- Sambucus racemosa L. – terttuselja
- Sambucus L. – seljat
- Adoxaceae – tesmayrttikasvit (aikaisemmin Caprifoliaceae – kuusamakasvit)
Terttuselja, Sambucus racemosa, on yleensä noin 2-4 m korkea, siirottavahaarainen ja monivartinen pensas tai pieni, monirunkoinen puu. Varret ja päähaarat ovat harmaat tai ruskeanharmaat, iän myötä rosoutuvat ja vanhoina uurteiset sekä liuskoina hilseilevät. Nuoret oksat ovat yleensä pitkät, kaareutuvat, hontelot ja harvahaaraiset sekä liereähköt ja harmaat tai ruskehtavat. Ne ovat sisäosaltaan laaja- ja pehmeäytimiset. Uudet, lehdekkäät ja kukinnolliset vuosikasvaimet ovat tavallisesti oksissa pareittain vastakkain. Ne ovat aluksi vihreät ja tiheästi siirottavan vaaleakarvaiset sekä myöhemmin pinnaltaan kovettuvat, kaljuuntuvat ja nuorten oksien värisiksi muuttuvat. Uusista versoista aika suuri osa kuitenkin kuolee syksyn ja talven aikana.
Silmut ovat aluksi pienet mutta paisuvat alkukeväällä ennen uusien versojen puhkeamista. Ne ovat lähes pallomaiset ja noin 7-10 mm pitkät. Silmusuomut ovat monikerroksisen lomittaiset, leveänpuikeat, kasvaessaan lähinnä vastapuikeat ja nipukkakärkiset. Ne ovat vihreän ja sinipunaisen kirjavat, karvareunaiset ja lopulta jopa 15-20 mm pitkät sekä noin 10 mm leveät. Ne jäävät pitkäksi aikaa kaulusmaisesti uuden verson tyvelle. Lehdet ovat uusissa versoissa vastakkain. Ne ovat ruodilliset ja korvakkeelliset. Korvakkeet ovat tasasoukan suikeat, noin 3-5 mm pitkät ja noin 0,7-1 mm leveät sekä varhain karisevat. Lehtiruodin tyvellä molemmin puolin on yksi kookas ja varreton tai varrellinen nysty. Ruoti on yleensä noin 2-4 cm pitkä ja aluksi tiheästi siirottavakarvainen.
Lehtilapa on parilehdykkäinen, päätöparinen ja ulkomitoiltaan useimmiten noin 10-18 cm pitkä sekä noin pituutensa levyinen. Ruodillisia lehdyköitä on tavallisesti 5-7. Päätölehdykän ruoti on noin 1-3 cm pitkä ja lehdykkäparien ruodit noin 0,1-1 cm pitkät. Kaikki lehdykät ovat lähinnä kapeanpuikeat tai soikeahkot, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja tyveltään kiilamaiset tai pyöristyneet sekä toisinaan epämukaiset. Laita on kärkeä kohti kaareutuvan terävähampainen. Lehdykät ovat puhjetessaan sinipunaiset tai punaruskeat ja kehityttyään päältä vihreät ja lähinnä vain keskisuonestaan vaihtelevasti karvaiset sekä alta vaaleanvihreät ja enimmäkseen vain suonistaan karvaiset. Ne ovat yleensä noin 4-12 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-5 cm leveät. Lehden keskiranka ja lehdykkäruodit ovat, varsinkin nuorena, tiheästi siirottavakarvaiset.
Kukinnot ovat lehdekkäiden versojen kärjessä. Ne ovat lähinnä munamaisia tai pyöreähköjä ja tiheitä kerrannaishuiskiloita, jotka ovat yleensä noin 4-6 cm pitkiä ja noin 3-6 cm leveitä. Kukintoperä on noin 2-3 cm pitkä. Kukkaperä on useimmiten noin 1-2 mm pitkä. Kukintoperä, kukinnon haarat ja kukkaperät ovat lyhytkarvaiset. Kukkapohjus on lähinnä pitkänpyöreä, vihreä ja kalju sekä noin 2,5-2,8 mm pitkä ja noin 2 mm leveä. Sen kärjessä on 5 verholehteä, jotka ovat kolmiomaiset, huomaamattoman pienet ja vain noin 0,3-0,4 mm pitkät.
Teriö on säteittäinen, kellanvalkoinen tai vihertävä ja noin 4-5 mm leveä. Terälehtiä on 5 ja poikkeuksellisesti 6. Ne ovat alaspäin kaartuvat tai kukkapohjuksen kylkiä myöten riippuvat, lähes tasasoukat ja pyöreäkärkiset sekä noin 2,7-3 mm pitkät ja noin 1,5-1,8 mm leveät. Heteitä on 5 ja poikkeuksellisesti 6. Niiden palhot ovat valkoiset ja noin 1 mm pitkät. Keltaiset, pyöreähköt ponnet ovat lähes yhtä pitkät. Emi on vartaloton. Pyöreämuotoisen 3-5-haarainen luotti on suoraan sikiäimen sisältävän kukkapohjuksen kärjessä. Hedelmä on kukkapohjuksesta paisuva pallomainen luumarja, joka on kypsänä mehevä, punainen ja tavallisesti noin 5-6 mm läpimitaltaan. Siemeniä on 3-5. Ne ovat soikeahkot, litteät, ruskeat ja nystermäpintaiset sekä noin 2,5-3 mm pitkät ja leveämmältä sivultaan noin 1,5-1,8 mm leveät. Normaali kukinta-aika on touko-kesäkuu.
Terttuselja kasvaa luontaisena Etelä- ja Keski-Euroopassa, mutta sitä on puutarhakasvina levitetty lähes koko Eurooppaan. Pohjois-Eurooppaan laji tuotiin jo keskiajalla. Suomessa se alkoi levitä istutuksista luontoon marjalintujen levittämänä erityisesti 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Terttuseljaa tavataan nykyään luonnonkasvin tavoin kotiutuneena asutuksen lähialueilla etelästä päin Oulun Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntiin saakka. Se on yleinen Ahvenanmaata lukuun ottamatta Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntien väliselle linjalle saakka. Ahvenanmaalla ja levittäytymisalueensa pohjoisosissa laji on vielä harvinainen. Lisäksi Kasviatlaksessa on yksittäisiä karkulaishavaintoja myös Perä-Pohjanmaan ja Koillismaan eliömaakunnista. Kasvupaikkoina ovat lähinnä monenlaiset metsät ja metsänlaiteet, metsittyvät niityt ja vanhat pellot, tienvarret ja pientareet sekä asutuksen laiteet ja joutomaat. Muissa Pohjoismaissa terttuselja kasvaa kotiutuneena Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä satunnaisena Islannissa.
Terttuselja on myrkyllinen, joskaan ei hengenvaarallinen kasvi. Riski liittyy lähinnä houkuttelevan punaisiin marjoihin, joitten maku ei kuitenkaan innosta lapsiakaan maistelua laajempiin kokeiluihin. Marjat sisältävät ruoansulatuskanavaa ärsyttäviä hartsiaineita, joita on erityisesti siemenissä ja raaoissa marjoissa. Suuremman määrän syömisestä voi aiheutua vatsakipua, oksentelua ja ripulointia. Alkuperäisillä kasvualueilla Euroopassa kypsistä marjoista, joista siemenet on siilattu pois, on valmistettu hyytelöä, mehua ja marjaviiniä.
Etelä-Suomessa käytetään harvinaisena puutarhakasvina suvun toista lajia, mustaseljaa, S. nigra. Siitä on myös joitakin lintujen levittämiä karkulaishavaintoja. Mustaseljan kukinto on suuri, lautasmaisen laakea ja valkoinen. Sen kypsät marjat ovat nimen mukaisesti mustat.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle terttuseljan esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Sambucus racemosa – terttuselja on yleensä siirottavahaarainen ja monivartinen pensas, josta varsinkin nuorempana avoimella paikalla kasvaessaan tulee sopusuhtaisen pyöreämuotoinen. Se onkin alun perin tuotu Suomeen koristekasviksi, joka alkoi erityisesti 1900-luvun alkupuolelta lähtien villiytyä myös luontoon asutuksen lähialueille. EH, Hämeenlinna, Kankaantausta, Hattelmalantien ja Turun Valtatien (tie 10) kulmaus, harvakseen puustoa kasvava niitty laajan peltoalueen laidassa, 30.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sambucus racemosa – terttuselja on noin 2-4 m korkea, ja siitä voi toisinaan kehittyä myös pieni, monirunkoinen puu. EH, Hämeenlinna, Kirstula, Tuiskula, Pälkäneentien (tie 57) itäpuolinen, Vanajaveden rantametsään rajoittuva peltoaukea, vanhan ladon metsittynyt ympäristö, 16.5.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sambucus racemosa – terttuseljan vanhat rungot ja päähaarat ovat iän myötä rosoutuvat, uurteiset ja liuskoina hilseilevät. EH, Hämeenlinna, Kirstula, Tuiskula, Pälkäneentien (tie 57) itäpuolinen, Vanajaveden rantametsään rajoittuva peltoaukea, vanhan ladon metsittynyt ympäristö, 16.5.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sambucus racemosa – terttuseljan nuoret oksat ovat yleensä pitkät, kaareutuvat, hontelot ja harvahaaraiset. Niissä olevat uudet, lehdekkäät ja kukinnolliset vuosikasvaimet ovat tavallisesti oksissa pareittain vastakkain. EH, Hämeenlinna, Kirstula, Tuiskula, Pälkäneentien (tie 57) itäpuolinen, Vanajaveden rantametsään rajoittuva peltoaukea, vanhan ladon metsittynyt ympäristö, 16.5.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sambucus racemosa – terttuseljan kukinnot ovat lehdekkäiden versojen kärjessä. Lehdet ovat uusissa versoissa vastakkain. Ne ovat parilehdykkäiset, päätöpariset ja ulkomitoiltaan useimmiten noin 10-18 cm pitkät sekä noin pituutensa levyiset. Ruodillisia lehdyköitä on tavallisesti 5-7. EH, Hämeenlinna, Kirstula, Tuiskula, Pälkäneentien (tie 57) itäpuolinen, Vanajaveden rantametsään rajoittuva peltoaukea, vanhan ladon metsittynyt ympäristö, 16.5.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sambucus racemosa – terttuseljan teriö on säteittäinen, kellanvalkoinen tai vihertävä ja noin 4-5 mm leveä. Terälehtiä on viisi. Ne ovat alaspäin kaartuvat tai kukkapohjuksen kylkiä myöten riippuvat jättäen pyöreähkön pohjuksen alleen näkymättömiin. Terälehdet ovat lähes tasasoukat ja pyöreäkärkiset sekä noin 2,7-3 mm pitkät ja noin 1,5-1,8 mm leveät. Heteitä on viisi. Niiden palhot ovat valkoiset ja noin 1 mm pitkät. Keltaiset, pyöreähköt ponnet ovat lähes yhtä pitkät. Kukkaperä on useimmiten noin 1-2 mm pitkä. EH, Hämeenlinna, Kirstula, Riihimäen kaakkoislaita, Pälkäneentien (tie 57) ja Kirstulantien välinen metsikkökaista, 23.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sambucus racemosa – terttuseljan viisilukuisissa kukissa voi toisinaan olla myös yksittäisiä poikkeamia. Kuvassa nuolen osoittamassa kukassa terälehtiä ja heteitä onkin kuusi. Lisäksi terälehdet ovat tavanomaista vihreämmät. Terttuseljan emi on vartaloton. Pyöreämuotoisen 3-5-haarainen luotti on suoraan sikiäimen sisältävän kukkapohjuksen kärjessä. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Kuokkamaa, Sammontien päästä lähtevän hiekkatieuran tuntumassa olevan mäntykankaan laide, 19.5.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sambucus racemosa – terttuselja on kypsässä marjasadossaan näyttävä kasvi, ja sen marjaloisto on aikanaan lisännyt lajin houkuttelevuutta koristekasvina. Myös linnut panivat merkille uuden tulokkaan puutarhoissa ja alkoivat erityisesti 1900-luvun alkupuolelta lähtien levittää lajia luontoon. EH, Janakkala, Virala, Viralantien (tie 13838) varren metsikön reuna Kanssintien risteyksen itäpuolella, 30.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sambucus racemosa – terttuseljan uusiin versoihin puhkeavat lehdet ovat aluksi sinipunaiset tai punaruskeat. Nuoret oksat, joihin uudet versot kasvavat, ovat liereähköt ja harmaat tai ruskehtavat. Ne ovat sisäosaltaan laaja- ja pehmeäytimiset. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Kuokkamaa, Ali-Raakkulantieltä kaakkoon lähtevän kevytväylän laitametsikkö, 7.5.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sambucus racemosa – terttuseljan silmut ovat aluksi pienet mutta paisuvat alkukeväällä ennen uusien versojen puhkeamista. Ne ovat lähes pallomaiset ja noin 7-10 mm pitkät. Silmusuomut ovat monikerroksisen lomittaiset, leveänpuikeat, kasvaessaan lähinnä vastapuikeat ja nipukkakärkiset. Ne ovat vihreän ja sinipunaisen kirjavat, karvareunaiset ja lopulta jopa 15-20 mm pitkät sekä noin 10 mm leveät. Ne jäävät pitkäksi aikaa kaulusmaisesti uuden verson tyvelle. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Kuokkamaa, Ali-Raakkulantieltä kaakkoon lähtevän kevytväylän laitametsikkö, 7.5.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sambucus racemosa – terttuseljan lehtilavan lehdykät ovat lähinnä kapeanpuikeat tai soikeahkot, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja tyveltään kiilamaiset tai pyöristyneet sekä toisinaan epämukaiset. Ne ovat yleensä noin 4-12 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-5 cm leveät. Lehdykät ovat päältä vihreät ja lähinnä vain keskisuonestaan vaihtelevasti karvaiset. Lehtiruoti on yleensä noin 2-4 cm pitkä. Päätölehdykän ruoti on noin 1-3 cm pitkä ja lehdykkäparien ruodit noin 0,1-1 cm pitkät. EH, Hämeenlinna, Kirstula, Tuiskula, Pälkäneentien (tie 57) itäpuolinen, Vanajaveden rantametsään rajoittuva peltoaukea, vanhan ladon metsittynyt ympäristö, 16.5.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sambucus racemosa – terttuseljan lehdyköitten laita on kärkeä kohti kaareutuvan terävähampainen. Lehdykät ovat alta vaaleanvihreät ja enimmäkseen vain suonistaan karvaiset. Lehden keskiranka ja lehdykkäruodit ovat, varsinkin nuorena, tiheästi siirottavakarvaiset. EH, Hämeenlinna, Kirstula, Tuiskula, Pälkäneentien (tie 57) itäpuolinen, Vanajaveden rantametsään rajoittuva peltoaukea, vanhan ladon metsittynyt ympäristö, 16.5.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sambucus racemosa – terttuseljaa tavataan nykyään luonnonkasvin tavoin kotiutuneena asutuksen lähialueilla etelästä päin Oulun Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntiin saakka. Se on yleinen Ahvenanmaata lukuun ottamatta Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntien väliselle linjalle saakka. Ahvenanmaalla ja levittäytymisalueensa pohjoisosissa laji on vielä harvinainen. Kasvupaikkoina ovat lähinnä monenlaiset metsät ja metsänlaiteet, metsittyvät niityt ja vanhat pellot, tienvarret ja pientareet sekä asutuksen laiteet ja joutomaat. Loppukesästä seljahärmä, Erysiphe vanbruntiana, saattaa vallata terttuseljan koko lehtipinnan ja muuttaa sen väriltään harmaaksi kuvassa olevan yksilön tavoin. Vaikka sienitauti vaikeuttaakin lehtien yhteyttämistä, se ei kuitenkaan yleensä vaaranna seljan tulevaa kasvua. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemi, metsittynyt, vanha saha- ja varikkoalue, 7.8.2010. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 