• Chaenorhinum minus (L.) Lange – (pikku)kissankita
• synonyyminimi Microrrhinum minus (L.) Fourr.
• Chaenorhinum (DC.) Rchb. – kissankidat
• Plantaginaceae – ratamokasvit (aikaisemmin Schrophulariaceae – naamakukkaiskasvit)

(Pikku)kissankita, Chaenorhinum minus, on yksivuotinen, pysty ja kauttaaltaan tiheästi nystykarvainen ruoho, joka on yksi- tai monivartinen ja tavallisesti noin 5-20 cm korkea. Juuri on yleensä pysty ja ohuehko. Varret ovat haarattomat tai usein jo alaosastaan alkaen runsaastikin haarovat. Varsi on liereä, vihreäsävyinen tai ainakin osittain punaruskea.

Lehdet ovat ruodilliset ja varren alaosassa vastakkain sekä ylempänä lähinnä kierteisesti. Ruoti on noin 1-5 mm pitkä ja levenee lavaksi ilman selvää rajaa. Alempien lehtien lapa on suikea, kapeanpuikeahko tai harvemmin soikea. Ylempien lehtien lapa on lähes tai aivan tasasoukka. Lehtien kärki on tylppä ja tyvi suippeneva. Lapa on lähinnä vihreä tai tummanvihreä, laidoiltaan ehyt ja tavallisesti noin 5-30 mm pitkä ja noin 1-8 mm leveä.

Kukinto muodostuu yksittäin lehtihangoissa olevista, pitkäperäisistä kukista. Kukkaperä on täysikasvuisilla kukilla noin 8-20 mm pitkä. Verhiö on yleensä noin 3-6 mm pitkä ja lähes tyveen saakka 5-liuskainen. Liuskat ovat usein keskenään eripituiset, lähinnä tasasoukat tai kapean vastapuikeat ja tylppäpäiset sekä leveimmältä kohtaa noin 0,5-1,5 mm leveät.

Teriö on vastakohtainen, 2-huulinen ja putkimaisesti yhdislehtinen sekä kannuksellinen. Se on yleisväriltään vaalean sinipunainen, nystykarvainen ja huulten kärjestä kannuksen kärkeen tavallisesti noin 6-9 mm pitkä. Ylähuuli on lyhyehkösti 2-liuskainen, teriöputken suuntainen tai hieman yläviisto ja noin 3-4 mm pitkä. Alahuuli on 3-liuskainen, yleensä valkoinen ja hieman alaspäin kaartuva sekä samaa mittaluokkaa ylähuulen kanssa. Sen tyvellä on valkoinen pullistuma, joka ahtauttaa mutta ei kokonaan sulje teriön nielua. Alahuulessa oleva kannus on kartiomainen, suora tai hieman kaareva ja yleensä noin 1,5-2,5 mm pitkä.

Piiloon jääviä heteitä on 4. Niistä kaksi on pitempää ja kaksi lyhyempää. Ne ovat noin 2-3 mm pitkät ja kiinnittyneet teriön tyviosaan. Sikiäin on kehänpäällinen ja sen tyvellä on mesiäinen. Emi on 1-vartaloinen ja noin 2 mm pitkä. Hedelmä on hieman vinon munamainen tai pitkänpyöreä, matalasti lovipäinen ja muun kasvin tavoin tiheästi nystykarvainen kota. Se on kypsänä kellanvaalea tai ruskehtava, yleensä noin 5-6 mm pitkä ja noin 4-5 mm leveä sekä suunnilleen verhiön mittainen. Emin vartalo luotteineen säilyy kuivuneena pitkään kodan kärjessä. Kota avautuu reikäluomaisesti eli yläosaan avautuu yleensä kaksi reikää. Siemenet ovat pitkänpyöreät, tummanruskeat ja harjumaisesti pitkittäissuoniset sekä noin 1 mm pitkät ja noin 0,5 mm leveät. Normaali kukinta-aika on kesä -elokuu.

(Pikku)kissankita on Suomessa harvinaisehko, vakiintunut uustulokas, joka on runsaimmillaan eteläisessä Suomessa. Tällä vuosituhannella tehtyjä, vähintään yksittäisiä havaintoja on etelästä päin Kainuun, Oulun Pohjanmaan, Perä-Pohjanmaan ja Kittilän Lapin eliömaakuntiin saakka. Kasvupaikkoina ovat lähinnä ratapihat, satamat, teollisuus- ja lastausalueet, maankäsittelyalueet, kadut ja tienvarret, laatoitusten ja kiviportaiden raot sekä puutarhat. Muissa Pohjoismaissa laji kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

(Pikku)kissankita on sukunsa ainoa edustaja Pohjoismaissa eikä sitä kovin helposti sotke muihin heimon sukujen lajeihin. Läheisin se on kannusruohojen, Linaria, kanssa, ja on aikoinaan kuulunut samaan sukuunkin. Suomessa tavattavat kannusruoholajit ovat sitä kookkaampia ja niiden kukat ovat selvinä latvaterttuina. Teriön kooltaan lähinnä olevan juovakannusruohon, L. repens, teriö on pohjaväriltään yleensä valkoinen ja harvemmin vaalean sinipunainen. Lisäksi pohjavärin päällä on pitkittäissuuntainen, sinipunainen juovitus. Teriö on pystyn ylähuulen kärjestä kannuksen kärkeen tavallisesti noin 8-15 mm pitkä ja kannuksen osuus siitä on yleensä noin 3-5 mm.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle (pikku)kissankidan esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase). Laji on nimellä Microrrhinum minus.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Chaenorhinum minus – (pikku)kissankidan teriökin on nystykarvainen. Lehdet ovat ruodilliset. Ruoti on noin 1-5 mm pitkä ja levenee lavaksi ilman selvää rajaa. Alempien lehtien lapa on suikea, kapeanpuikeahko tai harvemmin soikea. Ylempien lehtien lapa on lähes tai aivan tasasoukka. Lehtien kärki on tylppä ja tyvi suippeneva. Lapa on tavallisesti noin 5-30 mm pitkä ja noin 1-8 mm leveä. U, Helsinki, Vuosaari, n. 60 ha:n laajuisen täyttömaakummun, Vuosaarenhuipun keskiosan lakialue, 18.8.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Chaenorhinum minus – (pikku)kissankita on Suomessa harvinaisehko, vakiintunut uustulokas, joka on runsaimmillaan eteläisessä Suomessa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä ratapihat, satamat, teollisuus- ja lastausalueet, maankäsittelyalueet, kadut ja tienvarret, laatoitusten ja kiviportaiden raot sekä puutarhat. U, Helsinki, Vuosaari, n. 60 ha:n laajuisen täyttömaakummun, Vuosaarenhuipun keskiosan lakialue, 18.8.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto