Viola stagnina – rantaorvokki

  • Viola stagnina Kit. ex Schult. [V. persicifolia Schreb.] – rantaorvokki
  • Viola L. – orvokit
  • Violaceae – orvokkikasvit

Rantaorvokki, Viola stagnina, on monivuotinen, pysty, tavallisesti monivartinen ja yleensä noin 7-25 cm korkea ruoho, jolta puuttuvat ruusukelehdet. Juurakko on haarova ja levittäytyvä. Juurisilmuista nousevat varret muodostavat tiheitä ja laajojakin kasvustoja. Varret ovat vähähaaraiset, monilehtiset, vihreät ja kaljut tai vähäkarvaiset.

Ruodillisia varsilehtiä on muutama tai enintään 10. Ruoti on ainakin yläosastaan kapeasti siipipalteinen, kalju ja yleensä noin 1-3 cm pitkä. Lehtilapa on kapean kolmiomainen tai kapeanpuikea ja tyveltään suorahko tai matala- ja leveälovinen sekä päästään tylppä tai terävähkö. Se on nyhälaitainen ja tyviosastaan ulkonevasti nyhähampainen, päältä vihreä ja harvaan lyhytkarvainen sekä alta vaaleanvihreä ja kalju tai suonia myöten lyhytkarvainen. Pituutta lehtilavalla on tavallisesti noin 2-4 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 0,7-1,5 cm. Lapa on useimmiten noin 2,5-3 kertaa leveyttään pitempi. Lehtien korvakkeet ovat yleensä suikeita tai kapeansuikeita ja lähes ehytlaitaisia tai erityisesti tyviosastaan harvahkosti ripsihampaisia. Ne ovat tavallisesti noin 5-15 mm pitkiä ja noin 0,3-2 mm leveitä sekä yleensä lehtiruotia lyhyempiä.

Kukat ovat nuokkuvia, tuoksuttomia ja yksittäin lehtihangoissa noin varren puolivälistä alkaen ylöspäin. Kukkaperä on kalju ja tavallisesti noin 2-4 cm pitkä sekä varsilehteään lyhyempi. Perän yläosassa on 1 tai 2, yleensä rinnakkaista, suikeaa tai kapeanpuikeaa ja noin 3-4 mm pitkää esilehteä. Verholehtiä on 5 ja ne ovat suikeat tai tasaisesti teräväksi kärjeksi suippenevat ja kaljut sekä tyvilisäkkeelliset. Ne ovat tyvilisäkkeen kanssa yleensä noin 5-11 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-2,5 mm leveät. Tyvilisäke on lähes pyöreämuotoinen, epämukainen tai epäsäännöllisesti hampainen ja yleensä noin 1-2 mm pitkä.

Teriö on vastakohtainen, 5-lehtinen ja tavallisesti noin 10-15 mm pitkä ja noin pituutensa levyinen. Terälehdet ovat valkoiset tai ainakin osittain sinertävät, lilahtavat tai kokonaan vaaleansiniset sekä suonitukseltaan sini- tai violettisävyiset ja aina terälehden pohjaväriä tummemmat. Kaksi niistä on suuntautunut enemmän tai vähemmän taakse kaartuen ylös ja kaksi alaviistoon tai sivulle. Viides on kannuksellinen ja alaspäin suuntautunut. Neljä ylempää terälehteä ovat vastapuikeat ja pyöreähkö- tai tylppäpäiset sekä yleensä noin 6-8 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 4-6 mm leveät. Alaviistoon tai sivulle osoittavien terälehtien tyviosassa on tiheä ryhmä läpinäkyviä karvoja. Alin, kannuksellinen terälehti on vastapuikea ja pyöreähkö-, tylppä- tai lovipäinen sekä ilman kannusta yleensä noin 10-15 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 4-8 mm leveä. Alimman terälehden suoniväritys on muita terälehtiä voimakkaampi ja tummempi. Kannus on noin 2-3 mm pitkä, suora ja vaalean- tai kellanvihreä. Kannuksen pää ulottuu noin samalle tasolle kuin verholehtien tyvilisäkkeet. Oranssinvärisiä ja tiiviisti sikiäimen ympärillä olevia heteitä on 5 ja emiö on yhdislehtinen 1-vartaloinen ja -luottinen.

Edellä on kuvattu rantaorvokin ns. avopölytteisiä kukkia, joiden pölytyksen hoitavat hyönteiset. Terälehtien suonien väritys toimii mesiviittoina kohti heteitä ja emiä. Siementuotannon varmistamiseksi lajilla on usean muun monivuotisen orvokin tavoin myös ns. umpipölytteisiä kukkia. Ne kasvavat useimmiten kukintakauden loppupuolella ja ovat lyhytperäisiä ja yleensä noin 4-5 mm pitkiä. Kukat eivät avaudu ollenkaan, vaan niissä tapahtuu itsepölytys. Hedelmä on pitkänpyöreä tai munanmuotoinen, kolmiliuskaisesti avautuva ja kalju kota, joka on tavallisesti noin 6-8 mm pitkä ja noin 3,5-4 mm paksu. Siemenet ovat soikeat, ruskeahkot ja sileät sekä noin 1,5 mm pitkät. Niissä on pieni rasvapitoinen lisäke hyönteislevinnän helpottamiseksi. Normaali kukinta-aika on kesäkuu.

Rantaorvokki on alkuperäinen laji Suomessa ja on harvinainen koko esiintymisalueellaan. Sitä esiintyy Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Etelä-Karjalan, Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakunnissa. Pohjois-Karjalan eliömaakunnasta laji oli kirjattu jo hävinneeksi, mutta löytyi uudelleen vuonna 2000. Lajin kasvupaikkoja ovat riittävän avoimina pysyvät järven- ja joenrannat sekä kosteat rantaniityt. Viime vuosikymmeninä laji on hakeutunut myös vetisten pelto-ojien varsille ja hyötyy ainakin joitakin vuosia niiden perkaamisesta ja kaivamisesta saadessaan näin vapaata kasvutilaa, jota eivät säännöstellyt vesistöt enää tarjoa. Laji on rauhoitettu koko maassa.

Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa rantaorvokki on todettu erittäin uhanalaiseksi (EN). Luokitukseen ovat vaikuttaneet lähinnä suppea esiintymisalue ja taantuminen, esiintymisen voimakas pirstoutuminen tai erittäin suuret kannanvaihtelut. Uhkatekijöinä ovat mm. avoimien alueiden sulkeutuminen, vesirakentaminen, peltomaiden muutokset, kemialliset haittavaikutukset ja risteytyminen. Voimakkaimman risteytymisuhan ja -todellisuuden muodostaa isoaho-orvokki, V. canina subsp. ruppii, joka monin tavoin sopeutuvaisempana ja aggressiivisempana on eräillä kasvupaikoilla syrjäyttänyt puhtaan rantaorvokin kokonaan (risteymä). Muissa Pohjoismaissa lajia esiintyy Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Tuntomerkeiltään rantaorvokille läheisin laji on jo edellä mainittu aho-orvokki. Se on kuitenkin harvoin valkokukkainen ja alempien varsilehtien lapa on herttamainen sekä ylempienkin leveämmän puikea. Lehtiruoti on siipipalteeton. Lisäksi teriön kannus on yleensä selvästi verhiönlisäkkeitä pitempi.

Kuvasarjan kasvupaikoista olosuhteineen on kuvaus artikkelissa: Hannu Kämäräinen, Rantaorvokin uutta runsautta Vesilahden (EH) Mantereen kylässä. Lutukka 4/2015, s. 119-124.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle rantaorvokin esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase Projekt).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto

Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Viola stagnina (V. persicifolia) - rantaorvokki tarvitsee heikkona kilpailijana avointa kasvutilaa. Sen painopistealue on ollut Kokemäenjoen vesistön keskusalueella, jossa säännöstely on poistanut kevättulvien ja jäidenlähdön rantoja avaavan vaikutuksen. Kymmenet kasvupaikat ovat typistyneet vain muutamaan jäljellä olevaan. Laji on saanut muutamia pakopaikkoja rantapeltojen vetisten ja raivattujen ojien varsilta. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 6.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) – rantaorvokki tarvitsee heikkona kilpailijana avointa kasvutilaa. Sen painopistealue on ollut Kokemäenjoen vesistön keskusalueella, jossa säännöstely on poistanut kevättulvien ja jäidenlähdön rantoja avaavan vaikutuksen. Kymmenet kasvupaikat ovat typistyneet vain muutamaan jäljellä olevaan. Laji on saanut muutamia pakopaikkoja rantapeltojen vetisten ja raivattujen ojien varsilta. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 6.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) - rantaorvokin juurakko on haarova ja levittäytyvä. Niinpä juurisilmuista nousevat varret muodostavat usein tiheitä kasvustoja. Kaikki lehdet ovat varsilehtiä. Lehtilapa on malliltaan kapean kolmiomainen tai kapeanpuikea ja usein enemmän tai vähemmän kouruinen. Kukat ovat lehtihankaisia ja niiden perä on lehteään lyhyempi. Näin ollen kasvustoissa lehdet näkyvät ylimpänä. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 6.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) – rantaorvokin juurakko on haarova ja levittäytyvä. Niinpä juurisilmuista nousevat varret muodostavat usein tiheitä kasvustoja. Kaikki lehdet ovat varsilehtiä. Lehtilapa on malliltaan kapean kolmiomainen tai kapeanpuikea ja usein enemmän tai vähemmän kouruinen. Kukat ovat lehtihankaisia ja niiden perä on lehteään lyhyempi. Näin ollen kasvustoissa lehdet näkyvät ylimpänä. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 6.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) - rantaorvokin varret ovat yleensä pystyt ja kukat sijaitsevat noin varren puolivälistä alkaen ylöspäin. Valkokukkainen värimuoto on vallitseva. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 6.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) – rantaorvokin varret ovat yleensä pystyt ja kukat sijaitsevat noin varren puolivälistä alkaen ylöspäin. Valkokukkainen värimuoto on vallitseva. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 6.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) - rantaorvokin kukat ovat toisinaan myös vaaleansinisiä. EH, Vesilahti, Mantere, Mantereenjärven koillisranta, Peltosaarentien varren vanha, veden vaivaama pelto, 21.6.2009. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) – rantaorvokin kukat ovat toisinaan myös vaaleansinisiä. EH, Vesilahti, Mantere, Mantereenjärven koillisranta, Peltosaarentien varren vanha, veden vaivaama pelto, 21.6.2009. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) - rantaorvokin teriö on orvokkien tapaan vastakohtainen ja viisilehtinen. Se on ja tavallisesti noin 10-15 mm pitkä ja noin pituutensa levyinen. EH, Vesilahti, Mantere, Mantereenjärven koillisranta, Peltosaarentien varren vanha, veden vaivaama pelto, 21.6.2009. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) – rantaorvokin teriö on orvokkien tapaan vastakohtainen ja viisilehtinen. Se on ja tavallisesti noin 10-15 mm pitkä ja noin pituutensa levyinen. EH, Vesilahti, Mantere, Mantereenjärven koillisranta, Peltosaarentien varren vanha, veden vaivaama pelto, 21.6.2009. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) - rantaorvokin valkoisten kukkien joukossa on samoissakin yksilöissä usein hennosti siniseen tai lilaan vivahtavia kukkia. Terälehtien suonitus on sini- tai violettisävyinen ja aina terälehden pohjaväriä tummempi. Alimman terälehden suonet ovat muita tummemmat ja toimivat hyönteisille mesiviittoina kohti teriön sisintä ja kannusta. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 6.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) – rantaorvokin valkoisten kukkien joukossa on samoissakin yksilöissä usein hennosti siniseen tai lilaan vivahtavia kukkia. Terälehtien suonitus on sini- tai violettisävyinen ja aina terälehden pohjaväriä tummempi. Alimman terälehden suonet ovat muita tummemmat ja toimivat hyönteisille mesiviittoina kohti teriön sisintä ja kannusta. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 6.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) - rantaorvokin teriön ulkomuoto vaihtelee jonkin verran. Kuvassa hieman tavallisuudesta poikkeavan näköisiä kukkia. Vasemmalla näkyy hyvin nupun verhiö, josta erottuvat tyvilisäkkeet, joiden muoto vaihtelee pyöreähköstä, epämukaiseen tai epäsäännöllisen hampaiseen. Aivan nupun perän yläosassa näkyvät rinnakkaiset, suikeahkot ja noin 3-4 mm pitkät esilehdet. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 6.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) – rantaorvokin teriön ulkomuoto vaihtelee jonkin verran. Kuvassa hieman tavallisuudesta poikkeavan näköisiä kukkia. Vasemmalla näkyy hyvin nupun verhiö, josta erottuvat tyvilisäkkeet, joiden muoto vaihtelee pyöreähköstä, epämukaiseen tai epäsäännöllisen hampaiseen. Aivan nupun perän yläosassa näkyvät rinnakkaiset, suikeahkot ja noin 3-4 mm pitkät esilehdet. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 6.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) - rantaorvokin terälehdistä kaksi suuntautuu ylöspäin ja kaksi yleensä alaviistoon ja viides alaspäin. Neljä ylempää ovat malliltaan vastapuikeat ja pyöreähkö- tai tylppäpäiset sekä yleensä noin 6-8 mm pitkät. Alin terälehti on vastapuikea, pyöreähkö-, tylppä- tai lovipäinen ja ilman kannusta yleensä noin 10-15 mm pitkä. Alaviistojen terälehtien tyviosassa on tiheä ryhmä läpinäkyviä karvoja. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 6.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) – rantaorvokin terälehdistä kaksi suuntautuu ylöspäin ja kaksi yleensä alaviistoon ja viides alaspäin. Neljä ylempää ovat malliltaan vastapuikeat ja pyöreähkö- tai tylppäpäiset sekä yleensä noin 6-8 mm pitkät. Alin terälehti on vastapuikea, pyöreähkö-, tylppä- tai lovipäinen ja ilman kannusta yleensä noin 10-15 mm pitkä. Alaviistojen terälehtien tyviosassa on tiheä ryhmä läpinäkyviä karvoja. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 6.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) - rantaorvokin kukassa on viisi oranssinväristä ja tiiviisti sikiäimen ympärillä olevaa hedettä. Emi on yksivartaloinen ja -luottinen. Kuvassa näkyy ylimpien terälehtien välissä verholehtien tyvilisäkkeitä, jotka tässä kukassa ovat laidoiltaan epäsäännöllisen hampaisia. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 22.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) – rantaorvokin kukassa on viisi oranssinväristä ja tiiviisti sikiäimen ympärillä olevaa hedettä. Emi on yksivartaloinen ja -luottinen. Kuvassa näkyy ylimpien terälehtien välissä verholehtien tyvilisäkkeitä, jotka tässä kukassa ovat laidoiltaan epäsäännöllisen hampaisia. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 22.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) - rantaorvokin viisi verholehteä ovat suikeat tai tasaisesti teräväksi kärjeksi suippenevat ja kaljut. Ne ovat tyvilisäkkeen kanssa yleensä noin 5-11 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-2,5 mm leveät. Tyvilisäke on noin 1-2 mm pitkä. Alimman terälehden jatkeena oleva kannus on  noin 2-3 mm pitkä, suora ja vaalean- tai kellanvihreä. Kannuksen pää ulottuu noin samalle tasolle kuin verholehtien tyvilisäkkeet. Kuvan kannuksessa on muurahainen tehnyt suorasukaisen mesirosvouksen. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 6.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) – rantaorvokin viisi verholehteä ovat suikeat tai tasaisesti teräväksi kärjeksi suippenevat ja kaljut. Ne ovat tyvilisäkkeen kanssa yleensä noin 5-11 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-2,5 mm leveät. Tyvilisäke on noin 1-2 mm pitkä. Alimman terälehden jatkeena oleva kannus on noin 2-3 mm pitkä, suora ja vaalean- tai kellanvihreä. Kannuksen pää ulottuu noin samalle tasolle kuin verholehtien tyvilisäkkeet. Kuvan kannuksessa on muurahainen tehnyt suorasukaisen mesirosvouksen. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 6.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) - rantaorvokin kota on pitkänpyöreä tai munanmuotoinen ja kalju. Se on tavallisesti noin 6-8 mm pitkä ja noin 3,5-4 mm paksu. EH, Vesilahti, Mantere, Mantereenjärven koillisranta, Peltosaarentien varren vanha, veden vaivaama pelto, 22.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) – rantaorvokin kota on pitkänpyöreä tai munanmuotoinen ja kalju. Se on tavallisesti noin 6-8 mm pitkä ja noin 3,5-4 mm paksu. EH, Vesilahti, Mantere, Mantereenjärven koillisranta, Peltosaarentien varren vanha, veden vaivaama pelto, 22.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) - rantaorvokin lehtilapa on tyveltään suorahko tai kuvan tavoin matalasti herttamainen sekä päästään tylppä tai terävähkö ja laidoiltaan ulkonevasti nyhähampainen. Se on päältä harvaan lyhytkarvainen. Pituutta lehtilavalla on tavallisesti noin 2-4 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 0,7-1,5 cm. Lapa on useimmiten noin 2,5-3 kertaa leveyttään pitempi. Ruoti on ainakin yläosastaan kapeasti siipipalteinen. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 6.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) – rantaorvokin lehtilapa on tyveltään suorahko tai kuvan tavoin matalasti herttamainen sekä päästään tylppä tai terävähkö ja laidoiltaan ulkonevasti nyhähampainen. Se on päältä harvaan lyhytkarvainen. Pituutta lehtilavalla on tavallisesti noin 2-4 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 0,7-1,5 cm. Lapa on useimmiten noin 2,5-3 kertaa leveyttään pitempi. Ruoti on ainakin yläosastaan kapeasti siipipalteinen. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 6.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) - rantaorvokin lehtien korvakkeet ovat yleensä suikeita tai kapeansuikeita ja lähes ehytlaitaisia tai erityisesti tyviosastaan harvahkosti ripsihampaisia. Ne ovat tavallisesti noin 5-15 mm pitkiä ja noin 0,3-2 mm leveitä sekä yleensä lehtiruotia lyhyempiä. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 6.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Viola stagnina (V. persicifolia) – rantaorvokin lehtien korvakkeet ovat yleensä suikeita tai kapeansuikeita ja lähes ehytlaitaisia tai erityisesti tyviosastaan harvahkosti ripsihampaisia. Ne ovat tavallisesti noin 5-15 mm pitkiä ja noin 0,3-2 mm leveitä sekä yleensä lehtiruotia lyhyempiä. EH, Vesilahti, Mantere, Peltosaari, Hulausjärven rantaan vievän peltotien ison laitaojan rinne, 6.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto

Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto