• Scandosorbus intermedia (Ehrh.) Sennikov- ruotsinpihlaja
• aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Sorbus intermedia (Ehrh.) Pers.
• Scandosorbus Sennikov – ruotsinpihlajat
• Rosaceae – ruusukasvit

Ruotsinpihlaja, Scandorosbus intermedia, on iso pensas tai puu, joka on usein monirunkoinen ja yleensä noin 3-10(-20) m korkea. Haarat ovat tavallisesti pitkiä ja yläviistoon siirottavia. Runko ja alemmat haarat ovat harmaat tai harmaanruskeat ja sileät sekä vanhoilla yksilöillä kaarnoittuvat. Puumaisten yksilöiden rungon läpimitta on usein 10-30 cm, mutta voi vanhoilla yksilöillä olla paksumpikin. Oksat ja vuosikasvaimet ovat yleensä ruskeat tai punaruskeat. Vuosikasvaimet ovat karvaiset.

Silmut ovat noin 5-7 mm pitkät, munamaiset, ruskeat ja varsinkin silmusuomujen laidoilta karvaiset. Lehdet ovat vuosiversoissa kierteisesti. Ne ovat ruodilliset ja korvakkeelliset. Korvakkeet ovat rihmamaisen kapeat, noin 5-10 mm pitkät ja tyveltään noin 1-1,5 mm leveät sekä karvaiset. Ne muuttuvat pian ruskeiksi ja varisevat viimeistään kukinnan jälkeen. Lehtiruoti on täysikasvuisissa lehdissä yleensä noin 1,5-3 cm pitkä ja tiheäkarvainen. Lehtilapa on soikeahko tai puikeahko ja kapeammin tai leveämmin kiilatyvinen sekä sivuiltaan vaihtelevasti pariliuskainen ja kärkiosastaan terävähampainen. Lavan tyviosassa liuskat ovat pitemmät ja lyhenevät sen kärkeä kohti. Kukattomassa haarassa voi harvoin olla myös lehtiä, joiden tyvellä on yksi erillinen lehdykkäpari. Kaikki liuskat ovat lavan kärjen tavoin terävähampaiset.  Lehtilapa on päältä tummanvihreä, jossain määrin kiiltävä ja aluksi karvainen mutta myöhemmin kaljuuntuva. Alapuoli on kellanharmaan huopakarvainen. Lapa on tavallisesti noin 8-12 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 4-7 cm leveä.

Kukinnot ovat lehdekkäiden lyhytversojen kärjessä. Ne ovat monihaaraisia ja lähes kaarevan tasalakisia, tiheitä kerrannaishuiskiloita, jotka ovat yleensä noin 6-10 cm leveitä. Kukintohaarat ja kukkaperät ovat tukilehdelliset ja vaaleakarvaiset. Tukilehdet ovat rihmamaisen kapeat, noin 5-10 mm pitkät ja noin 0,5-1 mm leveät sekä jo kukkien nuppuvaiheessa kuivuneen ruskeat ja aikaisin karisevat. Kukat ovat voimakastuoksuiset. Kukkaperä on useimmiten noin 5-10 mm pitkä. Kukkapohjus on kartiomainen ja noin 3-3,5 mm pitkä. Verholehtiä on 5. Ne ovat leveän kolmiomaiset, vihreät, noin 2-2,5 mm pitkät ja noin pituutensa levyiset. Kukkapohjus ja verholehdet ovat tiheästi vaaleakarvaiset.

Teriö on säteittäinen, valkoinen ja yleensä noin 13-15 mm leveä. Terälehtiä on 5 ja harvoin 6. Ne ovat kärkiosastaan leveät ja tasaisen pyöreäpäiset sekä kapenevat jyrkästi kiilamaisesti suippenevaksi tyviosaksi eli kynneksi. Pituutta niillä on kynnen kanssa tavallisesti noin 6-7 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 4-5 mm. Heteitä on 15-25. Niiden palhot ovat valkoiset ja noin 3-6 mm pitkät, ja keltaiset ponnet ovat noin 0,8-1 mm pitkät. Emiö on tiheästi vaaleakarvainen. Vartaloita on useimmiten 2, ja ne ovat keltaiset. Luotti on pyöreän nuppimainen ja noin 0,7-1 mm läpimitaltaan. Vartalo luotteineen on noin 2-3 mm pitkä. Hedelmä on kukkapohjuksesta paisuva pitkänpyöreä tai pitkulainen marja, joka on aluksi vaaleakarvainen, kypsänä mehevä ja punainen tai punaruskea. Se on tavallisesti noin 12-16 mm pitkä ja noin 10-13 mm leveä. Täysin kehittyneitä siemeniä on yleensä 1-3. Ne ovat litteähköt, useimmiten toiselta laidaltaan suorat, toiselta kaarevat ja ruskeat sekä noin 7-8 mm pitkät ja leveämmältä sivultaan noin 2,5-3 mm leveät. Normaali kukinta-aika on kesäkuu.

Ruotsinpihlaja on alkuperäinen Suomessa. Sen luontainen esiintymisalue rajoittuu Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakuntiin, joissa se on suhteellisen harvinainen. Lajia käytetään laajasti myös piha-, kadunvarsi- ja puistopuuna, ja se menestyy ainakin noin Keski-Suomen korkeudelle saakka ja rannikkoa myöten Keski-Pohjanmaan eliömaakuntaan saakka. Lintujen levittämänä laji on myös jossain määrin villiytynyt asutuksen lähiluontoon etelästä päin Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon sekä länsirannikkoa myöten Keski-Pohjanmaan eliömaakuntiin saakka. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kalliolehdot, kivikkoiset ja kallioiset niityt sekä kedot, rantakallioalueet ja erilaiset pientareet sekä asutuksen lähialueet. Ruotsinpihlaja on rauhoitettu Ahvenanmaan eliömaakunnassa. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu vaarantuneeksi (VU). Luokitukseen ovat vaikuttaneet yksilöiden määrän merkittävä väheneminen ja pieni populaatiokoko. Uhkatekijöinä ovat metsien uudistamis- ja hoitotoimet, avoimien alueiden sulkeutuminen, rakentaminen ja pellonraivaus. Muissa Pohjoismaissa ruotsinpihlaja kasvaa luontaisesti Ruotsissa, Norjassa ja Tanskan Bornholmin saarella.

Ruotsinpihlajan tieteellinen lajinimi intemedia tarkoittaa välimuotoista. Nimi viittaa lajin syntyhistoriaan, joka sai alkunsa vasta viimeisimmän jääkauden jälkeen. Täyttä varmuutta ei ole, mutta kantalajeiksi on arvioitu ainakin vaahteramaisen liuskalehtistä etelänpihlajaa, Torminalis glaberrima, entiseltä nimeltään Sorbus torminalis ja sakasanpihlajaa, Aria edulis entiseltä nimeltään Sorbus aria. Kukkien voimakas tuoksu houkuttelee hyvin pölyttäjiä, kuten pistiäisiä, perhosia, kärpäsiä ja kovakuoriaisia. Ristipölytyksen vaikutus lienee kuitenkin heikko, sillä valtaosa marjoista siemenineen kehittyy apomiktisesti eli ilman hedelmöitystä. Suvuttomasti siemenistä kehittyvät taimet ovat ”äitiensä” klooneja. Tämä ominaisuus mahdollistaa vain vähän toisistaan poikkeavien lajien syntymisen ja säilymisen. Mm. Norjassa on ruotsinpihlajan lisäksi kymmenen tällaista luontaista pihlajalajia, joista valtaosa on rajoittunut vain Norjaan ja monet niistä sielläkin vain suppeille alueille.

Ruotsinpihlajan marjat maistuvat muiden pihlajien marjojen tavoin mm. tilhille, rastaille ja punatulkuille, jotka samalla levittävät siemeniä. Pihlajien marjat soveltuvat myös ihmisravinnoksi, ja muista Suomen pihlajista poiketen sen marjat eivät ole kirpeän happamia ja karvaita, vaan makeahkoja. Ne kypsyvät myöhään ja pysyvät pitkään puussa. Marjoista voi valmistaa mm. hilloa, hyytelöä ja mehua. Ruotsinpihlajan puuaines on vaaleaa ilman sydänpuun tummuutta. Se on hyvin kovaa, sitkeää ja huonosti halkeavaa. Se soveltuu hyvin puusepänteollisuuteen, mutta kotimainen käyttö edellyttäisi lajin viljelyä. Ruotsinpihlaja soveltuu erinomaisesti puistoihin ja kadunvarsiin, sillä se kestää hyvin leikkaamista ja sietää kaupunkien ilmansaasteita.

Suomessa kasvaa nykykäsityksen mukaan vain kolme pihlajalajia, jotka kaikki on sijoitettu eri sukuihin. Ruotsinpihlajan ja koko maanlaajuisen (koti)pihlajan, Sorbus aucuparia, lisäksi kasvaa luontaisesti Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakuntiin rajoittuen suomenpihlaja, Hedlundia hybrida. Se on ruotsinpihlajaa yleisempi. (Koti)pihlajan lehtilapa on parilehdykkäinen. Lehdykkäpareja on tavallisesti 6-8. Päätölehdykkä on malliltaan sivulehdyköiden kaltainen eikä ole muita isompi. Suomenpihlajan lehtilavassa on kookas kärkilehdykkä ja kukkivan haaran lehdissä sen alapuolella 1-2 lehdykkäparia. Ahvenanmaalla katsottiin aikaisemmin kasvavan hyvin harvinaisena myös teodorinpihlajaa, S. teodori, myöhemmältä nimeltään kaunopihlajaa, S. meinichii. Nykykäsityksen mukaan kyseessä ei ole kuitenkaan kumpikaan laji, vaan hieman poikkeava (koti)pihlajan ja suomenpihlajan risteymä.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle ruotsinpihlajan esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase). Laji on edelleen nimellä Sorbus intermedia.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Scandosorbus intermedia – ruotsinpihlaja on iso pensas tai puu, joka on usein monirunkoinen ja yleensä noin 3-10 m korkea. Toisinaan korkeutta voi olla hieman enemmänkin. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kalliolehdot, kivikkoiset ja kallioiset niityt sekä kedot, rantakallioalueet ja erilaiset pientareet sekä asutuksen lähialueet. A, Lemland, eteläpää, Björkö, Herröskatanin luonnonsuojelualue, eteläosan kallioketoalue, 13.6.2014. Ellei toisin mainita, kuvat ovat tältä samalta kasvupaikalta. Copyright Hannu Kämäräinen.

Scandosorbus intermedia – ruotsinpihlajan haarat ovat tavallisesti pitkiä ja yläviistoon siirottavia. Niinpä latvus on usein pyöreän kupumainen. Lajin luontainen esiintymisalue rajoittuu Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakuntiin, joissa se on suhteellisen harvinainen. Ruotsinpihlajaa käytetään laajasti myös piha-, kadunvarsi- ja puistopuuna. Lintujen levittämänä se on myös jossain määrin villiytynyt asutuksen lähiluontoon etelästä päin Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon sekä länsirannikkoa myöten Keski-Pohjanmaan eliömaakuntiin saakka. 13.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Scandosorbus intermedia – ruotsinpihlajan kasvupaikaksi riittää niukimmillaan jopa kallion rakkakivikko. Oksat ja haarat ovat yleensä ruskeat tai punaruskeat. Kuvassa taustalla seuralaisena on metsäkataja, Juniperus communis subsp. communis. A, Lemland, eteläpää, Björkö, Herröskatanin luonnonsuojelualue, niemen eteläinen merenrantakallioalue, 8.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Scandosorbus intermedia – ruotsinpihlaja on uhanalaisuusarvioinnissa todettu vaarantuneeksi (VU). Se on rauhoitettu Ahvenanmaalla. Tieteellinen lajinimi intemedia tarkoittaa välimuotoista. Nimi viittaa lajin syntyhistoriaan, joka sai alkunsa vasta viimeisimmän jääkauden jälkeen kahden muun pihlajalajin risteytymisen tuloksena. 13.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Scandosorbus intermedia – ruotsinpihlajan lehtilapa on liuskainen mutta ehyt. Suomen kolme luonnonvaraista pihlajalajia on varsin helppoa tunnistaa juuri lehtien liuskaisuuden perusteella. Toisin on Norjassa, jossa ruotsinpihlajan lisäksi kasvaa kymmenen varsin samankaltaista luontaista pihlajalajia, joista valtaosa on rajoittunut Norjaan ja suuri osa sielläkin vain suppeille alueille. Tämä johtuu näiden lajien pääosin suvuttomasta eli apomiktisesta lisääntymistavasta. Emokasvista kehittyvät taimet ovat tämän klooneja, mikä mahdollistaa pientenkin, aikanaan syntyneiden lajierojen säilymisen sukupolvesta toiseen. 13.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Scandosorbus intermedia – ruotsinpihlajan kukinnot ovat lehdekkäiden lyhytversojen kärjessä. Ne ovat monihaaraisia ja lähes kaarevan tasalakisia, tiheitä kerrannaishuiskiloita, jotka ovat yleensä noin 6-10 cm leveitä. 13.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Scandosorbus intermedia – ruotsinpihlajan kukintohaarat ja kukkaperät ovat tukilehdelliset ja vaaleakarvaiset. Tukilehdet ovat rihmamaisen kapeat, noin 5-10 mm pitkät ja noin 0,5-1 mm leveät sekä jo kukkien nuppuvaiheessa kuivuneen ruskeat ja aikaisin karisevat. Kukkaperä on useimmiten noin 5-10 mm pitkä. 13.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Scandosorbus intermedia – ruotsinpihlajan teriö on säteittäinen, valkoinen ja yleensä noin 13-15 mm leveä. Terälehtiä on viisi ja harvoin kuusi. Ne ovat kärkiosastaan leveät ja tasaisen pyöreäpäiset sekä kapenevat jyrkästi kiilamaisesti suippenevaksi tyviosaksi eli kynneksi. Pituutta niillä on kynnen kanssa tavallisesti noin 6-7 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 4-5 mm. 13.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Scandosorbus intermedia – ruotsinpihlajan kukkapohjus on kartiomainen ja noin 3-3,5 mm pitkä. Verholehtiä on viisi. Ne ovat leveän kolmiomaiset, noin 2-2,5 mm pitkät ja noin pituutensa levyiset. Kukkapohjus ja verholehdet ovat tiheästi vaaleakarvaiset. 13.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Scandosorbus intermedia – ruotsinpihlajan hedelmä on kukkapohjuksesta paisuva pitkänpyöreä tai pitkulainen marja, joka on aluksi vaaleakarvainen, kypsänä mehevä ja punainen tai punaruskea. Se kypsyy myöhään ja on tavallisesti noin 12-16 mm pitkä sekä noin 10-13 mm leveä. EH, Hämeenlinna, Myllymäki, Suomen kasarmi, puistopuu, 16.9.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.

Scandosorbus intermedia – ruotsinpihlajan lehtilavan alapuoli on kellanharmaan huopakarvainen. Kaikki liuskat ovat lavan kärjen tavoin terävähampaiset. Lehtiruoti on täysikasvuisissa lehdissä yleensä noin 1,5-3 cm pitkä ja tiheäkarvainen. Ruodin tyvellä olevat korvakkeet ovat rihmamaisen kapeat ja noin 5-10 mm pitkät. Ne muuttuvat pian ruskeiksi ja varisevat viimeistään kukinnan jälkeen. 13.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Scandosorbus intermedia – ruotsinpihlajan runko ja alemmat haarat ovat harmaat tai harmaanruskeat ja sileät sekä vanhoilla yksilöillä kaarnoittuvat. Puumaisten yksilöiden rungon läpimitta on usein 10-30 cm, mutta voi vanhoilla yksilöillä olla paksumpikin. 30.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto