• Salix polaris Wahlenb. – napapaju
• Salix L. – pajut
• Salicaceae – pajukasvit

Napapaju, Salix polaris, on varpumainen, suikertava kääpiöpensas, jonka enintään noin 3 mm paksut, monihaaraiset, ruskeat ja kaljut sekä juurehtivat päävarret ovat enimmäkseen maanpinnan alapuolella tai sammaleen ja karikkeen joukossa näkymättömissä. Päävarsista suikertaen tai kohenevasti lähtevät maanpäälliset haarat ja vuosikasvaimet ovat vihertävänruskeat, kellanruskeat tai punaruskeat, kaljut tai harvakarvaiset ja kiiltävät sekä tavallisesti noin 1-5 cm pitkät. Napapaju kukkii lehtien puhkeamisen jälkeen.

Silmut ovat lähinnä kapean munamaiset, kiiltävähköt ja kaljut. Silmusuomu on yhdiskasvuinen, huppumainen, yleensä vaaleamman tai tummemman punaruskea ja noin 2-4 mm pitkä. Lehdet ovat ruodilliset ja oksissa kierteisesti. Lehtikorvakkeet puuttuvat. Lehtiruoti on yleensä noin 3-7 mm pitkä, kellanruskea – punaruskea ja kalju. Lehtilapa on pääsuoniltaan kaarevan sulkasuoninen (suonipareja on tavallisesti 2-5), ehyt, ohut ja lähinnä soikea, puikea tai pyöreähkö sekä kärjestään pyöreä, hyvin lyhyen suippo, tylppä tai hieman lantto ja tyvestään pyöreä, herttamainen, suora tai lyhyen kiilamainen. Lehtilaita on litteä ja useimmiten ehyt. Lapa on päältä yleensä tummanvihreä, sileähköpintainen, enemmän tai vähemmän kiiltävä ja puhjetessaan usein laidoiltaan vaihtelevan hapsikarvainen sekä aika nopeasti kaljuuntuva. Lehtien alapuoli on vaaleamman vihreä, jonkin verran korkosuoninen, kiiltävähkö ja kalju. Lehtilapa on täysikasvuisena tavallisesti noin 0,5-2 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-2 cm leveä.

Napapaju on hyönteispölytteinen ja kaksikotinen. Se kukkii kesä-heinäkuussa. Kukinnot ovat yksineuvoisia, eli hede- ja emikukat ovat eri kukinnoissa ja yksilöissä. Kukinnot ovat kukkiessaan soikeahkoja tai pitkänpyöreitä ja pystyjä norkkoja, jotka ovat edellisen vuoden vuosikasvainten kärjessä, ylimmän lehden hangassa. Norkkoperä on lehdetön, vihreä – punaruskea, kalju tai usein harvakseen – tiheästi vaalean hapsikarvainen ja kukintavaiheessa yleensä noin 3-5 mm pitkä. Hedenorkot ovat tavallisesti noin 7-15 mm pitkät ja heteineen noin 8-10 mm leveät. Eminorkot ovat kukkiessaan useimmiten noin 5-10 mm pitkät ja noin 5-7 mm leveät. Norkkoranka on kalju tai usein harvakseen – tiheästi vaalean hapsikarvainen. Norkkosuomut ovat lähinnä vastapuikeat, tylppäkärkiset, puna- tai tummanruskeat ja usein kärkiosastaan lähes mustat sekä erityisesti laidoiltaan tiheähkösti vaalean pitkäkarvaiset ja noin 1-2 mm pitkät sekä noin 0,7-1,2 mm leveät.

Hede- ja emikukat ovat kehättömät, mesinystyiset ja sijaitsevat norkkosuomujen hangassa. Heteitä on 2. Palhot ovat punasävyiset tai toisinaan lähes valkoiset, kaljut ja noin 2,5-3,5 mm pitkät. Pyöreät ponnet ovat aluksi punaiset, myöhemmin keltaiset ja lopulta ruskeat. Emikukan sikiäin on lähes perätön, noin 2-2,5 mm pitkä, alaosastaan pullea ja kärkeä kohti suippeneva sekä tiheästi harmaakarvainen. Sen kärjessä on noin 0,8-1,5 mm pitkä emin vartalo ja 2 luottia, jotka ovat noin 0,2-0,5 mm pitkät ja kärkiosastaan selvästi 2-jakoiset. Vartalo ja luotit voivat aluksi olla keltaiset mutta muuttuvat pian punasävyisiksi. Eminorkot ovat hedelmävaiheessa tavallisesti noin 15-20 mm pitkät ja noin 10-15 mm leveät. Hedelmöityneestä sikiäimestä kehittyy tyveltään pullea ja kärkeä kohti kapeneva kota, joka on yksilokeroinen ja monisiemeninen. Se on vaaleamman tai tummemman punaruskea tai vihertävänruskea, kohtalaisesti – tiheästi vaaleakarvainen ja noin 5-7 mm pitkä sekä tyviosastaan noin 1,5-2 mm leveä. Kota avautuu kärjestään 2-liuskaisesti. Siemenet ovat lähinnä sauvamaisen tasasoukat, noin 1-1,2 mm pitkät ja ruskehtavat. Niiden tyvellä on joukko noin 4-6 mm pitkiä, valkoisia ja tuulen mukana leviämistä helpottavia haivenia.

