- Scorzoneroides autumnalis (L.) Moench – syysmaitiainen
- aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Leontodon autumnalis L.
- var. autumnalis – silosyysmaitiainen
- var. keretina (F. Nyl.) Väre – pörrösyysmaitiainen
- var. pratensis (Hornem.) P. D. Sell – karvasyysmaitiainen
- var salina (Aspegren) P. D. Sell – merisyysmaitiainen
- Scorzoneroides Moench – suomumaitiaiset
- Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)
Syysmaitiainen, Scorzoneroides autumnalis, on monirotuinen laji, jonka muuntelua on soviteltu niin alalaji- kuin muunnostasollekin. Nykytietämyksen mukaan lajista esiintyy Suomessa ainakin neljä muunnosta, nimimuunnos silosyysmaitiainen, var. autumnalis, pörrösyysmaitiainen, var. keretina, karvasyysmaitiainen, var. pratensis ja merisyysmaitiainen, var. salina. Aikaisemmin omana muunnoksenaan var. taraxaci pidettiin myös tunturisyysmaitiaista, mutta nykyisin sen katsotaan sisältyvän karvasyysmaitiaisen muunnokseen tunturiluontoon erikoistuneena ekotyyppinä tai muotona. Muunnosten erot kuvataan artikkelin loppuosassa.
Syysmaitiainen on monivuotinen, maitiaisnesteinen, pysty tai koheneva ja yleensä noin 10-40 cm korkea ruoho ja vanakasvi. Juurakko on hyvin lyhyt mutta runsaasti ohuen sivujuurinen. Vanoja on tavallisesti useampia, ja ne ovat lehdettömät, haarovat, matalaharjuiset ja vihreäsävyiset sekä kaljut tai yläosastaan vaihtelevasti karvaiset. Vanojen kukintohaarat ovat tukilehdelliset. Tukilehdet ovat vihreät, rihmamaisen kapeat ja useimmiten noin 3-15 mm pitkät. Lisäksi vanoissa, erityisesti niiden ja haarojen latvaosassa on kapean kolmiomaisia tai rihmamaisia, vihreitä tai tummia ja kaljuja tai karvaisia sekä noin 2-5 mm pitkiä, esilehtimäisiä suomuja, jotka ovat antaneet lisämääreen suomenkieliselle sukunimelle.
Lehdet ovat ruodilliset ja kasvavat ruusukkeina vanojen tyvellä. Ruoti on yleensä noin 1-10 cm pitkä, ylempää siipipalteinen ja asteittain lehtilavaksi levenevä niin, että tarkkaa rajaa on usein vaikea osoittaa. Lehtilapa on suikeahko tai kapean vastapuikea, suippokärkinen ja parijakoinen, parihalkoinen tai vaihtelevasti liuskahampainen sekä toisinaan myös pienihampainen tai lähes ehytlaitainen. Liuskat ovat sivulle siirottavat, kapeat ja pisimmillään jopa 3-4 cm pitkät. Lapa on vihreä, kalju tai vaihtelevasti hapsikarvainen ja tavallisesti noin 3-25 cm pitkä sekä leveimmältä kohtaa ilman liuskoja noin 0,3-3 cm leveä ja liuskojen kanssa enimmillään jopa 7 cm leveä.
Kukintomykeröt ovat vanan ja haarojen kärjessä yksittäin. Vana haaroineen levenee tasaisesti yläpäästään mykerön alta. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät yleensä kolmena tai neljänä sisäkkäisenä ja osin lomittaisena rivinä eli kehtona varsinaista kukintoa. Ulompien rivien kehtosuomut ovat lähinnä kapean kolmiomaiset, noin 2-7 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-1 mm leveät. Aika usein ne vaihtuvat ilman selvää rajaa mykerön alapuolisiksi vanasuomuiksi. Sisimmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, suippokärkiset, noin 10-13 mm pitkät ja noin 1-1,5 mm leveät. Kaikki kehtosuomut ovat eriasteisen vihreät, kärkiosastaan tummat ja kaljut, vaihtelevasti suoran tai kähärän vaaleakarvaiset tai tummakarvaiset. Lisäksi suomujen kärkiosaa kiertää lyhyt, tiheä karvareunus.
Kukintomykerö on tavallisesti noin 25-30 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisimpana aikana. Mykerössä on lopulta noin 60-80 kaksineuvoista, keltaista ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja 5-hampainen sekä täysikasvuisena yleensä noin 10-14 mm pitkä ja noin 2-3 mm leveä. Laitimmaisten kukkien kieli on toisinaan alapinnaltaan pitkittäisesti punertavaraitainen. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 4-5 mm pitkä. Verhiö on noin 5-6 mm pitkä ja muuntunut vaaleiksi sulkahaiveniksi. Heteitä on 5. Niiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo keltaisine tai tummine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun, ja kehänalaisten pohjuspähkylöiden kasvaessa ja kehittyessä verhiöt nousevat näkyviin. Hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. Pähkylä on lähes liereä tai kapean sukkulamainen, pinnaltaan hienorosoinen ja kypsänä ruskea. Se on tavallisesti noin 5-7 mm pitkä ja noin 0,6-0,8 mm leveä. Sen kärjessä on valkoinen, varreton ja sulkahaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappus on noin 8-11 mm pitkä. Normaali kukinta-aika on heinä-syyskuu.
Syysmaitiainen on Suomessa alkuperäinen tai paikoin muinaistulokas. Se kasvaa yleisenä kaikissa eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä rannat, kalliot, niityt, Lapissa myös paljakkaniityt, laitumet, kaikenlaiset pientareet ja tienvarret, polut ja muut tallatut alueet, joutomaat, nurmikot sekä pihat ja puistot. Muissa Pohjoismaissa laji kasvaa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa sekä Tanskan Färsaarilla.
Syysmaitiainen on hyönteispölytteinen laji. Sen siitepölyä ja emin vartalon tyvellä olevaa mettä tavoittelevat erityisesti pistiäiset, kukka- ym. kärpäset ja päiväperhoset. Ristipölytys synnyttää muunnosten yhteisillä kasvupaikoilla usein myös välimuotoisuutta. Myös kasvuolosuhteet vaikuttavat kokoon, vanojen ja mykeröiden määrään sekä lehtimuotoihinkin. Koska vaihtelevuutta ja välimuotoisuutta esiintyy niin paljon, muunnosten määrittelyn mielekkyyttä on myös kyseenalaistettu.
Nimimuunnos, silosyysmaitiainen viittaa suomalaisella nimellään kaljuuteen tai vähäkarvaisuuteen. Kehto voi kuitenkin olla myös lyhyt- ja vaaleakarvainen. Lehtilapa on vaihtelevasti pitkä- ja kapealiuskainen tai osa lehdistä voi olla lähes ehytlaitaisiakin. Vana on yleensä monimykeröinen. Silosyysmaitiainen on Suomen yleisin rotu ja etelässä vallitseva. Karvasyysmaitiaisen kehto on tiheästi pitkä- ja tummakarvainen. Lehtilapa on samankaltainen kuin nimimuunnoksellakin, mutta mykeröitä on yleensä vähemmän. Muunnos on Pohjois-Suomessa yleisin. Karvasyysmaitiaiseen sisällytetty tunturisyysmaitiainen on tunturipaljakalle sopeutunut ekotyyppi, joka on matalakasvuinen ja niukka- tai yksimykeröinen. Mykeröt ovat karvasyysmaitiaisen päätyypin mukaisesti karvaiset, mutta lehdet ovat lyhytliuskaiset tai lähes ehytlaitaiset. Merenrannoilla kasvava merisyysmaitiainen on matala, vain noin 5-20 cm korkea, niukka- tai yksimykeröinen, ja lehdet ovat lähes ehytlaitaiset tai enintään liuskahampaiset. Kehto on tavallisesti kalju. Pörrösyysmaitiainen on pohjoisessa lähinnä rannoilla, niityillä ja pientareilla esiintyvä rotu. Sen kehto on tiheästi kellertävän tai ruskehtavan pitkä- ja kähäräkarvainen. Lehdet ovat suikeat, enintään lyhytliuskaiset tai hampaiset ja usein lähes ehyet.
Syysmaitiaista ei helposti sotke muihin lajeihin. Aikaisemmin samaan sukuun kuului kesämaitiainen, Leontodon hispidus. Sen kukkavanat ovat kuitenkin haarattomat.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle syysmaitiaisen esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Scorzoneroides autumnalis – syysmaitiainen on monivuotinen, pysty tai koheneva ja yleensä noin 10-40 cm korkea, monimuotoinen ruoho ja vanakasvi. Se on kasvupaikan suhteen hyvin sopeutuvainen. Monilehtisen ruusukkeen ja vanaryöpyn juurensijoiksi riittää jopa asvaltin tai betonilaatoituksen rako. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Lakee, Hirsimäenkadun ja Lakeenpellontien risteys, 2.7.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzoneroides autumnalis – syysmaitiaisen kukintovanat ovat haarovat ja lehdettömät. U, Hanko, Lappohja, Anckars, Kofverhagin Kartanontien varressa olevan vedenpumppaamon viereinen puronvarsi, luonnonsuojelualue, 3.8.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzoneroides autumnalis – syysmaitiaisen vana haaroineen levenee tasaisesti yläpäästään mykerön alta. Vanojen latvaosassa on kapean kolmiomaisia tai rihmamaisia, vihreitä tai tummia ja noin 2-5 mm pitkiä, esilehtimäisiä suomuja. U, Hanko, Lappohja, Anckars, Kofverhagin Kartanontien varressa olevan vedenpumppaamon viereinen puronvarsi, luonnonsuojelualue, 3.8.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzoneroides autumnalis – syysmaitiaisen kukintomykerö on tavallisesti noin 25-30 mm leveä. Mykerössä on lopulta noin 60-80 kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja viisihampainen sekä täysikasvuisena yleensä noin 10-14 mm pitkä ja noin 2-3 mm leveä. Kukassa on viisi hedettä. Niiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emi on yksivartaloinen ja luotiltaan kaksiliuskainen. U, Hanko, Lappohja, Anckars, Kofverhagin Kartanontien varressa olevan vedenpumppaamon viereinen puronvarsi, luonnonsuojelualue, 3.8.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzoneroides autumnalis – syysmaitiaisen laitimmaisten kukkien kieli on toisinaan alapinnaltaan pitkittäisesti punertavaraitainen. Mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät yleensä kolmena tai neljänä sisäkkäisenä ja osin lomittaisena rivinä varsinaista kukintoa. Ulompien rivien kehtosuomut ovat lähinnä kapean kolmiomaiset, noin 2-7 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-1 mm leveät. Sisimmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, suippokärkiset, noin 10-13 mm pitkät ja noin 1-1,5 mm leveät. Kuvan lähes kaljukehtoinen mykerö kuuluu nimimuunnokselle silosyysmaitiainen, var. autumnalis. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Lakee, Hirsimäenkadun ja Lakeenpellontien risteys, 2.7.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzoneroides autumnalis – syysmaitiaisen muunnoksella karvasyysmaitiaisella, var. pratensis, kehto on tiheästi pitkä- ja tummakarvainen. Myös emin vartalo ja luotit ovat usein tummat. Tämä muunnos on Pohjois-Suomen yleisin rotu. PeP, Pello, ratapiha Asematien päässä, asemarakennuksen takaa menevän varastoraiteen varsi, 28.7.1992. Kuva näytteestä, copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzoneroides autumnalis – syysmaitiaisen muunnoksella pörrösyysmaitiaisella, var. keretina, kehto on tiheästi kellertävän tai ruskehtavan pitkä- ja kähäräkarvainen. Suomessa muunnos kasvaa pohjoisessa lähinnä rannoilla, niityillä ja pientareilla. Norja, Tr, Troms, Kvænangen, Sørstraumen, salmen itäranta maantien E 6 sillan pohjoispuolella, kivikkoinen merenranta ja rantaniitty, 15.7.2002. Kuva näytteestä copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzoneroides autumnalis – syysmaitiaisen hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. EH, Hämeenlinna, keskusta-alue, Vanajaveden ranta Hämeen linnan pohjoispuolella, tykistömuseon kohdalla, 24.8.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzoneroides autumnalis – syysmaitiaisen pähkylä on lähes liereä tai kapean sukkulamainen ja kypsänä ruskea. Se on tavallisesti noin 5-7 mm pitkä ja noin 0,6-0,8 mm leveä. Sen kärjessä on valkoinen, varreton ja sulkahaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen. Pappus on noin 8-11 mm pitkä. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Loimalahdentien ja Majalahdentien kulmauksessa oleva bussilinjojen päätepysäkki, jalkakäytävän laitasora, 4.8.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzoneroides autumnalis – syysmaitiaisen lehdet ovat ruusukkeena kukintovanojen tyvellä. Ne ovat ruodilliset ja suikeahkot tai kapean vastapuikeat. Ruoti on yleensä noin 1-10 cm pitkä, ylempää siipipalteinen ja asteittain lehtilavaksi levenevä niin, että tarkkaa rajaa on usein vaikea osoittaa. Lehtilapa on tavallisesti noin 3-25 cm pitkä sekä leveimmältä kohtaa ilman liuskoja noin 0,3-3 cm leveä ja liuskojen kanssa enimmillään jopa 7 cm leveä. EH, Hämeenlinna, Voutila, Lakee, Louhentien laita lähellä Hirsimäenkadun risteystä, kadun ja jalkakäytävän raja, 28.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzoneroides autumnalis – syysmaitiaisen lehtilapa on suippokärkinen ja parijakoinen, parihalkoinen tai vaihtelevasti liuskahampainen sekä toisinaan myös pienihampainen tai lähes ehytlaitainen. Liuskat ovat sivulle siirottavat, kapeat ja pisimmillään jopa 3-4 cm pitkät. Lapa on vihreä ja kalju tai vaihtelevasti hapsikarvainen. U, Hanko, Lappohja, Anckars, Kofverhagin Kartanontien varressa olevan vedenpumppaamon viereinen puronvarsi, luonnonsuojelualue, 3.8.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scorzoneroides autumnalis – syysmaitiainen on Suomessa alkuperäinen tai paikoin muinaistulokas. Se kasvaa yleisenä kaikissa eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä rannat, kalliot, niityt, Lapissa myös paljakkaniityt, laitumet, kaikenlaiset pientareet ja tienvarret, polut ja muut tallatut alueet, joutomaat, nurmikot sekä pihat ja puistot. EH, Hämeenlinna, Voutila, Myllyoja, Sammontien laitanurmi Louhentien risteyksen lähellä, 28.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 