- Rosa canina L. – kaljukoiranruusu
- aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Rosa canina L. subsp. canina – koiranruusu subsp. kaljukoiranruusu
- RosaL. – (aito)ruusut
- Rosaceae – ruusukasvit
Koiranruusulla, Rosa canina, tulkittiin pitkään olevan Suomessa kaksi alalajia, nimialalaji kaljukoiranruusu, subsp. canina ja karvakoiranruusu, subsp. dumetorum. Vaikka taksonien selvin ja suomalaisessa nimessäkin ilmenevä ero on vain lehtien karvoituksessa, niiden katsottiin mm. Flora Europaean toisen osan ensimmäisessä painoksessa 1968 edustavan eri lajeja. Yhä paremmin välinein tapahtuva nykytutkimus on uudelleen vahvistanut tämän vanhan lajikäsityksen. Kaljukoiranruusu on saanut omia R. canina lajinimen kokonaan, ja karvakoiranruusulle on palautettu saksalaisen botanistin, Moritz Borkhausenin sille jo vuonna 1790 antama nimi R. corymbifera.
Kaljukoiranruusu on kaarevavartinen ja vahvapiikkinen sekä lyhyitä juurivesoja muodostava pensas, jonka varret ovat tavallisesti noin 1,5-4 m pitkiä. Varsien alaosa on punaruskea tai harmahtavanruskea. Ylemmät osat ja haarat ovat punaruskeat tai vihertävät ja vuosiversot vihreät. Piikkejä on runsaammin päävarsissa. Haaroissa määrä vaihtelee ja vuosiversoissa niitä on vähemmän. Malliltaan piikit ovat käyriä ja tyviosastaan hyvin leveitä mutta litteähköjä. Niiden pituus vaihtelee tavallisesti noin välillä 5-15 mm. Kussakin varren osassa piikit ovat kuitenkin keskenään suhteellisen samankokoisia.
Lehdet ovat versoissa kierteisesti. Ne ovat korvakkeelliset, ruodilliset ja päätöpariset. Lehtiruoti on yleensä noin 2-3,5 cm pitkä ja kalju. Korvakkeet ovat suippokärkiset, kaljut ja laidoiltaan matalasti nystyhampaiset. Nystyt ovat punertavat tai punaruskeat. Korvakkeet ovat lehtiruotiin kiinni kasvaneet ja useimmiten noin 1-2,5 cm pitkät. Lehtilavassa on 3-7 lehdykkää niin, että kärkilehdykän lisäksi lehdykkäpareja on 1-3. Yleisimmin lehdykkäpareja on 2. Lehdykät ovat lähinnä soikeat, puikeat tai vastapuikeat ja suippo- tai tylpähkökärkiset sekä kertaalleen sahalaitaiset. Hammastus jatkuu lähes tyveen saakka tai tyviosa on hampaaton. Hampaat ovat kapeahkot, hyvin teräväkärkiset ja toisinaan keskenään erikokoiset. Hampaiden kärki päättyy punertavaan tai ruskeaan nystyyn. Lehdykät ovat molemmin puolin kaljut, yläpinnaltaan vihreät tai tummahkonvihreät ja kiiltävät sekä alapinnaltaan vaalean- tai harmahtavanvihreät ja yläpintaa himmeämmät. Ne ovat tavallisesti noin 2-4,5 cm pitkät sekä noin 1-2,5 cm leveät.
Kukat ovat vuosiversojen kärjessä lehtihankaisesti yksittäin tai kukinto on 2-4-kukkainen huiskilo. Kukkaperä on useimmiten noin 15-20 mm pitkä tai harvoin lyhyempi, jolloin lyhyimmillään noin 10 mm pitkä. Se ja kukkapohjus ovat kaljuja. Verholehtiä on 5. Ne ovat hyvin kapeanpuikeat, kärkiosasta kapean pitkäsuippuiset ja sivuliuskaiset sekä ulkopinnalta yleensä tiheästi hyvin lyhytkarvaiset ja sisäpinnalta sekä reunoista tiheästi villakarvaiset. Laidoissa on myös vaihtelevasti punaisia tai punaruskeita nystyjä ja nystykarvoja. Verholehdet ovat tavallisesti noin 15-25 mm pitkät ja tyveltään noin 3-5 mm sekä kärkiosastaan noin 0,5-2 mm leveät. Toisinaan kärkiosa laajenee liuskaisen lehtimäiseksi. Verholehdet kääntyvät jo kukinnan loppuvaiheessa jyrkästi alaspäin kukkapohjuksen sivuille.
Teriö on säteittäinen, vaaleanpunainen tai valkoinen ja yleensä noin 40-70 mm leveä. Terälehtiä on useimmiten 5, mutta joskus niitä voi olla myös 6. Ne ovat lähinnä vastapuikeat, suippotyviset ja lovi-, lantto- tai tylppäkärkiset. Pituutta terälehdillä on tavallisesti noin 20-35 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 15-25 mm. Heteitä on paljon. Niiden palhot ovat noin 4-12 mm pitkät, ja keltaiset ponnet ovat noin 1-1,5 mm pitkät. Emiö on erilehtinen, ja tiiviinä kimppuna esiin nousevia, pyöreine, vaaleankeltaisine luotteineen noin 2-3 mm pitkiä, vaihtelevasti karvaisia emin vartaloita on paljon.
Kukkapohjuksesta paisuu kypsänä punainen, marjamainen ja kalju kiulukka, joka on pitkänomainen, yleensä noin 15-22 mm pitkä ja noin 10-15 mm paksu. Emit ovat kiulukan kärjessä pystynä, kapeahkona ja melko vähäkarvaisena kimppuna. Kiulukka kypsyy vasta lokakuussa ja pysyy kypsänäkin kovapintaisena säilyen usein seuraavaan kesään saakka. Verholehdet karisevat kiulukan kypsyessä. Kiulukan sisällä on joukko vaaleanruskeita pähkylöitä, jotka ovat epäsymmetrisen pitkulaisia, toiselta sivulta kuperia ja jossain määrin kulmikkaita sekä noin 5-6 mm pitkiä ja noin 3-4 mm leveitä. Pähkylän kupera sivu on pitkäkarvainen. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.
Edellä olevat mittaluvut ovat pääosin artikkelin laatijan omia mittauksia Ahvenanmaan Getan Dånössä kasvavista pensaista, joista on myös alla oleva kuvasarja.
Kaljukoiranruusu on alkuperäinen laji Suomessa ilmeisesti vain Ahvenanmaalla, jossa sillä on noin kymmenkunta tunnettua kasvupaikkaa. Lounaissaaristosta on muutama vanha, ilmeisesti epävarmaksi jäänyt havainto. Eteläisimmästä Manner-Suomesta tavatut, pihojen ja puutarhojen ulkopuolella kasvavat tai kasvaneet kaljukoiranruusut ovat tulokkaita tai viljelykarkulaisia. Viljelyjäänteenä tavattavat yksilöt ovat yleensä jalostuksessa käytettyjä perusrunkoja, joihin vartetut muut ruusut ovat jo kuolleet ja perusrunko on jatkanut omaa kasvuaan. Kaljukoiranruusu kasvaa luontaisena lähinnä lehdoissa ja lehtoreunuksissa, aurinkoisilla rinteillä, lehdes- ja pensaikkoniityillä, metsänreunoissa sekä tienvarsilla. Laji on rauhoitettu Ahvenanmaalla. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu äärimmäisen uhanalaiseksi (CR). Luokkaan johtaneina kriteereinä ovat lähinnä pieni populaatiokoko ja jatkuva taantuminen tai pirstoutuminen. Uhkina ovat avoimien alueiden sulkeutuminen, metsien uudistamis- ja hoitotoimet sekä rakentaminen. Muissa Pohjoismaissa kaljukoiranruusu kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Suomessa kasvaa tai on kasvanut uusimman lajikäsityksen mukaan alkuperäisenä kahdeksan ruusulajia. Lisäksi eriasteisina villiytyminä ja viljelyjäänteinä tavataan useita lajeja ja lajikkeita. Luonnonruusujenkin lajilleen tunnistaminen vaatii lähempää perehtymistä sukuun. Kaljukoiranruusun läheisin sisarlaji, karvakoiranruusu, poikkeaa edellisestä selvästi vain lehtiensä karvaisuuden perusteella. Tälle ruusuryhmälle tyypillisesti karvaisuus vaihtelee aika suuresti. Lehdykät voivat olla molemmin puolin karvaiset, vain alapinnaltaan karvaiset tai vain alapinnan keskisuonesta karvaiset. Koiranruusujen lehtien karvoituksen tutkiminen taitaa kuitenkin olla Ahvenanmaalla jo turhaa, sillä vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa karvakoiranruusu on merkitty Suomesta hävinneeksi (RE). Viimeisin havainto Hammarlandin Skarpnåtöstä on 31.7.2011. Tuolloin tienlaiteella kasvanut noin 4,5 m korkea pensas on ilmeisesti myöhemmin kuollut tai muuten tuhoutunut.
Kaljukoiranruusun kanssa samaan lajiryhmään kuuluu kaksi Ahvenanmaalla ja eteläisimmässä Suomessa yleistä lajia, heleäorjanruusu, R. dumalis ja himmeäorjanruusu, R. caesia. Helpoiten havaittava ero löytyy kukkaperistä, jotka orjanruusuilla ovat tavallisesti alle 10 mm pitkät. Myös kiulukkaperät jäävät lyhyemmiksi. Orjanruusujen terälehdet ovat keskimäärin punaisemmat. Verholehtien asento vaihtelee kukinnan jälkeen yläviistosta sivulle siirottavaan ja alaviistoon. Kiulukat kypsyvät syyskuussa ja verholehdet pysyvät pitkään paikallaan. Emin vartalot ovat lyhyemmät ja hyvin tiheäkarvaiset. Ne muodostavat kiulukan kärkeen sen levyisen, tiiviin ja patjamaisen ryhmän. Ahvenanmaalla kasvaa myös samaan edellä mainittuun ryhmään kuuluva lajipari iharuusu, R. mollis ja okaruusu, R. sherardii. Näistä iharuusu kasvaa myös eteläisimmässä Manner-Suomessa. Molempien kukkaperät ovat karvaiset ja vankan nystykarvaiset. Myös verholehdet ovat nystykarvaiset. Molempien kiulukat ovat vaihtelevasti kaljut tai vankan nystykarvaiset. Iharuusun kiulukka on lisäksi pallomainen ja kypsyy sekä pehmenee jo elokuussa. Kaikki nämä ruusut koiranruusujen kanssa kuuluvat lajiryhmään, jossa erikoisen periytymistavan vuoksi pensaat muistuttavat enemmän saman lajin äiti- kuin isäkasvia. Tämä luo toisistaan poikkeavia yksilölinjoja, mikä on ilmeisesti vaikuttanut koko lajiryhmän syntymiseen. Lajit myös risteytyvät keskenään. Sen vuoksi pensaat ovat hyvin monimuotoisia ja ominaisuudet voivat vaihdella jopa saman pensaan eri osissa. Toisinaan käy niinkin, ettei varmuutta tietyn yksilön kuulumisesta johonkin lajiin voida saavuttaa.
Suomen yleisimmän ja laaja-alaisimman ruusun, metsäruusun, R. cinnamomea, kiulukat ovat pallomaiset. Varsien alaosat ovat tiheästi neulamaisen suorapiikkiset. Kukat ovat yksittäin. Kaljukoiranruusun ja Suomen tiheäpiikkisimmän luonnonruusun, karjalanruusun, R. acicularis, elinalueet eivät kohtaa toisiaan.
Ruusujen hyötykäyttöä on lyhyesti kuvattu metsäruusun artikkelin yhteydessä.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kaljukoiranruusun esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Rosa canina – kaljukoiranruusu on kaarevavartinen ja lyhyitä juurivesoja muodostava pensas, jonka varret ovat tavallisesti noin 1,5-4 m pitkiä. A, Geta, Dånö, Dånövägenin varrella olevan, metsäisen Julbergetin jyrkästi nouseva tyvirinne, 20.6.2023. Koko kuvasarja on samalta kasvupaikalta. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa canina – kaljukoiranruusu on tuntomerkeiltään hyvin monimuotoinen ja ominaisuudet voivat vaihdella jopa saman pensaan eri osissa. Siitäkö lie johtuu, että myös teriökoko voi vaihdella suuresti eri oksissa. Kuvasarjan kasvualueen pensaissa teriön leveys oli noin 40-70 mm. 20.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa canina – kaljukoiranruusun teriössä on säteittäin useimmiten viisi terälehteä, jotka ovat vaaleanpunaiset tai valkoiset. Ne ovat lähinnä vastapuikeat, suippotyviset ja lovi-, lantto- tai tylppäkärkiset. Pituutta terälehdillä on tavallisesti noin 20-35 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 15-25 mm. 20.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa canina – kaljukoiranruusun viisiterälehtisten kukkien joukossa voi toisinaan olla useampiakin kukkia, joissa terälehtiä onkin kuusi. Terälehtien koko voi vaihdella samassakin kukassa. Tämä koon vaihtelu on kyllä aika yleistä myös muilla ruusulajeilla. 20.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa canina – kaljukoiranruusun kukassa on paljon heteitä. Niiden palhot ovat noin 4-12 mm pitkät, ja keltaiset ponnet ovat noin 1-1,5 mm pitkät. Emiö on erilehtinen, ja tiiviinä kimppuna esiin nousevia, luotteineen noin 2-3 mm pitkiä, vaihtelevasti karvaisia emin vartaloita on paljon. 20.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa canina – kaljukoiranruusun kukissa viihtyvät mm. hurmekukkajäärät, Anoplodera sanguinolenta, jotka syövät siitepölyä ja helposti lentävinä kovakuoriaisina voivat hoitaa myös osan kukkien pölytyksestä. 20.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa canina – kaljukoiranruusun kukkapohjuksesta paisuu kypsänä punainen, marjamainen ja kalju kiulukka, joka on pitkänomainen, yleensä noin 15-22 mm pitkä ja noin 10-15 mm paksu. Emit ovat kiulukan kärjessä pystynä, kapeahkona ja melko vähäkarvaisena kimppuna. Kiulukka kypsyy vasta lokakuussa ja pysyy kypsänäkin kovapintaisena säilyen usein seuraavaan kesään saakka. Verholehdet karisevat kiulukan kypsyessä. 20.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa canina – kaljukoiranruusun lehtilavassa on kolmesta seitsemään lehdykkää niin, että kärkilehdykän lisäksi lehdykkäpareja on yhdestä kolmeen. Yleisimmin lehdykkäpareja on kaksi. Lehdykät ovat lähinnä soikeat, puikeat tai vastapuikeat ja suippo- tai tylpähkökärkiset sekä kertaalleen sahalaitaiset. Hampaat ovat kapeahkot, hyvin teräväkärkiset ja toisinaan keskenään erikokoiset. Hampaiden kärki päättyy punertavaan tai ruskeaan nystyyn. Lehdykät ovat molemmin puolin kaljut, yläpinnaltaan vihreät tai tummahkonvihreät ja kiiltävät. Lehtiruoti on yleensä noin 2-3,5 cm pitkä ja kalju. Korvakkeet ovat suippokärkiset, kaljut ja laidoiltaan matalasti nystyhampaiset. Nystyt ovat punertavat tai punaruskeat. Korvakkeet ovat lehtiruotiin kiinni kasvaneet ja useimmiten noin 1-2,5 cm pitkät. 20.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa canina – kaljukoiranruusun varsien alaosa on punaruskea tai harmahtavanruskea. Ylemmät osat ja haarat ovat punaruskeat tai vihertävät ja vuosiversot vihreät. Piikkejä on runsaammin päävarsissa. Malliltaan ne ovat käyriä ja tyviosastaan hyvin leveitä mutta litteähköjä. Niiden pituus vaihtelee tavallisesti noin välillä 5-15 mm. Kussakin varren osassa piikit ovat kuitenkin keskenään suhteellisen samankokoisia. 20.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa canina – kaljukoiranruusu kasvaa luontaisena lähinnä lehdoissa ja lehtoreunuksissa, aurinkoisilla rinteillä, lehdes- ja pensaikkoniityillä, metsänreunoissa sekä tienvarsilla. Laji on rauhoitettu Ahvenanmaalla. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu äärimmäisen uhanalaiseksi (CR). 20.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 