Napapaju on Suomessa alkuperäinen. Se kasvaa harvinaisena Enontekiön Lapin ja erittäin harvinaisena Inarin Lapin eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä tunturipaljakan kalkkikalliorinteet ja -kivikot sekä lumenviipymäpaikat. Laji on kalkinvaatija. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu silmälläpidettäväksi (NT). Luokkaan johtaneena kriteerinä on yksilöiden määrän merkittävä vähentyminen. Uhkatekijänä on ilmastonmuutos. Napapaju kasvaa muissa Pohjoismaissa Ruotsissa ja Norjassa sekä Norjan Huippuvuorilla.

Pajut ovat yksi vaikeimpia Pohjoismaissa esiintyviä kasvisukuja, ja vaikea se on myös maailmanlaajuisesti. Lajit risteytyvät herkästi keskenään ja lisäävät näin niiden tunnistamisen hankaluutta. Sanotaan, että suvun lajiutuminen on edelleen kesken. Niinpä lajien määrästä maailmanlaajuisesti ja Euroopan sisällä on vaihtelevia käsityksiä. Rajauksista riippuen maailman pajulajien määrä asettunee noin 300-500 lajin haarukkaan. Suomessa alkuperäisiä pajulajeja on nykynäkemyksen mukaan 21.

Napapajun esiintymisalueella ja vastaavilla kasvupaikoilla kasvaa kaksi muuta suvun varpumaista ja suikertavaa kääpiöpensasta, verkkolehtipaju, S. reticulata ja vaivaispaju, S. herbacea, jotka lehtivinä on kuitenkin aika helppo erottaa napapajusta. Selkeimmin eroaa verkkolehtipaju, jonka lehdet ovat selvästi isommat, noin 1,5-4 cm pitkät ja paksut. Yläpuolen pääsuonet ja niiden voimakkaasti erottuvat, verkkomaiset välisuonet ovat pintaa selvästi syvemmissä uurroksissa. Lehtien alapuoli on vaaleanharmaa. Vaivaispaju on muuten lähes identtinen napapajun kanssa, mutta sen lehdet ovat keskimäärin pyöreämmät ja hammaslaitaiset. Lisäksi vaivaispajun sikiäin ja kota ovat kaljut. Napapaju voi risteytyä ainakin vaivaispajun kanssa.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle napapajun esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Salix polaris – napapaju on varpumainen, suikertava kääpiöpensas, jonka enintään noin 3 mm paksut, monihaaraiset, ruskeat ja kaljut sekä juurehtivat päävarret ovat enimmäkseen maanpinnan alapuolella tai sammaleen ja karikkeen joukossa näkymättömissä. Päävarsista suikertaen tai kohenevasti lähtevät maanpäälliset haarat ja vuosikasvaimet ovat vihertävänruskeat, kellanruskeat tai punaruskeat, kaljut tai harvakarvaiset ja kiiltävät sekä tavallisesti noin 1-5 cm pitkät. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan pitkä ja loivahko luoteisrinne, kalliopaljakka lakialueen alapuolella, 965 m mpy, 17.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix polaris – napapaju kukkii lehtien puhkeamisen jälkeen kesä-heinäkuussa. Se on muiden pajujen tavoin kaksikotinen. Kukinnot ovat yksineuvoisia, eli hede- ja emikukat ovat eri kukinnoissa ja yksilöissä. Kukinnot ovat kukkiessaan soikeahkoja tai pitkänpyöreitä ja pystyjä norkkoja, jotka ovat edellisen vuoden vuosikasvainten kärjessä, ylimmän lehden hangassa. Hedenorkot ovat parhaan kukinnan aikaan tavallisesti noin 7-15 mm pitkät ja heteineen noin 8-10 mm leveät. Kuvan hedenorkko on jo siitepölynsä luovuttanut, ja heteet ovat lakastuneet. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan jyrkkä, kallioinen ja kivikkoinen koillisrinne Saanajärven luoteisosan kohdalla, 735 m mpy, 6.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix polaris – napapajun hede- ja emikukat ovat kehättömät, mesinystyiset ja sijaitsevat norkkosuomujen hangassa. Heteitä on kaksi. Palhot ovat punasävyiset tai toisinaan lähes valkoiset, kaljut ja noin 2,5-3,5 mm pitkät. Norkkosuomut ovat lähinnä vastapuikeat, tylppäkärkiset, puna- tai tummanruskeat ja usein kärkiosastaan lähes mustat, kuten kuvassa sekä erityisesti laidoiltaan tiheähkösti vaalean pitkäkarvaiset ja noin 1-2 mm pitkät sekä noin 0,7-1,2 mm leveät. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan jyrkkä, kallioinen ja kivikkoinen koillisrinne Saanajärven luoteisosan kohdalla, 735 m mpy, 6.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix polaris – napapajun eminorkot ovat kukkiessaan useimmiten noin 5-10 mm pitkät ja noin 5-7 mm leveät. Emin vartalo ja luotit voivat aluksi olla keltaiset mutta muuttuvat pian punasävyisiksi. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan jyrkkä, kallioinen ja kivikkoinen koillisrinne Saanajärven luoteisosan kohdalla, 735 m mpy, 6.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix polaris – napapajun emikukan sikiäin on lähes perätön, noin 2-2,5 mm pitkä, alaosastaan pullea ja kärkeä kohti suippeneva sekä tiheästi harmaakarvainen. Sen kärjessä on noin 0,8-1,5 mm pitkä emin vartalo ja kaksi luottia, jotka ovat noin 0,2-0,5 mm pitkät ja kärkiosastaan selvästi kaksijakoiset. Lehdet ovat puhjetessaan usein laidoiltaan vaihtelevan hapsikarvaiset sekä aika nopeasti kaljuuntuvat. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan jyrkkä, kallioinen ja kivikkoinen koillisrinne pahtaseinämän tyvellä, Saanajärven luoteisosan kohdalla, 800 m mpy, 6.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix polaris – napapajun kukintonorkon perä on lehdetön, vihreä – punaruskea, kalju tai usein harvakseen – tiheästi vaalean hapsikarvainen ja kukintavaiheessa yleensä noin 3-5 mm pitkä. Kuvassa olevassa kukintonorkossa kiinnittää huomiota kehitysvaiheen erikoinen kaksijakoisuus. Samaan aikaan, kun muut emikukat ovat vielä täysin kukintavaiheessa, alimmainen emikukka on saavuttamassa jo täyden kota-asteen. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan jyrkkä, kallioinen ja kivikkoinen koillisrinne Saanajärven luoteisosan kohdalla, 735 m mpy, 6.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix polaris – napapajun emikukkien sikiäin alkaa hedelmöityksen jälkeen heti kasvaa ja kehittyä kohti kotavaihetta. Kuvassa on seuralaisena (tunturi)sammalvarpio, Harrimanella hypnoides. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan jyrkkä, kallioinen ja kivikkoinen koillisrinne Saanajärven luoteisosan kohdalla, 735 m mpy, 6.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix polaris – napapajun kota avautuu kärjestään kaksiliuskaisesti. Siemenet ovat lähinnä sauvamaisen tasasoukat, noin 1-1,2 mm pitkät ja ruskehtavat (eivät erotu kuvassa). Niiden tyvellä on joukko noin 4-6 mm pitkiä ja valkoisia haivenia, jotka siivittävät siementen leviämistä tuulen mukana. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan koillispuoli, Saanajärven pohjoispäähän laskevan puron isojen kivien peittämä uoma ja laiteet noin 150 metrin päässä rannasta, n. 700 m mpy, 18.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix polaris – napapajun lehtilaita on litteä ja useimmiten ehyt. Lehtilavan alapuoli on yläpuolta vaaleamman vihreä, jonkin verran korkosuoninen, kiiltävähkö ja kalju. Lapa on pääsuoniltaan kaarevan sulkasuoninen. Suonipareja on tavallisesti 2-5. Lehtikorvakkeet puuttuvat. Lehtiruoti on yleensä noin 3-7 mm pitkä, kellanruskea – punaruskea ja kalju. Jo heinäkuussa hyvin kehittyneet seuraavan vuoden silmut ovat lähinnä kapean munamaiset, kiiltävähköt ja kaljut. Silmusuomu on yhdiskasvuinen, huppumainen, yleensä vaaleamman tai tummemman punaruskea ja noin 2-4 mm pitkä. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan pitkä ja loivahko luoteisrinne, kalliopaljakka lakialueen alapuolella, 965 m mpy, 17.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix polaris – napapaju on Suomessa alkuperäinen. Se kasvaa harvinaisena Enontekiön Lapin ja erittäin harvinaisena Inarin Lapin eliömaakunnissa. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu silmälläpidettäväksi (NT). Luokkaan johtaneena kriteerinä on yksilöiden määrän merkittävä vähentyminen. Uhkatekijänä on ilmastonmuutos. Kuvan alalaidassa näkyy seuralaisena oleva tunturikohokki, Silene acaulis ja ylälaidassa mm. siniyökönlehden, Pinguicula vulgaris, lehtiruusuke. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan jyrkkä, kallioinen ja kivikkoinen koillisrinne pahtaseinämän tyvellä, Saanajärven luoteisosan kohdalla, 800 m mpy, 6.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.

Salix polaris – napapajun kasvupaikkoina ovat lähinnä tunturipaljakan kalkkikalliorinteet ja -kivikot sekä lumenviipymäpaikat. Laji on kalkinvaatija. Kuvassa on seuralaisena (tunturi)sammalvarpio. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan jyrkkä, kallioinen ja kivikkoinen koillisrinne Saanajärven luoteisosan kohdalla, 735 m mpy, 6.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto