• Salix pentandra L. – (viita)halava
• Salix L. – pajut
• Salicaceae – pajukasvit

Halava, täsmällisemmin viitahalava, Salix pentandra, on noin 2-15 m korkeaksi kasvava, yksi- tai monirunkoinen puu tai iso pensas, joka kukkii vasta, kun lehdet ovat tulleet jo lähes täysikasvuisiksi. Monirunkoisilla yksilöillä latvus ja oksisto ovat pyöreähköt ja yksirunkoisilla puilla soikeahkot. Päähaarat ovat aika vankat ja edelleen haarajatkoisesti haarovat. Ne ovat haarojensa kanssa enimmäkseen pystyhköt tai yläviistot. Runko, haarat ja paksummat oksat ovat harmaat tai ruskeanharmaat. Iän myötä rungon ja päähaarojen pinta muuttuu uurteiseksi. Haarat ja oksat eivät ole hauraat ja haaroittumiskohdistaan helposti lohkeilevat. Nuoret oksat ovat punaruskeat, kiiltävät ja kaljut. Vuosikasvaimet ovat vihreät tai punertavat ja nuorten oksien tavoin kiiltävät ja kaljut. Puumaisen yksilön rungon läpimitta on nuoruusvaiheen jälkeen useimmiten noin 10-30 cm, mutta voi iäkkäällä yksilöllä olla selvästi enemmänkin. Halava on pajujen tapaan nopeakasvuinen mutta vanhemmiten ränsistyvä eikä kovin pitkäikäinen. Harvoin se taitaa yltää kovinkaan paljon yli 50 vuoden ikään. Juuristo sen sijaan voi olla huomattavasti pitkäikäisempi ja kykenee usein kasvattamaan uusia varsia ja runkoja.

Silmut ovat munamaiset tai kartiomaiset ja keväällä tahmeat ja tuoksuvat. Silmusuomu on yhdiskasvuinen, huppumainen, vaalean- tai punaruskea, kalju ja kiiltävä sekä noin 4-8 mm pitkä. Lehdet ovat ruodilliset ja oksissa kierteisesti. Lehtiruoti on yleensä noin 5-12 mm pitkä ja kalju. Sen kärkiosassa on useimmiten 4-8 näkyvää nystyä. Lehtien korvakkeet usein puuttuvat. Jos niitä on, ne ovat pienet, puikeat tai kapeanpuikeat ja nystylaitaiset sekä varhain karisevat. Lehtilapa on sulkasuoninen (suonipareja on yleensä 10-14), ehyt, soikeahko tai kapean vastapuikeahko ja kärjestään yleensä lyhyt- tai pitkäsuippuinen sekä tyveltään leveän kiilamainen tai lähes pyöreähkö. Lehtilaita on litteä sekä pienikokoisen, tiheän ja säännöllisen nystyhampainen. Lapa on nahkeahko, kiiltävä ja kalju sekä päältä heleän- tai tummahkonvihreä ja alta vaaleanvihreä. Se on täysikasvuisena tavallisesti noin 5-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2-4 cm leveä. Lehtien syysväri on keltasävyinen.

Halava on hyönteispölytteinen ja kaksikotinen. Se kukkii toukokuun lopulta kesäkuun loppupuolelle. Kukinnot ovat yksineuvoisia, eli hede- ja emikukat ovat eri kukinnoissa ja yksilöissä. Kukinnot ovat pitkäperäisiä, nuokkuvia, tasasoukkia ja pitkähköjä norkkoja, jotka ovat edellisen vuoden vuosikasvaimissa kierteisesti. Norkkoperä on tyviosastaan kalju, kärkiosastaan tiheäkarvainen ja monilehtinen sekä jopa 4-6 cm pitkä. Se on pitempi kuin yhdelläkään muulla Pohjoismaiden luontaisella pajulajilla. Norkkoperän lehdet ovat muiden lehtien kaltaiset mutta pienemmät, kukinta-aikana yleensä noin 1,5-4 cm pitkät ja noin 0,5-1,5 mm leveät. Hedenorkot ovat tiheät, tavallisesti noin 30-60 mm pitkät ja heteineen noin 10-15 mm leveät. Eminorkot ovat kukkiessaan useimmiten noin 20-30 mm pitkät ja noin 5-7 mm leveät. Norkkoranka on tiheästi lyhytkarvainen. Norkkosuomut ovat lähes tasasoukat tai kapean vastapuikeat, vihertävät tai kellanvalkoiset ja tiheäkarvaiset. Hedenorkkojen suomut ovat noin 2-3 mm pitkät ja noin 1-1,2 mm leveät. Eminorkkojen suomut ovat samanlevyiset mutta noin 3-5 mm pitkät ja nystykärkiset. Norkkosuomut karisevat heti kukinnan jälkeen.

Hede- ja emikukat ovat kehättömät, mesinystyiset ja sijaitsevat norkkosuomujen hangassa. Heteitä on lähes aina 5 (tieteellinen lajinimi, pentandra, tarkoittaa viisiheteistä), mutta norkon alimmissa kukissa heteiden määrä voi vaihdella useimmiten välillä 3-8. Juuri heteiden runsas määrä tekee hedenorkoista hyvin tiheitä ja näyttäviä. Palhot ovat valkoiset, tyviosaltaan pitkäkarvaiset ja noin 2-4 mm pitkät. Pyöreähköt ponnet ovat keltaiset. Emikukassa on noin 1 mm pitkä perä, jonka kärjessä on noin 2-2,5 mm pitkä, kapea, kärkeä kohti suippeneva ja kalju sikiäin. Sen kärjessä on noin 0,5 mm pitkä vartalo ja 2 yleensä keltaista, noin 0,5 mm pitkää sekä 2-jakoista luottia. Hedenorkot varisevat kukinnan jälkeen kokonaisina pois. Eminorkot ovat hedelmävaiheessa yleensä noin 40-80 mm pitkät ja noin 15-17 mm leveät. Hedelmöityneestä sikiäimestä kehittyy tyveltään pullea ja kärkeä kohti pitkäkaulaisesti kapeneva kota, joka on yksilokeroinen ja monisiemeninen. Se on vihreä tai vihreän ruskehtava, kalju, noin 6-9 mm pitkä ja tyviosastaan noin 2-2,5 mm leveä. Kotaperä on noin 1-1,5 mm pitkä. Kota avautuu kärjestään 2-liuskaisesti. Siemenet ovat lähinnä kapeansuikeat, teräväkärkiset, noin 1,5 mm pitkät ja vihertävät tai ruskehtavat. Niiden tyvellä on joukko noin 5-8 mm pitkiä, valkoisia ja tuulen mukana leviämistä helpottavia haivenia. Halava on muista pajuista poikkeava laji siinä, että sen eminorkot jäävät puihin talven yli ja vapauttavat siemenensä vasta loppuvuodesta tai talven aikana.

Halava on Suomessa alkuperäinen ja esiintyy kaikissa eliömaakunnissa. Se on yleinen etelästä päin Kainuun, Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakuntiin saakka sekä harvinainen tai hyvin harvinainen edellä mainitun linjan pohjoispuolisissa eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä rannat, kosteat lehdot, lehto- ja lettokorvet, kosteat metsänlaiteet, märät niityt sekä niitty- ja pelto-ojat laiteineen. Halavaa käytetään jonkin verran myös puisto- ja puutarhaistutuksissa. Halava kasvaa muissa Pohjoismaissa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä satunnaisena Islannissa.

Halavan ja muiden pajujen mesipitoisia kukintoja hyödyntävät mm. mehiläiset, kimalaiset, kukkakärpäset, perhoset ja kovakuoriaiset samalla pölyttäen ne. Nopeakasvuista halavaa pidetään muiden pajujen tavoin useimmiten roskapuuna tai -pensaana, joka harvennusten ja ”siistimisten” yhteydessä yleensä katkotaan pois. Tosin talousmetsistä ei kosteutta janoavaa halavaa juurikaan tapaa. Jonkin verran sitä päätyy lähinnä sivutuotteena energiakäyttöön lämmityskattiloihin. Kansanlääkinnässä halavan ja muiden pajujen kuorista valmistettiin rohtoa kuumesairauksiin ja salvaa haavojen ja ajosten hoitoon. Pajunlehtiteellä hoidettiin vatsakatarria ja reumaa. Kuorista on eristetty lääketeollisuuden käyttöön salisiinia mm. kuumetauteja, nivelreumaa ja virtsatietulehduksia hoitaviin lääkkeisiin. Pajujen kuorta on käytetty myös parkitsemiseen ja halavan sekä eräiden muiden pajulajien lehtiä värjäyksessä tarvittavan keltavärin valmistukseen.

Pajut ovat yksi vaikeimpia Pohjoismaissa esiintyviä kasvisukuja, ja vaikea se on myös maailmanlaajuisesti. Lajit risteytyvät herkästi keskenään ja lisäävät näin niiden tunnistamisen hankaluutta. Sanotaan, että suvun lajiutuminen on edelleen kesken. Niinpä lajien määrästä maailmanlaajuisesti ja Euroopan sisällä on vaihtelevia käsityksiä. Rajauksista riippuen maailman pajulajien määrä asettunee noin 300-500 lajin haarukkaan. Suomessa alkuperäisiä pajulajeja on nykynäkemyksen mukaan 21. Halava ja muut 5-heteiset lajit ovat pajujen vanhinta ainesta. Halavan syntyjuuret yltävät kasvihistoriallisen tietämyksen mukaan jopa vuosimiljoonien taakse. Suurella todennäköisyydellä se on levittäytynyt Pohjolaankin useita kertoja menneiden jääkausien välillä.

Halavan lisäksi Suomessa kasvaa pari muuta alkuperäistä, yleistä ja puuksikin yltävää pajulajia, raita, S. caprea ja mustuvapaju, S. myrsinifolia. Raidasta kasvaa Suomessa kaksi alalajia, koko maassa vallitseva nimialalaji, metsäraita, subsp. caprea ja pohjoisimpaan Suomeen rajoittuva alalaji, vuonoraita, subsp. sphacelata. Metsäraita kukkii ennen lehtien puhkeamista ja vuonoraita vasta lehtien puhkeamisen jälkeen. Raidan lehdet ovat lavaltaan noin 5-16 cm pitkät, laidoiltaan pienihampaiset, nyhäiset tai ehyet, alta usein tiheästi lyhytkarvaiset ja korkosuoniset. Vuonoraidan lehdet ovat päältä pysyvästi harmaakarvaiset. Raidan norkkosuomut ovat tummanruskeat tai mustat. Sikiäin ja kota ovat karvaiset. Metsäraidan norkkoperä on lyhyt ja pienilehtinen. Vuonoraidalla se on pitkä ja isolehtinen. Mustuvapajusta kasvaa Suomessa kolme alalajia, koko Suomessa esiintyvä etelänmustuvapaju, subsp. myrsinifolia ja Pohjois-Suomeen rajoittuvat oudanmustuvapaju, subsp. borealis ja kuolanmustuvapaju, subsp. kolaënsis. Mustuvapajujen puumaiset yksilöt jäävät yleensä aika pieniksi ja honteloiksi. Etelänmustuvapaju on noin lehtien puhkeamisen aikaan kukkiva ja pohjoiset alalajit kukkivat vasta lehtien puhkeamisen jälkeen. Lehdet ovat sahalaitaiset ja etelänmustuvapajulla molemmin puolin harvakarvaiset tai kaljut, päältä syvänvihreät ja kiiltävähköt sekä alapuolelta vihreät tai kärkiosaa lukuun ottamatta sinertävät. Oudan- ja kuolanmustuvapajujen lehdet ovat selvästi karvaisemmat. Etelänmustuvapajun sikiäin ja kota ovat kaljut, oudanmustuvapajun Suomen kasvustoissa kaljut ja kuolanmustuvapajulla karvaiset. Pajun suomalainen nimi tulee siitä, että sen lehdet näytteeksi kuivatettaessa lähes aina mustuvat. Halavan on todettu voivan risteytyä ainakin mustuvapajun kanssa.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle halavan esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Salix pentandra – halavan nuoret oksat ovat punaruskeat, kiiltävät ja kaljut. Vuosikasvaimet ovat vihreät tai punertavat ja nuorten oksien tavoin kiiltävät ja kaljut. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Hattelmalanjärven luoteispään laaja rantaneva- ja -viita-alue Hieronvainion peltoalueen pohjoiskärjen kohdalla, lähellä Aleksis Kiven katua, luonnonsuojelualueen laita, 31.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix pentandra – halava on muiden pajujen tavoin kaksikotinen ja kukinnoiltaan yksineuvoinen, eli hede- ja emikukat ovat eri kukinnoissa ja yksilöissä. Kukinnot ovat pitkäperäisiä, nuokkuvia, tasasoukkia ja pitkähköjä norkkoja, jotka ovat edellisen vuoden vuosikasvaimissa kierteisesti. Norkkoperä on monilehtinen ja jopa 4-6 cm pitkä. Se on pitempi kuin yhdelläkään muulla Pohjoismaiden luontaisella pajulajilla. Norkkoperän lehdet ovat muiden lehtien kaltaiset mutta pienemmät, kukinta-aikana yleensä noin 1,5-4 cm pitkät ja noin 0,5-1,5 mm leveät. EH, Kouvola, Kuusankoski, Lamminrannan ja Kasakkakallion välissä, Ahlmanintien lounaispuolella oleva Savonsuon alue lähellä junarataa, 11.6.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix pentandra – halavan hedenorkot ovat tiheät, tavallisesti noin 30-60 mm pitkät ja noin 10-15 mm leveät. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Hämeen Härkätien (tie 2855) varren laaja peltoaukea, Tauru-Peltolan tilan lounaispuolen pelto-ojan laide, 6.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix pentandra – halavan hedekukat ovat kehättömät, mesinystyiset ja sijaitsevat norkkosuomujen hangassa. Heteitä on lähes aina viisi, mutta norkon alimmissa kukissa heteiden määrä voi vaihdella useimmiten kolmesta kahdeksaan. Palhot ovat valkoiset, tyviosaltaan pitkäkarvaiset ja noin 2-4 mm pitkät. Pyöreähköt ponnet ovat keltaiset. Norkkosuomut ovat lähes tasasoukat tai kapean vastapuikeat, vihertävät tai kellanvalkoiset ja tiheäkarvaiset. Hedenorkkojen suomut ovat noin 2-3 mm pitkät ja noin 1-1,2 mm leveät. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Hämeen Härkätien (tie 2855) varren laaja peltoaukea, Tauru-Peltolan tilan lounaispuolen pelto-ojan laide, 6.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix pentandra – halavan eminorkot ovat kukkiessaan useimmiten noin 20-30 mm pitkät ja noin 5-7 mm leveät. Emikukat ovat kehättömät, mesinystyiset ja sijaitsevat norkkosuomujen hangassa. Emikukassa on noin 1 mm pitkä perä, jonka kärjessä on noin 2-2,5 mm pitkä, kapea, kärkeä kohti suippeneva ja kalju sikiäin. Sen kärjessä on noin 0,5 mm pitkä vartalo ja kaksi yleensä keltaista, noin 0,5 mm pitkää sekä kaksijakoista luottia. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Hattelmalanjärven luoteispään laaja rantaneva- ja -viita-alue Hieronvainion peltoalueen pohjoiskärjen kohdalla, lähellä Aleksis Kiven katua, luonnonsuojelualueen laita, 31.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix pentandra – halavan norkkoperä on tyviosastaan kalju ja kärkiosastaan sekä norkkorangastaan tiheäkarvainen. Myös eminorkkojen suomut ovat lähes tasasoukat tai kapean vastapuikeat, vihertävät tai kellanvalkoiset ja tiheäkarvaiset. Ne ovat noin 3-5 mm pitkät, noin 1-1,2 mm leveät ja nystykärkiset. Norkkosuomut karisevat heti kukinnan jälkeen. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Hattelmalanjärven luoteispään laaja rantaneva- ja -viita-alue Hieronvainion peltoalueen pohjoiskärjen kohdalla, lähellä Aleksis Kiven katua, luonnonsuojelualueen laita, 31.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix pentandra – halavan eminorkot ovat hedelmävaiheessa yleensä noin 40-80 mm pitkät ja noin 15-17 mm leveät. Sikiäimestä kehittyy tyveltään pullea ja kärkeä kohti pitkäkaulaisesti kapeneva kota, joka on yksilokeroinen ja monisiemeninen. Se on kalju, noin 6-9 mm pitkä ja tyviosastaan noin 2-2,5 mm leveä. Kota avautuu kärjestään kaksiliuskaisesti. Halava on muista pajuista poikkeava laji siinä, että sen eminorkot jäävät puihin talven yli ja vapauttavat siemenensä vasta loppuvuodesta tai talven aikana. Silmut (kuvan oikeassa laidassa) ovat munamaiset tai kartiomaiset. Silmusuomu on yhdiskasvuinen, huppumainen, vaalean- tai punaruskea, kalju ja kiiltävä sekä noin 4-8 mm pitkä. EH, Hämeenlinna, Tiirinkoski lähellä Vuorentaan kaupunginosan rajaa, Hämeen Härkätien (tie 2855) varren laaja peltoaukea, tien laiteella oleva metsikkökaista Haantien risteyksen koillispuolella, 26.11.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix pentandra – halavan lehdet ovat ruodilliset, ja oksissa kierteisesti. Lehtilapa on ehyt, soikeahko tai kapean vastapuikeahko ja kärjestään yleensä lyhyt- tai pitkäsuippuinen sekä tyveltään leveän kiilamainen tai lähes pyöreähkö. Se on nahkeahko, kiiltävä ja kalju sekä päältä heleän- tai tummahkonvihreä. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Hämeen Härkätien (tie 2855) varren laaja peltoaukea, Tauru-Peltolan tilan lounaispuolen pelto-ojan laide, 6.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix pentandra – halavan lehtilapa on sulkasuoninen, ja suonipareja on yleensä 10-14. Lapa on täysikasvuisena tavallisesti noin 5-10 cm pitkä, leveimmältä kohtaa noin 2-4 cm leveä ja alta vaaleanvihreä. Lehtiruoti on yleensä noin 5-12 mm pitkä ja kalju. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Hämeen Härkätien (tie 2855) varren laaja peltoaukea, Tauru-Peltolan tilan lounaispuolen pelto-ojan laide, 6.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix pentandra – halavan kasvupaikkoina ovat lähinnä rannat, kosteat lehdot, lehto- ja lettokorvet, kosteat metsänlaiteet, märät niityt sekä niitty- ja pelto-ojat laiteineen. EH, Kouvola, Kuusankoski, Lamminrannan ja Kasakkakallion välissä, Ahlmanintien lounaispuolella oleva Savonsuon alue lähellä junarataa, 11.6.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto