- Sonchus arvensis L. – peltovalvatti
- var. arvensis – rikkapeltovalvatti
- var. maritimus Wahlenb. – meripeltovalvatti
- Sonchus L. – (maito)valvatit
- Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)
Peltovalvatista, Sonchus arvensis, kasvaa Suomessa kaksi muunnosta, nimimuunnos rikkapeltovalvatti, var. arvensis ja meripeltovalvatti, var. maritimus. Peltovalvatti on monivuotinen, runsaasti maitiaisnesteinen, pysty ja yleensä noin 40-150 cm korkea ruoho. Juurakko on pitkä ja vaakatasossa levittäytyvä muodostaen laajojakin kasvustoja. Uudet lehtiruusukkeet ja varret versovat juuriston jälkisilmuista. Varret ovat yleensä latvan kukinto-osaan saakka haarattomat, matalaharjuiset, ontot ja vihreäsävyiset tai punertavat sekä kaljut tai yläosastaan pitkän ja keltanuppisen nystykarvaiset.
Ruusuke- ja tyvilehdet ja usein myös varren alimmat lehdet ovat ruodilliset. Lehtilapa kapenee niin tasaisesti siipipalteiseksi ruodiksi, että ruodin ja lavan rajaa ei voi erottaa. Varsilehdet ovat kierteisesti. Alimpia lukuun ottamatta ne ovat ruodittomat ja leveästi varren sivuille sepivät. Lehtilapa on kapeamman tai leveämmän puikea tai vastapuikea, kalju ja vihreä tai sinivihreä sekä laidoiltaan otahampainen. Latvaosan alapuoliset lehdet ovat suippoa kärkiosaa ja tyviosaa lukuun ottamatta yleensä lyhyemmin tai pitemmin pariliuskaiset. Kärki- ja tyviosa sekä liuskat ovat myös epäsäännöllisen nirhalaitaiset. Latvaosan lehdet ovat yleensä lähes tai aivan ehytlaitaiset. Lehdet ovat tavallisesti noin 5-35 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa liuskatkin huomioiden noin 0,5-15 cm leveät.
Kukintokokonaisuus on varren ja haarojen latvassa aluksi lähes sarjamaisen huiskilomaisesti ja myöhemmin kerrannaisen huiskilomaisesti, ja se on hyvin pienilehtinen tai lähes lehdetön. Varsinaiset kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on kalju tai pitkän nystykarvainen ja useimmiten noin 20-80 mm pitkä. Sen tyvellä on kapeanpuikea tai suikeahko tukilehti, joka on noin 5-15 mm pitkä ja noin 1-2 mm leveä. Toisinaan myös mykeröperässä voi olla muutamia kapeanpuikeita, esilehtimäisiä pikkusuomuja. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät kolmena tai joskus neljänä sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä eli kehtona varsinaista kukintoa. Ulompien rivien kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikeat, tyviosan selkäpuolelta pyöristyneet, noin 5-10 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-2 mm leveät. Sisimmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, suippokärkiset, noin 15-20 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 2-3 mm leveät. Kaikki kehtosuomut ovat eriasteisen vihreät ja kaljut tai pitkän ja keltanuppisen nystykarvaiset. Usein sisimpien kehtosuomujen kärkiosaa kiertää hyvin lyhyt- ja vaaleakarvainen reunus. Toisinaan kehtosuomuissa on myös pieniä, pulleita ja tummia eritenystyjä.
Kukintomykerö on täydessä kukassaan tavallisesti noin 40-50(-60) mm leveä ja avoinna vain päivän valoisana aikana. Mykerössä on lopulta noin 150-200 kaksineuvoista, keltaista ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja 5-hampainen. Laitimmaisten kukkien kieli on yleensä noin 15-22 mm pitkä ja noin 1,5-2,5 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 8-9 mm pitkä. Verhiö on noin 8-10 mm pitkä ja muuntunut valkoisiksi hapsihaiveniksi. Heteitä on 5. Niiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo keltaisine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun, ja kehänalaisten pohjuspähkylöiden kasvaessa ja kehittyessä verhiöt nousevat näkyviin. Hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. Pähkylä on lähinnä litistyneen lieriömäinen, teräväharjuinen ja kypsänä tummanruskea tai luunvalkoinen. Se on tavallisesti noin 2,5-4 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 0,7-1,2 mm leveä. Sen kärjessä on valkoinen, varreton ja hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappus on suorana noin 10-15 mm pitkä. Normaali kukinta-aika on heinä-syyskuu.
Peltovalvatin muunnos, meripeltovalvatti, on noin 40-70 cm korkea, kun rikkapeltovalvatti on usein yli metrin mittainen. Meripeltovalvatin lehdet sijaitsevat enimmäkseen varren alaosassa. Ne ovat tavallisesti möyheähköt, hyvin kapean vastapuikeat, suikeahkot tai tasasoukan suikeat ja matalaliuskaiset, hampaiset tai lähes ehytlaitaiset sekä yleensä noin 5-20 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa liuskatkin huomioiden noin 0,5-4 cm leveät. Rikkapeltovalvatin lehdet ovat keskimäärin kookkaammat, leveämmät ja isoliuskaisemmat. Meripeltovalvatin mykeröitä on useimmiten vähän. Sen kypsä pähkylä on luunvalkoinen ja noin 3-4 mm pitkä. Rikkapeltovalvatin kypsä pähkylä on tummanruskea ja noin 2,5-3 mm pitkä.
Molempien muunnosten kehtojen ja mykeröperien karvaisuus tai karvattomuus on vuosien saatossa synnyttänyt taksonomista muuntelua. Flora Europaea (1976) erotteli peltovalvatin karvaisuuserot alalajitasolle. Karvalliset kuuluivat nimialalajiin subsp. arvensis ja karvattomat alalajiin subsp. uliginosus. Retkeilykasvion kaikissa painoksissa (1984-1998) peltovalvatti jaettiin kahteen muunnokseen eli tässä käsiteltyihin rikkapeltovalvattiin ja meripeltovalvattiin. Rikkapeltovalvatin karvainen versio käsiteltiin vain muotona f. arvensis ja kalju versio muotona f. laevipes. Suuren Pohjolan kasvion suomenkielisessä painoksessa 2005 muodot nostettiin muunnostasolle meripeltovalvatin rinnalle. Kalju versio sai nimen var. glabrescens. Suomen putkilokasvien luettelossa 2019 tästä karvaisuuden muunnoserittelystä taas luovuttiin. Myös meripeltovalvatilla esiintyy samalla tavoin kehtojen ja mykeröperien karvaisuutta tai karvattomuutta. Karvattomat yksilöt kasvavat erityisesti Pohjanlahden rannikolla. Karvattomalle muodolle on tarjottu muunnosnimeä var. bottnicus, mutta viralliseen luokitteluun se ei ole edellä mainituissa lähteissä yltänyt. Kyse on samanlaisesta muotovaihtelusta kuin rikkapeltovalvatillakin.
Rikkapeltovalvatti on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Se on yleinen tai hyvin yleinen etelästä päin Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntien väliselle linjalle saakka. Pohjoisempana se on harvinainen tai harvinaisehko uustulokas. Kasviatlaksen mukaan pohjoisin, yksittäinen havainto 2000-luvulla on Kittilän Lapin eliömaakunnasta. Kasvupaikkoina ovat lähinnä pellot, puutarhat, uudisnurmikot, pihat, kaikenlaiset pientareet, tienvarret, joutomaat, maankäsittelyalueet ja asutuksen lähipiirin rannat. Meripeltovalvatti on Suomessa alkuperäinen ja kasvaa pääosin yleisenä merenrannoilla Ahvenanmaalla sekä Suomenlahden ja Pohjanlahden rannikoilla Etelä-Karjalan eliömaakunnasta Perä-Pohjanmaan eliömaakuntaan saakka. Lisäksi joitakin tulokashavaintoja on myös sisämaasta. Muissa Pohjoismaissa peltovalvatti kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä Tanskan Färsaarilla ja satunnaistulokkaana Islannissa.
Peltovalvatin mykeröt houkuttelevat lähinnä kimalaisia ja muita pistiäisiä, kukkakärpäsiä, kovakuoriaisia sekä päiväperhosia, jotka mettä ja siitepölyä etsiessään pölyttävät kukkia. Pölytystä täydentää myös itsepölytys. Pähkylöitä kehittyykin hyvin suuria määriä ja ne leviävät pappushaiveniensa avulla tuulen ja liikennevirtojen mukana. Rikkapeltovalvatin kookkaat mykeröt koristavat tienvarsia ja pientareita, mutta viljapelloilla ja puutarhoissa se on nimensä mukaisesti vaikeasti torjuttava rikkakasvi. Pähkylät saavat vapaakyytiä leikkuupuimureiden ja viljansiementenkin mukana. Itävyys säilyy maaperässä pitkän aikaa. Paikallisesti tehokkain leviämistapa kätkeytyy kuitenkin noin 10-20 cm maanpinnan alapuolelle, missä vaakatasoinen juuristo levittäytyy ja haarautuu yhä laajemmalle putkauttaen silmuistaan lukuisasti uusia ilmaversoja maanpinnalle.
Suomessa kasvaa kaksi muutakin (maito)valvattilajia, otavalvatti, S. asper ja kaalivalvatti, S. oleraceus. Ne ovat peltovalvatin tavoin muinaistulokkaita, mutta toisin kuin se, yksivuotisia, pystyjuurisia sekä mykeröiltään vain noin 15-25 mm leveitä. Otavalvatin lehtilapa on ehyt – liuskainen, laidoiltaan nirhainen tai hampainen ja piikkiotainen. Kaalivalvatin lehtilapa on selvästi pariliuskainen. Liuskat ovat laidoiltaan enintään hennon otakärkisen hampaiset tai nirhaiset.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle rikkapeltovalvatin esiintymiskartalle Suomessa.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle meripeltovalvatin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Sonchus arvensis – peltovalvatin muunnos, rikkapeltovalvatti, var. arvensis, on monivuotinen, pysty ja yleensä noin 80-150 cm korkea ruoho. Se on muinaistulokas ja yleinen tai hyvin yleinen etelästä päin Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntien väliselle linjalle saakka. Pohjoisempana se on harvinainen tai harvinaisehko uustulokas. Kasvupaikkoina ovat lähinnä pellot, puutarhat, uudisnurmikot, pihat, kaikenlaiset pientareet, tienvarret, joutomaat, maankäsittelyalueet ja asutuksen lähipiirin rannat. Nimensä mukaisesti se on viljelyksillä vaikeasti hävitettävä rikkakasvi, joka levittäytyy vaakatasoisen juuristonsa avulla laajoiksikin kasvustoiksi. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Aleksis Kiven kadun varren kaurapellon laide Luolajantien risteyksen kaakkoispuolella, 1.9.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus arvensis – peltovalvatin muunnos, meripeltovalvatti, var. maritimus, on nimensä mukaisesti alkuperäinen merenrantakasvi. Se on yleensä noin 40-70 cm korkea ja kasvaa pääosin yleisenä merenrannoilla Ahvenanmaalla sekä Suomenlahden ja Pohjanlahden rannikoilla Etelä-Karjalan eliömaakunnasta Perä-Pohjanmaan eliömaakuntaan saakka. Lisäksi joitakin tulokashavaintoja on myös sisämaasta. V, Kemiönsaari, Hiittisten saaristo, Örö, saaren pohjoisosan lännenpuoleinen, avoin merenranta Malmarnan pohjoispuolella olevan saaren kapeikon kohdalla, 14.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus arvensis – peltovalvatin mykeröstöt ovat kukinnan edetessä varren ja haarojen latvassa kerrannaisen huiskilomaisesti. Kukinto-osa on hyvin pienilehtinen tai lähes lehdetön. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Aleksis Kiven kadun varren kaurapellon laide Luolajantien risteyksen kaakkoispuolella, 1.9.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus arvensis – peltovalvatin mykeröperä on kalju tai edellisen kuvan yksilön tavoin pitkän nystykarvainen ja useimmiten noin 20-80 mm pitkä. Sen tyvellä on pieni tukilehti, ja toisinaan myös mykeröperässä voi olla muutamia esilehtimäisiä pikkusuomuja. Keltakukkainen mykerö on täydessä kukassaan tavallisesti noin 40-50(-60) mm leveä. Sen jokaisessa kaksineuvoisessa kielikukassa on viisi hedettä, joiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emi on yksivartaloinen ja luotiltaan kaksiliuskainen. Vartalo keltaisine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. EH, Hämeenlinna, Puistonmäki, Tampereentien laita Hakalanniemen bussipysäkin kodalla, 3.9.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus arvensis – peltovalvatin mykerössä on lopulta noin 150-200 kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja 5-hampainen. Laitimmaisten kukkien kieli on yleensä noin 15-22 mm pitkä ja noin 1,5-2,5 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 8-9 mm pitkä. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Aleksis Kiven kadun varren kaurapellon laide Luolajantien risteyksen kaakkoispuolella, 1.9.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus arvensis – peltovalvatin monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät kolmena tai joskus neljänä sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä varsinaista kukintoa. Lajin muunnoksen, rikkapeltovalvatin, kehtosuomut ja mykeröperä ovat sen nimimuodolla pitkän ja keltanuppisen nystykarvaiset. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien varren maanläjitysalue, keskiosa, 9.8.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus arvensis – peltovalvatin ulompien rivien kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikeat, tyviosan selkäpuolelta pyöristyneet, noin 5-10 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-2 mm leveät. Sisimmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, suippokärkiset, noin 15-20 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 2-3 mm leveät. Kuvassa on peltovalvatin muunnoksen, meripeltovalvatin, mykerö, jonka kehtosuomut ovat erityisesti Suomenlahden rannikolla yleensä keltanuppisen nystykarvaiset. V, Kemiönsaari, Hiittisten saaristo, Örö, saaren lounaisosan lännenpuoleinen, avoin merenranta, 14.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus arvensis – peltovalvatin hedelmistön kypsyttyä, mykerö avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. Kuvassa on meripeltovalvatti. OP, Oulu, Haukipudas, Virpiniemi, Mustakari, merivartioaseman länsipuolisen niemen kärki, kivikkoinen merenranta, 15.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus arvensis – peltovalvatin pähkylä on lähinnä litistyneen lieriömäinen ja teräväharjuinen. Rikkapeltovalvatilla se on kypsänä tummanruskea, tavallisesti noin 2,5-3 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 0,7-1,2 mm leveä. Sen kärjessä on valkoinen, varreton ja hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappus on suorana noin 10-15 mm pitkä. Kuvassa näkyy myös tukisuomuton kukkapohjus. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien varren maanläjitysalue, tasattu lakialue, 15.8.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus arvensis – peltovalvatin muunnoksella, meripeltovalvatilla, pähkylät ovat kypsänä luunvalkoiset ja noin 3-4 mm pitkät. OP, Oulu, Haukipudas, Virpiniemi, Mustakari, merivartioaseman länsipuolisen niemen kärki, kivikkoinen merenranta, 15.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus arvensis – peltovalvatin rikkapeltovalvatti-muunnoksen lehdet ovat kapeamman tai leveämmän puikeat tai vastapuikeat. Latvaosan alapuoliset lehdet ovat suippoa kärkiosaa ja tyviosaa lukuun ottamatta yleensä lyhyemmin tai pitemmin pariliuskaiset ja leveästi varren sivuille sepivät. Lehdet ovat tavallisesti noin 10-35 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa liuskatkin huomioiden noin 2-15 cm leveät. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Aleksis Kiven kadun varren kaurapellon laide Luolajantien risteyksen kaakkoispuolella, 1.9.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus arvensis – peltovalvatin lehdet ovat molemmin puolin kaljut ja vihreät tai sinivihreät. Kärki- ja tyviosa sekä sivuliuskat ovat nirhalaitaiset ja laidoiltaan otahampaiset. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Aleksis Kiven kadun varren kaurapellon laide Luolajantien risteyksen kaakkoispuolella, 1.9.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 