- Viscum album L. – (euroopan)misteli
- subsp. album – lehtipuunmisteli
- Viscum L. – mistelit
- Santalaceae – santelipuukasvit (aikaisemmin Viscaceae – mistelikasvit)
(Euroopan)misteli, Viscum album, on monivuotinen, kaksikotinen ja ainavihanta pensas, joka kasvaa puoliloisena puissa ja pensaissa. Se kasvattaa imujuurensa isäntäkasvin sisään saaden siltä vettä ja ravinteita. Mistelit kuitenkin ovat vihreitä, koska ne yhteyttävät itse. (Euroopan)mistelillä on neljä alalajia, joista tässä käsitellään nimialalajia, lehtipuunmisteliä, subsp. album. Se on alalajeista ylivoimaisesti laaja-alaisin ja isäntäkasvivalikoimaltaan runsain. Alalaji on tavattu Euroopassa noin 400 puuvartiselta lajilta.
Loisittavaan isäntään kiinnittynyt mistelin alkio kasvattaa sirkkajuuren, joka sulattaa tiensä kuoren läpi. Sen jälkeen uusi yksilö kasvattaa juuristoaan puun sisälle noin 1-3 vuoden ajan ennen kuin ilmaverson kasvaminen lähtee vauhtiin. Verso laajenee haaroittumalla vuosittain kärjestään kaksijakoisesti tai muutaman haaran kiehkuroina. Varret ovat vihreät tai kellanvihreät, kaljut ja tanakat, mutta murtuvat helposti nivelkohdistaan. Nivelvälien pituus on tavallisesti noin 5-10 cm, mutta voi heikkoina vuosina tai huonolla kasvupaikalla jäädä hyvinkin lyhyeksi. Uusista versohaaroista puhkeavat ensin näkyviin vuosikasvaimen kärkilehtipari ja vasta sitten sen jatkeena kasvaa vuosiverson varsi.
Mistelin iän voi laskea peräkkäisten nivelvälien eli vuosikasvainten määrästä. Kukinta alkaa yleensä siinä vaiheessa, kun nivelvälejä on 3-4. Misteli voi saavuttaa kymmenien vuosien iän. Verson ulkomuoto kasvaa yleensä pallomaiseksi ja voi ainakin etelämpänä olla yli metrinkin läpimitaltaan. Suomalaiset versot ovat vielä nuorehkoja ja enimmillään noin 30-50 cm läpimitaltaan. Misteliyksilö ei rajoitu vain yhteen versoon, vaan isäntäkasvissa leviävä juuristo kasvattaa usein uusia klooneja. Niinpä yleensä lähekkäiset ja samassa oksassa tai haaranosassa kasvavat versot kuuluvat samaan yksilöön. Ne voivat kasvaa myös niin lähekkäin, että eri versojen rajoja on vaikea huomata.
Lehdet ovat aina versonhaarojen kärkiosassa ja verson sisemmät osat ovat lehdettömiä. Yksittäisten lehtien ikä on enintään pari vuotta eikä varisseen lehden paikalle kasva enää uutta lehteä. Lehdet ovat vastakkaiset, lyhytruotiset, vihreät tai kellanvihreät, möyheähköt ja silposuoniset sekä ehytlaitaiset ja kaljut. Malliltaan ne ovat kapeansoikeat tai vastapuikeat ja usein käyrät tai kierteiset. Pituutta täysikasvuisilla lehdillä on tavallisesti noin 5-7 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 2-2,5 cm. Ruoti on yleensä noin 2-3 mm pitkä ja levenee lehtilavaksi tasaisesti ilman selvää rajaa.
Hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä. Kaikki kukat ovat hyvin vaatimattomia, alkeellisia ja nelilukuisia sekä keltaisia tai vihreänkeltaisia. Hedekukat ovat tavallisesti yksittäin tai kaksittain vuosikasvaimen lyhyehkössä kärjessä. Vastaava emikukinto puolestaan on yleensä pitempi ja monikukkaisempi kukkien sijoittuessa kärjen lisäksi sen sivuille. Lisäksi hede- ja emikukkia on aika usein myös uloimman vuosikasvaimen tyvellä olevassa nivelessä. Kärkikukinnon kahta puolen kasvavat pienet tukilehdet, joiden välistä uudet, alusta asti lehdelliset vuosikasvaimet puhkeavat.
Hedekukassa kehälehdet ovat kruunumaisesti kärkien ollessa levällään tai kaartuessa ulospäin niin, että kukan levein kohta on kolmiomaisten kehälehtien kärjen kohdalla. Kukkiva kehä on tavallisesti noin 4-5 mm pitkä ja noin 5-6 mm leveä. Kehälehdet ovat paksuhkot ja paksuutta lisää vielä se, että heteiden palhottomat ponnet ovat sulautuneet yhteen kehälehtien sisäpinnan kanssa muodostaen pintaan siitepölyä tuottavan kennoston. Jo hieman turvonneen kukkapohjuksen kärjessä olevan emikukan kehälehdet puolestaan ovat suorahkot tai kaartuvat kärjestään sisäänpäin. Kukkivan kehän leveys on yleensä noin 3-3,5 mm. Kehälehtien välissä on pieni luottipinta.
Kukinta näyttää ajoittuvan Suomessa huhtikuun lopulta toukokuun alkupuolelle. Talven ja kevään sääolosuhteet voivat tosin aiheuttaa poikkeamia. Kukkien perusteella voisi päätellä, että ne ovat tuulipölytteisiä, mutta tuuli pystyy vain heikosti kuljettamaan mistelin kokkareista siitepölyä ainakaan pitempiä matkoja. Pääpölyttäjinä toimivatkin hyönteiset ja erityisesti suurehkot kärpäset, joita houkuttelevat hede- ja emikukkien tuoksu ja kehän pohjalla oleva mesi.
Onnistuneen pölytyksen seurauksena emikukan kukkapohjus alkaa paisua ja kehittyy helmimäisen pyöreäksi, alussa vihreäksi ja myöhemmin valkeahkoksi sekä kypsänä läpikuultavaksi marjaksi, jonka kärkeen kehästä jää muistoksi viisi ruskeaa pistettä. Läpimitaltaan marjat ovat noin 6-10 mm. Ne kypsyvät hitaasti ja säilyvät talven yli seuraavaan kukintaan saakka, jolloin ne sijaitsevat jo uusien vuosikasvainten juuressa. Marjan pinta on sitkeä ja sokeripitoinen, kun taas noin 4-5 mm läpimitaltaan olevaa hedelmäluuta ympäröivä malto on tahmeaa ja hyvin venyvää, mihin myös suvun tieteellinen nimi, Viscum, viittaa. Hedelmäluu sisältää 1-3 alkiota, jotka vastaavat siemeniä.
Liimamainen malto on keskeinen tekijä siemenlevinnässä. Marjakuoren sokeripitoisuus houkuttelee isompia marjansyöjälintuja, kuten rastaita ja tilhiä. Ne syövät marjat kokonaisina. Ulostuksen mukana maltomassa purkautuu jopa metrin pituisena nauhana sisältäen mistelin alkioita. Suotuisessa paikassa maltonauha osuu lehtipuun oksiin ja parhaimmillaan liimaa uusia alkioita useampaan paikkaan kerralla. Lähilevintää tekevät myös pienemmät linnut, jotka nokkivat marjoja ja pyyhkiessään limaa nokastaan tartuttavat samalla oksiin uusia alkioita. Jos marjat eivät tule syödyiksi, ne lopulta yleensä rikkoutuvat itsekseen ja valuttavat maltoa ja alkioita alemmille oksille.
(Euroopan)misteli on Suomessa viimeaikainen uustulokas. Jokioisista, Etelä-Hämeen eliömaakunnasta, misteli havaittiin ensimmäisen kerran 2012. Kyseessä on yksittäinen verso. Turun seudulla, Varsinais-Suomen eliömaakunnassa lajiin kiinnitettiin ensimmäisen kerran huomiota 2016. Vuoden 2018 loppuun mennessä tehdyllä kartoituksella löydettiin Turusta, Raisiosta, Kaarinasta ja Naantalista yhteensä 48 misteliesiintymää, joissa oli kaikkiaan 307 alkiosyntyistä versoa. Samoihin aikoihin misteli tavattiin myös Kemiönsaarelta ja Ahvenanmaan Finströmistä. Vuonna 2020 moniversoinen, marjova esiintymä löytyi myös Varsinais-Suomen Paimiosta. Runsaimpina isäntäpuina ovat tarhaomenapuu, poppelit ja haapa, lehmukset, metsävaahtera ja pihlajat.
Täyttä varmuutta ei ole siitä, miten (euroopan)misteli on saapunut Suomeen. Lähimmät luontaiset mistelit kasvavat Ruotsissa, Tukholman seudulla. Lintulevinnän kannalta etäisyys on liian suuri. Todennäköisesti levintä on tapahtunut ihmisen vaikutuksesta. Keski-Euroopasta on tuotu marjovia mistelinoksia kukkakauppoihin Suomeen. Koristekäytön jälkeen niitä on todennäköisesti päätynyt kompostikasoihin yms. paikkoihin, joista linnut ovat löytäneet niitä ja siirtyminen luontoon on alkanut. Nyt kun Turun seudulla on jo elinvoimainen, marjova kanta, linnut tulevat levittämään lajia luontaisesti tulevina vuosina. Muissa Pohjoismaissa (euroopan)misteliä esiintyy Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Tällä sivulla on käytetty päälähteenä erinomaista ja perusteellista artikkelia, Jouni Issakainen, Kati Pihlaja ja Aarno Kasvi: Misteli on vakiintumassa Suomeen. Lutukka 1/2019, s. 8-23. Esitetyt mittatiedot perustuvat tämän sivun laatijan omiin mittauksiin.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle (euroopan)mistelin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 