- Trifolium fragiferum L – rakkoapila
- Trifolium L. – (tähkä)apilat
- Fabaceae – hernekasvit
Rakkoapila, Trifolium fragiferum, on monivuotinen, yleensä moni- ja rentovartinen ruoho, jonka suikertavat varret ovat tavallisesti noin 10-30 cm pitkät. Juurakko on lyhyehkö ja haarova. Varret ovat haarattomat tai haarovat, muun kasvuston ja karikkeen sekaan yleensä kätkeytyvät, vaihtelevasti juurehtivat ja vihertävät, kellertävät tai vaaleanruskehtavat sekä kaljut.
Lehdet ovat ruodilliset, korvakkeelliset, 3-lehdykkäiset ja varrella kierteisesti. Ruoti on uusia, vastapuhjenneita lehtiä lukuun ottamatta yleensä noin 5-15 cm pitkä ja yleensä yläosastaan siirottavakarvainen. Korvakkeet ovat noin 12-20 mm pitkät ja yleensä ainakin puoleen väliin saakka ruodin kanssa yhdiskasvuiset. Vapaat kärkiosat ovat kapeat ja hyvin pitkäsuippuisen teräväkärkiset, vihreät ja kaljut. Lehdyköissä on enintään 1 mm pitkä, karvainen ruoti. Lehdykät ovat lähinnä soikeat tai hieman vastapuikeat, lyhyen kiilatyviset ja pyöreä-, tylppä- tai lanttokärkiset sekä tavallisesti noin 10-20 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 6-13 mm leveät. Ne ovat laidoiltaan suonten kohdalta pieni- ja terävähampaiset. Lehdykän tyviosassa hampaat ovat otamaisen kapeat ja kärkeä kohti suuntautuneet sekä kärkiosassa pienet ja lyhyemmät. Lehdykät ovat päältä vihreät tai tummanvihreät, laikuttomat ja kaljut. Alapuoli on vaaleampi ja keskisuonestaan enemmän tai vähemmän karvainen. Toisinaan karvoitusta on jossain määrin myös lehdykkäpinnalla. Lehdyköiden sivusuonet ovat haaraiset.
Kukinnot nousevat vaakatasoisesta varresta kohtisuoraan ylöspäin. Ne ovat tähkämäisen tiheästi monikukkaiset, kukkiessaan pyöreämuotoiset mutta leveyttään matalammat ja tavallisesti noin 10-14 mm leveät. Kukinnot ovat peränsä kärjessä yksittäin. Kukintoperä on noin 5-20 cm pitkä, tanakka ja yläosastaan siirottavakarvainen. Kukinnon alla on kehtomaisesti tyveltään yhdiskasvuisia tukilehtiä, jotka ovat hyvin kapeanpuikeat, pitkäsuippuisen teräväkärkiset, noin 3-5 mm pitkät ja enintään noin 1 mm leveät. Kukkaperä on enintään noin 1 mm pitkä ja karvainen. Verhiö on tyveltään torvimaisen yhdislehtinen, kärjestään 5-liuskainen, vihreäsävyinen tai sinipunainen ja tiheästi pitkäkarvainen. Se on kukintavaiheessa noin 4-4,5 mm pitkä. Torviosa on noin 2 mm pitkä ja noin 1,5 mm leveä. Kärkiliuskat ovat kapeat, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja noin 2-2,5 mm pitkät. Ne ovat keskenään lähes samanmittaiset.
Hernekasvien teriö on vastakohtainen, ja sitä kutsutaan perhomaiseksi. Kukan 5 terälehteä tai teriön kärkiliuskaa ovat keskenään hyvin erinäköiset ja erikoistuneet omiin tehtäviinsä täysin sulkeutuneen nielun ja kokonaan peittoon jäävien heteiden ja emin ympärillä. Rakkoapilan teriö on tyveltään torvimaisen yhdislehtinen, tavallisesti noin 6-7 mm pitkä ja hennon vaaleanpunainen tai lähes valkoinen. Torviosa on noin puolet teriön pituudesta. Näkyvin ja kookkain teriönliuska on purje, joka on pysty, kapeansoikea, kärjestään pyöreä tai tylppä ja noin 1,5-2 mm leveä. Teriön sivuilla on siiviksi kutsuttu liuskapari, jonka liuskat ovat lähinnä pitkulaiset, pyöreäpäiset ja noin 0,5-0,7 mm leveät. Alimpana teriössä on venho, joka muodostuu kahdesta liuskasta, jotka ovat kärkiosastaan tiiviisti limittäin muodostaen venemäisen kaukalon.
Kukassa on 10 hedettä, jotka ovat palhoistaan yhdiskasvuisesti emin ympärillä. Vain palhojen kärkiosat ovat erilliset. Ponnet ovat keltasävyiset ja nuppimaiset. Sikiäin on 1-lokeroinen, ja sen kärjessä oleva emi on 1-vartaloinen ja -luottinen. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu. Hedelmävaiheessa verhiöt paisuvat huomattavasti ja ovat noin 8-10 mm pitkät ympäröiden sisäänsä hedelmän lisäksi myös valtaosan paikalleen kuivuneista teriöistä. Tällöin kukinnosta muodostuu lähes yhtenäinen, karvainen ja aluksi vaalean punaruskehtava pallo, jonka läpimitta on yleensä noin 20-25 mm. Sikiäimestä kehittyy palkohedelmä, joka on pieni, vain noin 4-5 mm pitkä, soikeahko ja verhiön sisään jäävä. Se on 1-2-siemeninen, kalvomaisen ohutrakenteinen ja avautumaton. Siemen on pyöreä, litteähkö, ruskea ja läpimitaltaan noin 1,3 mm.
Kuivunut, vaaleanharmaa hedelmäpallo jää törröttämään paikoilleen. Pulleaksi paisuneista verhiöistä on jäljellä vain verkkosuoniseinäiset, ilmatäytteiset rakkulat. Erikoinen hedelmystö on antanut aiheen suomalaiselle lajinimelle. Se on mielikuvituksen kautta johdatellut myös Carl von Linnétä tieteellisen nimen, fragiferum, muodostuksessa. Latinankielinen nimi viittaa mansikankaltaiseen. Mansikalla tosin verhiöiden sijasta kukkapohjus paisuu meheväksi ja marjamaiseksi. Rakkoapilan ilmatäytteinen verhiöpallo toimii siementen leviäimenä, sillä jossain vaiheessa se irtoaa kokonaisena tai lähes hajoavana ja lähtee kierimään tuulten mukana pitkin rantaa tai päätyy usein veteen, jossa aallot kuljettavat hyvin kelluvaa palloa tai siitä irronneita yksittäisiä verhiörakkuloita uusille kasvupaikoille. Päädyttyään sopivalle rannalle hajoavan pallon verhiörakkulat alkavat sisällään olevan, ohutseinäisen siemenpalon kanssa pehmetä ja maatua päästäen siemenet viimein kosketukseen maaperän kanssa.
Rakkoapila on Suomessa alkuperäinen ja harvinainen laji Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakunnissa. Lisäksi siitä on hyvin vanhoja, 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tulokashavaintoja lähinnä satamista etelä- ja länsirannikolta. Luontaisina kasvupaikkoina ovat merenrantaniityt. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa laji on todettu silmälläpidettäväksi (NT). Luokkaan johtaneina kriteereinä ovat olleet lähinnä yksilöiden määrän merkittävä vähentyminen ja suppea esiintymisalue. Uhkatekijöinä ovat erityisesti avoimien ranta-alueiden sulkeutuminen, vesien saasteet, kuten öljyvahingot ja ilmastonmuutos. Rakkoapila kasvaa muissa Pohjoismaissa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Maailmassa kasvaa Cataloque of Lifen (2026) mukaan noin 340 apilalajia, joskin lukumäärä voi vaihdella tutkijoiden lajikäsitysten perusteella. Suomessa esiintyy alkuperäisenä tai muinaistulokkaana kahdeksan apilalajia. Lisäksi uustulokkaina tavataan noin puolta tusinaa lajia, joista vain yksi on laajasti yleinen. Suomen apilalajistosta vain valkoapila, T. repens, muistuttaa kukintavaiheessa rakkoapilaa. Maata myöten suikertava kasvutapa on samanlainen, ja myös valkoapila voi kasvaa merenrantaniityillä, jopa yhdessä rakkoapilan kanssa. Rakkoapilakasvustoon alkaa pian kehittyä myös paisuvaverhiöisiä, kookkaita hedelmäpalloja, mikä poistaa lajien sekoittamisriskin. Parhaassa kukintavaiheessakin oleva kukinto on valkoapilalla erilainen. Se on kookkaampi, kukkaperät ovat selvästi pitemmät ja verhiöt ovat kaljut sekä paisumattomat. Hedelmävaiheessa kukinto ruskistuu paikoilleen apiloiden yleisen kehityksen tavoin.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle rakkoapilan esiintymiskartalle Suomessa.
Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase).
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Trifolium fragiferum – rakkoapila on monivuotinen, yleensä moni- ja rentovartinen ruoho, jonka varret suikertavat pitkin maanpintaa. Lehdet ja kukintoperät nousevat vaakatasoisista varsista kohtisuoraan ylöspäin. A, Lemland, Nåtö, pohjoisranta, Järsövägenin länsipuoli, merenrantaniitty ruovikkoalueen sisälaiteessa, 11.7.2022. Ellei toisin mainita, kuvat ovat tältä samalta kasvupaikalta. Copyright Hannu Kämäräinen.

Trifolium fragiferum – rakkoapila kasvaa usein muun, pitemmän ruohoston seassa alimpana kerroksena. Sen kasvutapa on hyvin samanlainen kuin valkoapilalla, T. repens, ja sen lehdet ja nuoret kukinnot ovat etäämpää katsoen erehdyttävän samannäköiset. 11.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.

Trifolium fragiferum – rakkoapila jää avoimella ja matalakasvuisella rannalla usein itsekin matalaksi. Kun kasvustossa alkaa kukinnan jatkuessa nopeasti olla myös hedelmävaiheisia kukintoja, ei sekoittumisvaaraa valkoapilan tai minkään muunkaan apilan kanssa enää ole. A, Jomala, Möckelö, Kovabergetin ja Möckelövägenin lounaispuolella oleva, ruohottunut hiekkaranta-alue, 13.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.

Trifolium fragiferum – rakkoapilan kukinnot ovat tähkämäisen tiheästi monikukkaiset, kukkiessaan pyöreämuotoiset mutta leveyttään matalammat ja tavallisesti noin 10-14 mm leveät. Kukinnot ovat peränsä kärjessä yksittäin. Kukintoperä on noin 5-20 cm pitkä, tanakka ja yläosastaan siirottavakarvainen. Rakkoapilan normaali kukinta-aika on heinä-elokuu. 11.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.


Trifolium fragiferum – rakkoapilan teriö on tyveltään torvimaisen yhdislehtinen, tavallisesti noin 6-7 mm pitkä ja hennon vaaleanpunainen tai lähes valkoinen. Torviosa on noin puolet teriön pituudesta. Teriön viisi kärkiliuskaa ovat keskenään hyvin erinäköiset. Näkyvin ja kookkain teriönliuska on pysty purje. Sivuilla on siiviksi kutsuttu liuskapari, ja alimpana on venho, joka muodostuu kahdesta limittäisestä liuskasta, jotka kätkevät sisäänsä hetiön ja emiön. 11.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.

Trifolium fragiferum – rakkoapilan ylin teriönliuska, purje, on kapeansoikea ja noin 1,5-2 mm leveä. Siipiliuskapari on noin 0,5-0,7 mm leveä. Kukassa on kymmenen hedettä, jotka ovat palhoistaan yhdiskasvuisesti emin ympärillä. Vain palhojen kärkiosat ovat erilliset. Ponnet ovat nuppimaiset. Emi on yksivartaloinen ja -luottinen. Kuvassa ne on saatu näkyville venho aukaisemalla. Kukan verhiö on tyveltään torvimaisen yhdislehtinen, kärjestään viisiliuskainen ja tiheästi pitkäkarvainen. Se on kukintavaiheessa noin 4-4,5 mm pitkä, josta torven osuus on noin 2 mm. Kärkiliuskat ovat kapeat, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja noin 2-2,5 mm pitkät. Ne ovat keskenään lähes samanmittaiset. 11.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.

Trifolium fragiferum – rakkoapilan kukinnon hedelmävaiheessa verhiöt paisuvat huomattavasti ja ovat noin 8-10 mm pitkät ympäröiden sisäänsä hedelmän lisäksi myös valtaosan paikalleen kuivuneista teriöistä. Tällöin kukinnosta muodostuu lähes yhtenäinen, karvainen ja aluksi vaalean punaruskehtava pallo, josta vain verhiönliuskojen kärki pistää esiin. Hedelmävaiheisen kukinnon läpimitta on yleensä noin 20-25 mm. Sikiäimestä kehittyy palkohedelmä, joka on pieni, vain noin 4-5 mm pitkä, soikeahko ja yksi- tai kaksisiemeninen sekä avautumaton. 11.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.



Trifolium fragiferum – rakkoapilan lehdykät ovat laidoiltaan suonten kohdalta pieni- ja terävähampaiset. Lehdykän tyviosassa hampaat ovat otamaisen kapeat ja kärkeä kohti suuntautuneet sekä kärkiosassa pienet ja lyhyemmät. Lehdykät ovat päältä vihreät tai tummanvihreät, laikuttomat ja kaljut. Alapuoli on vaaleampi ja keskisuonestaan enemmän tai vähemmän karvainen. Toisinaan karvoitusta on, kuten kuvan lehdessä, jossain määrin myös lehdykkäpinnalla. Lehdyköiden sivusuonet ovat haaraiset. Lehtiruoti on yleensä yläosastaan siirottavakarvainen. 11.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.

Trifolium fragiferum – rakkoapilan lehdet ovat hernekasvien tavoin korvakkeelliset, mutta ne peittyvät varren mukana näkymättömiin muun kasvuston ja karikkeen sekaan. Korvakkeet ovat noin 12-20 mm pitkät ja yleensä ainakin puoleen väliin saakka ruodin kanssa yhdiskasvuiset. Vapaat kärkiosat ovat kapeat ja hyvin pitkäsuippuisen teräväkärkiset. A, Saltvik, Haraldsby, Bruksviken, merenlahden länsiranta lähellä vesirajaa. Kuva näytteestä, copyright Hannu Kämäräinen.

Trifolium fragiferum – rakkoapilan juurakko on lyhyehkö ja haarova. Varret ovat haarattomat tai haarovat, ja tavallisesti noin 10-30 cm pitkät. A, Saltvik, Haraldsby, Bruksviken, merenlahden länsiranta lähellä vesirajaa. Kuva näytteestä, copyright Hannu Kämäräinen.

Trifolium fragiferum – rakkoapilan rakenne tulee parhaiten ilmi näytekuvasta. Suikertava kasvutapa on aivan samanlainen kuin valkoapilalla, mutta heti voi huomata, että kukassa olevat kukinnot ovat suhteessa muuhun kasviin selvästi valkoapilaa pienemmät. Rakkoapilan varsista nousevat lehtiruodit ovat lehdyköiden kokoon nähden pitkät. Niiden pituus on yleensä noin 5-15 cm. A, Saltvik, Haraldsby, Bruksviken, merenlahden länsiranta lähellä vesirajaa. Kuva näytteestä, copyright Hannu Kämäräinen.

Trifolium fragiferum – rakkoapila on Suomessa alkuperäinen ja harvinainen laji Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakunnissa. Lisäksi siitä on hyvin vanhoja, 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tulokashavaintoja lähinnä satamista etelä- ja länsirannikolta. Luontaisina kasvupaikkoina ovat merenrantaniityt. Vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa laji on todettu silmälläpidettäväksi (NT). 11.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto