- Vincetoxicum hirundinaria Medik. – kalliokäärmeenpistonyrtti
- Vincetoxicum Wolf – käärmeenpistonyrtit
- Apocynaceae – oleanterikasvit (aikaisemmin Asclepiadaceae – käärmeenpistonyrttikasvit)
Kalliokäärmeenpistonyrtti, Vincetoxicum hirundinaria, on monivuotinen, pysty ja monivartinen sekä myrkyllinen ruoho, joka on tavallisesti noin 30-90 cm korkea. Juurakko on vahva, ryhmyinen ja vaakasuora tai vino sekä haarova. Versot nousevat siitä tiheinä kimppuina niin, että aikaa myöten yksilöt laajenevat monikymmenvartisiksi. Varsi on jäykkä, maitiaisnesteinen ja liereä tai hieman särmäinen. Se on vihreä tai vaaleanvihreä ja nivelväleistään toispuolisesti sekä lyhyesti kähäräkarvainen. Lehdet ovat varrella vastakkain Ruoti on yleensä noin 2-10 mm pitkä ja lyhyesti kiharakarvainen. Lehtilapa on puikea tai latvaosassa kapeanpuikea ja pyöreä- tai herttatyvinen sekä suippo- ja teräväkärkinen. Se on vihreä tai tummanvihreä, alta vaaleampi ja ehytlaitainen. Yläpuoli on laidoiltaan ja suonistaan sekä alapuoli ainakin keskisuonestaan lyhyesti kähäräkarvainen. Pituutta lavalla on tavallisesti noin 3-10 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 1-5 cm.
Kukinto on lehtihankainen, yleensä enintään noin 10-kukkainen ja tuoksuva sekä sarjamainen viuhko, jonka perä on ohut ja yleensä noin 10-40 mm pitkä. Kukkaperä on tavallisesti noin 4-7 mm pitkä. Kukinto- ja kukkaperä ovat toispuolisesti lyhyen kähäräkarvaiset. Kukkaperien tyvellä on ainakin joitakin hyvin kapeita ja noin 0,5-2 mm pitkiä tukilehtiä. Verhiö on yleensä noin 2-3 mm pitkä, syvään 5-liuskainen ja lähes kalju. Liuskat ovat kapean kolmiomaiset, teräväkärkiset ja tyveltään alle 1 mm leveät.
Teriö on valkoinen tai kellanvalkoinen, ratasmainen ja yhdislehtinen sekä melkein tyveen saakka 5-liuskainen ja tavallisesti noin 5-10 mm leveä. Teriönliuskat ovat kapeanpuikeat, suippo tai pyöreähköpäiset ja paksut sekä kaljut tai yläpinnaltaan hyvin lyhyesti kähäräkarvaiset. Liuskat ovat yleensä noin 2-4 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-2 mm leveät. Liuskojen tyvellä on 5-liuskainen lisäteriö, jonka liuskat ovat leveän ja tylpän kolmiomaiset sekä noin 1-1,5 mm pitkät. Hetiö ja emiö ovat yhteenkasvaneet ja yltävät enintään lisäteriön kärjen tasolle. Heteitä on 5. Niiden ponnet sijoittuvat hieman emin luottipinnan alapuolelle. Ponnen kummankin puoliskon siitepöly on myhkynä ja niitä yhdistää tahmea tarttumakanta. Emi on 2-vartaloinen ja 1-luottinen. Hedelmä on sukkulamainen ja suippopäinen sekä kellanruskehtava ja kalju tuppilo, joka on tavallisesti noin 30-60 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 5-8 mm paksu. Tuppilo avautuu saumoistaan pitkittäissuuntaisesti. Siemenet ovat soikeahkot, litteät, hieman palteiset ja ruskeat. Pituutta niillä on noin 2-3 mm. Siementen kärjessä on noin 15 mm pitkä, valkoinen haiventupsu, joka helpottaa leviämistä. Normaali kukinta-aika on toukokuun lopulta heinäkuulle.
Kalliokäärmeenpistonyrtti on alkuperäinen laji Suomessa. Sitä esiintyy vain kolmessa eliömaakunnassa, joista Ahvenanmaalla ja Varsinais-Suomessa se on yleinen sekä Uudellamaalla harvinainen. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kallioalueet, kiviset mäet, avokallioiset ja kiviset kedot ja kuivat pientareet. Laji kasvaa muissa Pohjoismaissa Ruotsissa ja Tanskassa. Norjan osalta lähteissä on ristiriitaista tietoa.
Kalliokäärmeenpistonyrtti on sukunsa ja heimonsa ainoa luonnonvarainen laji Pohjoismaissa. Sen tuoksu, joka ihmisnenään on lähes tympeä, ja runsasmetiset kukat houkuttelevat hyönteisiä, jotka mesiannoksen korvaukseksi saavat tarttumakantaiset siitepölymyhkyt imukärsäänsä kuljetettaviksi muiden kukkien luoteille. Hyvin harva hyönteinen pystyy käyttämään lajia ravinnokseen sen voimakkaan myrkyllisyyden vuoksi. Yksi poikkeus on harmosuomuyökkönen, Abrostola asclepiadis, jonka toukat käyttävät sitä ravintokasvinaan. Toinen poikkeus on Euphranta connexa -kärpänen, jonka toukat syövät tuppiloissa olevia siemeniä. Kolmas ja erikoisin poikkeus on ritarilude, Lygaeus equestris, joka varsinkin alkuvaiheissaan on täysin riippuvainen käärmeenpistonyrtistä. Ravinnon lisäksi se säilöö kudoksiinsa kasvin myrkkyä, joka tekee siitä välillisesti myrkyllisen myös saalistajille. Yhteys on niin pitkälle viety, että aikuisen luteen punaväritys jopa varoittaa saalistajia jättämään sen rauhaan. Myös ihmiset ovat lääkinnässä hyödyntäneet kasvin ominaisuuksia. Tieteellinen ja suomalainen nimikin kertovat, että tärkein käyttö on ollut käärmeenpuremiin saatava vastamyrkky.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kalliokäärmeenpistonyrtin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 