• Salix myrsinifolia Salisb. – mustuvapaju
• subsp. myrsinifolia – etelänmustuvapaju
• Salix L. – pajut
• Salicaceae – pajukasvit

Mustuvapajusta esiintyy Suomessa kolme alalajia, tässä esiteltävä vallitseva nimialalaji, etelänmustuvapaju, subsp. myrsinifolia ja kaksi Pohjois-Suomeen rajoittuvaa alalajia, oudanmustuvapaju, subsp. borealis ja kuolanmustuvapaju, subsp. kolaënsis.

Etelänmustuvapaju on useimmiten 2-3 m korkea ja tiheän monivartinen pensas, joka voi muodostaa laajempiakin, läpitunkemattomia pensaikkoja. Se on harvemmin enintään noin 10 m korkea, yksi- tai monirunkoinen puu. Se kukkii lehtien puhkeamisen aikaan. Päähaarat ovat aika vankat ja edelleen haarajatkoisesti haarovat. Ne ovat haarojensa kanssa enimmäkseen pystyhköt tai yläviistot. Runko, haarat ja vanhemmat oksat ovat harmaat tai vihertävänharmaat. Iän myötä kookkaiden, puumaisten yksilöiden rungon ja päähaarojen pinta voi muuttua uurteiseksi. Nuoret oksat ovat vihreänruskehtavat, punaruskeat tai hyvin tummanruskeat, himmeät ja kaljut. Edellisen vuoden vuosikasvaimet ovat useimmiten, pitkät, suorat, hoikat ja muuten samanlaiset kuin edellä mainitut nuoret oksat, mutta niiden pinta on hyvin hienokarvainen. Uudet vuosikasvaimet ovat hienokarvaiset ja aluksi vihertävät mutta tummuvat loppukesään mennessä edellisen vuoden vuosikasvainten kaltaisiksi. Puumaisen yksilön rungon läpimitta on nuoruusvaiheen jälkeen useimmiten noin 10-25 cm. Mustuvapaju on pajujen tapaan nopeakasvuinen, mutta yksittäiset varret eivät ole kovin pitkäikäisiä. Juuristo sen sijaan elää huomattavasti pitempään ja tuottaa uusia versoja.

Silmut ovat lähinnä munamaiset, aluksi karvaiset mutta pian kaljuuntuvat. Silmusuomu on yhdiskasvuinen, huppumainen ja punaruskea. Lehtisilmuja suojaava suomu on noin 2-3 mm pitkä ja norkkoja suojaava suomu noin 3,5-5 mm pitkä. Lehdet ovat ruodilliset ja oksissa kierteisesti. Lehtiruoti on yleensä noin 5-10 mm pitkä ja lyhytkarvainen. Lehtien korvakkeet ovat vinon puikeat tai munuaismaiset, vaihtelevasti nystyhampaiset, kaljut ja noin 1-7 mm pitkät sekä varhain karisevat. Ne näyttäisivät toisinaan puuttuvan kokonaan. Lehtilapa on sulkasuoninen (suonipareja on yleensä 10-17), ehyt, lähinnä soikea, puikea tai vastapuikea ja lyhyen tai pitkäsuippuisemman teräväkärkinen sekä pyöreähkö- tai kiilatyvinen. Lehtilaita on litteä ja useimmiten matalahampainen, nyhäinen tai harvoin lähes ehyt. Lapa on päältä vihreä tai tummahkonvihreä, hieman kiiltävä ja niukahkosti lyhytkarvainen tai kalju sekä alta vihreä tai sinertävänvihreä ja kaljuhko, harvakarvainen tai usein hieman koholla olevista suonistaan tiheämmin karvainen. Se on täysikasvuisena tavallisesti noin 4-8 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2-3,5 cm leveä. Lehtien syysväri on keltasävyinen. Näytteeksi kuivattavien oksien lehdet herkästi mustuvat kuivuessaan, mistä ominaisuudesta laji on saanut suomalaisen nimensä. Tieteellinen lajinimi puolestaan tarkoittaa myrtinlehtistä.

Etelänmustuvapaju on hyönteispölytteinen ja kaksikotinen. Se kukkii touko-kesäkuussa, Etelä-Suomessa selvästi toukokuun puolella ja Pohjois-Suomessa yleensä kesäkuun puolella. Kukinnot ovat yksineuvoisia, eli hede- ja emikukat ovat eri kukinnoissa ja yksilöissä. Taksonille näyttäisi joskus kuitenkin olevan mahdollista, että samoissa kukinnoissa on sekä hede- että emikukkia (kuvasarja). Kukinnot ovat lyhytperäisiä, kukkiessaan soikeahkoja ja yläviistoja tai sivulle siirottavia norkkoja, jotka ovat edellisen vuoden vuosikasvaimissa kierteisesti. Norkkoperä on useimmiten tiheäkarvainen ja noin 4-10 mm pitkä. Norkkoperässä on tavallisesti 2-4 lehteä, jotka kukintavaiheessa ovat lähinnä kapeanpuikeat, hammas-, nysty- tai ehytreunaiset ja kaljuhkot tai erityisesti laidoiltaan karvaiset sekä yleensä noin 10-20 mm pitkät ja noin 4-7 mm leveät. Hedenorkot ovat tavallisesti noin 18-35 mm pitkät ja heteineen noin 13-18 mm leveät. Eminorkot ovat kukkiessaan useimmiten noin 20-35 mm pitkät ja noin 8-12 mm leveät. Norkkoranka on tiheästi silkkikarvainen. Norkkosuomut ovat lähinnä kielimäiset tai kapean vastapuikeat, erityisesti kärkiosastaan tummanruskeat tai lähes mustat ja kauttaaltaan pitkän hapsikarvaiset. Ne ovat noin 1,5-2 mm pitkät ja noin 0,7-1 mm leveät.

Hede- ja emikukat ovat kehättömät, mesinystyiset ja sijaitsevat norkkosuomujen hangassa. Heteitä on 2. Palhot ovat valkoiset, kaljut tai tyviosastaan karvaiset ja noin 4-8 mm pitkät. Pyöreähköt ponnet ovat keltaiset. Emikukassa on noin 1 mm pitkä perä, jonka kärjessä on noin 3-4,5 mm pitkä, kapea, kärkeä kohti suippeneva ja kalju sikiäin. Sen kärjessä on noin 0,7-1 mm pitkä vartalo ja 2 yleensä vaaleankeltaista, noin 0,4-0,6 mm pitkää ja 2-jakoista luottia. Hedenorkot varisevat kukinnan jälkeen kokonaisina pois. Eminorkot ovat hedelmävaiheessa yleensä noin 40-70 mm pitkät ja noin 15-20 mm leveät. Hedelmöityneestä sikiäimestä kehittyy tyveltään pullea ja kärkeä kohti pitkäkaulaisesti kapeneva kota, joka on yksilokeroinen ja monisiemeninen. Se on vaaleanvihreä tai vihreänruskehtava, kalju, noin 7-9 mm pitkä ja tyviosastaan noin 2-2,5 mm leveä. Kotaperä on noin 1,5-2,5 mm pitkä. Kota avautuu kärjestään 2-liuskaisesti. Siemenet ovat lähinnä kapeansuikeat, teräväkärkiset, noin 1,5 mm pitkät ja vihertävät tai ruskehtavat. Niiden tyvellä on joukko noin 6-8 mm pitkiä, valkoisia ja tuulen mukana leviämistä helpottavia haivenia.

Etelänmustuvapaju on Suomessa alkuperäinen ja esiintyy kaikissa eliömaakunnissa. Se on yleinen Uudenmaan, Etelä-Karjalan, Etelä-Hämeen, Etelä-Savon, Pohjois-Hämeen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun eliömaakunnissa sekä harvinaisehko tai harvinainen muissa eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä metsänlaiteet, rannat, korvet, ojat laiteineen, pensoittuvat niityt ja entiset pellot, viljely- ja laidunmaitten reunamat sekä tienvarret ja erilaiset linjakäytävät. Etelänmustuvapaju kasvaa muissa Pohjoismaissa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Mustuvapajun kahta Pohjois-Suomeen rajautuvaa alalajia, oudanmustuvapajua ja kuolanmustuvapajua ei ole kovin helppo erottaa toisistaan tai etelänmustuvapajusta, joka kasvaa myös Pohjois-Suomessa. Oudanmustuvapaju on usein yksirunkoisen puumainen, ja sen oksat ovat tanakat. Nuoret oksat ja vuosikasvaimet ovat hyvin tiheästi vaaleakarvaiset. Silmut ovat nuorina pitkäkarvaiset, ja lehdet ovat molemmin puolin selvästi karvaisemmat kuin etelänmustuvapajulla. Kukinta on vasta lehtien puhjettua. Norkkoperät ovat isolehtiset, ja norkkosuomut ovat tavallisesti kokonaan tummanruskeat tai mustahkot. Sikiäin ja kota ovat Suomen kasvustoissa kaljut. Harvinaisin ja pohjoisin alalaji, kuolanmustuvapaju, on yleensä pensasmainen ja harvoin puumainen. Kuori on harmaa, ja vanhoissa yksilöissä syväuurteinen. Oksat ovat lyhyet ja usein muhkuraiset. Nuoret oksat ja vuosikasvaimet ovat valkoisen hapsikarvaiset. Silmut ovat nuorina pitkäkarvaiset, ja lehdet päältä harvakseen tai tiheästi hapsikarvaiset sekä alta yleensä silkkisen hapsikarvaiset. Kukinta on vasta lehtien puhjettua. Sikiäin ja kota ovat hapsikarvaiset.

Pajut ovat yksi vaikeimpia Pohjoismaissa esiintyviä kasvisukuja, ja vaikea se on myös maailmanlaajuisesti. Lajit risteytyvät herkästi keskenään ja lisäävät näin niiden tunnistamisen hankaluutta. Sanotaan, että suvun lajiutuminen on edelleen kesken. Niinpä lajien määrästä maailmanlaajuisesti ja Euroopan sisällä on vaihtelevia käsityksiä. Rajauksista riippuen maailman pajulajien määrä asettunee noin 300-500 lajin haarukkaan. Suomessa alkuperäisiä pajulajeja on nykynäkemyksen mukaan 21.

Mustuvapajun lisäksi Suomessa kasvaa pari muuta alkuperäistä, yleistä ja puuksikin yltävää pajulajia, raita, S. caprea ja halava, S. pentandra. Raidasta kasvaa Suomessa kaksi alalajia, koko maassa vallitseva nimialalaji, metsäraita, subsp. caprea ja pohjoisimpaan Suomeen rajoittuva alalaji, vuonoraita, subsp. sphacelata. Metsäraita kukkii ennen lehtien puhkeamista ja vuonoraita vasta lehtien puhkeamisen jälkeen. Raidan lehdet ovat lavaltaan noin 5-16 cm pitkät, laidoiltaan pienihampaiset, nyhäiset tai ehyet, alta usein tiheästi lyhytkarvaiset ja korkosuoniset. Vuonoraidan lehdet ovat päältä pysyvästi harmaakarvaiset. Raidan norkkosuomut ovat tummanruskeat tai mustat. Sikiäin ja kota ovat karvaiset. Metsäraidan norkkoperä on lyhyt ja pienilehtinen. Vuonoraidalla se on pitkä ja isolehtinen. Halava kukkii vasta lehtien tultua melkein täysikasvuisiksi. Oksat, vuosikasvaimet, silmut ja lehdet ovat kiiltävät ja kaljut. Norkot ovat nuokkuvat ja norkkoperät pitkät. Norkkosuomut ovat kellanvalkoiset ja aikaisin varisevat. Sikiäin ja kota ovat kaljut.

Pensasmainen etelänmustuvapaju muistuttaa aika paljon kiiltopajua, S. phylicifolia, jonka kanssa se usein kasvaa jopa sekakasvustoina erityisesti ojanlaiteilla sekä niittyjen ja viljelyalueiden reunamilla. Kiiltopaju kuitenkin aloittaa kukintansa metsäraidan ohella ensimmäisinä kukkivina pajuina jo ennen kuin lehdistä ja hyvin lyhyiden norkkoperien pienistä lehdistä on tietoakaan. Norkkosuomut ovat hyvin tiheäkarvaiset ja tekevät norkoista juuri tyypillisiä pääsiäisen seudun pajunkissoja. Myös sikiäimet ja kodat ovat karvaiset. Lehdet ovat lähes aina korvakkeettomat. Täysikasvuinen lapa on kalju, päältä tummahkonvihreä ja kiiltävä sekä alta vaalean sinivihreä ja himmeä. Se on usein kärki- ja tyviosastaan ehytlaitainen mutta muuten yleensä nyhäinen tai matalan nystyhampainen.

Mustuvapaju risteytyy ainakin yhdentoista muun pajulajin kanssa. Risteymäkumppaneina ovat virpapaju, S. aurita, kangaspaju, S. bebbiana, raita, S. caprea, tuhkapaju, S. cinerea, tunturipaju, S. glauca, kalvaspaju, S. hastata, pohjanpaju, S. lapponum, lettopaju, S. myrsinites, (viita)halava, S. pentandra, kiiltopaju, S. phylicifolia, siropaju, S. repens ja ahopaju, S. starkeana. Risteymien tunnistamisen vaikeutta lisää vielä entisestään jopa kolmen lajin perimäaineksen sekoittuminen samaan risteymäyksilöön.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle mustuvapajun esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle etelänmustuvapajun esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Salix myrsinifolia subsp. myrsinifolia – etelänmustuvapaju on useimmiten 2-3 m korkea ja tiheän monivartinen pensas, joka voi muodostaa laajempiakin, läpitunkemattomia pensaikkoja. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Hämeen Härkätien (tie 2855) varren laaja peltoaukea, tien luoteispuolella olevan Tauru-Peltolan tilan lounaispuolinen pelto-ojan laide, 6.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix myrsinifolia subsp. myrsinifolia – etelänmustuvapajun puumaisen yksilön runko ja päähaarat ovat yleensä harmaat. Iän myötä kuori voi muuttua myös uurteiseksi. Puumaisen yksilön rungon läpimitta on nuoruusvaiheen jälkeen useimmiten noin 10-25 cm. Kuvassa oleva, kaatunut yksilö on säilyttänyt yhteytensä juuristoon ja pajujen tapaan tuottaa yhä uusia oksaversoja. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Hattelmalanjärven luoteispään laaja rantaneva- ja -viita-alue Hieronvainion peltoalueen pohjoiskärjen kohdalla, lähellä Aleksis Kiven katua, luonnonsuojelualueen laita, 31.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix myrsinifolia subsp. myrsinifolia – etelänmustuvapaju on hyönteispölytteinen ja kaksikotinen. Se kukkii touko-kesäkuussa, Etelä-Suomessa selvästi toukokuun puolella ja Pohjois-Suomessa yleensä kesäkuun puolella. Kukinnot ovat yksineuvoisia, eli hede- ja emikukat ovat eri kukinnoissa ja yksilöissä. Silmusuomu on yhdiskasvuinen, huppumainen ja punaruskea. Lehtisilmuja suojaava suomu on noin 2-3 mm pitkä ja kuvassakin näkyvä norkkoja suojaava suomu noin 3,5-5 mm pitkä. EH, Hämeenlinna, Majalahti, metsänlaide Louhoksentien varressa, maanläjitysalueen kohdalla, 12.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix myrsinifolia subsp. myrsinifolia – etelänmustuvapajun kukinnot ovat lyhytperäisiä, kukkiessaan soikeahkoja ja yläviistoja tai sivulle siirottavia norkkoja, jotka ovat edellisen vuoden vuosikasvaimissa kierteisesti. Hedenorkot ovat tavallisesti noin 18-35 mm pitkät ja heteineen noin 13-18 mm leveät. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Hattelmalanjärven pohjoispää, rantametsikön laide peltoaukean reunassa, Hieron tilan eteläpuolella, lähellä luonnonsuojelualueen rajaa, 16.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix myrsinifolia subsp. myrsinifolia – etelänmustuvapajun norkkoperässä on tavallisesti kahdesta neljään pientä lehteä, jotka toisin kuin esimerkiksi kiiltopajulla, S. phylicifolia ja raidalla, S. caprea, kasvavat esiin jo siinä vaiheessa, kun norkot ovat vasta kehittymässä täysikasvuisiksi. Kukintavaiheessa norkkoperien lehdet ovat lähinnä kapeanpuikeat, hammas-, nysty- tai ehytreunaiset ja kaljuhkot tai erityisesti laidoiltaan karvaiset sekä yleensä noin 10-20 mm pitkät ja noin 4-7 mm leveät. Edellisen vuoden vuosikasvaimet, joihin kukinnot puhkeavat, ovat vihreänruskehtavat, punaruskeat tai hyvin tummanruskeat, himmeät ja aivan hienokarvaiset. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien laide, maanläjitysalueen kohdalla, 12.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix myrsinifolia subsp. myrsinifolia – etelänmustuvapajun eminorkot ovat kukkiessaan useimmiten noin 20-35 mm pitkät ja noin 8-12 mm leveät. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Hattelmalanjärven pohjoispää, rantametsikön laide peltoaukean reunassa, Hieron tilan eteläpuolella, luonnonsuojelualueen rajalla, 16.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix myrsinifolia subsp. myrsinifolia – etelänmustuvapajun emikukassa on noin 1 mm pitkä perä, jonka kärjessä on noin 3-4,5 mm pitkä, kapea ja kärkeä kohti suippeneva sikiäin, joka on kalju, vaikka norkkosuomujen pitkät hapsikarvat sitä usein hämäävästi ympäröivätkin. Sikiäimen kärjessä on noin 0,7-1 mm pitkä vartalo ja kaksi yleensä vaaleankeltaista, noin 0,4-0,6 mm pitkää ja kaksijakoista luottia. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien laide, maanläjitysalueen kohdalla, 12.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix myrsinifolia subsp. myrsinifolia – etelänmustuvapaju voi joskus osoittaa, kuinka pajujen muuntelukyky saattaa ylittää jopa perustavanlaatuisen kaksikotisuuden rajan. Kuvassa olevan, sinänsä puhtaan etelänmustuvapajun kukintonorkoissa ovat hede- ja emikukinnot aivan sekaisin. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemi, länsiranta, Vanajaveden rannan pitkospuupolun varsi, hetteinen rantapensaikko, 24.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix myrsinifolia subsp. myrsinifolia – etelänmustuvapajun eminorkot ovat hedelmävaiheessa yleensä noin 40-70 mm pitkät ja noin 15-20 mm leveät. Hedelmöityneestä sikiäimestä kehittyy tyveltään pullea ja kärkeä kohti pitkäkaulaisesti kapeneva kota. Se on vaaleanvihreä tai vihreänruskehtava, kalju, noin 7-9 mm pitkä ja tyviosastaan noin 2-2,5 mm leveä. Kotaperä on noin 1,5-2,5 mm pitkä. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Alaspään maneesin eteläpuolella oleva, ilmeisesti entinen, pusikoitunut peltoalue Aleksis Kiven kadun ja Hierontien välissä, 31.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix myrsinifolia subsp. myrsinifolia – etelänmustuvapajun kodat ovat yksilokeroisia ja monisiemenisiä. Ne avautuvat kärjestään kaksiliuskaisesti. Siemenet (kuvassa vain muutama näkyvillä) ovat lähinnä kapeansuikeat, teräväkärkiset ja noin 1,5 mm pitkät. Niiden tyvellä on joukko noin 6-8 mm pitkiä, valkoisia haivenia. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Alaspään maneesin eteläpuolella oleva, ilmeisesti entinen, pusikoitunut peltoalue Aleksis Kiven kadun ja Hierontien välissä, 31.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix myrsinifolia subsp. myrsinifolia – etelänmustuvapajun lehdet ovat ruodilliset ja oksissa kierteisesti. Ne ovat laidoiltaan litteät ja useimmiten matalahampaiset, nyhäiset tai harvoin lähes ehyet. Lapa on päältä vihreä tai tummahkonvihreä, hieman kiiltävä ja niukahkosti lyhytkarvainen tai kalju. Se on täysikasvuisena tavallisesti noin 4-8 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2-3,5 cm leveä. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Hattelmalanjärven luoteispään laaja rantaneva- ja -viita-alue Hieronvainion peltoalueen pohjoiskärjen kohdalla, lähellä Aleksis Kiven katua, luonnonsuojelualueen laita, 31.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix myrsinifolia subsp. myrsinifolia – etelänmustuvapajun uudet vuosikasvaimet ovat hienokarvaiset ja aluksi vihertävät mutta tummuvat loppukesään mennessä edellisen vuoden vuosikasvainten kaltaisiksi. Lehtiruoti on yleensä noin 5-10 mm pitkä ja lyhytkarvainen. Lapa on alta vihreä tai sinertävänvihreä ja kaljuhko, harvakarvainen tai usein hieman koholla olevista suonistaan tiheämmin karvainen. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Hattelmalanjärven luoteispään laaja rantaneva- ja -viita-alue Hieronvainion peltoalueen pohjoiskärjen kohdalla, lähellä Aleksis Kiven katua, luonnonsuojelualueen laita, 31.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix myrsinifolia subsp. myrsinifolia – etelänmustuvapaju on Suomessa alkuperäinen ja esiintyy kaikissa eliömaakunnissa. Se on yleinen Uudenmaan, Etelä-Karjalan, Etelä-Hämeen, Etelä-Savon, Pohjois-Hämeen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun eliömaakunnissa sekä harvinaisehko tai harvinainen muissa eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä metsänlaiteet, rannat, korvet, ojat laiteineen, pensoittuvat niityt ja entiset pellot, viljely- ja laidunmaitten reunamat sekä tienvarret ja erilaiset linjakäytävät. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Hämeen Härkätien (tie 2855) varren laaja peltoaukea, tien luoteispuolella olevan Tauru-Peltolan tilan lounaispuolinen pelto-ojan laide, 6.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto