• Crataegus rhipidophylla Gand. – suippuorapihlaja
• var. rhipidophylla – siirosuippuorapihlaja
• var. ronnigeri (K. Malý) Janjić – tanasuippuorapihlaja
• Crataegus L. – orapihlajat
• Rosaceae – ruusukasvit

Suippuorapihlajasta, Crataegus rhipidophylla, esiintyy Suomessa kaksi muunnosta, nimimuunnos siirosuippuorapihlaja, var. rhipidophylla ja tanasuippuorapihlaja, var. ronnigeri, jonka tieteellinen nimi on aikaisemmin ollut alalaji- tai muunnostasoinen lindmanii. Muunnokset eroavat toisistaan verhiönliuskojen suuntautumisen ja hedelmän muodon perusteella.

Suippuorapihlaja on siirottavahaarainen pensas tai pieni puu, joka on noin 2-5(-8) m korkea. Haarat ja oksat ovat tavallisesti pitkät.  Runko ja haarat ovat harmaat tai harmaanruskeat ja vanhemmiten uurrettuvat. Puumaisten, yksirunkoisten yksilöiden rungon läpimitta on usein noin 10-30 cm. Oksat ovat pitkät, sileähköt ja harmaat tai ruskehtavat. Vuosikasvaimet ovat sileät, kaljut ja puutuessaan punaruskeat. Osa oksien lyhytversoista muuntuu teräviksi ja noin 7-20 mm pitkiksi orapiikeiksi. Suippuorapihlaja voi elää jopa 150-250-vuotiaaksi.

Silmut ovat pyöreähköt – munamaiset, ruskeat tai punaruskeat, noin 1-2 mm pitkät ja silmusuomujen laidoilta karvaiset. Lehdet ovat vuosiversoissa kierteisesti. Ne ovat ruodilliset ja yleensä korvakkeelliset, vaikka oksissa näyttää olevan samaan aikaan myös jo alun alkaen korvakkeettomia lehtiä. Korvakkeet ovat toispuolisen puikeat, pitkäsuippuisen ja usein sisään päin kaarevan teräväkärkiset ja erityisesti ulkosivultaan nystypäisesti epäsäännöllisen isohampaiset ja liuskahampaiset sekä osittain myös toissahaiset. Kukinnollisen haaran korvakkeissa hampaita on 8-29. Korvakkeet ovat yleensä noin 5-15 mm pitkät ja tyveltään noin 3-7 mm leveät. Lehtiruoti on noin 1-3 cm pitkä ja kalju tai harvakarvainen. Lehtilapa on lähinnä leveänpuikea – vinoneliömäinen, parijakoisesti tai pariosaisesti teräväliuskainen ja liuskoiltaan hammaslaitainen sekä tyveltään leveän kiilamainen. Kukinnollisessa haarassa lavan tyvimmäisissä liuskoissa on 6-25 hammasta. Lapa on tavallisesti noin 3-5 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa suunnilleen pituutensa levyinen. Sulkasuonisen lehden suonitus kohdistuu liuskojen kärkiin ja hampaisiin sekä niiden välisiin loviin. Lehtilapa on päältä vihreä ja alta vaaleahkonvihreä sekä kalju tai harvakarvainen.

Kukinnot ovat vuosiversojen kärjessä monihaaraisina ja usein osittain kerrannaisina tasahuiskiloina, jotka ovat yleensä noin 3-7 cm leveitä. Kukinto on ihmisnenään jossain määrin tympeäntuoksuinen. Kukintohaarojen alimmat tukilehdet ovat muiden lehtien kaltaiset. Ylemmät tukilehdet ovat suikeahkot, hammaslaitaiset tai rihmamaisen kapeat, noin 3-15 mm pitkät ja pian varisevat. Kukkaperä on useimmiten noin 10-30 mm pitkä ja kalju – harvakarvainen. Kukkapohjus on kartiomainen, tiheästi vaaleakarvainen ja noin 3-4 mm pitkä. Verholehtiä on 5. Ne ovat kapean kolmiomaiset, pitkäsuippuisen teräväkärkiset, vihreät – kellanvihreät ja kaljuhkot. Ne ovat noin 4-5 mm pitkät ja tyveltään noin 2-3 mm leveät. Nimimuunnoksella, siirosuippuorapihlajalla, verholehdet siirottavat alaviistoon jo kukintavaiheessa. Tanasuippuorapihlajalla ne kutakuinkin pysyvät terälehtien tuntumassa.

Teriö on säteittäinen, valkoinen ja yleensä noin 13-18 mm leveä. Terälehtiä on 5. Ne ovat pyöreähköt, koverat, tyveltään jyrkästi kapeaksi ja lyhyeksi kynneksi suippenevat sekä noin 6-8 mm pitkät ja leveät. Heteitä on 18-20. Niiden palhot ovat valkoiset ja noin 4-6 mm pitkät. Aluksi punaiset ja myöhemmin ruskeasävyiset ponnet ovat noin 1-1,5 mm pitkät. Sikiäin on kehänalainen, ja emi on 1-vartaloinen ja -luottinen. Vartalo on valkoinen ja heteiden kanssa samalle tasolle ulottuva. Luotti on pyöreähkön nappimainen, keltainen ja noin 1 mm läpimitaltaan. Normaali kukinta-aika on kesäkuu.

Hedelmä on kukkapohjuksesta paisuva luumarja, joka on karvainen, kypsänä vaaleamman – tummemman punainen, tavallisesti noin 10-15 mm pitkä ja noin 7-9 mm leveä. Marja on siirosuippuorapihlajalla munamainen, ja sen kärjessä säilyvät verholehdet ovat taaksepäin tai sivulle siirottavat. Tanasuippuorapihlajan marja on tynnyrimäinen, ja kärjessä olevat verholehdet ovat sivulle siirottavat tai pystyt. Marjassa on vain yksi kookas, ruskea ja lähes munanmuotoinen siemen, joka on selkäpuolelta kupera, vatsapuolelta tasainen, noin 5-9 mm pitkä ja noin 4-7 mm leveä.

Suippuorapihlaja on alkuperäinen Suomessa. Sen luontainen esiintymisalue rajoittuu Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakuntiin. Ahvenanmaalla se on yleisehkö ja Varsinais-Suomessa harvinainen. Lajia käytetään jossain määrin myös koristekasvina, ja siitä on kirjattu muutamia lintujen levittämiä villiytymäyksilöitä Etelä-Suomesta. Kasvupaikkoina ovat lähinnä lehdot, lehto- ja lehdesniityt, kallioketojen rehevämmät laiteet sekä metsän-, pellon- ja tienreunapensaikot. Paikallisesta yleisyydestä huolimatta laji on vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa todettu erittäin uhanalaiseksi (EN). Luokitukseen ovat vaikuttaneet lähinnä pieni populaatiokoko, jatkuva taantuminen ja pirstoutuminen. Uhkatekijöinä ovat erityisesti avoimien alueiden sulkeutuminen, metsien uudistamis- ja hoitotoimet sekä risteytyminen. Laji on rauhoitettu Ahvenanmaalla. Muissa Pohjoismaissa suippuorapihlaja kasvaa luontaisesti Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Orapihlajien puuaines on hyvin kovaa, sitkeää ja kestävää. Sitä on perinteisesti käytetty mm. työkalujen varsien ja kävelykeppien valmistukseen. Tieteellinen sukunimi, Crataegus, on johdettu kreikan kielen sanasta kratos¸ joka tarkoittaa vahvuutta, lujuutta ja voimaa. Sukunimi viittaakin puuaineksen ominaisuuksiin.

Maailmanlaajuisesti orapihlajalajeja on Catalogue of Lifen (2026) mukaan 242, minkä lisäksi on kirjattu 69 risteymäpohjaista taksonia. Suku on taksonomisesti vaikea, ja käsitykset lajirajoista vaihtelevat. Esimerkiksi tanasuippuorapihlaja on edellä mainitussa luettelossa luokiteltu omaksi lajikseen nimellä C. lindmanii.

Suomessa samoilla kasvualueilla suippuorapihlajan kanssa esiintyy toinenkin luontainen orapihlajalaji, tylppöorapihlaja, C. monogyna. Lajit ovat hyvin läheiset ja risteytyvät aika helposti keskenään muodostaen näin merkittävän uhkatekijän toisilleen. Tylppöorapihlajan lehtilavan liuskat ovat nimen mukaisesti tylpät ja ehytlaitaiset tai kärjestä niukkahampaiset. Kukinnollisessa haarassa lehtien tyvimmäisissä liuskoissa on vain 0-9 hammasta. Vastaavasti suippuorapihlajan liuskat ovat suipot ja runsashampaiset. Kukinnollisessa haarassa tyvimmäisissä lehtiliuskoissa on 6-25 hammasta. Eroja on myös lehtien korvakkeissa. Tylppöorapihlajan kukinnollisessa haarassa korvakkeet ovat ehytlaitaisia tai vähä- ja karkeahampaisia. Suippuorapihlajalla vastaavissa korvakkeissa on 8-29 hammasta. Varsin hyvä erottava tuntomerkki löytyy myös verholehdistä, jotka ovat kukkien lisäksi näkyvillä myös marjojen kärjessä. Tylppöorapihlajan verholehdet ovat leveän ja lyhyen kolmiomaiset sekä taaksepäin kääntyneet. Suippuorapihlajalla verholehdet ovat pitemmät, kapean kolmiomaiset, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja taaksepäin kääntyneet, siirottavat tai pystyt.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle suippuorapihlajan esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Crataegus rhipidophylla – suippuorapihlaja on usein pitkä- ja siirottavahaarainen pensas, joka on kukkiessaan varsin näyttävä. A, Lemland, Nåtö, saaren pohjoisosan luonnonsuojelualue biologisen aseman (Norrgård) ja saaren päätien, Järsövägenin itäpuolella, lehtometsä ja puustoinen lehtoniitty, 11.6.2014. Ellei toisin mainita, kuvat ovat tältä samalta kasvualueelta. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus rhipidophylla – suippuorapihlajan kukinnot ovat vuosiversojen kärjessä monihaaraisina ja usein osittain kerrannaisina tasahuiskiloina, jotka ovat yleensä noin 3-7 cm leveitä. Suippuorapihlaja on alkuperäinen Suomessa. Sen luontainen esiintymisalue rajoittuu Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakuntiin. Ahvenanmaalla se on yleisehkö ja Varsinais-Suomessa harvinainen. Paikallisesta yleisyydestä huolimatta laji on vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa todettu erittäin uhanalaiseksi (EN). Se on rauhoitettu Ahvenanmaalla. 11.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus rhipidophylla – suippuorapihlajan teriö on säteittäinen, valkoinen ja yleensä noin 13-18 mm leveä. Terälehtiä on viisi. Ne ovat pyöreähköt, koverat, tyveltään jyrkästi kapeaksi ja lyhyeksi kynneksi suippenevat sekä noin 6-8 mm pitkät ja leveät. 11.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus rhipidophylla – suippuorapihlajan kukassa on 18-20 hedettä. Niiden palhot ovat valkoiset ja noin 4-6 mm pitkät. Aluksi punaiset ja myöhemmin ruskeasävyiset ponnet ovat noin 1-1,5 mm pitkät. Sikiäin on kehänalainen, ja emi on yksivartaloinen ja -luottinen. Vartalo on valkoinen ja heteiden kanssa samalle tasolle ulottuva. Luotti on pyöreähkön nappimainen, keltainen ja noin 1 mm läpimitaltaan. Suippuorapihlajan normaali kukinta-aika on kesäkuu. 11.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus rhipidophylla – suippuorapihlajan kukkaperä on useimmiten noin 10-30 mm pitkä ja kalju – harvakarvainen. Kukkapohjus on kartiomainen, tiheästi vaaleakarvainen ja noin 3-4 mm pitkä. Verholehtiä on viisi. Ne ovat kapean kolmiomaiset, pitkäsuippuisen teräväkärkiset, vihreät – kellanvihreät ja kaljuhkot sekä noin 4-5 mm pitkät ja tyveltään noin 2-3 mm leveät. Kuvassa olevalla nimimuunnoksella, siirosuippuorapihlajalla, var. rhipidophylla, verholehdet siirottavat alaviistoon jo kukintavaiheessa. Lajin toisella muunnoksella, tanasuippuorapihlajalla, var. ronnigeri, ne kutakuinkin pysyvät terälehtien tuntumassa. Läheisellä sisarlajilla, tylppöorapihlajalla, C. monogyna, verholehdet ovat leveän ja lyhyen kolmiomaiset. 11.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus rhipidophylla – suippuorapihlajan hedelmä on kukkapohjuksesta paisuva luumarja, joka on karvainen, kypsänä vaaleamman – tummemman punainen, tavallisesti noin 10-15 mm pitkä ja noin 7-9 mm leveä. Se on kuvassa olevalla siirosuippuorapihlajalla munamainen, ja sen kärjessä säilyvät verholehdet ovat taaksepäin tai sivulle siirottavat. Kuvan oikeassa alakulmassa on nähtävissä seuraavan vuoden silmu. Silmut ovat pyöreähköt – munamaiset, ruskeat tai punaruskeat, noin 1-2 mm pitkät ja silmusuomujen laidoilta karvaiset. 9.8.2026. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus rhipidophylla – suippuorapihlajan toisen muunnoksen, tanasuippuorapihlajan marja on tynnyrimäinen, ja kärjessä olevat verholehdet ovat sivulle siirottavat tai pystyt. Marjassa on vain yksi kookas ja lähes munanmuotoinen siemen, joka on noin 5-9 mm pitkä ja noin 4-7 mm leveä. A, Finström, Bastö, pohjoispää, Ekuddsvägenin pikkutien varsi peltoalueen kohdalla, 15.8.2026. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus rhipidophylla – suippuorapihlajan lehdet ovat vuosiversoissa kierteisesti. Lehtien yleispiirre on moni- ja teräväliuskaisuus. 11.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus rhipidophylla – suippuorapihlajan lehdet ovat ruodilliset ja pääsääntöisesti korvakkeelliset. Lehtiruoti on noin 1-3 cm pitkä. Lehtilapa on lähinnä leveänpuikea – vinoneliömäinen, parijakoisesti tai pariosaisesti teräväliuskainen ja liuskoiltaan runsashampainen sekä tyveltään leveän kiilamainen, Tylppöorapihlajan lehtilavan liuskat ovat tylppiä, ehytlaitaisia tai kärjestään niukkahampaisia. Suippuorapihlajan lehtilapa on tavallisesti noin 3-5 cm pitkä, leveimmältä kohtaa suunnilleen pituutensa levyinen ja yläpuolelta vihreä. Vuosikasvaimet ovat sileät, kaljut ja puutuessaan punaruskeat. 11.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus rhipidophylla – suippuorapihlajan lehdet ovat alta yläpintaa vaaleamman vihreät. Jostain syystä samoissakin yksilöissä toisten vuosikasvainten lehdet ovat korvakkeellisia ja toisten korvakkeettomia. Joissakin lähteissä korvakkeitten sanotaan myös karisevan varhain. Tämä ei kuitenkaan selitä sitä, että jo kesäkuun alkupuolella osa lehdistä on ilman korvakkeita, ja kuten seuraava kuva osoittaa, suuressa osassa lehtiä ne ovat jäljellä vielä elokuussakin. 10.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.

Crataegus rhipidophylla – suippuorapihlajan sulkasuonisen lehden suonitus kohdistuu liuskojen kärkiin ja hampaisiin sekä niiden välisiin loviin. Suonitus on samanlainen myös tylppöorapihlajan lehdissä. Sen sijaan valtaosalla koristekasvina viljellyistä lajeista ja niiden karkulaisista suonet kohdistuvat vain liuskojen ja hampaiden kärkiin. A, Jomala, Ramsholm, luonnonsuojelualue, pohjoisosa, itälaidan niittykaistan lehtoinen laita, 9.8.2026. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto