• Betonica macrantha K. Koch – jalopähkämö
• aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Stachys macrantha (K. Koch) Stearn
• Betonica L. – pallepähkämöt
• Lamiaceae – huulikukkaiskasvit

Jalopähkämö, Betonica macrantha, kuvattiin alunperin Betonica-sukuun, mutta siirrettiin sittemmin Stachys– sukuun, ja siitä käytettiin nimiä S. macrantha ja S. grandiflora. Viime vuosien geenitutkimukseen ja polveutumishistoriaan eli fylogeniaan perustuen laji on palautettu takaisin alkuperäiseen sukuunsa.

Jalopähkämö on monivuotinen, pysty ja lehtiruusukkeellinen sekä yleensä noin 30-80 cm korkea ruoho. Juurakko on vankka, sivujuurinen ja kasvustoiksi levittäytyvä. Varsi on jäykkä, lehdekäs ja pyöristyneesti 4-särmäinen. Se on vihreä ja alaspäisesti tai siirottavasti pehmeäkarvainen.

Ruusukelehtien ruoti on varren tavoin karvainen ja yleensä noin 5-20 cm pitkä. Lapa on puikea tai herttamainen ja tavallisesti noin 5-10 cm pitkä sekä leveimmältä kohtaa noin 4-7 cm leveä. Tyvi on herttamainen ja kärki tylppä. Laita on säännöllisesti iso- ja pyöreä- tai suippohampainen. Lapa on molemmin puolin vihreä tai vaaleahkon vihreä ja lähes tai aivan pinnanmyötäisesti pehmeäkarvainen. Varsilehdet ovat ruodilliset ja ne ovat pareittain. Varsilehtipareja on harvakseen useimmiten 2-4. Ruodin pituus lyhenee latvaa kohti ja on yleensä noin 0,5-15 cm. Lapa on ruusukelehtien kaltainen ja suunnilleen samankokoinen tai ylempänä varrella vähän pienempi.

Kukinto on varren kärjessä oleva, valekiehkuroiden muodostama, tähkämäinen latvaryhmä, joka on yleensä noin 5-15 cm pitkä ja noin 6-8 cm leveä. Kukinnon 1-2 alinta valekiehkuraa ovat usein selvästi erilliset ja ylemmät ovat yhdessä tai hyvin lyhytväliset. Toisinaan kukinto haaroo varren ylimmistä lehtihangoista. Alempien valekiehkuroiden hanka- eli tukilehdet ovat ylempien varsilehtien kaltaisia, pitkulaisia tai pyöreähköjä ja kokoonsa nähden isohampaisia. Ylemmät tukilehdet ovat vihreät tai toisinaan vaihtelevasti punertavat ja puikeat, kapeanpuikeat tai pitkänpyöreät sekä hammas- tai nyhälaitaiset ja noin 10-15 mm pitkät sekä noin 5-10 mm leveät. Kukkien tyvellä on puikea tai kapeanpuikea ja suippopäinen tukilehti, joka on karvainen ja noin 10-12 mm pitkä sekä noin 4-5 mm leveä. Kukka on perätön tai perä on enintään 1 mm pitkä. Verhiö on lähes säteittäinen, 5-liuskainen ja tavallisesti noin 13-15 mm pitkä. Se on vihreä tai punaruskea ja hieman epäselvästi 10-suoninen sekä tiheäkarvainen. Kärkiliuskat ovat tyveltään kolmiomaiset ja valtaosaltaan kapean äimämäiset sekä noin 5-6 mm pitkät.

Teriö on yhdislehtinen, vastakohtainen ja punavioletti tai vaaleamman sinipunainen. Se on lyhytkarvainen, pitkätorvinen ja päästään 2-huulinen sekä tavallisesti noin 25-35 mm pitkä. Torvi on lähes suora tai jossain määrin alaskaartuva. Ylähuuli on hieman kupera tai litteä, päästään pyöreämuotoinen ja ehyehkö tai nyhälaitainen sekä yleensä noin 10-13 mm pitkä. Alaskääntynyt alahuuli on 3-liuskainen ja useimmiten noin 13-17 mm pitkä. Keskiliuska on lähinnä vastapuikea ja päästään ehyt tai nyhälaitainen. Sen molemmin puolin ovat pienet, pyöreäpäiset sivuliuskat. Alahuuli on suunnilleen muun teriön värinen tai sitä vaaleampi. Torveen kiinnittyneitä ja palhoiltaan teriön värisiä heteitä on 4. Niistä kaksi on pitempää ja kaksi lyhyempää. Ponnenpuoliskot ovat eri suuntiin siirottavia. Sikiäin on kehänpäällinen, 4-lohkoinen ja sen tyvellä on mesiäinen. Emi on 1-vartaloinen ja 2-luottinen sekä näyttää kehittyvän yleensä vasta ponsien siitepölytuotannon lakattua. Verhiön sisään kehittyvä hedelmä on ristikkäisesti 4-lohkoinen ja noin 5 mm leveä. Lohkot ovat päästään 3-kulmaiset, muuten hieman litteähköt ja lähes pitkulaiset. Ne ovat kypsinä ruskehtavat sekä noin 8-9 mm pitkät. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.

Jalopähkämö on kotoisin Turkista, Kaukasukselta ja Luoteis-Iranista. Pohjoismaissa se on koristekasvi, joka voi säilyä pitkään jäänteenä ja levitä karkulaisena mm. asutuksen lähialueille, tienvarsille ja maankäsittelyalueille. Monen muun puutarhakasvin tavoin sen leviämistä edesauttavat maan ja taimipaakkujen siirtelyt paikasta toiseen. Suomessa siitä on tuoreita tai viime vuosikymmenten yksittäisiä havaintoja sieltä täältä aina Enontekiön ja Inarin Lapin eliömaakuntiin saakka. Muissa Pohjoismaissa jalopähkämön vastaavia kasvupaikkoja on Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Jalopähkämön lisäksi Betonica-sukuun siirrettiin myös rohtopähkämö, B. officinalis, joka on Suomessa harvinainen tulokas tai viljelykarkulainen. Silläkin on pitkäruotinen lehtiruusuke. Latvakukinto on kuitenkin vain noin 2,5-4 cm leveä ja yksittäiset teriöt ovat yleensä noin 12-16 mm pitkiä. Suomessa kasvaa luonnonvaraisena kaksi pähkämöiden aikaisempaan yhteissukuun kuuluvaa ja ilman lehtiruusuketta olevaa lajia, peltopähkämö, Stachys palustris ja lehtopähkämö, S. sylvatica. Molemmilla varsilehdet ovat tiheämmässä. Lehtopähkämö on nimensä mukaisesti lehtokasvi ja sen teriö on noin 13-18 mm pitkä. Kukkien tyvellä ei ole esilehtiä ollenkaan. Peltopähkämön lehdet ovat suikeat tai lähes tasasoukan suikeat ja ruodittomat tai alimmat lehdet hyvin lyhytruotiset.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle jalopähkämön esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase). Laji on yhä nimellä Stachys macrantha.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Betonica macrantha – jalopähkämö on kotoisin Turkista, Kaukasukselta ja Luoteis-Iranista. Pohjoismaissa se on koristekasvi, joka voi säilyä pitkään jäänteenä ja levitä karkulaisena mm. asutuksen lähialueille, tienvarsille ja maankäsittelyalueille. Monen muun puutarhakasvin tavoin sen leviämistä edesauttavat maan ja taimipaakkujen siirtelyt paikasta toiseen. Suomessa siitä on tuoreita tai viime vuosikymmenten yksittäisiä havaintoja sieltä täältä aina Enontekiön ja Inarin Lapin eliömaakuntiin saakka. 7.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Betonica macrantha – jalopähkämön alempien valekiehkuroiden hanka- eli tukilehdet ovat ylempien varsilehtien kaltaisia, pitkulaisia tai pyöreähköjä ja kokoonsa nähden isohampaisia. Ylemmät tukilehdet ovat puikeat, kapeanpuikeat tai pitkänpyöreät ja hammas- tai nyhälaitaiset sekä noin 10-15 mm pitkät ja noin 5-10 mm leveät (musta nuoli). Kukat ovat lähes tai aivan perättömät. Niiden tyvellä on puikea tai kapeanpuikea ja suippopäinen tukilehti, joka on karvainen ja noin 10-12 mm pitkä sekä noin 4-5 mm leveä (valkoinen nuoli). 7.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Betonica macrantha – jalopähkämön kukan verhiö on lähes säteittäinen, viisiliuskainen ja tavallisesti noin 13-15 mm pitkä. Se on vihreä tai punaruskea ja tiheäkarvainen. Kärkiliuskat ovat tyveltään kolmiomaiset ja valtaosaltaan kapean äimämäiset sekä noin 5-6 mm pitkät. Verhiön sisään kehittyvä hedelmä on ristikkäisesti nelilohkoinen ja noin 5 mm leveä. Lohkot ovat päästään kolmikulmaiset, muuten hieman litteähköt ja lähes pitkulaiset. Ne ovat noin 8-9 mm pitkät. Kuvassa yksi hedelmys näkyy vaaleampana avatun verhiön reunalla. 7.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto