- Taraxacum sect. Crocea M. P. Christ. – sahramivoikukat
- Taraxacum boreicedens Rail. – kalvovoikukka
- Taraxacum ceratolobum Dahlst. – kirsivoikukka
- Taraxacum oreinopis G. E. Haglund ex Sonck – puikovoikukka
- Taraxacum rangiferinum Sonck & H. Øllg. – poronvoikukka
- Taraxacum sagittifolium H. Lindb. ex Dahlst. – nuolivoikukka
- Taraxacum subpellucidum Rail. – kuultovoikukka
- Taraxacum F. H. Wigg. – voikukat
- Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)
Suomesta tunnetaan lähes 500 voikukkien apomiktista lajia. Apomiksia tarkoittaa uuden yksilön kasvamista suoraan emokasvista ilman ristipölytyksen tuomaa suvullista lisääntymistä. Voikukkalajit jaotellaan nykytietämyksen mukaan 12 sektioon, joista rikkavoikukkien sektio Taraxacum on ylivoimaisesti suurin yli 350 lajillaan. Sahramivoikukkia, sektio Crocea, arvioidaan kasvavan Suomessa 40-50 lajia. Lisäksi on nimettyjä mutta kuvaamatta jääneitä lajeja. Valmisteilla olevaan Uuteen Suomen kasvioon sisältyy suvun asiantuntijan, Juhani Räsäsen kirjoittama voikukkakokonaisuus, jossa on yllä mainittujen 6 sahramivoikukan määrityskaava lajikuvauksineen ja lehtikuvineen. Osio on julkaistu ennakkoversiona verkkolehti Lutukassa 1/2024 (pdf). Sahramivoikukista on käytetty myös ryhmälajinimeä Taraxacum croceum Dahlst. coll., joka on kuitenkin kattanut vain osan lajistosta.
Sahramivoikukat ovat monivuotisia, maitiaisnesteisiä, pystyjä tai kohenevia ja lehtiruusukkeellisia ruohoja ja vanakasveja, jotka ovat usein melko hentoja ja noin 5-40 cm korkeita. Pääjuuri on pysty, vahva ja pitkähkö. Vanat ovat lehdettömät, haarattomat ja yksimykeröiset sekä noin ruusukelehtien pituiset tai niitä pitemmät. Ne ovat pehmeät, iso-onteloiset, vihreäsävyiset tai joskus punertavat ja kaljut tai niukahkosti seittikarvaiset.
Ruodilliset ruusukelehdet kasvavat kolmessa vaiheessa. Ensin kasvavat ulkolehdet ja parhaan kukinnan alkaessa keskilehdet sekä kukinnan loppuvaiheessa sisälehdet, jolloin ulkolehdet ja iso osa keskilehdistäkin ovat jo kellastuneita ja lakastumassa. Myöhemmin kesällä ja syksyllä kukkivissa voikukissa on vain sisälehtiä, jotka ovat enemmän muuntelevia ja määrittämisen kannalta hankalampia. Sahramivoikukkalajien määrittämisessä huomioidaan keskilehtien ominaisuuksia. Niiden lehtiruoti on kapeammin tai leveämmin siipipalteinen, vaihtelevasti hampainen tai liuskahampainen ja useimmilla lajeilla vihreä sekä noin 1-8 cm pitkä. Ruoti levenee ilman selvää rajaa suikeaksi tai kapean vastapuikeaksi, usein melko ohueksi ja matalaliuskaiseksi tai hampaiseksi lehtilavaksi. Liuskat ovat yleensä alaviistoon suuntautuneen kolmiomaisia. Kärkiliuska on nuolimainen, keihäsmäinen tai kolmiomainen. Liuskat ja niiden välit ovat ehytlaitaiset tai vähähampaiset. Joillakin lajeilla sisälehtien liuskat ja välit ovat runsashampaisemmat. Lehdet ovat vihreät tai vaaleanvihreät, keskisuoneltaan vaaleat tai ruskehtavat ja kaljut tai niukkakarvaiset sekä lavaltaan tavallisesti noin 4-12 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-2 cm leveät.
Kukintona on vanan kärjessä oleva monikukkainen mykerö, jonka uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut. Varsinaiset kehtosuomut, sisäsuomut, ovat yhtenä rinnakkaisena ja pystynä rivinä. Ne ovat lähinnä tasasoukan suikeat, suipohkokärkiset ja kapean kalvolaitaiset sekä yleensä noin 15-20 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-2 mm leveät. Kehdon tyven ympärillä on kierteisesti lisäkehtosuomuja eli ulkosuomuja, jotka ovat pystyhköjä, siirottavia tai alaskaartuneita. Ne ovat lähinnä kapeanpuikeat tai suikeahkot, kärjestään suipon teräväkärkiset ja tavallisesti noin 7-12 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 2-5 mm leveät. Kaikki suomut ovat himmeän vihreäsävyiset ja kaljut tai kaljuhkot. Kuultovoikukalla, T. subpellucidum, ulkosuomut ovat läpikuultavat ja ainakin kalvovoikukalla, T. boreicedens, selvästi kalvolaitaiset.
Kukintomykeröt ovat 35-50 mm leveät ja yöksi sulkeutuvat. Mykerössä on lopulta noin 70-150 keltaista tai tummankeltaista, kaksineuvoista ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja 5-hampainen sekä täysikasvuisena yleensä noin 10-12 mm pitkä ja noin 1,5-2 mm leveä. Laitimmaiset kielikukat ovat alta leveän tummahkojuovaiset, ja niiden kärkihampaat ovat keltaiset, punertavat tai punaiset. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 3-5 mm pitkä. Verhiö on noin 5-6 mm pitkä ja muuntunut vaaleiksi hapsihaiveniksi. Heteitä on 5. Niiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo luotteineen on kellertävä, vihertävä tai harmahtava. Lajit ovat siitepölyllisiä tai siitepölyttömiä (kirsivoikukka, T. ceratolobum ja puikovoikukka, T. oreinopsis). Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun ja hedelmistön kypsyttyä avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. Pähkylä on kapean vastapuikea, moniharjuinen, nystermäinen ja yläosastaan piikkinen sekä kypsänä oljenkeltainen tai ruskeasävyinen. Se on 4-5 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1-1,5 mm leveä. Sen kärjessä on noin 0,3-1 mm pitkä ja kartiomainen tai lieriömäinen nokkaosa. Nokkaosan jatkeena on valkoinen, pitkävartinen ja hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappus on noin 5-8 mm pitkä ja sen varsi useimmiten noin 10-13 mm pitkä. Normaali kukinta-aika on kesä-elokuu.
Sahramivoikukat ovat Suomessa alkuperäisiä pohjoisia lajeja. Lajistollisesti eniten niitä esiintyy Enontekiön, Inarin, Kittilän ja Sompion Lapin eliömaakunnissa. Alueeltaan laajin on nuolivoikukka, T. sagittifolium, jonka esiintymisalueen eteläraja kulkee Keski-Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä tunturien paljakkarinteet, tunturikoivikot, niityt, kosteikkojuotit, jokien ja purojen varret sekä tienpientareet. Muissa Pohjoismaissa sahramivoikukkia kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa sekä Tanskan Färsaarilla ja Norjan arktisilla saarilla.
Sahramivoikukkien lisääntymiseen ei vaikuta kukkien siitepölyllisyys tai -pölyttömyys. Pähkylät kasvavat apomiksin vaikutuksesta yhtä itsestään selvästi kuin lehdet, vanat ja mykerötkin siirtäen emokasvinsa tarkan perimän klooneina mahdolliseen uuteen yksilöön. Pienetkin aikojen kuluessa syntyneet poikkeamat perimässä kulkeutuvat tarkasti jälkeläisille ilman ristipölytyksen tuomaa tasaavaa vaikutusta. Kaikkiaan sahramivoikukat on Suomen huonoimmin tunnettu voikukkasektio. Sukutasoa syvempi voikukkatuntemus on maailmanlaajuisestikin harvinaista. Jo sektioiden eli lajiryhmien erottaminen toisistaan vaatii pitkäjänteistä paneutumista, puhumattakaan lajitasosta, jolle yltää vain muutama suomalainen.
Suomessa tavattujen voikukkien sektiot ovat tieteellisen nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä seuraavat: Borea – ahovoikukat, Borealia – sarvivoikukat, Boreigena – pohjanvoikukat, Celtica – luhtavoikukat (1 laji), Crocea – sahramivoikukat, Erythrosperma – mäkivoikukat, Hamata – niittyvoikukat, Macrodonta – islanninvoikukat (2 lajia), Naevosa – laikkuvoikukat, Palustria -rantavoikukat, Spectabilia – lännenvoikukat (1 laji), Taraxacum – rikkavoikukat. Sektioiden ja niiden lajien välisiin eroihin voi halutessaan tutustua artikkelin ensimmäisessä kappaleessa olevan linkin kautta.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle voikukkien sukutasoiselle esiintymiskartalle Suomessa (sektiotaso puuttuu). Suuntaa antava, voikukkien lajikohtainen levinneisyys löytyy artikkelin alussa olevasta linkistä.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Taraxacum sect. Crocea – sahramivoikukat ovat monivuotisia, pystyjä tai kohenevia ja lehtiruusukkeellisia ruohoja ja vanakasveja, jotka ovat usein melko hentoja ja noin 5-40 cm korkeita. Vanat ovat lehdettömät, haarattomat ja noin ruusukelehtien pituiset tai niitä pitemmät. Ne ovat pehmeät, iso-onteloiset ja vihreäsävyiset tai joskus punertavat. Kuvassa ovat seuralaisina mm. ruohokanukka, Cornus suecica ja (kangas)mustikka, Vaccinium myrtillus. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan loivan luoteisrinteen länsipuolinen tunturikoivikko, tunturirinteelle vievän polun varsi, 580 m mpy, 5.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Taraxacum sect. Crocea – sahramivoikukat ovat Suomessa alkuperäisiä pohjoisia lajeja. Lajistollisesti eniten niitä esiintyy Enontekiön, Inarin, Kittilän ja Sompion Lapin eliömaakunnissa. Esiintymiseltään laajimman lajin eteläraja kulkee Keski-Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä tunturien paljakkarinteet, tunturikoivikot, niityt, kosteikkojuotit, jokien ja purojen varret sekä tienpientareet. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan pitkä ja loivahko luoteisrinne, länsilaita, paljakkarinne tunturin laelle nousevan reitin itäpuolella, 730 m mpy, 17.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Taraxacum sect. Crocea – sahramivoikukkien kukintomykeröt ovat noin 35-50 mm leveät ja yöksi sulkeutuvat. Mykerössä on lopulta noin 70-150 kaksineuvoista kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja viisihampainen sekä täysikasvuisena yleensä noin 10-12 mm pitkä ja noin 1,5-2 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 3-5 mm pitkä. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan loivan luoteisrinteen länsipuolinen tunturikoivikko, tunturirinteelle vievän polun varsi, 580 m mpy, 5.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Taraxacum sect. Crocea – sahramivoikukkien kielikukissa on viisi hedettä, joiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on yksivartaloinen ja luotiltaan kaksiliuskainen. Vartalo luotteineen on kellertävä, vihertävä tai harmahtava. Lajit ovat siitepölyllisiä tai siitepölyttömiä. Kuvan mykerössä keskiosan kukat ja iso osa muistakin kielikukista ovat vielä avautumattomia. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan pitkä ja loivahko luoteisrinne, länsilaita, paljakkarinne tunturin laelle nousevan reitin itäpuolella, 730 m mpy, 17.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Taraxacum sect. Crocea – sahramivoikukkien kukintomykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut. Varsinaiset kehtosuomut, sisäsuomut, ovat yhtenä rinnakkaisena ja pystynä rivinä. Ne ovat lähinnä tasasoukan suikeat, suipohkokärkiset ja kapean kalvolaitaiset sekä yleensä noin 15-20 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-2 mm leveät. Kehdon tyven ympärillä on kierteisesti lisäkehtosuomuja eli ulkosuomuja, jotka ovat lähinnä kapeanpuikeat tai suikeahkot, kärjestään suipon teräväkärkiset ja tavallisesti noin 7-12 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 2-5 mm leveät. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan pitkä ja loivahko luoteisrinne, länsilaita, paljakkarinne tunturin laelle nousevan reitin itäpuolella, 730 m mpy, 17.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Taraxacum sect. Crocea – sahramivoikukkien ulkosuomut ovat pystyhköjä, siirottavia tai kuten edellisessä kuvassa, alaskaartuneita. Kaikki suomut ovat himmeän vihreäsävyiset ja kaljut tai kaljuhkot. Mykerön laitimmaiset kielikukat ovat alta leveän tummahkojuovaiset. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan loivan luoteisrinteen länsipuolinen tunturikoivikko, tunturirinteelle vievän polun varsi, 580 m mpy, 5.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Taraxacum sect. Crocea – sahramivoikukkien ruusukelehdet kasvavat kolmessa vaiheessa. Ensin kasvavat ulkolehdet ja parhaan kukinnan alkaessa keskilehdet sekä kukinnan loppuvaiheessa sisälehdet. Sahramivoikukkalajien määrittämisessä huomioidaan keskilehtien ominaisuuksia. Lehtilapa on suikea tai kapean vastapuikea, usein melko ohut ja matalaliuskainen tai hampainen. Se on tavallisesti noin 4-12 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1-2 cm leveä. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan loivan luoteisrinteen länsipuolinen tunturikoivikko, tunturirinteelle vievän polun varsi, 580 m mpy, 5.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 