- Scorzonera humilis L. – harjusikojuuri
- Scorzonera L. – sikojuuret
- Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)
Harjusikojuuri, Scorzonera humilis, on monivuotinen, maitiaisnesteinen, pysty ja lehtiruusukkeinen ruoho, joka on kukkiessaan tavallisesti noin 20-30(-55) cm korkea, mutta varret voivat pidentyä hedelmävaiheeseen mennessä jopa 60-85 cm pitkiksi. Pääjuuri on lähes sormenvahvuinen, pysty, pitkä ja tummanruskea. Juurakko haaroo yläosastaan ja muodostaa usein kasvullisesti laajenevia, tiheitä ruusuke- ja varsiryhmiä. Kunkin haaran kärjessä on lehtiruusuke, joka on aluksi yleensä varreton ja myöhemmin mahdollisesti varrellinen. Varsi on tanakka, vaaleanvihreä tai yläosastaan punaruskea ja liereä sekä pehmeän valkokarvainen. Se on yleensä haaraton ja kukintoon päättyvä, mutta toisinaan varressa voi olla myös 1-2 kukintopäätteistä sivuhaaraa.
Ruusuke- ja aluslehdet ovat siirottavat tai pystyt ja tavallisesti noin 20-35 cm pitkät. Ruoti on kouruinen, kapeasti palteinen, pehmeäkarvainen, ja sen osuus lehden koko pituudesta on noin 5-15 cm. Lehtilapa on silposuoninen, ehyt, suikea – leveänsoikea ja suippokärkinen sekä tyveltään ilman selvää rajaa ruodiksi kapeneva. Se on useimmiten noin 10-25 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1-11 cm leveä. Laita on ehyt ja litteä. Lapa on molemmin puolin vihreä ja nuorena vaihtelevasti pehmeäkarvainen mutta pian kaljuuntuva. Varsilehtiä on muutama, yleensä varrella kierteisesti. Ne ovat ruodittomat, lähes tasasoukat, tavallisesti noin 3-15 cm pitkät ja noin 0,2-1 cm leveät. Muilta ominaisuuksiltaan varsilehdet ovat ruusuke- ja aluslehtien kaltaiset.
Varsinaisen kukinnon muodostavat kukintomykeröt ovat varren ja mahdollisten haarojen kärjessä yksittäin. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät useana sisäkkäisenä kiehkurana varsinaista kukintoa muodostaen sille tiiviin limittäisen suojuksen eli kehdon. Kehtosuomut ovat kapean kolmiomaiset, pyöreäpäiset, villamaisen tai seittimäisen valkokarvaiset ja vaaleahkonvihreät. Sisemmät niistä ovat kalvoreunaiset. Uloimmat kehtosuomut ovat tavallisesti noin 7-13 mm pitkät ja sisimmät noin 18-22 mm pitkät. Suomut ovat leveimmältä kohtaa yleensä noin 2,5-5 mm leveät.
Kukintomykerö on kukintavaiheestakin riippuen tavallisesti noin 45-65 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisaan aikaan. Mykerössä on noin 90-120 kaksineuvoista, keltaista ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, noin 2-4 mm leveä ja kärjestään 5-hampainen. Niistä noin 20-25 ulointa on selvästi muita pitempiä ja noin 30-35 mm pitkiä. Sisemmät kielikukat ovat kukinnan alkuvaiheessa lyhyitä mutta ovat lopulta noin 15-20 mm pitkiä. Kielikukkien pituudesta noin 7-12 mm on kapeampaa, piiloon jäävää ja mykeröpohjukseen kiinnittynyttä tyviosaa. Verhiö on noin 7-10 mm pitkä ja muuntunut sulkahaiveniksi. Heteitä on 5. Niiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Keltainen vartalo luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle.
Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun, ja kehänalaisten pohjuspähkylöiden kasvaessa ja kehittyessä verhiöt nousevat kehtosuomujen yläpuolelle pilkistäväksi tupsuksi. Hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu vielä kerran haiven- ja pähkyläpaljoudeksi. Pähkylä on kellanvalkoinen, kellanruskehtava tai ruskea, liereähkö ja matalaharjuinen sekä noin 8-11 mm pitkä ja noin 1 mm leveä. Sen kärjessä on varreton, valkoinen tai kellanvalkoinen ja sulkahaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappushaivenet ovat noin 13-20 mm pitkiä. Normaali kukinta-aika on toukokuun loppupuolelta kesäkuulle.
Harjusikojuuri on Suomessa alkuperäinen, ja se kasvaa enimmäkseen harvinaisena Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Karjalan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa. Kasviatlaksessa on yksi jo vähän vanhempi havainto myös Pohjois-Hämeen eliömaakunnasta. Kasvupaikkoina ovat lähinnä harju- ja kangasmetsät, metsäaukeat, metsänreunat, ketorinteet sekä tien- ja radanvarret. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa laji on todettu silmälläpidettäväksi (NT). Luokitukseen ovat vaikuttaneet lähinnä suppea levinneisyysalue ja taantuminen. Uhkatekijöinä ovat metsien uudistamis- ja hoitotoimet, kaivannaistoiminta ja rakentaminen. Muissa Pohjoismaissa harjusikojuuri kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Harjusikojuuri saapui Suomeen pian jääkauden jälkeen, ja se hyötyi valoisista, jääkauden luomista harjurinteistä. Paahdepaikat ovat lajin ominta aluetta varsinkin, jos syvälle yltävä juuristo saa esteettä porautua läpäisevän soran kosteampiin kerroksiin. Varjostuksen kasvaessa kukinta loppuu, ja kasvusto elää vain ruusukkeina, kunnes muu kasvillisuus tukahduttaa senkin. Metsän sulkeutuessa harjusikojuuri onnistuu toisinaan siirtymään sen laiteille valoisampaan vyöhykkeeseen, mm. tien- ja radanvarsiin. Lajin tukeva pääjuuri on hyvänmakuinen ja ravinnoksi soveltuva. Sitä lienee jossain määrin myös hyödynnetty menneinä aikoina. Luonnonkasvien ravintokäyttöinnostusta ei kuitenkaan kannata ulottaa sikojuureen sen harvinaisuuden ja uhanalaisuuden vuoksi.
Harjusikojuuri on sukunsa ainoa edustaja Suomen ja muiden Pohjoismaiden luonnossa. Sen oppii myös helposti erottamaan harjumetsien muista keltakukkaisista kasveista, (harju)häränsilmästä, Hypochaeris maculata ja keltanoista, Hieracium. Keltanoiden mykeröt ovat paljon pienemmät. Häränsilmän mykerön uloimmat kielikukat eivät ole huomattavasti muita pitemmät, ja sen aluslehdet ovat ruodittomat sekä maata myötäilevät. Harjusikojuuren kanssa on aikaisemmin kuulunut samaan sukuun (ruoka)mustajuuri, Pseudopodospermum hispanicum, aikaisemmalta nimeltään Scorzonera hispanica. Sitä viljellään ravinnoksi soveltuvan juurensa vuoksi, ja toisinaan se myös villiytyy viljelysten lähialueille ja joutomaille. Laji muistuttaa suuresti harjusikojuurta. Mustajuuren varsi on monihaarainen. Uloimmat kehtosuomut ovat lyhyet ja leveät sekä sisemmät kehtosuomut suippokärkiset. Kukat ovat vaaleammankeltaiset kuin harjusikojuurella, ja pähkylät ovat pitemmät, noin 10-15 mm pitkät sekä isoharjuiset.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle harjusikojuuren esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Scorzonera humilis – harjusikojuuri on monivuotinen, pysty ja lehtiruusukkeinen ruoho, joka on kukkiessaan tavallisesti noin 20-30(-55) cm korkea. Juurakko haaroo yläosastaan ja muodostaa usein kasvullisesti laajenevia, tiheitä ruusuke- ja varsiryhmiä. V, Lohja, Iso-Teutari, Hankoniementien (tie 25) varsi Gerknäsmalmenin soranottoalueen kohdalla, harvahkon mäntykankaan laide, jossa kaikkiaan noin 450 m pitkä, monin paikoin katkeileva kasvustoalue, 30.5.2025. Koko kuvasarja on samalta kasvualueelta. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzonera humilis – harjusikojuuren varsi on tanakka, vaaleanvihreä tai yläosastaan punaruskea. Se on yleensä haaraton ja kukintoon päättyvä, mutta toisinaan varressa voi olla myös yksi tai kaksi kukintopäätteistä sivuhaaraa. 30.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzonera humilis – harjusikojuuri voi joskus ulkomuodoltaan poiketa edellisten kuvien tyypillisistä, ryhdikkään pysty- ja pitkävartisista yksilöistä. Äkkiä katsomalla kuvan tiheäruusukkeinen ja monivartinen tupas muistuttaa kasvutavaltaan voikukkia. Lehdissä kuitenkaan ei ole mitään voikukkamaista. 30.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzonera humilis – harjusikojuuren varsinaisen kukinnon muodostavat kukintomykeröt ovat varren ja mahdollisten haarojen kärjessä yksittäin. Mykerössä on noin 90-120 keltaista ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, noin 2-4 mm leveä ja kärjestään viisihampainen. Niistä noin 20-25 ulointa on selvästi muita pitempiä ja noin 30-35 mm pitkiä. Sisemmät kielikukat ovat kukinnan alkuvaiheessa lyhyitä mutta ovat lopulta noin 15-20 mm pitkiä. 30.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzonera humilis – harjusikojuuren mykerö on kukintavaiheestakin riippuen tavallisesti noin 45-65 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisaan aikaan. Kukkien pölyttäjinä toimivat ainakin pistiäiset, kukkakärpäset ja päiväperhoset. 30.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzonera humilis – harjusikojuuren kielikukat ovat kaksineuvoiset. Niissä on viisi lähes huomaamatonta hedettä. Heteiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä eivätkä juurikaan erotu siitä. Emiö on yksivartaloinen ja luotiltaan kaksiliuskainen. Keltainen vartalo luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. 30.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzonera humilis – harjusikojuuren monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät useana sisäkkäisenä kiehkurana varsinaista kukintoa muodostaen sille tiiviin limittäisen suojuksen eli kehdon. Kehtosuomut ovat kapean kolmiomaiset, pyöreäpäiset, villamaisen tai seittimäisen valkokarvaiset ja vaaleahkonvihreät. Sisemmät niistä ovat kalvoreunaiset. Uloimmat kehtosuomut ovat tavallisesti noin 7-13 mm pitkät ja sisimmät noin 18-22 mm pitkät. Suomut ovat leveimmältä kohtaa yleensä noin 2,5-5 mm leveät. 30.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzonera humilis – harjusikojuuren varret ovat liereät ja pehmeän valkokarvaiset. Myös aluslehtien ruoti on varsien tavoin karvainen ja noin 5-15 cm pitkä. 30.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzonera humilis – harjusikojuuren ruusuke- ja aluslehdet ovat siirottavat tai pystyt ja tavallisesti noin 20-35 cm pitkät. Kasvullisesti leviävän juurakon haarojen yläpäihin kasvaa lehtiruusuke, joka on aluksi yleensä varreton ja myöhemmin mahdollisesti varrellinen. Varsinkin liian varjoisilla kasvupaikoilla varret voivat pysyvästi jäädä kehittymättä. 30.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzonera humilis – harjusikojuuren lehtilapa on ehyt, suikea – leveänsoikea, suippokärkinen ja tyveltään ilman selvää rajaa ruodiksi kapeneva. Se on useimmiten noin 10-25 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1-11 cm leveä. 1.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzonera humilis – harjusikojuuren lehtilapa on silposuoninen, molemmin puolin vihreä ja nuorena vaihtelevasti pehmeäkarvainen mutta pian kaljuuntuva. Laita on ehyt ja litteä. 1.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzonera humilis – harjusikojuurella on muutama varsilehti, jotka ovat yleensä kierteisesti. Ne ovat ruodittomat, lähes tasasoukat, tavallisesti noin 3-15 cm pitkät ja noin 0,2-1 cm leveät. 30.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzonera humilis – harjusikojuuri on Suomessa alkuperäinen, ja se kasvaa enimmäkseen harvinaisena Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Karjalan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä harju- ja kangasmetsät, metsäaukeat, metsänreunat, ketorinteet sekä tien- ja radanvarret. Vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa laji on todettu silmälläpidettäväksi (NT). Luokitukseen ovat vaikuttaneet lähinnä suppea levinneisyysalue ja taantuminen. Uhkatekijöinä ovat metsien uudistamis- ja hoitotoimet, kaivannaistoiminta ja rakentaminen. 30.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 