- Rhinanthus angustifolius C. C. Gmel. – isolaukku
- aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Rhinanthus serotinus (Schönh.) Oborny
- subsp. apterus (Fr.) Hyl. – rikkaisolaukku
- subsp. grandiflorus (Wallr.) D. A. Webb – niittyisolaukku
- aikaisemmin Suomessa käytetty nimi subsp. vernalis (N. W. Zinger) Hyl.
- Rhinanthus L. – laukut
- Orobanchaceae – näivekasvit (aikaisemmin Scrophulariaceae – naamakukkaiskasvit)
Isolaukusta, Rhinanthus angustifolius, esiintyy Suomessa nykyisin todennäköisesti vain yksi alalaji, niittyisolaukku, subsp. grandiflorus. Aikaisemmin on tavattu hyvin harvinaisena myös rikkaisolaukkua, subsp. apterus. Isolaukku on yksivuotinen, pysty ja tavallisesti noin 20-50 cm korkea ruoho ja puoliloinen. Pääjuuri on kasvin kokoon nähden pieni. Sivujuuriin kasvaa toisia kasvia loisivia imujuuria. Varsi on tyviosan yläpuolelta haarova, 4-kulmainen ja kaljuhko tai vastakkaisilta sivuiltaan vaihtelevasti karvainen. Se on vihreäsävyinen ja tumman viirupilkkuinen tai kokonaan punaruskehtava.
Lehdet ovat ruodittomat ja varrella vastakkain sekä ristikkäisesti allekkain. Ne ovat kapeanpuikeat tai lähes tasasoukat ja laidoiltaan kärkeä kohti suuntautuneen matala- ja tylpähköhampaiset sekä vihreät tai kellanvihreät ja kaljuhkot tai niukkakarvaiset. Lapa on tavallisesti noin 3-8 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,3-1,5 cm leveä. Niittyisolaukun lehtilavassa on yleensä enintään noin 15 suoniparia, kun niitä rikkaisolaukulla on noin 15-25.
Kukinto on varren ja haarojen kärkiosassa oleva tähkämäinen terttu, jonka kukat ovat yksittäin tukilehtensä hangassa. Tukilehdet ovat puikeat tai kapeanpuikeat, useimmiten noin 1,5-4,5 cm pitkät ja leveimmältä kohtaan noin 1-1,5 cm leveät. Alimmat niistä ovat lähes varsilehtien kaltaiset mutta pituuteensa nähden tyveltään selvästi leveämmät. Ylemmät tukilehdet ovat kellanvihreät tai vaaleankeltaiset, kaljuhkot tai reunoistaan ja suonistaan hyvin lyhytkarvaiset ja pitkäsuippuisen terävähampaiset. Tyviosan hampaat ovat noin 2-4 mm pitkät. Kukkaperä on noin 1-2 mm pitkä. Verhiö on kukintavaiheessa vaaleankeltainen, litteähkö, väljä ja pyöreämuotoinen sekä kärjestään 4-liuskainen ja lyhyesti karvareunainen. Se on tavallisesti noin 10-12 mm pitkä ja noin 8-10 mm leveä. Kärkiliuskat ovat kolmiomaiset, ja niiden osuus verhiön pituudesta on yleensä noin 2,5-3,5 mm. Verhiö laajenee hedelmävaiheessa ja kuivuu kalvomaiseksi suojaksi siemenkodan ympärille.
Teriö on keltainen, yhdislehtinen, pitkätorvinen ja päästään 2-huulinen sekä tavallisesti noin 18-20 mm pitkä. Torvi on hieman ylöspäin kaareva. Ylähuuli on kypärämäisen kyömy, sivuilta litteä, pinnaltaan nukkakarvainen ja torvesta alkaen noin 9-11 mm pitkä. Sen kärjen alareunassa on 2 sinipunaista ja noin 1,5-2 mm pitkää, suippoa hammasta. Alahuuli on ylähuulta lyhyempi ja torvesta alkaen noin 6,5-7,5 mm pitkä sekä kärjestään 3-liuskainen. Keskiliuska on kookkain ja puikeahko, laitaliuskat ovat lähinnä pyöreähköt. Liuskat ovat noin 2,5-4 mm pitkät.
Heteitä on 4, ja ne ovat kahtena eripituisena parina. Palhot ovat kiinnittyneet nielun alapuolelle torveen. Karvaiset ponnet jäävät täysin ylähuulen sisään. Emiö on 2-lehtinen, kehänpäällinen ja 1-vartaloinen. Vartalo ja sen kärjessä oleva nuppimainen luotti ulkonevat ylähuulesta. Hedelmä jää kokonaan mitoiltaan paisuneen verhiön sisään. Se on pyöreän ja litteän kiekkomainen, kalju sekä kypsänä kellanruskehtava kota, joka on yleensä noin 10-12 mm pitkä ja pituutensa levyinen. Kodan kärjessä on lyhyehkö nipukka jäänteenä emin vartalosta. Kota avautuu litteän laidan sivusaumoja myöten, ja siinä on kahdessa lokerossa yhteensä tavallisesti 6 siementä. Niittyisolaukun siemenet ovat litteät, leveän pyöreähköt, siipipalteiset ja ruskeahkot sekä palteineen 4-5 mm läpimitaltaan. Rikkaisolaukku on helpoin tunnistaa siemenistään, sillä ne ovat paksummat, siipipalteettomat ja siten pienemmät, 3-3,5 mm läpimitaltaan ja 1-1,5 mm paksut. Normaali kukinta-aika on kesä-elokuu.
Isolaukun alalaji, niittyisolaukku, on Suomen rannikkoalueilla alkuperäinen ja sisämaassa muinaistulokas. Sen luontainen esiintymisalue yltää etelästä päin Kittilän Lapin ja Sompion Lapin eliömaakuntiin saakka. Tulokkaana sitä on tavattu myös Enontekiön ja Inarin Lapin eliömaakunnista. Alalaji on Lapin eliömaakuntiin saakka yleinen ja Lapissa harvinainen. Kasvupaikkoina ovat lähinnä merenrantaniityt, muut kosteat niityt, pellonlaiteet, kaikenlaiset pientareet ja tienvarret sekä joutomaat. Muissa Pohjoismaissa niittyisolaukku kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Isolaukun toisesta alalajista, rikkaisolaukusta on Kasviatlaksessa vain 16 havaintoa, joista 15 on todennettu näytteellä. Havainnot ovat eri puolilta Suomea, ja lähes kaikki niistä ovat 1800-luvun loppupuolelta ja 1900-luvun alkupuolelta. Tuorein löytö on Kuhmosta vuodelta 1987. Rikkaisolaukku oli nimensä mukaisesti viljapeltojen rikkakasvi, joka ei Suomessa saavuttanut vakituisempaa asemaa. Alalajia esiintyi myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, mutta niissäkin esiintyminen lienee hiipunut viljojen siemenpuhtauden lisääntymisen johdosta.
Carl von Linné antoi laukuille sukunimeksi Rhinanthus, joka muodostuu kreikan sanoista rhis, nenä ja anthos, kukka. Nimellä viitataan laukkujen teriön kyömyyn, aatelisnenämäiseen muotoon. Pitkätorviset ja ahdasnieluiset teriöt antautuvat vain voimakkaille hyönteisille, lähinnä kimalaisille ja mehiläisille. Isolaukun teriöstä ulos kurottuvan emin vartalon kärjessä oleva luotti vastaanottaa ensimmäisenä pistiäisen niskakarvoihin toisista kukista takertunutta siitepölyä samalla, kun hyönteinen väkisin työntyy syvemmälle mettä kohti. Ylähuulen suojassa odottavat, allekkain sijoittuneet, karvaiset ponsiparit harjaavat ohi liukuvia karvoja sirottaen niihin uutta siitepölyä.
Suomalainen laukku-nimi juontaa alkunsa kookkaaksi ja hieman pullistuvaksi muuttuvasta verhiöstä, joka kätkee sisäänsä litteähkön ja kiekkomaisen kodan. Kodan sisällä olevat siemenetkin ovat litteät ja pyöreähköt. Suvun laukkunimitys onkin tiivistynyt kansanomaisista nimistä, taskuheinä, kukkaroheinä ja rahaheinä. Kotien kypsyessä koko verso kuivuu jäykäksi törröttäjäksi, jonka heiluessa siemenet rapistelevat kodan seiniä vasten. Myös laukkujen tämä vaihe on synnyttänyt eri kieliin kuvaannollisia nimiä, kuten ruotsin skallra, helistin tai kalistin ja englannin yellow-rattle, keltahelistin tai -kalistin. Kannastaan irronneet siemenet ovat yksivuotiselle kasville elintärkeät. Kodan avautuessa sivusaumoistaan siemenet eivät pääse verhiöpussin vuoksi varisemaan suoraan alas. Kun riittävän voimakas tuuli heiluttaa jäykkävartista versoa, kiekkosiemenet sinkoutuvat ulos verhiöstä ja liitävät siipipalteensa avulla verson ympäristöön.
Siemenistä itävä taimi yhteyttää normaalisti. Se ei kuitenkaan tyydy pelkästään omiin ponnisteluihinsa, vaan omaa kyvyn hyödyntää menestymisessään muuta ympäröivää, ruohoista kasvikuntaa. Vaikka laukkujen pääjuuri on vaatimaton, sivujuuriin kehittyy pieniä imujuuria, jotka kasvaessaan reagoivat muihin lähistöllä oleviin juuriin. Erittyvien entsyymien avulla imujuuret sulattavat loisittavan kasvin juureen sisäänkäynnin itselleen ja imevät siitä vettä ja lisäravinteita.
Suomessa kasvaa toinenkin maanlaajuinen laukkulaji, pikkulaukku, R. minor, joka jaotellaan nykyisin kolmeen alalajiin, joista kaksi on kausirotua: kesäpikkulaukku, subsp. minor ja syyspikkulaukku, subsp. stenophyllus. Kolmas alalaji, lapinpikkulaukku, subsp. groenlandicus, on nimensä mukaisesti Lapissa esiintyvä rotu, jota aikaisemmin pidettiin omana lajina. Pikkulaukku on kasvutavaltaan hoikka, haaraton tai vähähaarainen. Sen teriö on noin 13-15 mm pitkä ja suoratorvinen, kun se isolaukulla on noin 18-20 mm pitkä ja kaarevatorvinen. Pikkulaukun ylähuulen hampaat ovat enintään 1 mm pitkät ja tylpät, kun ne isolaukulla ovat 1,5-2 mm pitkät ja suipot. Lisäksi pikkulaukun emin vartalo ja luotti jäävät kokonaan ylähuulen sisään näkymättömiin. Pikkulaukun kukkien tukilehdet ovat vihreät tai ruskehtavanvihreät, kun isolaukulla ainakin ylemmät niistä ovat kellanvihreät tai vaaleankeltaiset.
Suomesta on kahdelta paikkakunnalta länsirannikolta tavattu saksalaisena sotatulokkaana villalaukkua, R. alectorolophus. Laji kykeni ilmeisesti vakiintumaan Etelä-Pohjanmaan eliömaakunnassa Kristiinankaupungin satama-alueelle, josta sitä kerättiin useammasta paikasta 1979. Sen jälkeen lajista ei ole enää havaintoja Kasviatlaksessa. Villalaukku on hyvin samankaltainen kuin isolaukku, mutta sen verhiöt ovat kukinta-aikana pitkä- ja valkokarvaiset.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle isolaukun esiintymiskartalle Suomessa.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle rikkaisolaukun esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Koko kuvasarja on niittyisolaukusta, R. angustifolius subsp. grandiflorus.
Rhinanthus angustifolius – isolaukku on puoliloinen. Se yhteyttää normaalisti, kuten muutkin kasvit, mutta ei tyydy siihen. Vaatimattoman pääjuuren sivujuuriin kehittyy pieniä imujuuria, jotka kasvaessaan reagoivat muihin ympärillä kasvavien ruohovartisten kasvien juuriin. Imujuuret tunkeutuvat niihin ja imevät voimakkaampijuurisista kasvukumppaneistaan vettä ja lisäravinteita. A, Lemland, Nåtö, merenrantaan ulottuva luonnonsuojelualue biologisen aseman itäpuolella, rantaniitty Själskatan itäpuolella, 11.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rhinanthus angustifolius – isolaukku voi varsinkin sisämaan kasvupaikoillaan olla myös hyvin kookas, runsas- ja pitkähaarainen sekä lähes tasaisen punaruskeavartinen. EH, Vilppula, Laksinperä, Ukonselän ja Laksi-järven välisen Uittosalmen sillan länsipuolen tienlaitaniitty, 19.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rhinanthus angustifolius – isolaukun teriö on keltainen, yhdislehtinen ja päästään kaksihuulinen. Ylähuuli on kypärämäisen kyömy, sivuilta litteä ja pinnaltaan nukkakarvainen. Sen kärjen alareunassa on kaksi sinipunaista ja noin 1,5-2 mm pitkää, suippoa hammasta. Emin vartalo ja sen kärjessä oleva nuppimainen luotti ulkonevat ylähuulesta. Tukilehdet ovat kaljuhkot tai reunoistaan ja suonistaan hyvin lyhytkarvaiset. Myös verhiö on lyhyesti karvareunainen. A, Jomala, Ramsholm, luonnonsuojelualue, niemen eteläpään lounaislaidan merenrantaniitty, 7.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rhinanthus angustifolius – isolaukun kota jää kokonaan mitoiltaan paisuneen verhiön sisään. Se on pyöreän ja litteän kiekkomainen, kalju ja aluksi vihreä sekä yleensä noin 10-12 mm pitkä ja pituutensa levyinen. Kodan kärjessä on lyhyehkö nipukka jäänteenä emin vartalosta. EH, Vilppula, Laksinperä, Ukonselän ja Laksi-järven välisen Uittosalmen sillan länsipuolen tienlaitaniitty, 19.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rhinanthus angustifolius – isolaukun kukinnon alemmat tukilehdet ovat ominaisuuksiltaan varsilehtien tyyppiset mutta pituuteensa nähden tyveltään selvästi leveämmät. Kun edellisessä kuvassakin näkyvät varsilehdet ovat noin 3,5-6 kertaa leveyttään pitemmät, alemmat tukilehdet ovat vain noin 1,5-2 kertaa leveyttään pitemmät. Varsilehdet ja alemmat tukilehdet ovat kaljuhkot tai niukkakarvaiset. Varsi on nelikulmainen ja kaljuhko tai vastakkaisilta sivuiltaan vaihtelevasti karvainen. A, Jomala, Ramsholm, luonnonsuojelualue, niemen eteläpään lounaislaidan merenrantaniitty, 7.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rhinanthus angustifolius – isolaukku on Suomen rannikkoalueilla alkuperäinen ja sisämaassa muinaistulokas. Sen luontainen esiintymisalue yltää etelästä päin Kittilän Lapin ja Sompion Lapin eliömaakuntiin saakka. Tulokkaana sitä on tavattu myös Enontekiön ja Inarin Lapin eliömaakunnista. Alalaji on Lapin eliömaakuntiin saakka yleinen ja Lapissa harvinainen. A, Jomala, Ramsholm, luonnonsuojelualue, niemen eteläosan länsilaidan merenrantaniitty, 18.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rhinanthus angustifolius – isolaukun kasvupaikkoina ovat lähinnä merenrantaniityt, muut kosteat niityt, pellonlaiteet, kaikenlaiset pientareet ja tienvarret sekä joutomaat. Merenrantaniityillä yksivuotisen lajin kasvustot voivat olla hyvinkin laajoja ja tiheitä. A, Lemland, Nåtö, merenrantaan ulottuva luonnonsuojelualue biologisen aseman itäpuolella, rantaniitty Själskatan itäpuolella, 11.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 