- Taraxacum sect. Palustria (H. Lindb.) Dahlst. – rantavoikukat
- Taraxacum balticum Dahlst. – itämerenvoikukka
- Taraxacum crocodes Dahlst. – jemtlanninvoikukka
- Taraxacum egregium Markl. – merivoikukka
- Taraxacum fennobalticum Sonck & Y. Mäkinen – suomenlahdenvoikukka
- Taraxacum suecicum G. E. Haglund – ruotsinvoikukka
- Taraxacum F. H. Wigg. – voikukat
- Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)
Suomesta tunnetaan lähes 500 voikukkien apomiktista lajia. Apomiksia tarkoittaa uuden yksilön kasvamista suoraan emokasvista ilman ristipölytyksen tuomaa suvullista lisääntymistä. Voikukkalajit jaotellaan nykytietämyksen mukaan 12 sektioon, joista rikkavoikukkien sektio Taraxacum on ylivoimaisesti suurin yli 350 lajillaan. Rantavoikukkia, sektio Palustria, on löydetty Suomesta vain 5 lajia. Valmisteilla olevaan Uuteen Suomen kasvioon sisältyy suvun asiantuntijan, Juhani Räsäsen kirjoittama voikukkakokonaisuus, jossa on rantavoikukkien määrityskaava lajikuvauksineen ja lehtikuvineen. Osio on julkaistu ennakkoversiona verkkolehti Lutukassa 1/2024 (pdf).
Rantavoikukat ovat monivuotisia, maitiaisnesteisiä, pystyjä tai kohenevia ja lehtiruusukkeellisia ruohoja ja vanakasveja, jotka ovat noin 5-20(-30) cm korkeita. Pääjuuri on usein vankka ja pysty. Vanat ovat lehdettömät, haarattomat ja yksimykeröiset sekä noin ruusukelehtien pituiset tai lopulta niitä pitemmät. Ne ovat pehmeät, iso-onteloiset, useimmiten sinipunaiset ja kaljut tai nuorena niukahkosti seittikarvaiset.
Ruodilliset ruusukelehdet kasvavat kolmessa vaiheessa. Ensin kasvavat ulkolehdet ja parhaan kukinnan alkaessa keskilehdet sekä kukinnan loppuvaiheessa sisälehdet, jolloin ulkolehdet ja iso osa keskilehdistäkin ovat jo kellastuneina lakastumassa. Myöhemmin kesällä ja syksyllä kukkivissa voikukissa on vain sisälehtiä, jotka ovat enemmän muuntelevia ja määrittämisen kannalta hankalampia. Rantavoikukkalajien, kuten muidenkin sektioiden lajien määrittämisessä huomioidaan keskilehtien ominaisuuksia. Lehtiruoti on kapea, palteeton, sinipunainen ja noin 2-7 cm pitkä. Ruoti levenee ilman selvää rajaa lähes tasasoukaksi tai suikeahkoksi ja ehyehkö -, hammas- tai liuskalaitaiseksi lehtilavaksi, jonka keskisuoni on ruodin tavoin sinipunainen tai ruskehtava. Lapa on tavallisesti noin 5-15 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa mahdolliset sivuliuskatkin huomioiden noin 0,3-2 cm leveä sekä molemmin puolin vihreä tai tummanvihreä ja kalju tai nuorena hieman seittikarvainen.
Itämerenvoikukan, T. balticum, lehdet ovat yleensä harvakseen liuskaiset, ja liuskat ulottuvat lähes tai aivan keskisuoneen saakka. Ne ovat kapean kolmiomaiset tai tyveä lukuun ottamatta lähes tasasoukat ja sivulle tai alaviistoon, tyveä kohti suuntautuneet. Liuskat ovat terävähkökärkiset ja yläreunoistaan ehytlaitaiset. Liuskavälit ovat ehyet tai vaihtelevasti hampaiset. Lavan kärki on pitkän kielimäinen. Ahvenanmaalla esiintyvän merivoikukan, T. egregium ja Suomenlahden rannikolla kasvavan suomenlahdenvoikukan, T. fennobalticum,lehtilavan sivuliuskat ovat leveät, leveyteensä nähden lyhyet ja ulospäin suuntautuneet. Ahvenanmaalle ulottuvan ruotsinvoikukan, T. suecicum ja Kainuussa kasvaneen jemtlanninvoikukan, T. crocodes, lehtilapa on lähes tasasoukka ja laidoiltaan ehyt tai pienihampainen.
Kukintona on vanan kärjessä oleva monikukkainen mykerö, jonka uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut. Varsinaiset kehtosuomut, sisäsuomut, ovat yhtenä rinnakkaisena ja pystynä rivinä. Ne ovat lähinnä tasasoukan suikeat, suipohkokärkiset ja kapean kalvolaitaiset sekä yleensä noin 15-20 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 2-2,5 mm leveät. Kehdon tyven ympärillä on kierteisesti lisäkehtosuomuja eli ulkosuomuja, jotka ovat kukintavaiheessa tiiviisti kehdonmyötäisiä. Ne ovat leveämmän tai kapeamman puikeat, lyhyen suippokärkiset, kalvolaitaiset ja tavallisesti noin 5-9 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 3-7 mm leveät. Ulkosuomujen kärjessä ei ole sarvilisäkettä eikä kyhmyä. Kaikki suomut ovat vihreäsävyiset tai kärjestään punertavat – ruskehtavat ja kaljut tai hieman seittikarvaiset. Ruotsinvoikukalla ulkosuomut ovat kapeanpuikeat ja alle puolet sisäsuomujen pituudesta. Muilla lajeilla ulkosuomut ovat noin puolet sisäsuomujen pituudesta. Itämerenvoikukalla ulkosuomut ovat muita leveämmän puikeat.
Kukintomykeröt ovat täydessä kukassaan noin 25-40(-45) mm leveät ja yöksi sulkeutuvat. Jemtlanninvoikukalla mykeröt eivät avaudu kokonaan, vaan jäävät torvimaisiksi. Mykerössä on lopulta noin 50-90 keltaista, kaksineuvoista ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden teriön kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja 5-hampainen. Teriö on täysikasvuisena yleensä noin 10-13 mm pitkä ja kielestään noin 1,5-2 mm leveä. Laitimmaisten kukkien teriön kieli on alta leveän tummahkojuovainen, ja sen kärkihampaat ovat punertavat – tummat. Teriön mykeröpohjukseen kiinnittyneen ja piiloon jäävän, kapean tyviosan osuus koko teriön pituudesta on noin 3-4 mm. Verhiö on noin 5-7 mm pitkä ja muuntunut vaaleiksi hapsihaiveniksi. Heteitä on 5. Niiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo luotteineen on keltainen. Suomessa esiintyvät lajit ovat muuten siitepölyttömiä, mutta merivoikukalla voi toisinaan muodostua siitepölyä.
Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun ja hedelmistön kypsyttyä avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. Pähkylä on kapean vastapuikea, moniharjuinen, yläosastaan nystermäinen tai pienipiikkinen ja kypsänä oljenkeltainen – ruskeasävyinen. Se on 4,5-5,5 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1,5 mm leveä. Sen kärjessä on noin 1-2 mm pitkä ja kartiomainen tai lieriömäinen nokkaosa. Nokkaosan jatkeena on pitkävartinen ja hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappuksen varsi on noin 8-11 mm pitkä ja sen tiheän monihaiveninen, valkoinen kärkiosa noin 5-7 mm pitkä. Normaali kukinta-aika on touko-kesäkuu.
Rantavoikukat ovat Suomessa alkuperäisiä ja pääosin lounaisia lajeja. Laaja-alaisin ja yleisin on itämerenvoikukka, joka on yleisehkö Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen sekä harvinainen Uudenmaan ja Satakunnan eliömaakunnissa. Ruotsinvoikukka ja merivoikukka kasvavat harvinaisina vain Ahvenanmaalla. Suomenlahdenvoikukka puolestaan esiintyy harvinaisena vain Uudellamaalla. Jemtlanninvoikukka on ainoa sisämaan laji, joka on kasvanut niukkana ainakin Kainuun eliömaakunnassa. Ainoa tunnettu järvenrantaesiintymä on hävinnyt vedenpinnan säännöstelyn seurauksena jo kauan sitten. Se on nähty viimeksi 1949. Nykyisten rantavoikukkalajien kasvupaikkoina ovat kivikkoiset ja soraiset merenrannat sekä rantaniityt. Ruotsinvoikukka kasvaa merenrantaniittyjen lisäksi myös letoilla ja kosteissa lehdoissa. Se on kalkinvaatija. Muissa Pohjoismaissa rantavoikukkia kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Rantavoikukkien lisääntymiseen ei vaikuta kukkien siitepölyttömyys. Pähkylät kasvavat apomiksin vaikutuksesta yhtä itsestään selvästi kuin lehdet, vanat ja mykerötkin siirtäen emokasvinsa tarkan perimän klooneina syntyviin, mahdollisiin uusiin yksilöihin. Pienetkin aikojen kuluessa syntyneet poikkeamat perimässä kulkeutuvat tarkasti jälkeläisille ilman ristipölytyksen tuomaa tasaavaa vaikutusta. Sukutasoa syvempi voikukkatuntemus on maailmanlaajuisestikin harvinaista. Jo sektioiden eli lajiryhmien erottaminen toisistaan vaatii pitkäjänteistä paneutumista, puhumattakaan lajitasosta, jolle yltää Suomessakin vain muutama henkilö.
Suomessa tavattujen voikukkien sektiot ovat tieteellisen nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä seuraavat: Borea – ahovoikukat, Borealia – sarvivoikukat, Boreigena – pohjanvoikukat, Celtica – luhtavoikukat (1 laji), Crocea – sahramivoikukat, Erythrosperma – mäkivoikukat, Hamata – niittyvoikukat, Macrodonta – islanninvoikukat (2 lajia), Naevosa – laikkuvoikukat, Palustria -rantavoikukat, Spectabilia – lännenvoikukat (1 laji), Taraxacum – rikkavoikukat. Sektioiden ja niiden lajien välisiin eroihin voi halutessaan tutustua artikkelin ensimmäisessä kappaleessa olevan linkin kautta.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle voikukkien sukutasoiselle esiintymiskartalle Suomessa (sektiotaso puuttuu). Suuntaa antava, voikukkien lajikohtainen levinneisyys löytyy artikkelin alussa olevasta linkistä.
Alla olevassa kuvasarjassa rantavoikukkien esimerkkilajina on lajeista yleisin, itämernvoikukka, T. balticum.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Taraxacum sect. Palustria – rantavoikukkasektio käsittää Suomessa viisi lajia, joista yksi on hävinnyt jo kauan sitten. Laaja-alaisin ja yleisin on kuvassa oleva itämerenvoikukka, T. balticum, joka on yleisehkö Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen sekä harvinainen Uudenmaan ja Satakunnan eliömaakunnissa. Ruotsinvoikukka, T. suecicum ja merivoikukka, T. egregium, kasvavat harvinaisina vain Ahvenanmaalla. Suomenlahdenvoikukka, T. fennobalticum, puolestaan esiintyy harvinaisena vain Uudellamaalla. Jemtlanninvoikukka, T. crocodes on ainoa sisämaan laji, joka on kasvanut niukkana ainakin Kainuun eliömaakunnassa, mutta viimeisin havainto siitä on vuodelta 1949. A, Jomala, Ramsholm, luonnonsuojelualue, niemen eteläpään länsipuolinen merenrantaniittykaista, 23.5.2025. Koko kuvasarja on samalta kasvupaikalta. Copyright Hannu Kämäräinen.
Taraxacum sect. Palustria – rantavoikukat ovat monivuotisia, maitiaisnesteisiä, pystyjä tai kohenevia ja lehtiruusukkeellisia ruohoja ja vanakasveja, jotka ovat noin 5-20(-30) cm korkeita (tai kuvan kasvupaikalla, tallatulla rantaniityllä, pitkiä). Vanat ovat lehdettömät, haarattomat ja yksimykeröiset sekä noin ruusukelehtien pituiset tai lopulta niitä pitemmät. Ne ovat pehmeät, iso-onteloiset, useimmiten sinipunaiset ja kaljut tai nuorena niukahkosti seittikarvaiset. 23.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Taraxacum sect. Palustria – rantavoikukkien kukintomykeröt ovat avoimina vain päivän valoisana aikana. Tummapilvisinä tai sateisina päivinä ne pysyvät päivälläkin kiinni. Keltateriöiset kielikukat eivät pääsääntöisesti tuota lainkaan siitepölyä, joten mykeröiden availu ja sateelta suojautuminen ovat jäänteitä jostakin hyvin kaukaa. Voikukkalajien lisääntyminen ei perustu ristipölytykseen tai edes itsepölytykseen. Hedelmäpähkylät kasvavat apomiksin vaikutuksesta yhtä itsestään selvästi kuin lehdet, vanat ja mykerötkin siirtäen emokasvinsa tarkan perimän klooneina syntyviin, mahdollisiin uusiin yksilöihin. Pienetkin aikojen kuluessa syntyneet poikkeamat perimässä kulkeutuvat tarkasti jälkeläisille ilman ristipölytyksen tuomaa tasaavaa vaikutusta. Tämä selittää voikukkalajien suunnattoman määrän. 23.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Taraxacum sect. Palustria – rantavoikukkien kukintomykeröt ovat täydessä kukassaan noin 25-40(-45) mm leveät. Mykerössä on lopulta noin 50-90 keltaista, kaksineuvoista ja tukisuomutonta kielikukkaa. Kielikukkien teriö on täysikasvuisena yleensä noin 10-13 mm pitkä. Teriön mykeröpohjukseen kiinnittyneen ja piiloon jäävän, kapean tyviosan osuus koko teriön pituudesta on noin 3-4 mm. 23.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Taraxacum sect. Palustria – rantavoikukkien teriöiden kielimäinen kärkiosa on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja viisihampainen. Kukissa on viisi hedettä. Niiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emi on yksivartaloinen ja keltaiselta luotiltaan kaksiliuskainen. 23.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Taraxacum sect. Palustria – rantavoikukkien mykerön ulkosuomujen kärjessä ei ole sarvilisäkettä eikä kyhmyä. Kaikki suomut ovat vihreäsävyiset tai kärjestään punertavat – ruskehtavat ja kaljut tai hieman seittikarvaiset. Laitimmaisten kukkien teriön kieli on alta leveän tummahkojuovainen, ja sen kärkihampaat ovat punertavat – tummat. 23.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Taraxacum sect. Palustria – rantavoikukkien mykerön kukittua loppuun se painuu pysyvästi suppuun. Pituutta tyvelleen huomattavasti kasvattaneet verhiöhaivenet pilkistävät kehtosuomujen kärjestä näkyville. 23.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Taraxacum sect. Palustria – rantavoikukkien lehtiruoti on kapea, palteeton, sinipunainen ja noin 2-7 cm pitkä. Ruoti levenee ilman selvää rajaa lähes tasasoukaksi tai suikeahkoksi ja ehyehkö-, hammas- tai liuskalaitaiseksi lehtilavaksi, jonka keskisuoni on ruodin tavoin sinipunainen tai ruskehtava. Lapa on tavallisesti noin 5-15 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa mahdolliset sivuliuskatkin huomioiden noin 0,3-2 cm leveä. Kuvan vasemman laidan nuori lehtiruusuke näyttäisi kuuluvan merisyysmaitiaiselle, Scorzoneroides autumnalis var. salina. 23.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Taraxacum sect. Palustria – rantavoikukkien lehtilapa on molemmin puolin vihreä tai tummanvihreä ja kalju tai nuorena hieman seittikarvainen. 21.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Taraxacum sect. Palustria – rantavoikukkien kasvupaikkoina ovat kivikkoiset ja soraiset merenrannat sekä rantaniityt. Ruotsinvoikukka kasvaa merenrantaniittyjen lisäksi myös letoilla ja kosteissa lehdoissa. Se on kalkinvaatija. Vesiensäännöstelyn myötä hävinnyt jemtlanninvoikukka oli ainoa sisämaan laji, joka kasvoi järvenrantaniityllä. 23.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 