- Crepis praemorsa (L.) Walther – vanakeltto
- Crepis L. – (suomu)keltot
- Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)
Vanakeltto, Crepis praemorsa, on monivuotinen, maitiaisnesteinen, yleensä pysty ja noin (20-)30-50(-70) cm korkea ruoho ja vanakasvi. Juurakko on vaakatasossa rönsymäisin haaroin levittäytyvä. Vana on yksittäinen, haaraton, lehdetön, liereähkö ja vihreäsävyinen sekä lyhyt- ja pehmeäkarvainen.
Lehdet ovat ruodilliset ja ruusukkeina vanan tyvellä tai ilman kukintovanaa kasvaen. Ruoti on useimmiten noin 1-3 cm pitkä, siipipalteinen ja asteittain lehtilavaksi levenevä niin, että tarkkaa rajaa on vaikea osoittaa. Lehtilapa on kapean vastapuikea tai kapean soikeahko, tylppä- tai terävähkökärkinen ja ehytlaitainen tai harvakseen ja matalasti nirhalaitainen. Se on helakan- tai kellanvihreä ja yleensä molemmin puolin hyvin lyhyesti vaalea- ja pehmeäkarvainen tai harvemmin kaljuhko sekä tavallisesti noin 5-15 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-5 cm leveä.
Kukintomykeröt ovat aluksi vanan latvassa terttumaisesti ja vähän alempana kerrannaisterttuna. Myöhemmin kukinto usein laajenee ja haaroittuu viuhkomaisesti. Varsinaiset kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on vanan tavoin karvainen ja useimmiten noin 10-30 mm pitkä. Sen ja usein kukintohaarankin tyvellä on rihmamaisen tasasoukka, karvainen tukilehti, joka on noin 3-20 mm pitkä. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät kahtena, tiiviisti toisiaan vasten painautuneena rivinä eli kehtona varsinaista kukintoa. Ulommat kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikeat, vihreät, noin 2-5 mm pitkät ja noin 1 mm leveät. Sisemmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, suippokärkiset ja vihreät sekä noin 10 mm pitkät ja noin 0,7-1 mm leveät. Ulommat kehtosuomut ovat ulkopinnaltaan lähes kauttaaltaan lyhytkarvaiset, ja sisemmät suomut ovat kaljuhkot tai vain keskisuonestaan lyhytkarvaiset.
Kukintomykerö on kukintavaiheestakin riippuen tavallisesti noin 15-30 mm leveä. Mykerössä on noin 30-40 kaksineuvoista, keltaista ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään 5-hampainen ja noin 2-3 mm leveä. Laitimmaisten kukkien kieli on enintään noin 10-12 mm pitkä ja keskimmäisten kukkien vähintään noin 6-7 mm pitkä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt tyviosa on noin 4 mm pitkä. Verhiö on noin 5-6 mm pitkä ja muuntunut vaaleiksi haiveniksi. Heteitä on 5. Niiden kellanruskehtavat ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kukinnan jälkeen mykerö painuu suppuun, ja kehänalaisten pohjuspähkylöiden kasvaessa ja kehittyessä verhiöt nousevat kehtosuomujen yläpuolelle yltäväksi ”sudiksi”. Hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu haiven- ja pähkyläpaljoudeksi. Pähkylä on liereä, 20-harjuinen, vaaleanruskea ja kalju. Se on tavallisesti noin 3-4,5 mm pitkä ja noin 0,5-0,7 mm leveä. Sen kärjessä on valkoinen, varreton ja hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappus on noin 6-7 mm pitkä, helposti irtoava ja hajoava. Normaali kukinta-aika on kesäkuu. Myöhäisen kevään vuotena kukinnan loppuvaihe voi ulottua heinäkuun alkupäiviin.
Vanakeltto on Suomessa alkujaankin hyvin suppea-alainen ja harvinainen sekä edelleen harvinaistunut laji. Se kasvaa alkuperäisenä Etelä-Hämeen eliömaakunnassa ja muinaistulokkaana Ahvenanmaalla. Kaikkiaan kasvupaikkoja on tunnettu noin kolmisenkymmentä, mutta valtaosa löydöistä on yli 50 vuotta vanhoja ja kasvustot jo hävinneitä. Pohjoisin hävinnyt kasvupaikka on ollut Kuhmoisissa. Manner-Suomen jäljellä olevat viisi kasvupaikkaa ovat Hämeenlinnassa. Niistä vain kaksi on muutaman aarin kokoista ja muut vain muutaman ruusukkeen ryhmiä. Ahvenanmaalla tunnettuja kasvupaikkoja on ollut 12:lla eri peninkulmaruudulla. Nyt jäljellä on vain yksi muutaman aarin kokoinen kasvupaikka Hammarlandissa. Nykyään kasvupaikkoina Hämeenlinnassa ovat lähinnä harjurinteiden mänty- ja sekametsien laiteet tai valoisat aukot ja polunvarret sekä Hammarlandissa lehdesniitty. Vanakeltto on rauhoitettu koko maassa. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu erittäin uhanalaiseksi (EN). Luokitukseen ovat vaikuttaneet lähinnä yksilöiden määrän merkittävä väheneminen ja suppea esiintymisalue sekä pieni populaatiokoko ja jatkuva taantuminen. Uhkatekijöinä ovat avoimien alueiden sulkeutuminen, rakentaminen sekä metsien uudistamis- ja hoitotoimet. Muissa Pohjoismaissa laji kasvaa eriasteisesti uhanalaisluokiteltuna Ruotsissa (NT), Norjassa (VU) ja Tanskassa (EN).
Vanakeltto leviää paikallisesti tehokkaimmin kasvullisesti. Juuristosta nousevat ruusukelehdet voivat muodostaa tiheitä kasvustolaikkuja, joissa kukkavanoja on kuitenkin lehtimäärään nähden vähän. Pähkylät kykenevät hapsihaivenisen pappuksensa avulla liitämään tuulen mukana kauaksikin, mutta uuden siementaimen kasvaminen edellyttää riittävän avointa ja valoisaa ympäristöä. Monen muun kasvin tavoin vanakeltto kärsii kasvupaikkojen umpeutumisesta ja erityisesti Ahvenanmaalla vanhan laidunkäytännön loppumisesta. Nykyisten kasvupaikkojen säilyminen edellyttääkin säännöllistä puuntaimien ja pensaiden raivausta. Lajin säilymisen vaatimat hoitotoimet ovat hyvin samanlaiset kuin Hämeenlinnassa kasvinkumppanina riittävää valoisuutta tavoittelevalla hämeenkylmänkukallakin. Pulsatilla patens.
Suomessa kasvaa alkuperäisenä tai vakiintuneena tulokkaana vanakelton lisäksi neljä muuta (suomu)kelttolajia, suokeltto, C. paludosa, piennarkeltto, C. biennis, ketokeltto, C. tectorum ja hoikkakeltto, C. capillaris. Ne poikkeavat varsilehdellisinä lajeina niin paljon vanakelton ulkonäöstä, että sekoittamisvaaraa suvun muihin lajeihin ei ole. Habitukseltaan vanakelttoa muistuttavat lajit löytyvätkin muista suvuista. Pelkkien ruusukelehtien perusteella yhdenkaltaisuutta löytyy (harju)häränsilmän, Hypochaeris maculata, kanssa. Sen ruusukelehdet ovat kuitenkin tummemmanvihreät, keskisuoneltaan punertavat ja karheakarvaiset. Kukkivana vanakeltto muistuttaa eniten joitakin monimykeröisiä hiirenvoikeltanoita, Pilosella Cauligera -ryhmä. Selvimpänä rakenteellisena erona tämän ryhmän keltanoissa on vanamaisen kukintovarren alaosassa ainakin yksi vähän kookkaampi, ruusukelehtien kaltainen, suikeahko varsilehti.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle vanakelton esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Crepis praemorsa – vanakeltolla on nykyään vain muutama kasvupaikka Suomessa. Etelä-Hämeen eliömaakunnassa, Hämeenlinnassa on viisi kasvupaikkaa ja Ahvenanmaan Hammarlandissa yksi kasvupaikka. Kaikkiaan kasvupaikkoja on tunnettu noin kolmisenkymmentä, mutta valtaosa löydöistä on yli 50 vuotta vanhoja ja kasvustot jo hävinneitä. Nykyään kasvupaikkoina Hämeenlinnassa ovat lähinnä harjurinteiden mänty- ja sekametsien laiteet tai valoisat aukot ja polunvarret sekä Hammarlandissa lehdesniitty. Vanakeltto on rauhoitettu koko maassa ja luokiteltu erittäin uhanalaiseksi (EN). 21.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Crepis praemorsa – vanakelton kukintomykeröt ovat aluksi vanan latvassa terttumaisesti ja vähän alempana kerrannaisterttuna. 17.6.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Crepis praemorsa – vanakelton mykeröstö usein kasvukauden kuluessa pitenee, laajenee ja haaroittuu viuhkomaisesti. 21.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Crepis praemorsa – vanakelton mykerössä on noin 30-40 kaksineuvoista ja keltaista kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään viisihampainen ja noin 2-3 mm leveä. Laitimmaisten kukkien kieli on enintään noin 10-12 mm pitkä ja keskimmäisten kukkien vähintään noin 6-7 mm pitkä. Kuvassa kovakuoriainen tunkee itseään mykerön keskustaan ilmeisesti jonkinlaisen ravinnon toivossa. 17.6.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Crepis praemorsa – vanakelton mykerön kukissa on viisi hedettä. Niiden kellanruskehtavat ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emi on yksivartaloinen ja luotiltaan kaksiliuskainen. Vartalo luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kuvan mykerössä on 37 kielikukkaa. 7.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Crepis praemorsa – vanakelton kukinnan jälkeen mykerö painuu suppuun. Hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu haiven- ja pähkyläpaljoudeksi. 10.7.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Crepis praemorsa – vanakeltto leviää paikallisesti tehokkaimmin kasvullisesti. Suikertavasta juuristosta nousevat ruusukelehdet voivat muodostaa tiheitä kasvustolaikkuja, joissa kukkavarsia on kuitenkin lehtimäärään nähden vähän. 21.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Crepis praemorsa – vanakelton ruusukelehdet ovat lyhytruotiset. Ruoti on useimmiten noin 1-3 cm pitkä, siipipalteinen ja asteittain lehtilavaksi levenevä niin, että tarkkaa rajaa on vaikea osoittaa. Lehtilapa on kapean vastapuikea tai kapean soikeahko, tylppä- tai terävähkökärkinen ja helakan- tai kellanvihreä. Se on tavallisesti noin 5-15 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-5 cm leveä. 25.6.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Crepis praemorsa – vanakelton ruusukelehdet ovat ehytlaitaiset tai kuvassa olevan lehden tavoin harvakseen ja matalasti nirhalaitaiset. Ne ovat yleensä molemmin puolin hyvin lyhyesti vaalea- ja pehmeäkarvaiset tai harvemmin kaljuhkot. 25.6.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 