- Sonchus asper (L.) Hill – otavalvatti
- subsp. asper – viherotavalvatti
- var. asper – nirhaotavalvatti
- var. spinosus Neilr. – pisto-otavalvatti
- aikaisemmin Suomessa käytetty pisto-otavalvatin muunnosnimivar. pungens Bisch.
- subsp. glaucescens (Jord.) Ball – sineotavalvatti
- Sonchus L. – (maito)valvatit
- Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)
Otavalvatin, Sonchus asper, Suomessa esiintyvä kanta kuuluu nimialalajiin, viherotavalvattiin, subsp. asper, jonka lehdet ovat nimen mukaisesti tavallisen vihreät. Suomesta on vain kerran tavattu toista alalajia, sineotavalvattia, subsp. glaucescens, 1940 Helsingistä korkkitulokkaana. Sineotavalvatin tieteellinen ja suomalainen nimi kertovat keskeisen eron nimialalajiin: lehdet ovat selvästi sinivihreät. Suomalaiset viherotavalvatit jakautuvat kahteen muunnokseen, nirhaotavalvattiin, var. asper ja pisto-otavalvattiin, var. spinosus (aikaisemmalta nimeltään var. pungens). Muunnosten keskeisestä erosta voi tehdä johtopäätöksiä jo suomalaisen nimen perusteella.
Otavalvatti on yksivuotinen, maitiaisnesteinen, pysty ja tavallisesti noin 30-80 cm korkea ruoho. Pääjuuri on yleensä pysty, tanakka ja runsaasti ohuen sivujuurinen. Yksilöt ovat haarattomat, vähähaaraiset tai runsaastikin haarovat. Varsinkin isot yksilöt haarovat usein jo tyveltä alkaen ja pitkin vartta latvaan saakka. Varret ovat matalahkoharjuiset, ontot, vihreäsävyiset tai punertavat ja kaljut tai toisinaan yläosastaan pitkävartisen nystykarvaiset.
Tyvilehdet ovat ruodilliset. Ruoti on noin 2-5 cm pitkä, otahampaisen siipipalteinen ja vähitellen lehtilavaksi levenevä. Varsilehdet ovat kierteisesti. Ne ovat ruodittomat ja pyöreähköillä tyviliuskoillaan tavallisesti varren ympäri kiertyvät. Tyvi- ja varsilehtien lapa on jäykkä, lähinnä puikea, vastapuikea tai lähes pitkulainen, molemmin puolin kalju ja päältä kiiltävähkön vihreä tai tummanvihreä sekä alta kiilloton ja vaaleamman vihreä. Se on tavallisesti noin 5-20 cm pitkä ja noin 1,5-9 cm leveä pieneten latvaa kohti. Nirhaotavalvatin lehtilapa on ehyt, säännöllisen muotoinen ja nimensä mukaisesti nirhalaitainen. Laidan hampaat ovat otapäiset ja yleensä noin 1-4 mm pitkät. Niiden pituus vuorottelee ja vaihtelee koko laidan mitalta. Pisto-otavalvatin lehtilapa on epäsäännöllisen ja mutkalaitaisen ehyt tai varsinkin tyvilehtien osalta enemmän tai vähemmän pariliuskainen. Lehtilaidoissa vaihtelevat erikokoiset ja usein isot otahampaat sekä otahampaiden ympäröimät, usein mutkaiset ja liuskamaiset ulokkeet. Tällöin lehdet ovat ohdakkeiden tapaan joka suuntaan piikikkäät. Pisto-otavalvatin otahampaat ovat useimmiten noin 2-10 mm pitkät. Niiden pituus vuorottelee ja vaihtelee koko laidan mitalta.
Kukintokokonaisuus on varren ja lehtihankaisten haarojen latvassa huiskilomaisesti tai kerrannaisen huiskilomaisesti, ja se on pitemmäksi kasvettuaan pienilehtinen tai lähes lehdetön. Varsinaiset kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on useimmiten kalju tai toisinaan vaihtelevasti nystykarvainen ja yleensä noin 5-50 mm pitkä. Sen juurella on kapeanpuikea tai suikeahko tukilehti, jonka tyvellä voi olla pari kapeaa ja pitkähköä hammasta. Tukilehti on noin 5-10 mm pitkä ja noin 1-2 mm leveä. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät kolmena tai neljänä sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä eli kehtona varsinaista kukintoa. Ulompien rivien kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikean kolmiomaiset, tyviosan selkäpuolelta pyöristyneet ja vaihtelevasti otaselkäiset sekä noin 4-6 mm pitkät. Sisimmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, kalvoreunaiset ja noin 9-13 mm pitkät. Kaikki kehtosuomut ovat eriasteisen vihreät, kaljut tai pitkän nystykarvaiset ja noin 1-2 mm leveät.
Kukintomykerö on täydessä kukassaankin vain kärkiosastaan avautuva ja tavallisesti noin 15-20 mm leveä sekä avoinna ainoastaan päivän valoisana aikana. Mykerössä on lopulta noin 200-300 kaksineuvoista, vaaleahkonkeltaista ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja 5-hampainen. Kielikukkien teriö on yleensä noin 8-13 mm pitkä ja kieliosastaan noin 1-1,5 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittyneen, kapean putkimaisen ja kehdon sisään piiloon jäävän tyviosan osuus pituudesta on noin 4-6 mm. Verhiö on noin 5-6 mm pitkä ja muuntunut valkoisiksi hapsihaiveniksi. Heteitä on 5. Niiden ruskehtavat ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo tummine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle.
Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun, ja kielikukat kuihtuvat tiiviiksi kimpuksi sen kärkeen. Hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu haiven- ja pähkyläpaljoudeksi. Pähkylä on lähinnä litistyneen lieriömäinen, teräväreunainen ja sileäharjuinen sekä kypsänä ruskea. Se on tavallisesti noin 2,5-3 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 1-1,2 mm leveä. Sen kärjessä on valkoinen, varreton ja hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappus on suorana noin 5-7 mm pitkä. Normaali kukinta-aika on kesäkuun lopulta syyskuulle.
Viherotavalvatti on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Se on yleisehkö Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Karjalan, Satakunnan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa sekä harvinainen pohjoiseen päin Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan, Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakuntiin saakka. Linjan koillis- ja pohjoispuolella laji on harvinainen ja enimmäkseen satunnainen uustulokas. Kasvupaikkoina ovat lähinnä puutarhat, viljelykset, uudisnurmikot, pihat, pientareet, kadunvarret, joutomaat, maan- ja lumenkäsittelyalueet sekä satamat ja teollisuusalueet. Laji on edelleen sidoksissa ihmisen elinpiireihin eikä menesty aidossa luonnonympäristössä. Muissa Pohjoismaissa otavalvatti kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä satunnaistulokkaana Islannissa.
Otavalvatti on aikoinaan saapunut Suomeen ihmisen myötävaikutuksella ja on edelleenkin yksivuotisena riippuvainen ihmistoiminnan avaamista kasvumahdollisuuksista. Runsasmultaisen viljelymaan lisäksi se kelpuuttaa juurensijoikseen myös soramaan, katupäällysteen tai -kiveyksen reunaman ja talon seinustan. Kasvupaikoillaan se on usein yksittäinen tai muodostaa muutamien yksilöiden harvahkoja ryhmiä. Pölyttäjinä pyörivät niin pistiäiset, kukkakärpäset, kovakuoriaiset kuin päiväperhosetkin, ja pähkylöitä kehittyy yleensä runsaasti. Tuulenpuuskien puhaltelun lisäksi ne leviävät mm. sadonkorjuun, kaikenlaisen maanmuokkauksen ja -siirtelyn sekä katujen ja muun ympäristön puhdistustoimien seurauksena uusille kasvupaikoille.
Suomessa kasvaa kaksi muutakin (maito)valvattilajia, hyvin yleinen ja runsas peltovalvatti, S. arvensis ja otavalvattia enemmän muistuttava kaalivalvatti, S. oleraceus. Peltovalvatti on monivuotinen ja pitkän, vaakatasossa levittäytyvän juuristonsa avulla laajojakin kasvustoja muodostava. Se on yleensä ota- ja kaalivalvattia rotevampi ja kookkaampi ollen jopa 150 cm korkea. Kukintomykerö on täydessä kukassaan noin 40-50(-60) mm leveä. Kaalivalvatin lehtilapa on ohut, pehmeä, himmeä ja syvään pariliuskainen. Liuskat ovat laidoiltaan hennon otakärkisen hampaiset tai nirhaiset. Pähkylöiden harjut ovat kyhmyiset.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle otavalvatin esiintymiskartalle Suomessa.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle nirhaotavalvatin esiintymiskartalle Suomessa. Kartta on lajikarttaa epätäydellisempi.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle pisto-otavalvatin esiintymiskartalle Suomessa. Kartta on lajikarttaa epätäydellisempi.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Sonchus asper – otavalvatin kukinta-aika on pitkä. Jo ensimmäisissä esiin putkahtavissa mykeröissä on selvä ajallinen vaihtelu. Usein vain yksi mykerö kerrallaan on kukintavaiheessa, ja sitä vanhemmat mykeröt ovat jo pysyvästi sulkeutuneet. Kuten kuvastakin on nähtävissä, kukkivan mykerön tyvellä odottelee joukko erivaiheisia nuppuja kukintavuoroaan. Kuvassa on ehytlehtinen nirhaotavalvatti. 28.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus asper – otavalvatin kukintohaarat ovat lehtihankaiset. Kuvan pisto-otavalvatilla lehdissä on ehyimmilläänkin otahampaiden ympäröimiä, liuskamaisia ulokkeita. Otahampaat ovat useimmiten noin 2-10 mm pitkät. Niiden pituus vuorottelee ja vaihtelee koko laidan mitalta. 28.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus asper – otavalvatin kukintomykeröt ovat varren ja lehtihankaisten haarojen latvassa huiskilomaisesti, ja pitemmäksi kasvanut kukinto-osa on pienilehtinen tai lähes lehdetön. Mykeröt ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on useimmiten kalju tai toisinaan vaihtelevasti nystykarvainen ja yleensä noin 5-50 mm pitkä. Sen juurella on kapeanpuikea tai suikeahko tukilehti, jonka tyvellä voi olla pari kapeaa ja pitkähköä hammasta. Tukilehti on noin 5-10 mm pitkä ja noin 1-2 mm leveä. 28.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus asper – otavalvatin normaali kukinta-aika on kesäkuun lopulta syyskuulle. Kukintomykerö on tavallisesti noin 15-20 mm leveä ja avoinna ainoastaan päivän valoisana aikana. Mykerössä on lopulta noin 200-300 kaksineuvoista, vaaleahkonkeltaista ja tukisuomutonta kielikukkaa. Kuvan mykerössä kielikukkia on ainakin 270. 28.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus asper – otavalvatin kielikukassa on viisi hedettä. Niiden ruskeahkot ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emi on yksivartaloinen ja luotiltaan kaksiliuskainen. Vartalo tummine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Teriön takasivu on usein etupuolta tummempi. 28.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus asper – otavalvatin hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu haiven- ja pähkyläpaljoudeksi. Pähkylöiden kärjessä on valkoinen, varreton ja hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappus on noin 5-7 mm pitkä. 13.8.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus asper – otavalvatin pähkylä on lähinnä litistyneen lieriömäinen, teräväreunainen ja sileäharjuinen sekä kypsänä ruskea. Se on tavallisesti noin 2,5-3 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 1-1,2 mm leveä. Kuvassa näkyvä kukkapohjus on tukisuomuton ja hyvin ohut, vain noin 1 mm paksu. 13.8.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus asper – otavalvatin tyvilehdet ovat ruodilliset. Ruoti on noin 2-5 cm pitkä, otahampaisen siipipalteinen ja vähitellen lehtilavaksi levenevä. Lapa on jäykkä, lähinnä puikea tai vastapuikea ja nirhaotavalvatilla ehyt sekä kuvassa olevalla pisto-otavalvatilla enemmän tai vähemmän pariliuskainen. 26.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus asper – otavalvatin varsilehdet ovat kierteisesti. Ne ovat ruodittomat ja pyöreähköillä tyviliuskoillaan tavallisesti varren ympäri kiertyvät sekä lähinnä puikeat, vastapuikeat tai lähes pitkulaiset. Tyvi- ja varsilehtien lapa on päältä vihreä tai tummanvihreä, kiiltävähkö ja kalju sekä tavallisesti noin 5-20 cm pitkä ja noin 1,5-9 cm leveä pieneten latvaa kohti. 26.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus asper – otavalvatin lehtilapa on sulkasuoninen suonien ollessa hieman koholla lavan alapinnalla, joka on kiilloton ja yläpuolta vaaleamman vihreä. 30.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 