• Corylus avellana L. – (euroopan)pähkinäpensas
• Corylus L. – pähkinäpensaat
• Betulaceae – koivukasvit

Pähkinäpensas tai muista suvun lajeista erottautuen euroopanpähkinäpensas, Corylus avellana, on selvästi ennen lehtien puhkeamista kukkiva, monirunkoinen, pysty ja kookas pensas, joka on yleensä noin 2-7 m korkea ja juurivesainen. Joskus harvoin se voi olla yksirunkoinen ja haarova, pieni puu. Rungot haaroineen ja oksineen ovat harmaasävyiset tai harmaanruskehtavat ja pinnaltaan kiiltävähköt. Nuorissa varsissa on lisäksi vaaleita pilkkuja. Nuorimmat oksat ovat harmahtavan ruskeat ja tiheähkösti sekä hapsi- että nystykarvaiset. Runkojen paksuus vaihtelee pensaissa iän mukaan ollen tavallisesti noin 2-20 cm. Rungot alkavat haaroittua yleensä vasta noin 1,5-2 metrin korkeudella, ja ne kasvavat aluksi hitaahkosti sekä saavuttavat maksimipituutensa noin 15-20-vuotiaina. Laajimmissa pensaissa runkoja voi olla peräti 200-300, jolloin ympärysmitta saattaa olla yli 10 m. Yksittäinen pensaan runko voi elää yli 50-vuotiaaksi. mutta itse pensas saattaa elää jopa yli tuhat vuotta. Sen juurakko on rengasmaisesti laajeneva. Pensaan sisimmät osat kuolevat ja lahoavat hiljalleen pois, ja uudistuminen tapahtuu ulkokehällä.

Oksanhaarojen silmut ovat perättömät, pitkulaisen munanmuotoiset, monisuomuiset ja noin 2-5 mm pitkät. Suomut ovat sisäkkäiset, soikeat – leveänpuikeat, pyöreäpäiset, vihreä- tai ruskeasävyiset ja karvareunaiset sekä noin 1-3 mm pitkät. Lehdet ovat lyhytruotiset, korvakkeelliset ja oksissa kierteisesti. Lehtiruoti on noin 5-15 mm pitkä ja nysty- sekä hapsikarvainen. Korvakkeet ovat lähinnä pitkulaiset, pyöreä- tai tylppäkärkiset, noin 4-8 mm pitkät ja noin 2-3 mm leveät sekä kesällä karisevat. Lehtilapa on lähes ehyt, vastapuikea – pyöreänsoikea, kärjestään lyhyen teräväsuippuinen ja herttatyvinen. Lehtilaita on kärkiosastaan yleensä matalasti teräväliuskainen ja kauttaaltaan toistamiseen sahalaitainen. Lehtilapa on pehmeä, päältä vihreä, alta vaalean- tai harmaanvihreä ja molemmin puolin vaihtelevasti lyhytkarvainen sekä ikääntyessään kaljuuntuva. Lapa on tavallisesti noin 5-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 3-9 cm leveä.

Pähkinäpensas on tuulipölytteinen ja yksikotinen puu, joka kukkii huhtikuussa. Kukinnot ovat yksineuvoisia eli hede- ja emikukat ovat eri kukinnoissa. Hedekukinto on riippuva, lieriömäisen tasasoukka norkko, joka kehittyy nuoriin oksanhaaroihin jo edeltävän kesän loppupuolella. Norkkoja on yleensä 2-4 samassa ryhmässä. Ne ovat kukintavaiheessa keltaiset tai kellanruskeat, tiheästi lyhytkarvaiset ja yleensä noin 25-60 mm pitkät sekä noin 5-6 mm leveät. Hedekukkia suojaavat norkkosuomut, jotka ovat pyöreämuotoisen vastapuikeat, terävän nipukkakärkiset ja jyrkän kapeatyviset. Ne ovat noin 2 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-1,5 mm leveät. Suomut peittävät kukat tiiviisti ennen kukintaa ja avautuvat kukintavaiheessa lähes tai aivan vaakatasoon mahdollistaen pölytyksen. Hedekukat ovat suomujen alla yksittäin. Kukat ovat kehättömät, mutta niiden tyvellä on kolme hyvin pientä lehteä, joista yksi on kukintolehti ja kaksi sen kanssa yhdiskasvuista esilehteä. Kukissa on useimmiten 4 hedettä. Heteet ovat noin 1 mm pitkät, ja niiden pitkänpyöreät ponnet ovat keltaiset.

Emikukinto on pitkulaisen silmumainen, lomittaisten suomujen suojaama ja kukkiessaan noin 8-10 mm pitkä ja noin 2,5-3 mm leveä. Suomut ovat puikeat tai soikeahkot, pyöreäpäiset, vihreänruskehtavat ja hentokarvaiset sekä karvareunaiset. Ne ovat noin 1-5 mm pitkät ja suoristettuina noin 2-3 mm leveät. Suomujen peittämä emikukinto on yleensä 2-4-kukkainen. Kukkien tyvellä on vähäinen, liuskareunainen kehä, jonka alapuolella on sikiäin. Sen tyvellä on hedekukkien tavoin yhteensä kolme kukinto- ja esilehteä. Kukat ovat 2-luottisia ja sijoittuvat kukinnon kärkeen niin, että niistä näkyvät suomujen reunan yli vain punaiset, rihmamaiset ja noin 3-4 mm pitkät luotit sekä vaihtelevasti kehän liuskareuna.

Sikiäin alkaa hedelmöityksen jälkeen paisua voimakkaasti. Siitä kehittyy lähes pallomainen tai pitkulaisen pyöreämuotoinen pähkinä, joka on tavallisesti noin 10-20 mm pitkä ja noin 10-15 mm leveä. Se on kypsänä ruskeasävyinen ja pinnaltaan puutuneen kova. Pähkinän ohella kasvavat hyvin suuriksi myös sikiäimen tyvellä aivan pieninä olleet kukintolehti ja kaksi esilehteä. Ne muodostavat pähkinän tyvelle yhdislehtisen, kehtomaisen kauluksen, joka on pähkinän mittainen tai pitempi ja kärkiosastaan epäsäännöllisen teräväliuskainen ja -hampainen.

Pähkinäpensas on Suomessa alkuperäinen ja yleinen Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen sekä yleisehkö Uudenmaan eliömaakunnissa. Vähän harvinaisempi se on Etelä-Hämeen ja harvinainen Etelä-Karjalan, Satakunnan sekä Etelä-Savon eliömaakunnissa. Pähkinäpensasta käytetään jossain määrin myös koristepensaana, ja se voi tällöin karkailla lähiympäristöön. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kuivahkot rinne- ym. lehdot ja lehtoniityt. Laji on kalkinsuosija. Pähkinäpensas kasvaa muissa Pohjoismaissa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Euroopanpähkinäpensaan levinneisyysalue rajoittuu Eurooppaan ja Luoteis-Aasiaan. Suomeen se saapui jääkauden jälkeisellä lämpökaudella jo varhain. Aikoinaan sen kasvualue ylsi nykyiselle Keski-Pohjanmaalle saakka, mikä on voitu todentaa turvekerroksissa säilyneistä pähkinöistä. Vajaat 3 000 vuotta sitten ilmaston viileneminen alkoi painaa lajin pohjoisrajaa etelämmäksi. Jäänteenä säilyneet pohjoisimmat kasvustot ovat suotuisilla kasvupaikoilla Jyväskylän Korpilahdella. Pohjoisimmat suuremmat ja laajemmat esiintymät ovat Hämeen lehtokeskuksen alueella ja Hollolassa. Nykyisille, runsaimmille kasvupaikoilleen Ahvenanmaalle ja lounaisrannikolle pähkinäpensas saapui maan kohoamisen myötä vasta pari tuhatta vuotta sitten Ruotsista ja Virosta. Pähkinäpensaslehto on Suomessa yksi luonnonsuojelulain mukaan suojeltavista luontotyypeistä. Luontotyypin ehkä merkittävin uhka on edelleen jatkuva kuusettuminen.

Pähkinät varisevat maahan syksyllä. Ne ovat haluttua ravintoa mm. pähkinähakille, närhille ja oravalle. Eläinten hukatut, piilotetut ja talven varalle varastoidut pähkinät ovat paras leviämiskeino kasvupaikan lähialuetta kauemmaksi. Pähkinöitä on käytetty myös ihmisravinnoksi jo kivikaudelta alkaen. Euroopanpähkinäpensaan pähkinä sisältää rasvaa noin 60 % ja proteiinia noin 14 %. Lisäksi siinä on runsaahkosti kaliumia, kalsiumia ja magnesiumia. Pähkinän avaaminen vaatii voimatoimia, ja siihen käytetään yleensä tarkoitusta varten kehitettyä pähkinänsärkijää. Paksun kuoren sisällä ollut ja ravintokäyttöä varten kuivatettu pähkinä on Suomen olosuhteissa vain noin herneen kokoinen. Pähkinöistä voidaan valmistaa myös ruokaöljyä. Suomeen tuotavat hasselpähkinät saadaan pähkinäpensaista, erityisesti isopähkinäpensaasta, C. maxima.

Pähkinäpensaat kasvavat pohjoisen pallonpuoliskon lauhkealla vyöhykkeellä. Cataloque of Lifen (2025) mukaan lajeja on maailmanlaajuisesti 16. Niistä neljä on yksirunkoisia puita, ja muut ovat pääosin pensaita. Euro+Med Plantbasen (2025) mukaan Euroopassa on 5 alkuperäistä lajia, joista vain euroopanpähkinäpensas on laaja-alainen. Vaikka pähkinäpensas ei varsinainen puulaji olekaan, sen katsotaan usein kuuluvan Suomen vähälukuiseen jalojen lehtipuiden ryhmään. Tätä nimitystä käytetään Suomen lisäksi lähinnä Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Jo Keski-Euroopassa vastaavien lajien määrä on niin suuri, ettei tällaisella nimityksellä ole enää merkitystä. Pohjoismaissa jaloja lehtipuita yhdistää niiden harvinaisuus luontaisilla kasvupaikoilla, jotka ovat yleensä lehtoja. Suomessa ryhmään kuuluvat pähkinäpensaan lisäksi metsävaahtera, Acer platanoides, lehtosaarni, Fraxinus excelsior, metsätammi, Quercus robur, metsälehmus, Tilia cordata, vuorijalava, Ulmus glabra ja kynäjalava, U. laevis. Ahvenanmaalla ja eteläisimmässä Suomessa erityisesti pähkinäpensaalla mutta jossain määrin myös eräillä muilla lehtipuilla kasvaa täysloisena näivekasveihin (Orobanchaceae) kuuluva (pähkinä)suomukka, Lathraea squamaria.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle pähkinäpensaan esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Corylus avellana – pähkinäpensas on tuulipölytteinen ja yksikotinen puu, joka kukkii huhtikuussa selvästi ennen lehtien puhkeamista. EH, Hämeenlinna, Ruununmylly, Aulangontorppa, Aulangonjärven itäpää, jyrkähkösti nousevan Käärmekallion alueen kaakkoispää, metsäalueen ja luonnonsuojelualueen etelälaita, 22.4.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.

Corylus avellana – pähkinäpensaan emikukinto on pitkulaisen silmumainen, lomittaisten suomujen suojaama ja kukkiessaan noin 8-10 mm pitkä ja noin 2,5-3 mm leveä. Niiden kukintavaiheessa saman pensaan hedenorkot ovat jo ohikukkineita. Nuorimmat ja samalla uloimmat oksat ovat harmahtavan ruskeat ja tiheähkösti sekä hapsi- että nystykarvaiset. EH, Hämeenlinna, Ruununmylly, Aulangontorppa, Aulangonjärven itäpää, jyrkähkösti nousevan Käärmekallion alueen kaakkoispää, metsäalueen ja luonnonsuojelualueen etelälaita, 12.4.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.

Corylus avellana – pähkinäpensaan emikukinnon suomut ovat puikeat tai soikeahkot, pyöreäpäiset, vihreänruskehtavat ja hentokarvaiset sekä karvareunaiset. Ne ovat noin 1-5 mm pitkät ja suoristettuina noin 2-3 mm leveät. Suomujen peittämässä emikukinnossa on yleensä kahdesta neljään kukkaa. Kukkien tyvellä on vähäinen, liuskareunainen kehä, jonka alapuolella on sikiäin. Kukat ovat kaksiluottisia ja sijoittuvat kukinnon kärkeen niin, että niistä näkyvät suomujen reunan yli vain punaiset, rihmamaiset ja noin 3-4 mm pitkät luotit sekä vaihtelevasti kehän liuskareuna, joka näkyy paremmin edellisessä kuvassa. EH, Hämeenlinna, Ruununmylly, Aulangontorppa, Aulangonjärven itäpää, jyrkähkösti nousevan Käärmekallion alueen kaakkoispää, metsäalueen ja luonnonsuojelualueen etelälaita, 12.4.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.

Corylus avellana – pähkinäpensaan tuulipölytys onnistuu huomattavasti paremmin ilman lehtiverhoa. Niinpä hento vihreys valtaa pensaat vasta toukokuun puolivälin tietämissä. A, Lemland, Nåtö, saaren pohjoisosan luonnonsuojelualue biologisen aseman kohdalla, Järsövägenin tienlaitaniityn reuna, 19.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Corylus avellana – pähkinäpensaan sikiäin alkaa hedelmöityksen jälkeen paisua voimakkaasti. Siitä kehittyy lähes pallomainen tai pitkulaisen pyöreämuotoinen pähkinä. Pähkinän ohella kasvavat hyvin suuriksi myös sikiäimen tyvellä aivan pieninä olleet kukintolehti ja kaksi esilehteä. Ne muodostavat pähkinän tyvelle yhdislehtisen, kehtomaisen kauluksen, joka on pähkinän mittainen tai pitempi ja kärkiosastaan epäsäännöllisen teräväliuskainen ja -hampainen. Kuvassa näkyvät myös jo loppukesällä kehittyvät seuraavan kevään hedenorkot. EH, Hämeenlinna, Kankaantausta, Hattelmalanharju, Hattelmalantien koillispuolinen, lehtoinen harjurinne näköalatasanteen lähellä, luonnonsuojelualue, 15.8.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.

Corylus avellana – pähkinäpensaan pähkinä on tavallisesti noin 10-20 mm pitkä ja noin 10-15 mm leveä. Se on kypsänä ruskeasävyinen ja pinnaltaan puutuneen kova. Pähkinät ovat haluttua ravintoa mm. pähkinähakille, närhille ja oravalle. Eläinten hukatut, piilotetut ja talven varalle varastoidut pähkinät ovat paras leviämiskeino kasvupaikan lähialuetta kauemmaksi. Pähkinöitä on käytetty myös ihmisravinnoksi jo kivikaudelta lähtien. EH, Hämeenlinna, Ruununmylly, Aulangontorppa, Aulangonjärven itäpää, jyrkähkösti nousevan Käärmekallion alueen kaakkoispää, metsäalueen ja luonnonsuojelualueen etelälaita, 4.9.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.

Corylus avellana – pähkinäpensas saapui Suomeen jääkauden jälkeisellä lämpökaudella jo varhain ja levittäytyi nykyiselle Keski-Pohjanmaalle saakka. Vajaat 3 000 vuotta sitten ilmaston viileneminen alkoi painaa lajin pohjoisrajaa etelämmäksi. Pohjoisimmat, laajimmat esiintymät ovat säilyneet Hämeen lehtokeskuksen alueella. EH, Hämeenlinna, Kankaantausta, Hattelmalanharju, Hattelmalantien koillispuolinen, lehtoinen harjurinne näköalatasanteen lähellä, luonnonsuojelualue, 31.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Corylus avellana – pähkinäpensaan edelliseen kuvaan nähden kovin toisenlainen kasvualue on Ahvenanmaan avara, valoisa ja kukkien peittämä lehtoniitty. Pensaan myöhäinen lehtiminen tarjoaa loistavat valaistusolosuhteet mm valko- ja keltavuokon, Anemone nemorosa ja A. ranunculoides, kevätesikon, Primula veris ja karhunlaukan, Allium ursinum, kukinnalle. Ahvenanmaalle ja lounaisrannikolle pähkinäpensas saapui maan kohoamisen myötä vasta pari tuhatta vuotta sitten Ruotsista ja Virosta. A, Jomala, Ramsholm, luonnonsuojelualue, niemen keskiosan länsilaidan lehtoniitty, 25.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Corylus avellana – pähkinäpensas voi joskus harvoin kasvaa ja kehittyä yksirunkoiseksi ja haarovaksi, pieneksi puuksi. A, Lemland, Herrö, Herröskatanin luonnonsuojelualue, Grillskärin pikkutien varrella oleva hevoslaidun, 13.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.

Corylus avellana – pähkinäpensaikot voivat toisinaan muodostua läpipääsemättömän tiheiksi, ja yksilöiden rajatkin alkavat tällöin hämärtyä. Laji on yleinen Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen sekä yleisehkö Uudenmaan eliömaakunnissa. Vähän harvinaisempi se on Etelä-Hämeen ja harvinainen Etelä-Karjalan, Satakunnan sekä Etelä-Savon eliömaakunnissa. Pähkinäpensasta käytetään jossain määrin myös koristepensaana, ja se voi tällöin karkailla lähiympäristöön. EH, Hämeenlinna, Kankaantausta, Hattelmalanharju, Hattelmalantien koillispuolinen, lehtoinen harjurinne näköalatasanteen lähellä, luonnonsuojelualue, 31.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto