• Crataegus monogyna Jacq. – tylppöorapihlaja
• Crataegus L. – orapihlajat
• Rosaceae – ruusukasvit

Tylppöorapihlaja, Crataegus monogyna, on siirottavahaarainen pensas tai pieni puu, joka on noin 2-5(-8) m korkea. Haarat ja oksat ovat tavallisesti pitkät.  Runko ja haarat ovat harmaat tai harmaanruskeat ja vanhemmiten uurrettuvat. Puumaisten, yksirunkoisten yksilöiden rungon läpimitta on usein noin 10-30 cm. Oksat ovat sileähköt ja harmaat tai ruskehtavat. Vuosikasvaimet ovat sileät, kaljut ja puutuessaan vaaleanruskeat – punaruskeat. Osa oksien lyhytversoista muuntuu teräviksi ja noin 7-20 mm pitkiksi orapiikeiksi. Tylppöorapihlaja voi elää jopa 150-250-vuotiaaksi. Lajista tunnetaan maailmalla huomattavasti vanhempiakin yksilöitä. Esimerkiksi Ranskan Bouquetot’ssa on kuuluisa tylppöorapihlaja, jonka istutusvuoden sanotaan olevan noin 1360.

Silmut ovat pyöreähköt – munamaiset, ruskeat tai punaruskeat, noin 1-2 mm pitkät ja silmusuomujen laidoilta karvaiset. Lehdet ovat vuosiversoissa kierteisesti. Ne ovat ruodilliset ja yleensä korvakkeelliset, vaikka oksissa näyttää olevan samaan aikaan myös jo alun alkaen korvakkeettomia lehtiä. Kukattomien versojen korvakkeet ovat toispuolisen leveänpuikeat, lyhyt- tai pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja erityisesti ulkosivultaan nystypäisesti epäsäännöllisen isohampaiset ja osittain myös toissahaiset. Ne ovat yleensä noin 5-20 mm pitkät ja tyveltään noin 3-13 mm leveät. Kukinnollisen haaran korvakkeet ovat soikeahkot – toispuolisen puikeahkot, ehytlaitaiset tai vähähampaiset. Ne ovat kukattomien versojen korvakkeiden kokoluokkaa. Lehtiruoti on noin 1-3 cm pitkä ja kalju tai harvakarvainen. Lehtilapa on lähinnä leveänpuikea – vinoneliömäinen, parijakoisesti pyöreä-, tylppä- tai lyhyen suippoliuskainen ja liuskoiltaan ehyt- tai niukan hammaslaitainen sekä tyveltään leveän kiilamainen. Kukinnollisessa haarassa lavan tyvimmäisissä liuskoissa on 0-9 hammasta. Useimmin karkeita ja keskenään erikokoisia hampaita on vain liuskan kärkiosassa. Versoissa muiden lehtien tyvellä on tavallisesti myös pienempiä, vastapuikeita ja lähes tasalakiseen kärkeen saakka ehytlaitaisia lehtiä, joiden kärjessä on muutama kookas, liuskamainen ja mahdollisesti toissahainen hammas. Normaalien, tyypillisten lehtien lapa on tavallisesti noin 3-5 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa suunnilleen pituutensa levyinen. Sulkasuonisen lehden suonitus kohdistuu liuskojen kärkiin ja hampaisiin sekä niiden välisiin loviin. Lehtilapa on päältä vihreä ja alta vaaleahkonvihreä sekä kalju tai harvakarvainen.

Kukinnot ovat vuosiversojen kärjessä monihaaraisina ja usein osittain kerrannaisina tasahuiskiloina, jotka ovat yleensä noin 3-7 cm leveitä. Kukinto on ihmisnenään jossain määrin tympeäntuoksuinen. Kukintohaarojen alimmat tukilehdet ovat muiden lehtien kaltaiset. Ylemmät tukilehdet ovat suikeahkot, ehyet – hammaslaitaiset tai rihmamaisen kapeat, noin 3-15 mm pitkät ja usein pian varisevat. Kukkaperä on yleensä noin 10-30 mm pitkä ja kalju – harvakarvainen. Kukkapohjus on kartiomainen, tiheästi vaaleakarvainen ja noin 3-4 mm pitkä. Verholehtiä on 5. Ne ovat leveän ja lyhyen kolmiomaiset, vihreät – kellanvihreät ja kaljuhkot sekä heti teriön avauduttua jyrkästi taaksepäin kääntyneet. Verholehdet ovat noin 2-2,5 mm pitkät ja tyveltään noin pituutensa levyiset.

Teriö on säteittäinen, valkoinen ja yleensä noin 13-18 mm leveä. Terälehtiä on 5. Ne ovat pyöreähköt, koverat, tyveltään jyrkästi kapeaksi ja lyhyeksi kynneksi suippenevat sekä noin 6-8 mm pitkät ja leveät. Heteitä on 18-20. Niiden palhot ovat valkoiset ja noin 4-6 mm pitkät. Aluksi punaiset ja myöhemmin ruskeasävyiset ponnet ovat noin 1-1,5 mm pitkät. Sikiäin on kehänalainen, ja emi on 1-vartaloinen ja -luottinen. Vartalo on valkoinen ja heteiden kanssa samalle tasolle ulottuva. Luotti on pyöreähkön nappimainen, keltainen ja noin 1 mm läpimitaltaan. Normaali kukinta-aika on kesäkuu.

Hedelmä on kukkapohjuksesta paisuva luumarja, joka on munamainen, kaljuhko tai karvainen, kypsänä punainen, tavallisesti noin 10-15 mm pitkä ja noin 7-9 mm leveä. Sen kärjessä säilyvät tiukasti taaksepäin kääntyneet verholehdet. Marjassa on vain yksi kookas, ruskea ja lähes munanmuotoinen siemen, joka on selkäpuolelta kupera, vatsapuolelta tasainen, noin 5-9 mm pitkä ja noin 4-7 mm leveä.

Tylppöorapihlaja on alkuperäinen Suomessa. Sen luontainen esiintymisalue rajoittuu Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakuntiin. Ahvenanmaalla se on yleisehkö ja Varsinais-Suomessa harvinainen. Lajia käytetään jossain määrin myös koristekasvina, ja siitä on Kasviatlaksessa useampia villiytymähavaintoja Uudenmaan ja hyvin niukasti Etelä-Hämeen eliömaakunnista. Kasvupaikkoina ovat lähinnä lehdot, lehto- ja lehdesniityt, metsän- ja pellonlaiteet sekä puustoiset ja pensaikkoiset tienvarret. Paikallisesta yleisyydestä huolimatta laji on vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa todettu äärimmäisen uhanalaiseksi (CR). Luokitukseen ovat vaikuttaneet lähinnä pieni populaatiokoko, jatkuva taantuminen ja pirstoutuminen. Uhkatekijöinä ovat erityisesti avoimien alueiden sulkeutuminen, metsien uudistamis- ja hoitotoimet sekä risteytyminen. Laji on rauhoitettu Ahvenanmaalla. Muissa Pohjoismaissa tylppöorapihlaja kasvaa luontaisesti Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Orapihlajien puuaines on hyvin kovaa, sitkeää ja kestävää. Sitä on perinteisesti käytetty mm. työkalujen varsien ja kävelykeppien valmistukseen. Tieteellinen sukunimi, Crataegus, on johdettu kreikan kielen sanasta kratos¸ joka tarkoittaa vahvuutta, lujuutta ja voimaa. Sukunimi viittaakin puuaineksen ominaisuuksiin.

Maailmanlaajuisesti orapihlajalajeja on Catalogue of Lifen (2026) mukaan 242, minkä lisäksi on kirjattu 69 risteymäpohjaista taksonia. Suku on taksonomisesti vaikea, ja käsitykset lajirajoista vaihtelevat.

Suomessa samoilla kasvualueilla tylppöorapihlajan kanssa esiintyy toinenkin luontainen orapihlajalaji, suippuorapihlaja, C. rhipidophylla. Lajit ovat hyvin läheiset ja voivat risteytyä keskenään muodostaen näin merkittävän uhkatekijän toisilleen. Risteymälle on annettu oma nimikin, kuuruorapihlaja, C. xsubsphaerica. Johtuisiko suomalainen nimi risteymän vaikeasta, lähilajien välimaastoon sijoittuvasta ulkomuodosta ja hankalasta tunnistettavuudesta. Tylppöorapihlajan lehtilavan liuskat ovat tylpät ja ehytlaitaiset tai kärjestä niukkahampaiset. Kukinnollisessa haarassa lehtien tyvimmäisissä liuskoissa on vain 0-9 hammasta. Vastaavasti suippuorapihlajan liuskat ovat suipot ja runsashampaiset. Kukinnollisessa haarassa tyvimmäisissä lehtiliuskoissa on 6-25 hammasta. Eroja on myös lehtien korvakkeissa. Tylppöorapihlajan kukinnollisessa haarassa korvakkeet ovat ehytlaitaisia tai vähähampaisia. Suippuorapihlajalla vastaavissa korvakkeissa on 8-29 hammasta. Varsin hyvä erottava tuntomerkki löytyy myös verholehdistä, jotka ovat kukkien lisäksi näkyvillä myös marjojen kärjessä. Tylppöorapihlajan verholehdet ovat leveän ja lyhyen kolmiomaiset sekä jyrkästi taaksepäin kääntyneet. Suippuorapihlajalla verholehdet ovat pitemmät, kapean kolmiomaiset, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja taaksepäin kääntyneet, siirottavat tai pystyt.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle tylppöorapihlajan esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Crataegus monogyna – tylppöorapihlaja on siirottavahaarainen pensas tai pieni puu, jonka haarat ja oksat ovat tavallisesti pitkät. Sen kasvupaikkoina ovat lähinnä lehdot, lehto- ja lehdesniityt, metsän- ja pellonlaiteet sekä puustoiset ja pensaikkoiset tienvarret. Lajin normaali kukinta-aika on kesäkuu. A, Jomala, Ramsholm, luonnonsuojelualue, pohjoisosan lehtoniittyalue, 18.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus monogyna – tylppöorapihlaja on tavallisesti noin 2-5 m korkea, mutta toisinaan sen latvus voi Suomessa kohota kahdeksaankin metriin. Lajin luontainen esiintymisalue rajoittuu Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakuntiin. Ahvenanmaalla se on yleisehkö ja Varsinais-Suomessa harvinainen. Tylppöorapihlajaa käytetään jossain määrin myös koristekasvina, ja siitä on Kasviatlaksessa useampia villiytymähavaintoja Uudenmaan ja hyvin niukasti Etelä-Hämeen eliömaakunnista. A, Jomala, Ramsholm, luonnonsuojelualue, pohjoisosa, itälaidan niittykaistan reuna, 18.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus monogyna – tylppöorapihlaja on paikallisesta yleisyydestä huolimatta todettu vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa äärimmäisen uhanalaiseksi (CR). Luokitukseen ovat vaikuttaneet lähinnä pieni populaatiokoko, jatkuva taantuminen ja pirstoutuminen. Uhkatekijöinä ovat erityisesti avoimien alueiden sulkeutuminen, metsien uudistamis- ja hoitotoimet sekä risteytyminen toisen Suomessa luontaisen lajin, suippuorapihlajan, C. rhipidophylla, kanssa. Laji on rauhoitettu Ahvenanmaalla. A, Finström, Bastö, koilliskulman lehtoinen Ekudden-niemi, 17.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus monogyna – tylppöorapihlajan kukinnot ovat vuosiversojen kärjessä monihaaraisina ja usein osittain kerrannaisina tasahuiskiloina, jotka ovat yleensä noin 3-7 cm leveitä. A, Finström, Bastö, koilliskulman lehtoinen Ekudden-niemi, 17.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus monogyna – tylppöorapihlajan kukassa on viisi terälehteä. Ne ovat pyöreähköt, koverat, tyveltään jyrkästi kapeaksi ja lyhyeksi kynneksi suippenevat sekä noin 6-8 mm pitkät ja leveät. A, Jomala, Ramsholm, luonnonsuojelualue, pohjoisosa, itälaidan niittykaistan reuna, 18.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus monogyna – tylppöorapihlajan kukassa on 18-20 hedettä. Niiden palhot ovat valkoiset ja noin 4-6 mm pitkät. Aluksi punaiset ja myöhemmin ruskeasävyiset ponnet ovat noin 1-1,5 mm pitkät. Sikiäin on kehänalainen, ja emi on yksivartaloinen ja -luottinen. Vartalo on valkoinen ja heteiden kanssa samalle tasolle ulottuva. Luotti on pyöreähkön nappimainen, keltainen ja noin 1 mm läpimitaltaan. A, Lemland, Nåtö, saaren pohjoisosan merenrantaan ulottuva luonnonsuojelualue biologisen aseman (Norrgård) itäpuolella, rannan tervalepikon yläreuna, 11.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus monogyna – tylppöorapihlajan kukkaperä on yleensä noin 10-30 mm pitkä ja kalju tai harvakarvainen. Kukkapohjus on kartiomainen, tiheästi vaaleakarvainen ja noin 3-4 mm pitkä. Verholehtiä on viisi. Ne ovat leveän ja lyhyen kolmiomaiset, vihreät – kellanvihreät ja kaljuhkot sekä heti teriön avauduttua jyrkästi taaksepäin kääntyneet. Verholehdet ovat noin 2-2,5 mm pitkät ja tyveltään noin pituutensa levyiset. Koska kuvaa katsoessa tulee helposti näköharha siitä, mikä on kääntynyttä verholehteä ja mikä kukkapohjuksen pintaa, yksi kehälehti on merkitty nuolella. Suippuorapihlajalla verholehdet ovat pitemmät, kapean kolmiomaiset, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja taaksepäin kääntyneet, siirottavat tai pystyt. A, Finström, Bastö, koilliskulman lehtoinen Ekudden-niemi, 17.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus monogyna – tylppöorapihlajan hedelmä on kukkapohjuksesta paisuva luumarja, joka on munamainen, kaljuhko tai karvainen ja kypsänä punainen. Sen kärjessä säilyvät tiukasti taaksepäin kääntyneet verholehdet. Ylimpien, tavallisten lehtien lisäksi kukinnon tukilehtinä ovat suikeahkot, ehyet – hammaslaitaiset tai rihmamaisen kapeat ja noin 3-15 mm pitkät lehdet, jotka usein varisevat jo varhain. Kuvan kukinnossa niitä on kuitenkin jäljellä vielä hedelmävaiheessakin. Kukinnollisessa haarassa lavan tyvimmäisissä liuskoissa on 0-9 hammasta. Vastaava luku suippuliuskaorapihlajalla on 6-25 hammasta. A, Finström, Bastö, koilliskulman lehtoinen Ekudden-niemi, 9.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus monogyna – tylppöorapihlajan luumarja on tavallisesti noin 10-15 mm pitkä ja noin 7-9 mm leveä. Marjassa on vain yksi kookas, ruskea ja lähes munanmuotoinen siemen, joka on noin 5-9 mm pitkä ja noin 4-7 mm leveä. Kuvausvuonna oli tapahtunut jotakin poikkeuksellista, sillä tämänkin kuvasarjan kasvupaikoilla tylppöorapihlajissa ei ollut ainoatakaan marjaa. Oksissa riippui vai muutamia edellisvuoden kuivuneita marjoja. Kuvassa oleva yksilö oli ainoa, jossa oli muutama kuluvan vuoden marja. Ne olivat vihreinä vielä elokuun puolivälissäkin. A, Finström, Bastö, koilliskulma, Ekuddsvägenin pikkutien laide peltoalueen kohdalla, 15.8.2026. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus monogyna – tylppöorapihlajan lehtilapa on lähinnä leveänpuikea – vinoneliömäinen, parijakoisesti pyöreä-, tylppä- tai lyhyen suippoliuskainen ja liuskoiltaan ehyt- tai niukan hammaslaitainen sekä tyveltään leveän kiilamainen ja yläpinnaltaan vihreä. Useimmin karkeita ja keskenään erikokoisia hampaita on vain liuskan kärkiosassa. Suippuorapihlajan lehtiliuskat ovat suipot ja runsashampaiset. Kuvan lehdissä ei ole selviä korvakkeita. Tuskin ne ovat ehtineet varistakaan jo ennen kesäkuun puoltaväliä. A, Lemland, Nåtö, saaren pohjoisosan merenrantaan ulottuva luonnonsuojelualue biologisen aseman (Norrgård) itäpuolella, rannan tervalepikon yläreuna, 11.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus monogyna – tylppöorapihlajan sulkasuonisen lehden suonitus kohdistuu liuskojen kärkiin ja hampaisiin sekä niiden välisiin loviin. Samanlainen suonikohdistus on myös suippuorapihlajalla. A, Lemland, Nåtö, saaren pohjoisosan merenrantaan ulottuva luonnonsuojelualue biologisen aseman (Norrgård) itäpuolella, rannan tervalepikon yläreuna, 11.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus monogyna – kukinnollisten haarojen korvakkeet ovat soikeahkot – toispuolisen puikeahkot ja ehytlaitaiset tai vähähampaiset. Vuosikasvaimet ovat sileät, kaljut ja puutuessaan vaaleanruskeat – punaruskeat. Osa oksien lyhytversoista muuntuu teräviksi ja noin 7-20 mm pitkiksi orapiikeiksi. A, Lemland, Nåtö, saaren pohjoisosan merenrantaan ulottuva luonnonsuojelualue biologisen aseman (Norrgård) itäpuolella, rannan tervalepikon yläreuna, 11.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus monogyna – tylppöorapihlajan kukattomien versojen korvakkeet ovat toispuolisen leveänpuikeat, lyhyt- tai pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja erityisesti ulkosivultaan nystypäisesti epäsäännöllisen isohampaiset ja osittain myös toissahaiset. Ne ovat yleensä noin 5-20 mm pitkät ja tyveltään noin 3-13 mm leveät eivätkä ulkomuodoltaan juurikaan poikkea suippuorapihlajan tyypillisistä korvakkeista. Lehtilapa ja ruoti ovat kaljut tai harvakarvaiset. A, Finström, Bastö, koilliskulman lehtoinen Ekudden-niemi, 17.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus monogyna – tylppöorapihlajan rungon ohella myös haarat ja vanhemmat oksat ikääntyessään uurrettuvat. Nuoremmat oksat ovat pitkät, sileähköt ja harmaat tai ruskehtavat. A, Jomala, Ramsholm, luonnonsuojelualue, pohjoisosan lehtoniittyalue, 18.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto