• Salix glauca L. – tunturipaju
• subsp. stipulifera (Flod. ex Häyrén) Hiitonen – korvaketunturipaju
• Salix L. – pajut
• Salicaceae – pajukasvit

Tunturipajusta esiintyy Suomessa kaksi alalajia, nimialalaji, norotunturipaju, subsp. glauca ja tässä esiteltävä korvaketunturipaju, subsp. stipulifera. Alalajit poikkeavat toisistaan vain muutamilta ominaisuuksiltaan, joten näitä esittelevien artikkeleiden tuntomerkkitekstit ovat hyvin samankaltaiset. Artikkeleiden lopussa kuitenkin kerrotaan erikseen alalajeja erottavat tuntomerkit.

Korvaketunturipaju on tavallisesti noin 0,5-2 m korkea pensas, joka on pysty-, koheneva- tai rentovartinen. Se kukkii lehtien puhjetessa tai varsinkin tunturimaastossa vasta lehtien ollessa lähes täysikasvuiset. Varret, päähaarat ja oksat ovat yleensä levittäytyvät ja haarajatkoisesti haarovat. Varret, haarat ja vanhemmat oksat ovat harmaanruskeat tai ruskeat ja pinnaltaan usein epätasaiset sekä kyhmyiset. Edellisen vuoden vuosikasvaimet ovat ruskeat tai tumman punaruskeat, paksuhkot ja tiheästi vaalean hapsikarvaiset. Uudet vuosikasvaimet ovat tiheäkarvaiset ja aluksi vihertävät mutta tummuvat loppukesään mennessä edellisen vuoden vuosikasvainten kaltaisiksi.

Silmut ovat lähinnä munamaiset ja useimmiten tiheän vaaleakarvaiset. Silmusuomu on yhdiskasvuinen, huppumainen ja punaruskea. Lehtisilmuja suojaava suomu on noin 1-2 mm pitkä ja norkkoja suojaava suomu noin 4-5 mm pitkä. Lehdet ovat ruodilliset, korvakkeelliset ja oksissa kierteisesti. Lehtiruoti on yleensä noin 4-7 mm pitkä ja tiheästi hapsikarvainen. Lehtien korvakkeet ovat suikeat, tiheästi vaalean hapsikarvaiset, yleensä noin 5-10 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-3 mm leveät. Ne säilyvät lehdissä tavallisesti koko kasvukauden. Lehtilapa on sulkasuoninen (suonipareja on tavallisesti 6-11), ehyt, paksuhko ja lähinnä kapeahkon vastapuikea sekä lyhyen suippo- tai tylpähkökärkinen ja kiila- tai kapean pyöreähkötyvinen. Lehtilaita on litteä ja ehyt. Lapa on päältä vihreä tai tummahkonvihreä, ja tiheästi vaalean ja pitkän hapsikarvainen. Alapuoli on harmaan- tai sinertävänvihreä ja tiheästi vaalean hapsikarvainen. Lehtilapa on täysikasvuisena tavallisesti noin 3,5-7 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1-2 cm leveä.

Korvaketunturipaju on hyönteispölytteinen ja kaksikotinen. Se kukkii kesäkuusta heinäkuun alkupuolelle. Kukinnot ovat yksineuvoisia, eli hede- ja emikukat ovat eri kukinnoissa ja yksilöissä. Kukinnot ovat kukkiessaan kapeansoikeahkoja tai lähes tasaleveitä ja pystyjä tai yläviistoja norkkoja, jotka ovat edellisen vuoden vuosikasvainten kärjessä tai sivulla kierteisesti. Norkkoperä on tiheäkarvainen, iso- ja monilehtinen sekä yleensä noin 10-30 mm pitkä. Norkkoperän lehdet ovat muiden lehtien kaltaiset mutta keskimäärin pienemmät, yleensä noin 1,5-5 cm pitkät ja noin 0,5-1,5 cm leveät. Hedenorkot ovat tavallisesti noin 15-25 mm pitkät ja heteineen noin 10-13 mm leveät. Eminorkot ovat kukkiessaan useimmiten noin 20-30 mm pitkät ja noin 10 mm leveät. Norkkoranka on tiheäkarvainen. Norkkosuomut ovat lähinnä puikeahkot tai pitkulaiset, pyöreä-, suippo- tai tylppäkärkiset, ainakin kärjestään ruskeat ja pitkän hapsikarvaiset. Ne ovat noin 2-3 mm pitkät ja noin 1-1,5 mm leveät.

Hede- ja emikukat ovat kehättömät, mesinystyiset ja sijaitsevat norkkosuomujen hangassa. Heteitä on 2. Palhot ovat valkoiset, tyviosastaan pitkän kiharakarvaiset ja noin 5-6 mm pitkät. Soikeahkot ponnet ovat aluksi punaiset ja myöhemmin ruskeat. Emikukassa on noin 0,8-1 mm pitkä perä, jonka kärjessä on noin 3-5 mm pitkä, kapea, kärkeä kohti suippeneva ja vaalean huopakarvainen sikiäin. Sen kärjessä on noin 0,8-1,5 mm pitkä emin vartalo, joka on lähes tyveen saakka 2-liuskainen. Liuskojen päissä olevat luotit ovat noin 0,3-0,7 mm pitkät ja kärkiosastaan 2-jakoiset. Vartalo ja luotit ovat keltaiset tai punaiset. Hedenorkot varisevat kukinnan jälkeen kokonaisina pois. Eminorkot ovat hedelmävaiheessa noin 30-50(-75) mm pitkät ja noin 15-20 mm leveät. Hedelmävaiheiset norkot ovat tyviosastaan kärkiosaa harvemmat. Hedelmöityneestä sikiäimestä kehittyy tyveltään pullea ja kärkeä kohti pitkäkaulaisesti kapeneva kota, joka on yksilokeroinen ja monisiemeninen. Se on pohjaväriltään vaalean vihertävänruskehtava mutta pinnaltaan peittävän tiheästi vaalean huopakarvainen, noin 7-10 mm pitkä ja tyviosastaan noin 2,5-3 mm leveä. Kotaperä on noin 1-1,8 mm pitkä. Kota avautuu kärjestään 2-liuskaisesti. Siemenet ovat lähinnä sauvamaisen tasasoukat, noin 1,5-2 mm pitkät ja vihertävänruskehtavat. Niiden tyvellä on joukko noin 6-8 mm pitkiä, valkoisia ja tuulen mukana leviämistä helpottavia haivenia.

Korvaketunturipaju on Suomessa alkuperäinen. Sen esiintymisalue yltää pohjoisesta päin Perä-Pohjanmaan, Koillismaan ja Kainuun eliömaakuntiin. Se on yleinen vain Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin eliömaakunnissa sekä muualla esiintymisalueellaan harvinainen. Kasvupaikkoina ovat lähinnä tunturipajukot ja -kankaat, avosoiden laitamat ja jänteet, lähteiköt sekä jokien, järvien ja lampien tulvarannat. Korvaketunturipaju kasvaa muissa Pohjoismaissa Ruotsissa ja Norjassa.

Selkeimmän ja helpoimmin havaittavan eron tunturipajun alalajien välille ilmoittaa jo toisen alalajin suomalainen ja tieteellinen nimi, korvaketunturipaju, subsp. stipulifera (= korvakkeellinen). Norotunturipajulta korvakkeet puuttuvat. Muut alalajeja erottavat tuntomerkit ovat aika liukuvia. Norotunturipajun lehdet ovat lähinnä kapeahkon vastapuikeat tai soikeahkot ja keskimäärin pituuteensa nähden leveämmät sekä yläpinnaltaan jonkin verran harvakarvaisemmat. Hyvin pienipiirteisenä mutta luupilla havaittavana erona voi vielä mainita emin vartaloiden eroavuuden. Norotunturipajun vartalo on noin puoleen väliin saakka kaksiliuskainen, kun se korvaketunturipajulla on lähes tyveen saakka kaksiliuskainen. Alalajit kasvavat toisinaan aivan vierekkäin, mikä synnyttää myös välimuotoisia kasvustoja.

Pajut ovat yksi vaikeimpia Pohjoismaissa esiintyviä kasvisukuja, ja vaikea se on myös maailmanlaajuisesti. Lajit risteytyvät herkästi keskenään ja lisäävät näin niiden tunnistamisen hankaluutta. Sanotaan, että suvun lajiutuminen on edelleen kesken. Niinpä lajien määrästä maailmanlaajuisesti ja Euroopan sisällä on vaihtelevia käsityksiä. Rajauksista riippuen maailman pajulajien määrä asettunee noin 300-500 lajin haarukkaan. Suomessa alkuperäisiä pajulajeja on nykynäkemyksen mukaan 21.

Korvaketunturipajun esiintymisalueella kasvaa kaksi muutakin pajua, joiden vuosikasvaimet ja lehdet ovat yleensä runsaskarvaiset, pohjanpaju, S. lapponum ja villapaju, S. lanata. Eroavuudet lajien välillä ovat kuitenkin suuret. Pohjanpaju kukkii jo ennen lehtien puhkeamista. Lehtien yläpinta on jossain määrin kurttuinen, ja ehyt lehtilaita on kiertynyt alaspäin. Korvakkeita ei ole. Kukintavaiheessa norkot ovat perättömät tai hyvin lyhytperäiset. Tyvellä tai perässä on yleensä 0-2 pikkulehteä. Kota on karvainen. Villapajukin kukkii jo ennen lehtien puhkeamista. Lehdet ovat yleensä soikeita, leveänsoikeita, lähes pyöreitä tai leveän vastapuikeita ja korvakkeellisia. Lehtilaita on ehyt ja litteä tai alaspäin kiertynyt. Vain Inarin Lapissa harvinaisena kasvavalla muunnoksella, nystyvillapajulla, var. glandulosa, lehtien ja korvakkeiden laita on nystyinen. Norkot ovat perättömät tai hyvin lyhytperäiset. Tyvellä tai perässä on yleensä 1-3 pienoista lehteä. Eminorkot ovat hedelmävaiheessa usein kahta muuta lajia pitemmät (-120 mm). Kota on kalju.

Tunturipaju risteytyy ainakin seitsemän muun pajulajin kanssa. Risteymäkumppaneina ovat kangaspaju, S. bebbiana, raita, S. caprea, kalvaspaju, S. hastata, vaivaispaju, S. herbacea, mustuvapaju, S. myrsinifolia, lettopaju, S. myrsinites, ja kiiltopaju, S. phylicifolia. Risteymien tunnistamisen vaikeutta lisää vielä entisestään jopa kolmen lajin perimäaineksen sekoittuminen samaan risteymäyksilöön.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle tunturipajun esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle korvaketunturipajun esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Salix glauca subsp. stipulifera – korvaketunturipaju levittäytyy usein laajaksi pensastoksi, josta on vaikea sanoa, onko se useamman lähekkäisen yksilön yhteenliittymä vai juuristonsa avulla kasvullisesti laajentunut yksi ja sama yksilö. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, retkeilykeskukselta Saanan luoteisrinteelle vievän polun varsi, tunturikoivikon ylärajan yläpuolinen varvikkoalue, 610 m mpy, 5.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix glauca subsp. stipulifera – korvaketunturipajun varret, haarat ja vanhemmat oksat ovat harmaanruskeat tai ruskeat ja pinnaltaan usein epätasaiset sekä kyhmyiset. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan luoteisrinteen tunturikangas ja alapaljakka, rinteen poikki kohti Saanajärveä vievän polun varsi, 615 m mpy, 4.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix glauca subsp. stipulifera – korvaketunturipaju kukkii lehtien puhjetessa tai varsinkin tunturimaastossa vasta lehtien ollessa lähes täysikasvuiset. Kukintonorkot ovat edellisen vuoden vuosikasvainten kärjessä tai sivulla kierteisesti. Kuvassa olevat eminorkot ovat kukkiessaan useimmiten noin 20-30 mm pitkät ja noin 10 mm leveät. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan luoteisrinteen tunturikangas ja alapaljakka, rinteen poikki kohti Saanajärveä vievän polun varsi, 615 m mpy, 4.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix glauca subsp. stipulifera – korvaketunturipajun kukintonorkko voi kylmän alkukesän vuoksi, kuten kuvausvuonna, olla tunturimaastossa vastapuhjennut vielä heinäkuun alkupuolella, vaikka lehdet ovat jo pitkälle kehittyneet. Emikukkien sikiäimet vasta pilkistävät vielä vihreiden norkkosuomujen takaa keskenkasvuiset emin vartalot ja luotit kärjessään. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan luoteisrinteen tunturikangas ja alapaljakka, rinteen poikki kohti Saanajärveä vievän polun varsi, 615 m mpy, 4.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix glauca subsp. stipulifera – korvaketunturipajun eminorkkojen emikukissa on noin 0,8-1 mm pitkä perä, jonka kärjessä on noin 3-5 mm pitkä, kapea, kärkeä kohti suippeneva ja vaalean huopakarvainen sikiäin. Sen kärjessä on noin 0,8-1,5 mm pitkä emin vartalo, joka on lähes tyveen saakka kaksiliuskainen. Liuskojen päissä olevat luotit ovat noin 0,3-0,7 mm pitkät ja kärkiosastaan kaksijakoiset. Vartalo ja luotit ovat keltaiset tai punaiset. Toisella alalajilla, norotunturipajulla, subsp. glauca, emin vartalo on vain noin puoleen väliin saakka kaksiliuskainen. Norkkoperä ja norkkoranka sekä edellisen vuoden vuosikasvaimet ovat tiheäkarvaiset. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan luoteisrinteen tunturikangas ja alapaljakka, rinteen poikki kohti Saanajärveä vievän polun varsi, 615 m mpy, 4.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix glauca subsp. stipulifera – korvaketunturipajun eminorkot ovat erityisesti kukinnan jälkeen tyviosastaan kärkiosaa harsumpia. Kuvassa norkon alaosan sikiäinten kärjessä on hyvin nähtävillä jo kuivuneiden emin vartaloiden lähes tyveen saakka yltävä kaksijakoisuus. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, retkeilykeskukselta Saanan luoteisrinteelle vievän polun varsi, tunturikoivikon ylärajan yläpuolinen varvikkoalue, 610 m mpy, 5.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix glauca subsp. stipulifera – korvaketunturipaju on Suomessa alkuperäinen. Sen esiintymisalue yltää pohjoisesta päin Perä-Pohjanmaan, Koillismaan ja Kainuun eliömaakuntiin. Se on yleinen vain Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin eliömaakunnissa sekä muualla esiintymisalueellaan harvinainen. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, retkeilykeskukselta Saanan luoteisrinteelle vievän polun varsi, tunturikoivikon ylärajan yläpuolinen varvikkoalue, 610 m mpy, 5.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix glauca subsp. stipulifera – korvaketunturipajun kasvupaikkoina ovat lähinnä tunturipajukot ja -kankaat, avosoiden laitamat ja jänteet, lähteiköt sekä jokien, järvien ja lampien tulvarannat. Kasvupaikat eivät poikkea nimialalajin, norotunturipajun, kasvupaikoista. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Kilpisjärven ranta Retkeilykeskuksen venelaiturin lähellä, vesirajan tuntumassa, 475 m mpy, 9.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto