- Sonchus oleraceus L. – kaalivalvatti
- var. oleraceus – pyörökaalivalvatti
- var. lacerus (Willd.) Desv. – liuskakaalivalvatti
- Sonchus L. – (maito)valvatit
- Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)
Kaalivalvatin, Sonchus oleraceus, Suomessa esiintyvä kanta jakautuu kahteen muunnokseen, pyörökaalivalvattiin, nimimuunnos var. oleraceus ja liuskakaalivalvattiin, var. lacerus. Ne eroavat toisistaan lehtituntomerkeiltään. Kaalivalvatti on yksivuotinen, maitiaisnesteinen, pysty ja tavallisesti noin 40-80 cm korkea ruoho. Pääjuuri on yleensä pysty, tanakka ja runsaasti ohuen sivujuurinen. Yksilöt ovat haarattomat, vähähaaraiset tai runsaastikin haarovat. Varsinkin isot yksilöt haarovat usein jo tyveltä alkaen ja pitkin vartta latvaan saakka. Varret ovat liereät tai tylppäkulmaiset, ontot, vihreäsävyiset tai sinipunertavat ja kaljut tai toisinaan yläosastaan pitkävartisen nystykarvaiset.
Tyvilehdet ovat ruodilliset. Ruoti on noin 3-9 cm pitkä ja kapean siipipalteinen. Palteen reuna on lähes ehyt tai harvakseen hennon otahampainen. Varsilehdet ovat kierteisesti. Ne ovat ruodittomat ja tyviliuskoillaan tavallisesti varren ympäri kiertyvät. Tyviliuskat ovat kookkaimmat varren keskiosassa. Tyvi- ja varsilehtien lapa on pariliuskainen, ohut, pehmeä ja molemmin puolin kalju sekä päältä himmeä, vihreä tai sinertävänvihreä ja alta sinivihreä. Se on tavallisesti noin 7-25 cm pitkä ja noin 3-10 cm leveä pienimpien lehtien ollessa latvaosassa. Päätö-, sivu- ja tyviliuskat sekä niiden välinen palteinen keskiranka ovat useimmiten hennohkon otahampaiset. Nimimuunnoksen, pyörökaalivalvatin, lehtilavan päätöliuska on latva-alueen alapuolisissa lehdissä muita liuskoja selvästi kookkaampi, usein pyöreähkösivuinen ja ehyt tai toisinaan tyviosastaan osittain jakautunut. Sivuliuskat ovat enimmäkseen tyveä kohti pyöreähkösti kaareutuvat ja ehyet. Liuskojen laidat ovat matalanirhaiset – hampaiset. Liuskakaalivalvatin lehtilavan päätöliuska ei latva-alueen alapuolisissa lehdissä ole kooltaan selvästi muita liuskoja isompi. Se on malliltaan usein suorasivuisen kolmiomainen tai pitkäkärkisen ja kapean kolmiomainen. Sivuliuskat ovat monesti pitkiä ja teräväkärkisesti suoraan sivulle tai hieman tyveä kohti suuntautuneet. Liuskojen laidat ovat yleensä isohampaiset.
Kukintokokonaisuus on varren ja lehtihankaisten haarojen latvassa huiskilomaisesti tai kerrannaisen huiskilomaisesti, ja se on pitemmäksi kasvettuaan pienilehtinen tai lähes lehdetön. Varsinaiset kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on useimmiten kalju tai toisinaan vaihtelevasti nystykarvainen ja erityisesti yläosastaan myös huopamaisen valkokarvainen sekä yleensä noin 5-50 mm pitkä. Sen juurella on kapeanpuikea tai suikeahko tukilehti, jonka tyvellä voi olla pari kapeaa ja pitkähköä hammasta. Tukilehti on noin 3-10 mm pitkä ja noin 0,5-2 mm leveä. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät kolmena tai neljänä sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä eli kehtona varsinaista kukintoa. Ulompien rivien kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikean kolmiomaiset, tyviosan selkäpuolelta pyöristyneet ja noin 4-6 mm pitkät. Sisimmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, kalvoreunaiset ja noin 9-13 mm pitkät Kaikki kehtosuomut ovat eriasteisen vihreät, kaljut tai hyvin lyhyesti karvaiset ja/tai nystykarvaiset sekä noin 1-2 mm leveät.
Kukintomykerö on täydessä kukassaankin vain kärkiosastaan avautuva ja tavallisesti noin 15-20 mm leveä sekä avoinna ainoastaan päivän valoisana aikana. Mykerössä on lopulta noin 150-250 kaksineuvoista, vaaleahkonkeltaista ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja 5-hampainen. Kielikukkien teriö on yleensä noin 8-15 mm pitkä ja kieliosastaan noin 1-1,5 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittyneen, kapean putkimaisen ja kehdon sisään piiloon jäävän tyviosan osuus pituudesta on noin 5-7 mm. Verhiö on noin 5-7 mm pitkä ja muuntunut valkoisiksi hapsihaiveniksi. Heteitä on 5. Niiden ruskehtavat ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo tummine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle.
Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun, ja kielikukat kuihtuvat tiiviiksi kimpuksi sen kärkeen. Hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu haiven- ja pähkyläpaljoudeksi. Pähkylä on lähinnä litistyneen lieriömäinen, teräväreunainen ja kyhmyharjuinen sekä kypsänä ruskea (kyhmyjen havaitseminen vaatii vahvaa suurennusta). Se on tavallisesti noin 3-3,5 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 1-1,2 mm leveä. Sen kärjessä on valkoinen, varreton ja hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappus on suorana noin 5-8 mm pitkä. Normaali kukinta-aika on kesäkuun lopulta syyskuulle.
Kaalivalvatti on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Se on yleisehkö Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Karjalan, Satakunnan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa sekä harvinainen pohjoiseen päin Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan, Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakuntiin saakka. Linjan koillis- ja pohjoispuolella laji on erittäin harvinainen ja satunnainen uustulokas. Kasvupaikkoina ovat lähinnä puutarhat, viljelykset, uudisnurmikot, pihat, pientareet, kadunvarret, joutomaat, maan- ja lumenkäsittelyalueet sekä satamat ja teollisuusalueet. Laji on edelleen sidoksissa ihmisen elinpiireihin eikä menesty aidossa luonnonympäristössä. Muissa Pohjoismaissa kaalivalvatti kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä satunnaistulokkaana Islannissa.
Kaalivalvatti on aikoinaan saapunut Suomeen ihmisen myötävaikutuksella ja on edelleenkin yksivuotisena riippuvainen ihmistoiminnan avaamista kasvumahdollisuuksista. Multavan maaperän ohella juurensijoiksi kelpaavat myös hyvinkin karut kasvualustat, kuten sora, sepeli ja kivenraot. Kasvupaikoillaan se on usein yksittäinen tai muodostaa muutamien yksilöiden ryhmiä. Pölyttäjinä toimivat niin pistiäiset, kukkakärpäset, kovakuoriaiset kuin päiväperhosetkin, ja pähkylöitä kehittyy yleensä runsaasti. Tuulenpuuskien puhaltelun lisäksi ne leviävät mm. liikennevirtojen, kaikenlaisen maanmuokkauksen ja -siirtelyn sekä katujen ja muun ympäristön puhdistusjätteen mukana uusille kasvupaikoille.
Suomessa kasvaa kaksi muutakin (maito)valvattilajia, hyvin yleinen ja runsas peltovalvatti, S. arvensis ja kaalivalvattia enemmän muistuttava otavalvatti, S. asper. Peltovalvatti on monivuotinen ja pitkän, vaakatasossa levittäytyvän juuristonsa avulla laajojakin kasvustoja muodostava. Se on yleensä ota- ja kaalivalvattia rotevampi ja kookkaampi ollen jopa 150 cm korkea. Kukintomykerö on täydessä kukassaan noin 40-50(-60) mm leveä. Otavalvatin lehtilapa on jäykkä, päältä kiiltävähkö, ehyehkö ja laidoiltaan pienipiikkinen (nirhaotavalvatti, var. asper) tai epäsäännöllisen ja mutkalaitaisen ehyt tai varsinkin tyvilehtien osalta enemmän tai vähemmän pariliuskainen ja laidoiltaan ohdakemaisen vahvapiikkinen (piikit noin 2-10 mm) (pisto-otavalvatti, var. spinosus). Pähkylöiden harjut ovat sileät.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kaalivalvatin esiintymiskartalle Suomessa.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle pyörökaalivalvatin esiintymiskartalle Suomessa. Kartta on lajikarttaa epätäydellisempi.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle liuskakaalivalvatin esiintymiskartalle Suomessa. Kartta on lajikarttaa epätäydellisempi.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Sonchus oleraceus – kaalivalvatti on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Se on yleisehkö Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Karjalan, Satakunnan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa sekä harvinainen pohjoiseen päin Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan, Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakuntiin saakka. Linjan koillis- ja pohjoispuolella laji on erittäin harvinainen ja satunnainen uustulokas. Kuvassa on nuori ja runsaasti aluslehtiä kasvattanut yksilö, joka kuuluu toiseen Suomessa esiintyvään muunnokseen, liuskakaalivalvattiin, var. lacerus. EH, Hämeenlinna, Pikku-Parola, Kommilantie 90:n kohdalla oleva, laajahko lumenkaatopaikka, alueen maakasat, 30.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus oleraceus – kaalivalvatin yksilöt ovat haarattomat, vähähaaraiset tai runsaastikin haarovat. Varsinkin isot yksilöt haarovat usein jo tyveltä alkaen ja pitkin vartta latvaan saakka. Entiseen sikurikasvien heimoon kuuluville suvuille ja lajeille tyypillisesti kaalivalvatinkin kukintomykeröt ovat avoinna vain päivän valoisimpaan aikaan. Oheinen pyörökaalivalvatti-muunnoksen kuva on otettu voimakkaassa varjossa noin klo 18, jolloin kaikki mykeröt ovat jo täysin sulkeutuneet. EH, Hämeenlinna, keskusta-alue, Hämeen linna, Vanajaveteen johtavan vallihaudan reuna järven rannassa, 21.8.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus oleraceus – kaalivalvatin kukintokokonaisuus pitenee ja laajenee melkein koko kasvuajan. Jo ensimmäisissä huiskiloissa käydään läpi mykerökukintojen lähes koko elinkaari nupuista parhaaseen kukoistukseen ja hedelmysten kypsyttelyyn. EH, Hämeenlinna, Pikku-Parola, Kommilantie 90:n kohdalla oleva, laajahko lumenkaatopaikka, alueen maakasat, 30.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus oleraceus – kaalivalvatin varsinaiset kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on useimmiten kalju tai toisinaan vaihtelevasti nystykarvainen ja erityisesti yläosastaan myös huopamaisen valkokarvainen sekä yleensä noin 5-50 mm pitkä. Sen juurella on kapeanpuikea tai suikeahko tukilehti, jonka tyvellä voi olla pari kapeaa ja pitkähköä hammasta. Tukilehti on noin 3-10 mm pitkä ja noin 0,5-2 mm leveä. EH, Hämeenlinna, Pikku-Parola, Kommilantie 90:n kohdalla oleva, laajahko lumenkaatopaikka, alueen sorapohja, 28.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus oleraceus – kaalivalvatin kukintomykerössä on lopulta noin 150-250 kaksineuvoista, vaaleahkonkeltaista ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja viisihampainen. Kielikukkien teriö on yleensä noin 8-15 mm pitkä ja kieliosastaan noin 1-1,5 mm leveä. Kuvan mykerössä on noin 170 kielikukkaa. EH, Hämeenlinna, Pikku-Parola, Kommilantie 90:n kohdalla oleva, laajahko lumenkaatopaikka, alueen sorapohja, 28.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus oleraceus – kaalivalvatin normaali kukinta-aika on kesäkuun lopulta syyskuulle. Kukintomykerö on täydessä kukassaan noin 15-20 mm leveä. Laitimmaisten kukkien teriö on selvästi muita pitempi. Kukissa on viisi hedettä. Niiden ruskehtavat ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä ja siten hyvin huomaamattomat. Emi on yksivartaloinen ja tummalta luotiltaan kaksiliuskainen. Vartalo luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. EH, Hämeenlinna, Pikku-Parola, Kommilantie 90:n kohdalla oleva, laajahko lumenkaatopaikka, alueen maakasat, 30.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus oleraceus – kaalivalvatin monikukkainen mykerö kukkiessaan levittäytyy avoimeksi vain kärkiosastaan. Sen uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät kolmena tai neljänä sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä eli kehtona varsinaista kukintoa. Ulompien rivien kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikean kolmiomaiset, tyviosan selkäpuolelta pyöristyneet ja noin 4-6 mm pitkät. Sisimmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, kalvoreunaiset ja noin 9-13 mm pitkät Kaikki kehtosuomut ovat eriasteisen vihreät, kaljut tai hyvin lyhyesti karvaiset ja/tai nystykarvaiset sekä noin 1-2 mm leveät. EH, Hämeenlinna, Pikku-Parola, Kommilantie 90:n kohdalla oleva, laajahko lumenkaatopaikka, alueen maakasat, 30.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus oleraceus – kaalivalvatin varret ovat liereät tai tylppäkulmaiset, ontot, vihreäsävyiset tai sinipunertavat ja kaljut tai toisinaan yläosastaan pitkävartisen nystykarvaiset. Lehdet ovat pariliuskaiset, ohuet ja pehmeät. Päätö-, sivu- ja tyviliuskat sekä niiden välinen palteinen keskiranka ovat useimmiten hennohkon otahampaiset. Kuvassa olevan pyörökaalivalvatin lehtilavan päätöliuska on latva-alueen alapuolisissa lehdissä muita liuskoja selvästi kookkaampi. V, Naantali, satama-alueelle tulevan Satamatien laita, kallioleikkauksen tyven sora- ja sepelikaista, 26.6.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus oleraceus – kaalivalvatin tyvilehdet ovat ruodilliset. Ruoti on noin 3-9 cm pitkä ja kapean siipipalteinen. Palteen reuna on lähes ehyt tai harvakseen hennon otahampainen. Tyvi- ja varsilehtien lapa on tavallisesti noin 7-25 cm pitkä ja noin 3-10 cm leveä pienimpien lehtien ollessa latvaosassa. Lapa on päältä himmeä, vihreä tai sinertävänvihreä ja kalju. EH, Hämeenlinna, Pikku-Parola, Kommilantie 90:n kohdalla oleva, laajahko lumenkaatopaikka, alueen maakasat, 30.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus oleraceus – kaalivalvatin nimimuunnoksen, pyörökaalivalvatin, nimi kuvaa aika osuvasti tyypillisen lehden ulkomuotoa. Lehtilavan päätöliuska on latva-alueen alapuolisissa lehdissä muita liuskoja selvästi kookkaampi, usein pyöreähkösivuinen ja ehyt tai toisinaan tyviosastaan osittain jakautunut. Sivuliuskat ovat enimmäkseen tyveä kohti pyöreähkösti kaareutuvat ja ehyet. Liuskojen laidat ovat matalanirhaiset – hampaiset. EH, Hämeenlinna, keskusta-alue, Hämeen linna, Vanajaveteen johtavan vallihaudan reuna järven rannassa, 21.8.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus oleraceus – kaalivalvatin toisen muunnoksen, liuskakaalivalvatin, lehtilavan päätöliuska ei latva-alueen alapuolisissa lehdissä ole kooltaan selvästi muita liuskoja isompi. Se on malliltaan usein suorasivuisen kolmiomainen tai pitkäkärkisen ja kapean kolmiomainen. Sivuliuskat ovat monesti pitkiä ja teräväkärkisesti suoraan sivulle tai hieman tyveä kohti suuntautuneet. Liuskojen laidat ovat yleensä isohampaiset. Molempien muunnosten varsilehdet ovat ruodittomat ja tyviliuskoillaan tavallisesti varren ympäri kiertyvät. Tyviliuskat ovat kookkaimmat varren keskiosassa. EH, Hämeenlinna, Pikku-Parola, Kommilantie 90:n kohdalla oleva, laajahko lumenkaatopaikka, alueen maakasat, 30.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Sonchus oleraceus – kaalivalvatin lehdet ovat alta sinivihreät ja kaljut. Kuvassa on pyörökaalivalvatti seuranaan kalliovillakko, Senecio sylvaticus. V, Naantali, satama-alueelle tulevan Satamatien laita, kallioleikkauksen tyven sora- ja sepelikaista, 26.6.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 