassa osassa eliömaakuntia on tietoa vain yksittäisistä esiintymistä. Se näyttäisi kokonaan puuttuvan kaakkoisen Suomen, Pohjois-Savon, Perä-Pohjanmaan ja Enontekiön Lapin eliömaakunnista. Kasvupaikat ovat samankaltaiset kuin huopavoikeltanolla, mutta Lapissa mäkivoikeltano kasvaa myös joenvarsisomerikoilla, tulvaniityillä ja metsänrajarinteillä. A, Sund, Bomarsund, Sundsvägenin eteläpuolella olevan linnoitusraunioalueen uloimman vallin laitarinne, 12.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 