- Rosa dumalis Bechst. – heleäorjanruusu
- aikaisemmin Suomessa käytetyt nimet Rosa dumalis Bechst. subsp. dumalis – orjanruusu subsp. heleäorjanruusu; R. vosagiaca (N. H. F. Desp.) Déségl.
- RosaL. – (aito)ruusut
- Rosaceae – ruusukasvit
Orjanruusulla, Rosa dumalis, tulkittiin pitkään olevan Suomessa kaksi alalajia, nimialalaji heleäorjanruusu, subsp. dumalis ja himmeäorjanruusu, subsp. coriifolia. Vaikka taksonien selvin ero on vain lehtien karvoituksessa, niiden katsottiin mm. Flora Europaean toisen osan ensimmäisessä painoksessa 1968 edustavan eri lajeja. Karvalehtisen taksonin nimenä oli R. caesia. Yhä paremmin välinein tapahtuva nykytutkimus on uudelleen vahvistanut tämän vanhan lajikäsityksen. Heleäorjanruusu on saanut omia R. dumalis lajinimen kokonaan, ja himmeäorjanruusulle on palautettu englantilaisen botanistin, James Edward Smithin sille jo vuonna 1812 antama nimi R. caesia.
Heleäorjanruusu on pysty, kaarevavartinen ja vahvapiikkinen sekä juurivesoja muodostava pensas, jonka varret ovat tavallisesti noin 1,5-3 m pitkiä ja yleensä pitkänivelvälisiä. Juurivesojen avulla pensaat voivat levitä laajoiksikin. Varsien alaosa on ruskea tai harmahtavanruskea. Juurivesojen alaosa on ruskea tai punaruskea ja yleensä tiheäpiikkinen. Ylemmät osat ja haarat ovat punaruskeat tai vihertävät ja vuosiversot vihreät. Haaroissa piikkien määrä vaihtelee ja vuosiversoissa niitä on vähemmän. Malliltaan piikit ovat käyriä ja tyviosastaan leveitä mutta litteähköjä. Niiden pituus vaihtelee tavallisesti noin välillä 3-10 mm. Kussakin varren osassa piikit ovat kuitenkin keskenään suhteellisen samankokoisia.
Lehdet ovat versoissa kierteisesti. Ne ovat korvakkeelliset, ruodilliset ja päätöpariset. Lehtiruoti on yleensä noin 2-4 cm pitkä ja kalju. Lehtiruodissa ja lehden keskirangassa voi olla yksittäisiä, pieniä ja käyriä piikkejä. Korvakkeet ovat suippokärkiset, kaljut ja laidoiltaan nystyiset tai matalasti nystyhampaiset. Ne ovat lehtiruotiin kiinni kasvaneet ja useimmiten noin 1-3,5 cm pitkät. Lehtilavassa on 3-9 lehdykkää niin, että kärkilehdykän lisäksi lehdykkäpareja on 1-4. Yleisimmin lehdykkäpareja on 2-3. Lehdykät ovat lähinnä soikeat, puikeat tai vastapuikeat ja suippo- tai tylpähkökärkiset sekä kertaalleen sahalaitaiset. Hammastus jatkuu lähes tyveen saakka tai tyviosa on hampaaton. Hampaat ovat kapeahkot, hyvin teräväkärkiset ja toisinaan keskenään erikokoiset. Lehdykät ovat molemmin puolin kaljut, yläpinnaltaan sinertävänvihreät ja jonkin verran kiiltävät sekä alapinnaltaan vaalean- tai harmahtavanvihreät ja yläpintaa himmeämmät. Ne ovat tavallisesti noin 2-4,5 cm pitkät sekä noin 1-2,5 cm leveät.
Kukat ovat vuosiversojen kärjessä lehtihankaisesti yksittäin tai kukinto on 2-4-kukkainen huiskilo. Kukkaperä on useimmiten noin 7-10 mm pitkä. Flora Europeassa mainitaan kuitenkin kokonaisvaihteluksi 2-20 mm. Kukkaperä ja kukkapohjus ovat kaljuja. Verholehtiä on 5. Ne ovat hyvin kapeanpuikeat, kärkiosasta kapean pitkäsuippuiset ja sivuliuskaiset tai liuskattomat sekä ulkopinnalta vaihtelevasti ja sisäpinnalta tiheästi villakarvaiset. Verholehdet ovat tavallisesti noin 15-25 mm pitkät ja tyveltään noin 3-5 mm sekä kärkiosastaan noin 0,5-2 mm leveät. Verholehdet ovat kukinnan jälkeen yleisimmin sivulle siirottavat ja harvemmin ylä- tai alaviistot.
Teriö on säteittäinen, vaaleanpunainen tai harvoin valkoinen ja yleensä noin 40-50 mm leveä. Terälehtiä on lähes aina 5, mutta joskus niitä voi olla useampikin. Ne ovat lähinnä vastapuikeat, suippotyviset ja lovi-, lantto- tai tylppäkärkiset. Pituutta terälehdillä on tavallisesti noin 20-25 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 15-25 mm. Heteitä on paljon. Niiden palhot ovat noin 4-8 mm pitkät, ja keltaiset ponnet ovat noin 1-1,5 mm pitkät. Emin karvaiset vartalot pyöreine ja vaaleankeltaisine luotteineen ovat matalana, tiiviin patjamaisena ja runsaana ryhmänä. Ne nousevat noin 1-1,5 mm kukkapohjuksen kärkikiekkoa korkeammalle.
Kukkapohjuksesta paisuu kypsänä punainen, marjamainen ja kalju kiulukka, joka on pitkänomainen, harvemmin munamainen ja yleensä noin 20-25 mm pitkä sekä noin 12-16 mm paksu. Emit ovat kiulukan kärjessä leveänä ja matalan patjamaisena ryhmänä. Kiulukka kypsyy syyskuussa ja pehmenee myöhemmin. Seuraavana keväänä ne ovat kuivia ja mustuneita. Verholehdet pysyvät pitkään kiulukan kärjessä. Kiulukan sisällä on joukko vaaleanruskeita pähkylöitä, jotka ovat epäsymmetrisen pitkulaisia, toiselta sivulta kuperia ja jossain määrin kulmikkaita sekä noin 5-6 mm pitkiä ja noin 3-4 mm leveitä. Pähkylän kupera sivu on pitkäkarvainen. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.
Heleäorjanruusu on Suomessa alkuperäinen ja yleinen tai yleisehkö laji Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Etelä-Karjalan eliömaakunnissa sekä ilmeisesti harvinainen muinaistulokas Satakunnan, Etelä-Hämeen, Etelä-Savon ja Etelä-Pohjanmaan eliömaakunnissa. Lajia on käytetty joskus koristekasvina, minkä seurauksena se on paikoin voinut myös villiytyä. Lisäksi on tulokasesiintymiä ratavarsilla, satamissa ja teollisuusalueilla, ilmeisesti pohjoisimmat Perä-Pohjanmaan eliömaakunnan Kemissä, Veitsiluodon teollisuus- ja satama-alueella. Luontaiset kasvupaikat ovat lähinnä valoisissa, rehevissä metsissä, pensaikko- ja rantaniityillä, laidunalueilla sekä teiden ym. urien valoisilla laiteilla. Muissa Pohjoismaissa heleäorjanruusu kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä harvinaisena pienellä alueella Islannissa.
Suomessa kasvaa tai on kasvanut uusimman lajikäsityksen mukaan alkuperäisenä kahdeksan ruusulajia. Lisäksi eriasteisina villiytyminä ja viljelyjäänteinä tavataan useita lajeja ja lajikkeita. Luonnonruusujenkin lajilleen tunnistaminen vaatii lähempää perehtymistä sukuun. Heleäorjanruusun läheisin sisarlaji, himmeäorjanruusu, poikkeaa edellisestä selvästi vain lehtiensä karvaisuuden perusteella. Tälle ruusuryhmälle tyypillisesti karvaisuus vaihtelee aika suuresti. Lehdykät voivat olla molemmin puolin karvaiset tai vain alapinnaltaan karvaiset. Alapinnan karvoitus vaihtelee harvemmasta tai tiheämmästä myötäkarvaisuudesta lähes huopamaiseen karvapeitteeseen. Lisäksi himmeäorjanruusun nivelvälit ovat keskimäärin lyhyemmät, mutta sitä ei maastossa aina ole helppo havaita varsinkin, jos vertailukohta puuttuu. Myös kiulukat ovat pallomaisemmat.
Heleäorjanruusun kanssa samaan lajiryhmään kuuluu kaksi koiranruusulajia, ilmeisesti vain Ahvenanmaalla hyvin harvinaisena luonnonkasvina kasvava ja äärimmäisen uhanalaiseksi (CR) todettu kaljukoiranruusu, R. canina sekä Ahvenanmaalla kasvanut, nyt jo hävinneeksi luokiteltu (RE) karvakoiranruusu, R. corymbifera. Helpoiten havaittava ero löytyy kukkaperistä, jotka koiranruusuilla ovat tavallisesti 15-20 mm pitkät. Koiranruusujen terälehdet ovat yleensä vaaleanpunaiset tai valkoiset. Verholehdet kääntyvät jo kukinnan loppuvaiheessa jyrkästi alaspäin kukkapohjuksen sivuille. Kiulukat kypsyvät lokakuussa ja pysyvät kypsinäkin kovapintaisina säilyen usein seuraavaan kesään saakka. Verholehdet karisevat kiulukan kypsyessä. Emin vartalot luotteineen ovat pidemmät, noin 2-3 mm pitkät ja vaihtelevasti karvaiset. Ne muodostavat kiulukan kärkeen pystyn ja kapeahkon kimpun. Ahvenanmaalla kasvaa myös samaan edellä mainittuun ryhmään kuuluva lajipari iharuusu, R. mollis ja okaruusu, R. sherardii. Näistä iharuusu kasvaa myös eteläisimmässä Manner-Suomessa. Molempien kukkaperät ovat karvaiset ja vankan nystykarvaiset. Myös verholehdet ovat nystykarvaiset. Molempien kiulukat ovat vaihtelevasti kaljut tai vankan nystykarvaiset. Iharuusun kiulukka on lisäksi aivan pallomainen ja kypsyy sekä pehmenee jo elokuussa.
Suomen yleisimmän ja laaja-alaisimman ruusun, metsäruusun, R. cinnamomea, kiulukat ovat pallomaiset. Varsien alaosat ovat tiheästi neulamaisen suorapiikkiset. Kukat ovat yksittäin. Karjalanruusun, R. acicularis, piikit yltävät tiheänä suorapiikkisenä vyöhykkeenä vihreänä oleviin vuosikasvaimiin saakka. Kukat ovat yksittäin. Lisäksi kukka- ja kiulukkaperä ovat useimmiten nystykarvaiset.
Ruusujen hyötykäyttöä on lyhyesti kuvattu metsäruusun artikkelin yhteydessä.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle heleäorjanruusun esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Rosa dumalis – heleäorjanruusu on pysty ja kaarevavartinen pensas, jonka varret ovat tavallisesti noin 1,5-3 m pitkiä. V, Kemiönsaari, (aik. Dragsfjärd), Hiittisten saaristo, Örö, saaren kaakkoisosa, Holmenin 12 tuuman tykkipatterikallio, 14.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa dumalis – heleäorjanruusun varsien nivelvälit ovat yleensä pitkiä. Kukat ovat vuosiversojen kärjessä lehtihankaisesti yksittäin tai kukinto on kahdesta neljään kukan huiskilo. U, Helsinki, Suomenlinna, Susisaari, Kustaanmiekka, itälaidan vallitukset, 2.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa dumalis – heleäorjanruusun teriö on säteittäinen, useimmiten vaaleanpunainen ja yleensä noin 40-50 mm leveä. Terälehtiä on lähes aina viisi. V, Kemiönsaari, (aik. Dragsfjärd), Hiittisten saaristo, Örö, saaren lounaisosa, eteläkärkeen vievän Pitkä ikävä -tien varren harvan metsikön laide, 14.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa dumalis – heleäorjanruusun teriö voi harvoin olla myös valkoinen. Terälehtien kärkimuotoilu saattaa toisinaan olla hyvin omintakeinen. V, Kemiönsaari, (aik. Dragsfjärd), Hiittisten saaristo, Örö, saaren kaakkoisosa, Holmenin 12 tuuman tykkipatterikallio, 14.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa dumalis – heleäorjanruusun terälehdet ovat lähinnä vastapuikeat, suippotyviset ja lovi-, lantto- tai tylppäkärkiset. Ne ovat tavallisesti noin 20-25 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 15-25 mm leveät. Heteitä on paljon. Niiden palhot ovat noin 4-8 mm pitkät, ja keltaiset ponnet ovat noin 1-1,5 mm pitkät. Emin karvaiset vartalot luotteineen ovat matalana, tiiviin patjamaisena ja runsaana ryhmänä. Ne nousevat noin 1-1,5 mm kukkapohjuksen kärkikiekkoa korkeammalle. V, Kemiönsaari, (aik. Dragsfjärd), Hiittisten saaristo, Örö, saaren lounaisosa, eteläkärkeen vievän Pitkä ikävä -tien varren harvan metsikön laide, 14.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa dumalis – heleäorjanruusun kukkaperä on useimmiten noin 7-10 mm pitkä. Kukkaperä ja kukkapohjus ovat kaljuja. Verholehtiä on viisi. Ne ovat hyvin kapeanpuikeat, kärkiosasta kapean pitkäsuippuiset ja sivuliuskaiset tai liuskattomat sekä ulkopinnalta vaihtelevasti ja sisäpinnalta tiheästi villakarvaiset. Verholehdet ovat tavallisesti noin 15-25 mm pitkät ja tyveltään noin 3-5 mm sekä kärkiosastaan noin 0,5-2 mm leveät. Verholehdet ovat kukinnan jälkeen yleisimmin sivulle siirottavat ja harvemmin ylä- tai alaviistot. V, Kemiönsaari, (aik. Dragsfjärd), Hiittisten saaristo, Örö, saaren lounaisosa, eteläkärkeen vievän Pitkä ikävä -tien varren harvan metsikön laide, 14.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa dumalis – heleäorjanruusun kukkapohjuksesta paisuu kypsänä punainen, marjamainen ja kalju kiulukka, joka on pitkänomainen, harvemmin munamainen ja tavallisesti noin 20-25 mm pitkä sekä noin 12-16 mm paksu. Kiulukka kypsyy syyskuussa ja pehmenee myöhemmin. Verholehdet pysyvät pitkään kiulukan kärjessä. U, Pyhtää, Ahvenkoski, Valtatien (tie 170) etelälaidalla olevan P-paikan alapuolinen metsikkörinne, 11.9.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa dumalis – heleäorjanruusun lehtilavassa on kolmesta seitsemään lehdykkää niin, että kärkilehdykän lisäksi lehdykkäpareja on yhdestä kolmeen. Lehdykät ovat lähinnä soikeat, puikeat tai vastapuikeat ja suippo- tai tylpähkökärkiset sekä kertaalleen sahalaitaiset. Hammastus jatkuu lähes tyveen saakka tai tyviosa on hampaaton. Hampaat ovat kapeahkot, hyvin teräväkärkiset ja toisinaan keskenään erikokoiset. Lehdykät ovat yläpinnaltaan sinertävänvihreät, jonkin verran kiiltävät ja kaljut. U, Helsinki, Suomenlinna, Susisaari, Kustaanmiekka, itälaidan vallitukset, 2.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa dumalis – heleäorjanruusun lehtiruoti on yleensä noin 2-4 cm pitkä ja kalju. Lehdykät ovat tavallisesti noin 2-4,5 cm pitkät ja noin 1-2,5 cm leveät sekä alapinnaltaan vaalean- tai harmahtavanvihreät ja yläpintaa himmeämmät. V, Kemiönsaari, (aik. Dragsfjärd), Hiittisten saaristo, Örö, saaren lounaisosa, eteläkärkeen vievän Pitkä ikävä -tien varren harvan metsikön laide, 14.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa dumalis – heleäorjanruusun lehtikorvakkeet ovat suippokärkiset, kaljut ja laidoiltaan nystyiset tai matalasti nystyhampaiset. Ne ovat lehtiruotiin kiinni kasvaneet ja useimmiten noin 1-3,5 cm pitkät. V, Kemiönsaari, (aik. Dragsfjärd), Hiittisten saaristo, Örö, saaren lounaisosa, eteläkärkeen vievän Pitkä ikävä -tien varren harvan metsikön laide, 14.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Rosa dumalis – heleäorjanruusu levittäytyy vuosiversojensa avulla toisinaan hyvinkin laajoiksi ja tiheiksi pensastoiksi. Laji on Suomessa alkuperäinen ja yleinen eteläisimmissä eliömaakunnissa sekä harvinainen muinaistulokas muualla eteläisessä Suomessa. Luontaiset kasvupaikat ovat lähinnä valoisissa, rehevissä metsissä, pensaikko- ja rantaniityillä, laidunalueilla sekä teiden ym. urien valoisilla laiteilla. A, Finström, Bergö, Bergövägenin pohjoispää, tien länsipuolinen, kallioinen laidunalue, 19.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 