- Rhinanthus minor L. – pikkulaukku
- subsp. groenlandicus (Chabert) Neuman – lapinpikkulaukku
- aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Rhinanthus groenlandicus Chabert – lapinlaukku
- Rhinanthus L. – laukut
- Orobanchaceae – näivekasvit (aikaisemmin Scrophulariaceae – naamakukkaiskasvit)
Pikkulaukusta, Rhinanthus minor, esiintyy Suomessa kolme alalajia, kesäpikkulaukku, subsp. minor, syyspikkulaukku, subsp. stenophyllus ja tässä esiteltävä lapinpikkulaukku, subsp. groenlandicus, jota aikaisemmin pidettiin omana lajinaan. Lapinpikkulaukku on yksivuotinen, pysty ja tavallisesti noin 20-50 cm korkea ruoho ja puoliloinen. Pääjuuri on kasvin kokoon nähden pieni. Sivujuuriin kasvaa toisia kasvia loisivia imujuuria. Varsi on haaraton tai niukahkohaarainen, 4-kulmainen ja kaljuhko tai vastakkaisilta sivuiltaan vaihtelevasti karvainen. Se on vihreäsävyinen ja aika usein tumman viirupilkkuinen tai hyvin aurinkoisilla paikoilla vaihtelevan punaruskea.
Lehdet ovat ruodittomat ja varrella vastakkain sekä ristikkäisesti allekkain. Ne ovat lähinnä kapeanpuikeat, möyheähköt, aika isohampaiset ja vihreät tai kellanvihreät sekä hyvin lyhytkarvaiset. Laitahampaat ovat lähes sivulle tai etuviistoon siirottavat ja suippokärkiset. Keskimmäisissä lehdissä on yleensä enintään 10 suoniparia. Lapa on tavallisesti noin 2-4 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-1,5 cm leveä.
Kukinto on varren kärkiosassa oleva tähkämäinen terttu, jonka kukat ovat yksittäin tukilehtensä hangassa. Tukilehdet ovat puikeat tai kapeanpuikeat, verhiötä pitemmät ja erityisesti tyviosastaan siirottavasti pitkä- ja terävähampaiset. Ne ovat vihreät tai kellanvihreät, hieman möyheähköt ja hyvin lyhytkarvaiset sekä useimmiten noin 1,5-4 cm pitkät ja leveimmältä kohtaan noin 1-2 cm leveät. Tyviosan hampaat ovat noin 2-4 mm pitkät. Kukkaperä on noin 1-2 mm pitkä. Verhiö on kukintavaiheessa kellanvihreä tai hyvin aurinkoisella paikalla punaruskeaviiruinen, -pilkkuinen tai -laikkuinen, litteähkö, väljä ja pyöreämuotoinen sekä kärjestään 4-liuskainen ja lyhyesti karvareunainen. Se on tavallisesti noin 9-10 mm pitkä ja noin 7-8 mm leveä. Kärkiliuskat ovat kolmiomaiset, ja niiden osuus verhiön pituudesta on yleensä noin 2-3 mm. Verhiö laajenee hedelmävaiheessa ja kuivuu kalvomaiseksi suojaksi siemenkodan ympärille.
Teriö on keltainen, yhdislehtinen, pitkä- ja suoratorvinen sekä päästään 2-huulinen ja tavallisesti noin 13-15 mm pitkä. Ylähuuli on kypärämäisen kyömy, sivuilta litteä, pinnaltaan nukkakarvainen ja torvesta alkaen noin 7-8 mm pitkä. Sen kärjen alareunassa on 2 sinipunaista tai harvoin vaaleankellertävää ja noin 0,5-1 mm pitkää, tylppää hammasta. Alahuuli on ylähuulta lyhyempi ja torvesta alkaen noin 4,5-5,5 mm pitkä sekä kärjestään 3-liuskainen. Keskiliuska on kookkain ja puikeahko, laitaliuskat ovat lähinnä pyöreähköt. Liuskat ovat noin 2-3,5 mm pitkät.
Heteitä on 4, ja ne ovat kahtena eripituisena parina. Palhot ovat kiinnittyneet nielun alapuolelle torveen. Karvaiset ponnet jäävät täysin ylähuulen sisään. Emiö on 2-lehtinen, kehänpäällinen ja 1-vartaloinen. Myös vartalo ja sen kärjessä oleva nuppimainen luotti jäävät kokonaan ylähuulen sisäpuolelle. Hedelmä on mitoiltaan paisuneen verhiön sisällä näkymättömissä. Se on pyöreän ja litteän kiekkomainen, kalju sekä kypsänä kellanruskehtava kota, joka on yleensä noin 10-12 mm pitkä ja noin pituutensa levyinen. Kodan kärjessä on lyhyehkö nipukka jäänteenä emin vartalosta. Kota avautuu litteän laidan sivusaumoja myöten, ja siinä on kahdessa lokerossa yhteensä tavallisesti noin 12 siementä. Siemenet ovat litteät, leveän pyöreähköt, siipipalteiset ja ruskeahkot sekä palteineen 4-4,5 mm läpimitaltaan. Normaali kukinta-aika on heinäkuu.
Lapinpikkulaukku, on Suomessa alkuperäinen. Retkeilykasvion 4. painoksessa 1998 sen katsottiin olevan alkuperäinen ja yleinen vain Enontekiön Lapin eliömaakunnassa, yleinen muinaistulokas Inarin Lapin eliömaakunnassa sekä harvinainen muinaistulokas Kittilän Lapin ja Sompion Lapin eliömaakunnissa. Jo Retkeilykasvion päivityskoosteessa, joka julkaistiin Lutukassa 2/2005, käsitys oli radikaalisti muuttunut. Lapinpikkulaukun esiintymisalue kattaakin koko Suomen Pohjois-Hämeen eliömaakuntaa lukuun ottamatta. Alalaji on alkuperäinen muualla paitsi Etelä-Hämeen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakunnissa se on muinaistulokas. Yleinen se on vain Enontekiön ja Inarin Lapissa sekä harvinainen muualla. Uudessa Suomen kasviossa käsitys lapinpikkulaukun alkuperäisyydestä ja levinneisyydestä on säilynyt edellä kuvatun kaltaisena. Kasvupaikkoina ovat lähinnä tunturikoivikot, erilaiset niityt, laitumet, kaikenlaiset pientareet ja tienvarret. Muissa Pohjoismaissa alalaji kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa sekä Tanskan Färsaarilla.
Pikkulaukun alalajien pitkätorvisten ja ahdasnieluisten kukkien pölyttäjinä toimivat lähes yksinomaan kimalaiset ja mehiläiset. Ne ovat riittävän voimakkaita päästäkseen tunkeutumaan teriön nieluun tavoittelemaan torven pohjalla odottavaa mesitippaa. Vaikka ponnet ja luotti ovat molemmat ylähuulen sisässä, niiden sijaintijärjestys on sellainen, että itsepölytystä ei juurikaan tapahdu.
Siemenistä itävä taimi yhteyttää normaalisti. Se ei kuitenkaan tyydy pelkästään omiin juuriinsa, vaan omaa kyvyn hyödyntää menestymisessään muuta ympäröivää, ruohoista kasvikuntaa. Vaikka laukkujen pääjuuri on vaatimaton, sivujuuriin kehittyy pieniä imujuuria, jotka kasvaessaan reagoivat muihin lähistöllä oleviin juuriin. Erittyvien entsyymien avulla imujuuret sulattavat loisittavan kasvin juureen sisäänkäynnin itselleen ja imevät siitä vettä ja lisäravinteita.
Pikkulaukun alalajien keskeiset ja tunnistamista helpottavat tuntomerkit ovat seuraavat:
- Kesäpikkulaukku on yleensä noin 10-20 cm korkea ja haaraton tai niukkahaarainen. Lehdet ovat ohuehkot, matala- ja tylppähampaiset. Alimpien kukkien tukilehdet ovat kapeat, lyhyet ja nyhälaitaiset. Alalaji on yleinen pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta, ja se kukkii kesä-heinäkuussa.
- Syyspikkulaukku on yleensä noin 20-40 cm korkea ja useimmiten haarova. Lehdet ovat ohuehkot, matala- ja tylppähampaiset. Alimpien kukkien tukilehdet ovat hyvin kapeat, pitkät ja terävähampaiset. Alalajia tavataan koko maassa, mutta se on yleinen vain eteläisessä Suomessa. Kukinta-aika on heinä-elokuu.
- Lapinpikkulaukku on yleensä noin 20-50 cm korkea ja haaraton tai niukahkohaarainen. Lehdet ovat möyheähköt, ja niiden laitahampaat ovat lähes sivulle tai etuviistoon siirottavat ja suippokärkiset. Kukkien tukilehdet ovat puikeat tai kapeanpuikeat, verhiötä pitemmät ja erityisesti tyviosastaan siirottavasti pitkä- ja terävähampaiset. Alalajia tavataan lähes koko maassa, mutta se on yleinen vain pohjoisimmassa Lapissa. Kukinta-aika on heinäkuu.
Toisinaan alalajien tunnistamista vaikeuttaa niiden risteytyminen keskenään yhteisillä kasvupaikoilla.
Suomessa kasvaa toinenkin lähes koko maanlaajuinen laukkulaji, isolaukku, R. angustifolius. Sen teriö on noin 18-20 mm pitkä ja kaarevatorvinen, kun se pikkulaukulla on noin 13-15 mm pitkä ja suoratorvinen. Isolaukun ylähuulen hampaat ovat 1,5-2 mm pitkät ja suipot, kun ne pikkulaukulla ovat enintään 1 mm pitkät ja tylpät. Lisäksi isolaukun emin vartalon kärki ja luotti ulkonevat ylähuulesta. Isolaukun kukkien tukilehdistä ainakin ylemmät ovat kellanvihreät tai vaaleankeltaiset, kun ne pikkulaukulla ovat vihreät.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle lapinpikkulaukun esiintymiskartalle Suomessa. Kartta on puutteellinen eikä kuvaa esiintymisen koko laajuutta.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle pikkulaukun lajitasoiselle esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Rhinanthus minor subsp. groenlandicus – lapinpikkulaukku on yksivuotinen, pysty ja tavallisesti noin 20-50 cm korkea ruoho, jonka kasvupaikkoina ovat lähinnä tunturikoivikot, erilaiset niityt, laitumet, kaikenlaiset pientareet ja tienvarret. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan lounainen alarinne, tunturikoivikko retkeilykeskuksen kaakkoispuolella, 515 m mpy, 16.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rhinanthus minor subsp. groenlandicus – lapinpikkulaukun varsi on haaraton tai niukahkohaarainen, vihreäsävyinen ja aika usein tumman viirupilkkuinen tai hyvin aurinkoisilla paikoilla vaihtelevan punaruskea. Alalajin esiintymisalue kattaa lähes koko Suomen, mutta se on yleinen vain Enontekiön ja Inarin Lapin eliömaakunnissa ja muualla esiintymisalueellaan harvinainen. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan lounainen alarinne, tunturikoivikon alalaita retkeilykeskuksen kohdalla, 515 m mpy, 18.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rhinanthus minor subsp. groenlandicus – lapinpikkulaukun teriön ylähuulen hampaat saattavat harvoin olla myös vaaleankellertävät ja siten lähes huomaamattomat. Verhiö on lyhyesti karvareunainen. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan lounainen alarinne lehtojensuojelualueen kaakkoispuolella, loivasti Saanaa kohti nouseva tunturikoivikkorinne, 595 m mpy, 16.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rhinanthus minor subsp. groenlandicus – lapinpikkulaukun teriö on tavallisesti noin 13-15 mm pitkä. Torvi on pitkä ja suora. Ylähuuli on torvesta alkaen noin 7-8 mm pitkä. Alahuuli on ylähuulta lyhyempi ja torvesta alkaen noin 4,5-5,5 mm pitkä sekä kärjestään kolmiliuskainen. Liuskat ovat noin 2-3,5 mm pitkät. Kuvassa olevan, jo irronneen teriön ylähuulessa, sisäpuolella näkyvät rakenteet, jotka pitävät heteitä ja emin vartaloa paikoillaan. Yksi heteistä on jo tipahtanut alas. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, tunturikoivikko Saanan luoteisrinteelle vievän polun varressa, 515 m mpy, 16.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rhinanthus minor subsp. groenlandicus – lapinpikkulaukun teriön torven ja huulten raja on erotettavissa jo väreistä. Normaalisti piiloon jäävä torviosa on valkoinen. Ylähuuli on pinnaltaan nukkakarvainen. Kukassa on neljä hedettä, jotka ovat kahtena eripituisena parina. Palhot ovat kiinnittyneet nielun alapuolelle torveen. Kuvan teriössä toinen hedepari karvaisine ponsineen on tipahtanut ylähuulen suojasta näkyville. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan lounainen alarinne lehtojensuojelualueen kaakkoispuolella, loivasti Saanaa kohti nouseva tunturikoivikkorinne, 565 m mpy, 16.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rhinanthus minor subsp. groenlandicus – lapinpikkulaukun kota on pyöreän ja litteän kiekkomainen, kalju sekä kypsänä kellanruskehtava. Se on yleensä noin 10-12 mm pitkä ja noin pituutensa levyinen. Kodan kärjessä on lyhyehkö nipukka jäänteenä emin vartalosta. Kota avautuu litteän laidan sivusaumoja myöten. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan lounainen alarinne lehtojensuojelualueen kaakkoispuolella, loivasti Saanaa kohti nouseva tunturikoivikkorinne, 565 m mpy, 16.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rhinanthus minor subsp. groenlandicus – lapinpikkulaukun lehdet ovat lähinnä kapeanpuikeat, möyheähköt, aika isohampaiset ja vihreät tai kellanvihreät. Laitahampaat ovat lähes sivulle tai etuviistoon siirottavat ja suippokärkiset. Lapa on tavallisesti noin 2-4 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-1,5 cm leveä. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan lounaispuoli, Käsivarrentieltä (tie E 8) nouseva penger tunturikoivikon laidassa, 495 m mpy, 10.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rhinanthus minor subsp. groenlandicus – lapinpikkulaukun lehdet ovat hyvin lyhytkarvaiset. Keskimmäisissä lehdissä on yleensä enintään kymmenen suoniparia. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan lounainen alarinne lehtojensuojelualueen kaakkoispuolella, loivasti Saanaa kohti nouseva tunturikoivikkorinne, 565 m mpy, 16.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 