• Vicia cracca L. – hiirenvirna
• Vicia L. – (terttu)virnat
• Fabaceae – hernekasvit

Hiirenvirna, Vicia cracca, on monivuotinen, rento, kiipeilevä ja tavallisesti noin 20-100 cm pitkä ruoho. Juurakko on ohut, suikertava, haarova ja maarönsyinen muodostaen kasvullisesti laajenevia varsikkoja. Varret ovat haarovat ja alaosastaan kasvun edistyessä lehdettömiksi muuttuvat. Ne ovat hoikat, särmikkäät, vihreäsävyiset ja hyvin lyhyesti myötäkarvaiset.

Lehdet ovat korvakkeelliset, tyveen saakka parilehdykkäiset, kärhelliset ja varrella kierteisesti. Korvakkeet ovat kapeansuikeat, suipon teräväkärkiset ja ulkosivultaan toispuolisen keihästyviset. Ne ovat yleensä noin 3-7 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,3-1,5 mm leveät. Tyvilisäke on hammasmainen tai rihmamainen ja usein noin 1-2 mm pitkä. Lehtilapa on tavallisesti noin 4-10 cm pitkä ja lehdykät levällään leveimmältä kohtaa noin 1-6 cm leveä. Lehdyköitä on useimmiten 6-12 paria. Niiden ruoti on enintään 1 mm pitkä. Lehdykät ovat hyvin kapeanpuikeat – lähes tasasoukat, tylppä- tai suippopäiset ja lyhyen otakärkiset sekä ehytlaitaiset ja keskisuoneltaan epäselvät. Ne ovat molemmin puolin vihreät, tavallisesti noin 5-30 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-8 mm leveät. Lehden päässä oleva kärhi on kärkiosastaan haaroittuva ja noin 20-40 mm pitkä. Saadessaan kosketuksen muihin kasveihin tai omiin versoihinsa se kiertyy tiiviisti kohteensa ympärille ja tukee osaltaan kasvua ylöspäin. Lehdykät, lehtiranka ja kärhi ovat yleensä tiheähkösti myötäkarvaiset.

Kukinto on usein pitkäperäinen, yleensä noin 10-30-kukkainen, tiheä ja toispuolinen terttu, joka sijaitsee verson latva-alueen lehtihangoissa. Se on kukkiessaan tavallisesti noin 3-7 cm pitkä ja noin 2-2,5 cm leveä. Kukintoperä on särmikäs, lyhytkarvainen ja noin 1-10 cm pitkä. Kukkaperä on noin 1-2 mm pitkä ja lyhytkarvainen. Verhiö on tyveltään maljamaisen yhdislehtinen, vastakohtainen ja jossain määrin epäsymmetrinen sekä kärjestään 5-liuskainen. Se on yleensä punertava, karvainen ja kaikkiaan noin 4-5 mm pitkä. Yhtenäinen tyviosa on noin 2-2,5 mm pitkä ja noin 2-2,5 mm leveä. Kaksi ylintä kärkiliuskaa ovat hammasmaiset, toisinaan lähes huomaamattoman vähäiset ja enintään noin 1 mm pitkät. Kolme alinta liuskaa ovat pitemmät, kapean kolmiomaiset ja teräväkärkiset. Alin niistä on pisin ja noin 2-2,5 mm pitkä eli suunnilleen samanmittainen kuin yhdiskasvuinen tyviosa.

Hernekasvien teriö on vastakohtainen, ja sitä kutsutaan perhomaiseksi. Kukan 5 terälehteä ovat keskenään hyvin erinäköiset ja erikoistuneet omiin tehtäviinsä täysin sulkeutuneen nielun ja kokonaan peittoon jäävien heteiden ja emin ympärillä. Hiirenvirnan teriö on tavallisesti noin 8-12 mm pitkä, aivan aluksi punertava, pian eriasteisen sinipunainen ja pölytyksen jälkeen sininen. Näkyvin ja kookkain terälehti on purje, jonka suonet ovat pohjaväriä tummemmat. Purje nimensä mukaisesti kaartuu leveänä ylöspäin. Sen kärkiosa on leveä, tylppäpäinen, lovikärkinen ja usein laidoiltaan taakse päin kaartuva. Purje on suorana noin teriön mittainen, ja sen kärkiosa on noin 5-6,5 mm leveä sekä suunnilleen yhtä pitkä kuin kapeneva tyviosa. Teriön sivuilla on siiviksi kutsuttu terälehtipari, jonka lehdet ovat kärkiosastaan kapean soikeahkot, pyöreä- tai tylppäpäiset, noin 2-2,5 mm leveät ja tyviosastaan verhiön sisään kapenevat sekä lähes purjeen mittaiset. Niiden väri on purjeen kanssa sama tai toisinaan valkoinen. Alimpana teriössä on venho, joka muodostuu kahdesta limittäin rinnakkain olevasta ja venemäisen kaukalon muodostavasta terälehdestä. Ne ovat kärkiosastaan jyrkästi ylöspäin kaartuvat, suippopäiset ja siipiä jonkin verran lyhyemmät.

Kukassa on 10 hedettä, joiden tyviosa on yhteenkasvanut kehänpäällisen sikiäimen ja emin vartalon ympärille. Hedekokonaisuuden vapaat ja tyviosaa vaaleammat kärkiosat ovat eripituiset. Ponnet ovat kellanruskehtavat ja pitkulaiset. Sikiäin on 1-lokeroinen, ja sen kärjessä oleva emi on 1-vartaloinen ja -luottinen. Vartalon vaalea kärkiosa taipuu jyrkästi ylöspäin ja on luotteineen ympäri asti karvainen.

Sikiäimestä kehittyy palkohedelmä, joka on lähes suorasivuinen mutta tyvestään kapeneva ja alapuolen kärjestään pyöristyvä. Se on ensin vihreä, kypsänä ruskea ja kalju sekä täysikasvuisena tavallisesti noin 10-25 mm pitkä, pulleahko ja leveämmältä sivultaan noin 4-6 mm leveä. Sen kärjessä säilyy pitkään otana emin kuivunut vartalo. Palossa on useimmiten 4-8 pallomaista ja tummanvihreää – mustanruskeaa siementä, jotka ovat läpimitaltaan noin 2,5 mm. Ne irtoavat palon kiertyessä auki. Normaali kukinta-aika on kesä-elokuu.

Hiirenvirna on Suomessa yleinen alkuperäinen laji Ahvenanmaalla ja rannikkoalueilla Suomenlahden itäosasta Pohjanlahden perukkaan saakka. Sisämaassa se on hyvin yleinen muinaistulokas etelästä päin Oulun Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntiin asti. Laji on yleinen tai yleisehkö uustulokas Kittilän Lapin ja Sompion Lapin eliömaakuntiin saakka sekä harvinainen uustulokas Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä niityt, pientareet, rannat, ruohopohjaiset metsät ja metsänlaiteet, viljely- ja kesantoalueet, puutarhat, pihat ja teollisuus- yms. alueet sekä joutomaat. Hiirenvirna kasvaa muissa Pohjoismaissa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa sekä Tanskan Färsaarilla.

Hiirenvirnaa on pidetty monen muun hernekasvin tavoin ainakin lievästi myrkyllisenä, mutta Myrkytystietokeskuksen nykytiedon mukaan se ei ole myrkyllinen. Lajista esiintyy Suomessa ilmeisesti useampia kantoja. Merenrannoilla versot ovat keskimäärin matalampia sekä kukinnoiltaan tiheämpiä ja monivärisempiä. Erityisesti viljelyalueilla, pientareilla ja joutomailla versoista muodostuu usein ristiin rastiin vyyhteytyviä ja kiipeileviä varsikkoja, joiden läpi kulkija ei mielellään astele. Viljelyksiltä ja puutarhoista hiirenvirnaa on lähes mahdoton kokonaan häätää, sillä rönsyävä juuristo työntyy syvälle maaperään.

Hiirenvirna on yksi niittyjen ja pientareiden yleisimmistä ruohoista, joka on runsaskukkaisen, sinivoittoisen kukintonsa ansiosta helppo tunnistaa lajilleen. Aikaisemmin samaan sukuun kuului metsävirvilä, Ervilia sylvatica, aikaisemmalta nimeltään metsävirna, V. sylvatica, joka on Etelä-Suomessa yleinen ja pohjoisempana harvinainen alkuperäislaji. Kukkivana se on kuitenkin helppo erottaa hiirenvirnasta valkoisten ja sinisuonisten teriöidensä perusteella. Suomessa tavataan harvinaisina tai hyvin harvinaisina kolmea hiirenvirnaa myös teriöväreiltään läheisesti muistuttavaa lajia, ruisvirnaa, V. villosa, pommerinvirnaa, V. cassubica ja tuoksuvirnaa, V. tenuifolia. Niiden erottaminen hiirenvirnasta vaatii yksityiskohtaista määritystarkastelua. Ruisvirnaa käytetään jonkin verran viherlannoituskasvina, ja tulokkaana se silloin tällöin leviää mm. muille pelloille, puutarhoihin, viljelypalstoille ja joutomaille. Sen lehdykät ovat lähinnä suikeita, ja niiden keskisuoni näkyy selvästi, toisin kuin hiirenvirnalla. Purjeen kärkiosa on vain noin puolet tyviosan pituudesta, kun ne hiirenvirnalla ovat suunnilleen samanmittaiset. Pommerinvirna on Suomessa alkuperäinen ja rauhoitettu laji, jota tavataan harvinaisena vain Varsinais-Suomen ja Uudenmaan eliömaakunnissa. Se on toisin kuin hiirenvirna ja ruisvirna pysty ja noin 30-60 cm korkea kasvi. Terttu on vain noin 5-15-kukkainen. Verhiön pisimmätkin liuskat ovat torvea lyhyemmät. Teriö on punavioletti ja venho valkoinen. Palossa on yleensä 1-3 siementä. Uustulokkaalla, tuoksuvirnalla on nykyisin vain yksi pitkäaikainen ja vakiintunut kasvupaikka Ahvenanmaalla. Sen varsi on hiirenvirnaa tanakampi. Teriö on 12-18 mm pitkä, kun se hiirenvirnalla on 8-12 mm pitkä. Purjeen kärkiosa on pitempi kuin tyviosa.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle hiirenvirnan esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Vicia cracca – hiirenvirna on sisämaassa muinais- tai uustulokas, jonka kasvustot ovat usein ristiin rastiin vyyhteytyviä ja monikerroksisia varsikkoja, joiden kukintotertut ovat monesti vähä- ja harvakukkaisempia kuin merenrantojen alkuperäiskasvustoilla. EH, Hämeenlinna, Pullerinmäki, Mäkelän teollisuusalue, Pietiläntien laide, 26.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia cracca – hiirenvirnan kukinto on yleensä noin 10-30-kukkainen, tiheä ja toispuolinen terttu, joka on kukkiessaan tavallisesti noin 3-7 cm pitkä ja noin 2-2,5 cm leveä. Lajin normaali kukinta-aika on kesä-elokuu. OP, Oulu, Oulunsalo, Pajuniemi, Riuttu, Hailuodon lauttarannan lähellä oleva merenranta, 17.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia cracca – hiirenvirnan kukassa on kymmenen hedettä, joiden tyviosa on yhteenkasvanut kehänpäällisen sikiäimen ja emin vartalon ympärille. Hedekokonaisuuden vapaat kärkiosat ovat eripituiset. Emin vartalon kärkiosa taipuu jyrkästi ylöspäin ja on luotteineen ympäri asti karvainen. Piilossa olevat hetiö ja emiö on kuvausta varten paljastettu. Kuvan kukassa heteiden ponnet ovat jo karisseet. Verhiö on tyveltään maljamaisen yhdislehtinen, kärjestään viisiliuskainen ja karvainen. Sen tyviosa on noin 2-2,5 mm pitkä. Kaksi ylintä kärkiliuskaa ovat hammasmaiset ja enintään noin 1 mm pitkät. Kolme alinta liuskaa ovat pitemmät, kapean kolmiomaiset ja teräväkärkiset. Alin niistä on pisin ja noin 2-2,5 mm pitkä eli suunnilleen samanmittainen kuin yhdiskasvuinen tyviosa. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien varren maanläjitysalue, tasatun lakialueen niittypohja, 21.6.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia cracca – hiirenvirnan palossa on useimmiten neljästä kahdeksaan pallomaista ja tummanvihreää – mustanruskeaa siementä, jotka ovat läpimitaltaan noin 2,5 mm. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, omakotialue, Näsiäntien varrella oleva pihamaa, 17.7.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia cracca – hiirenvirnan lehdet ovat tyveen saakka parilehdykkäiset, tavallisesti noin 4-10 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-6 cm leveät. Lehdyköitä on useimmiten 6-12 paria. Niiden ruoti on enintään 1 mm pitkä. Lehdykät ovat hyvin kapeanpuikeat – lähes tasasoukat, tylppä- tai suippopäiset ja ehytlaitaiset sekä tavallisesti noin 5-30 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-8 mm leveät. Varret ovat hoikat ja kukintoperien kanssa särmikkäät, vihreäsävyiset ja hyvin lyhyesti myötäkarvaiset. U, Hanko, niemen eteläpuolen merenranta, Kolavikenin itälaidassa olevien Stora Tallholmenin ja Lilla Tallholmenin niemien välisen lahdekkeen hiekkaranta-alue, 19.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia cracca – hiirenvirna on Suomessa yleinen alkuperäinen laji Ahvenanmaalla ja rannikkoalueilla Suomenlahden itäosasta Pohjanlahden perukkaan saakka. Sisämaassa se on hyvin yleinen muinaistulokas etelästä päin Oulun Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntiin asti. Laji on yleinen tai yleisehkö uustulokas Kittilän Lapin ja Sompion Lapin eliömaakuntiin saakka sekä harvinainen uustulokas Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin eliömaakunnissa. Kuvassa ympärillä näkyy myös euroopanmerikaalin, Crambe maritima, lehtiä. U, Hanko, niemen eteläpuolen merenranta, Kolavikenin itälaidassa olevien Stora Tallholmenin ja Lilla Tallholmenin niemien välisen lahdekkeen hiekkaranta-alue, 19.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia cracca – hiirenvirnan kasvupaikkoina ovat lähinnä niityt, pientareet, rannat, ruohopohjaiset metsät ja metsänlaiteet, viljely- ja kesantoalueet, puutarhat, pihat ja teollisuus- yms. alueet sekä joutomaat. Lajin juurakko on ohut, suikertava, haarova ja maarönsyinen. Se voi suotuisilla paikoilla muodostaa kasvullisesti laajenevia ja tiheitä varsikkoja. V, Kemiönsaari, Hiittisten saaristo, Örö, saaren lounaisosan länsipuolinen merenrantaniitty, 14.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto