Haurasloikko, Cystopteris fragilis, on monivuotinen saniainen ja itiökasvi, jonka lehdet ovat tavallisesti noin 5-30 cm, toisinaan jopa 45 cm pitkiä. Sen maavarsi on lyhyt tai lyhyehkö, juurehtiva ja vaakatasoinen. Se on musta tai mustanruskea, kärkiosiltaan ruskeasuomuinen ja siinä on runsaasti vanhoja lehdentyviä. Lehdet nousevat maavarresta harvana kimppuna tai ryhmänä. Toisinaan kasvustot voivat muodostua tiheiksikin, mutta usein lehtikimput ovat yksittäin tai harvakseen esim. kallionraoissa. Lehtiruoti on pysty, ohut ja noin 1/3-2/3 lehtilavan pituudesta. Sen väri vaihtelee vihreästä tummanruskeaan. Ruodissa, erityisesti sen alaosassa, on harvakseen tai tiheämmin kapeita ja vaaleita tai vaaleanruskeita suomuja. Lehtilapa on kapeanpuikea tai suikeahko, suippeneva- tai teräväkärkinen ja toisinaan kärki kapenee lähes liuskattomaksi keskirangaksi. Lapa on kahteen kertaan parilehdykkäinen ja tavallisesti noin 5-20 cm pitkä sekä leveimmältä kohtaa noin 2-8 cm leveä. Se on molemmin puolin himmeänvihreä ja kalju tai joskus siinä voi olla muutamia karvoja tai pikkuruisia suomuja. Lavan ja sivulehdyköiden keskiranka ovat yleensä kaljut ja niiden väri vaihtelee vihreästä ruskeaan.
Lehtilavan sivulehdykät ovat keskirangalla vuoroittain tai vastakkain niin, että järjestys voi vaihdella samassakin lehdessä. Alemmat lehdykkäparit ovat usein harvemmassa ja niiden väli lyhenee lavan kärkeä kohti. Alemmat sivulehdykät ovat tavallisesti kapeanpuikeat tai kapean kolmiomaiset, ylempänä myös suikeahkot, soikeahkot tai pitkulaiset ja yleensä terävähkökärkiset. Ne ovat parilehdykkäiset ja latvaosassa pariliuskaiset. Isoimmat lehdykät ovat tavallisesti noin 10-40 mm pitkiä ja niissä on liuskaisen kärkiosan lisäksi yleensä 2-8 useimmiten vuoroittain olevaa pikkulehdykkäparia. Pikkulehdykät ovat puikeat, soikeahkot tai pitkänpyöreät, terävä tai tylppäkärkiset ja suippotyviset sekä laidoiltaan hampaiset tai liuskaiset. Ne ovat alempien sivulehdyköiden tyvipuolella tavallisesti noin 3-10 mm pitkät ja noin 2-6 mm leveät. Pikkulehdyköiden suonet ovat hyvin näkyvillä ja johtavat laitahampaiden ja -liuskojen kärkeen.
Itiöpesäkeryhmät sijaitsevat lavan alapinnalla, pikkulehdyköiden laitahampaissa ja -liuskoissa. Ne ovat pyöreät ja kypsyessään läpimitaltaan enintään noin 1 mm. Niitä suojaa huppumainen ja vaalean kalvomainen, kalju katesuomu, joka itiöpesäkkeiden kypsyessä kääntyy ensin taakse ja karisee myöhemmin. Alkuvaiheessa itiöpesäkeryhmät ovat vaaleanvihertävät, mutta muuttuvat kypsyessään tummanruskeiksi. Myös itiöpöly on tummanruskeaa. Itiöiden kypsymisaika on heinä-elokuu.
Haurasloikko on alkuperäinen laji Suomessa ja siitä esiintyy täällä kaksi alalajia, joita ei voi erottaa toisistaan lehtien, lehdyköiden, pikkulehdyköiden tai itiöpesäkeryhmien muodon, koon, värin, karvaisuuden tms. seikan perusteella. Ainoa varma ero löytyy itiöistä. Nimialalajilla, kalliohaurasloikolla, subsp. fragilis, itiöt ovat tiheään piikkisiä, kun taas kalkkihaurasloikolla, subsp. dickieana, ne ovat piikittömiä ja matalaharjuisia. Näin ollen alalajia ei yhteisillä kasvuseuduilla pysty maastossa varmistamaan, vaan siihen tarvitaan ainakin pikkulehdykän kokoinen, itiöivä näyte, jonka voi myöhemmin tarkistaa mikroskoopilla.
Kalliohaurasloikkoa esiintyy kaikissa eliömaakunnissa. Se on etelästä päin yleinen Pohjois-Hämeen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntien linjalle saakka sekä Kainuun ja Koillismaan eliömaakunnissa. Muualla se on harvinaisempi. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kalliot, kallionraot ja -seinämät, siirtolohkareet, louhikot, rakkakivikot sekä muurit ja kiviaidat. Se viihtyy hyvin myös kalkkikallioilla, ainakin etelässä. Muissa Pohjoismaissa nimialalajia kasvaa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa sekä Tanskan Färsaarilla ja Norjan arktisella saarella, Jan Mayenilla. Kalkkihaurasloikkoa esiintyy harvinaisena Pohjois-Karjalan, Kainuun, Koillismaan, Kittilän Lapin, Sompion Lapin, Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin eliömaakunnissa. Se on kalkinsuosija ja kasvaa lähinnä kallionraoissa ja kallioseinämillä. Muissa Pohjoismaissa sitä kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja hyvin harvinaisena Islannissa sekä Norjan arktisilla saarilla, Huippuvuoriilla.
Suomessa kasvaa myös toinen loikkolaji, vuoriloikko, C. montana. Sen lehtilapa on leveän kolmiomainen, joten lajien välistä sekaantumisvaaraa ei ole. Huolimattomalla vilkaisulla erityisesti pohjoisen kalkkikallioseinämien raoissa kasvavan, pienikokoisen kalkkihaurasloikon voi sotkea lähinnä kaljukiviyrttiin, Woodsia glabella. Tätä kalkkihaurasloikkotyyppiä mainitaankin Flora Nordican 1. osassa (2000) malliltaan kiviyrttimäiseksi.
Cystopteris fragilis subsp. fragilis – haurasloikko subsp. kalliohaurasloikko saattaa toisinaan kasvaa kallioilla laajoinakin ja tiheinä kasvustoina muistuttaen tällöin kauempaa katsoen karvakiviyrttiä, Woodsia ilvensis. V, Salo, Särkisalo, Förby, merenrantaan ja venesatamaan päättyvän maantien 1823 länsipää, maantien pohjoispuolelta nouseva kalkkikallioalue, luonnonsuojelualue, 11.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Cystopteris fragilis subsp. fragilis – haurasloikko subsp. kalliohaurasloikko. Haurasloikko muuntelee aika tavalla kokonsa ja lehdyköiden koon ja mallin suhteen. Lehdet voivat olla jopa 30 cm pitkiä, joskus pitempiäkin ja enimmillään noin 8 cm leveitä. Sivulehdykät ovat teräväkärkiset ja niissä on jopa 8 pikkulehdykkäparia. U, Helsinki, Suomenlinna, Susisaari, Kustaanmiekka, itälaidan linnoitusrakennelmat, kulku-uran laidan kallioseinämä, 2.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Cystopteris fragilis subsp. dickieana – haurasloikko subsp. kalkkihaurasloikko. Haurasloikko on usein, erityisesti pohjoisessa, myös pienikokoinen, vain noin 5-10 cm pitkä ja 2-3 cm leveä. Sivulehdykät voivat olla pyöreähköpäisiä ja niissä on vai 2-3 pikkulehdykkäparia. Äkkivilkaisulla voi tulla mieleen kaljukiviyrtti, Woodsia glabella. Oikeassa yläkulmassa seuralaisena viherraunioinen, Asplenium viride. Ks, Kuusamo, Juuma, Lammasvuoma, rotkolaakson seinämärinne hieman Oulangan kansallispuiston luoteispuolella, 13.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Cystopteris fragilis – haurasloikon alalajia ei voi varmaksi määrittää lehtien, lehdyköiden tai pikkulehdyköiden muodon, koon, värin, karvaisuuden tms. seikan perusteella. Tavalliselle harrastajalle varmasti riittääkin lajitason tunnistaminen. Koillismaalla, Oulangan alueella, molemmat alalajit ovat vahvemmin läsnä kuin ehkä missään muualla. Kuvan lehdet ovat malliltaan varsin tyypillisiä Oulangan kallioseinämillä kasvavia hausrasloikkoja. Ks, Kuusamo, Oulangan kansallispuisto, Kitkanniemi, Ahvenperänvaaran jyrkät pohjoisrinteet Kitkajoen yläpuolella, pystysuora kallioseinämä, 14.6.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.Cystopteris fragilis subsp. dickieana – haurasloikko subsp. kalkkihaurasloikko voi olla kuvan tavoin myös kookkaampi ja lavaltaan sekä sivulehdyköiltään teräväkärkinen. Pikkulehdyköitäkin on liuskaisen kärkiosan lisäksi 4-5 ja ne ovat pituuteensa nähden kapeahkoja. Ks, Kuusamo, Juuma, Lammasvuoma, rotkolaakson seinämärinne hieman Oulangan kansallispuiston luoteispuolella, 13.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Cystopteris fragilis subsp. fragilis – haurasloikko subsp. kalliohaurasloikko. Haurasloikon lehtilapa on useimmitenkapeanpuikea tai suikeahko ja kahteen kertaan parilehdykkäinen sekä tavallisesti noin 5-20 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2-8 cm leveä. Se on molemmin puolin himmeänvihreä. V, Salo, Särkisalo, Förby, merenrantaan ja venesatamaan päättyvän maantien 1823 länsipää, maantien pohjoispuolelta nouseva kalkkikallioalue, luonnonsuojelualue, 11.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Cystopteris fragilis subsp. dickieana – haurasloikko subsp. kalkkihaurasloikko. Haurasloikon lehtilavan sivulehdykät ovat keskirangalla vuoroittain tai vastakkain niin, että järjestys voi vaihdella samassakin lehdessä. Alemmat lehdykkäparit ovat tavallisesti kapeanpuikeat tai kapean kolmiomaiset. Lehtilapa lehdyköineen ja keskirankoineen on yleensä kalju. Keskirangan väri vaihtelee vihreästä ruskeaan, kuten jo seuraavassa kuvassa on havaittavissa. Ks, Kuusamo, Juuma, Lammasvuoma, rotkolaakson seinämärinne hieman Oulangan kansallispuiston luoteispuolella, 13.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Cystopteris fragilis subsp. fragilis – haurasloikko subsp. kalliohaurasloikko. Haurasloikon pikkulehdykät ovat puikeat, soikeahkot tai pitkänpyöreät, terävä tai tylppäkärkiset ja suippotyviset sekä laidoiltaan hampaiset tai liuskaiset. Ne ovat alempien sivulehdyköiden tyvipuolella tavallisesti noin 3-10 mm pitkät ja noin 2-6 mm leveät. Pikkulehdyköiden suonet ovat hyvin näkyvillä ja johtavat laitahampaiden ja -liuskojen kärkeen. ES, Lappeenranta, Mäntylä, Mäntylänmäen luonnonsuojelualue Vaalimaantien ja Mattilantien kulmauksessa, kalkkilouhoksen lähistöllä, 8.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Cystopteris fragilis subsp. fragilis – haurasloikko subsp. kalliohaurasloikko. Haurasloikon alemmat lehdykkäparit ovat usein harvemmassa ja niiden väli lyhenee lavan kärkeä kohti. Lehtilavan kärki toisinaan kapenee kuvan tavoin lähes liuskattomaksi keskirangaksi. U, Helsinki, Suomenlinna, Susisaari, Kustaanmiekka, itälaidan linnoitusrakennelmat, kulku-uran laidan kallioseinämä, 2.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Cystopteris fragilis subsp. fragilis – haurasloikko subsp. kalliohaurasloikko. Haurasloikon itiöpesäkeryhmät ovat lavan alapinnalla, pikkulehdyköiden laitahampaissa ja -liuskoissa. Ne ovat pyöreät ja niitä suojaa huppumainen ja vaalean kalvomainen katesuomu. Alkuvaiheessa itiöpesäkeryhmät ovat vaaleanvihertävät. V, Salo, Särkisalo, Förby, merenrantaan ja venesatamaan päättyvän maantien 1823 länsipää, maantien pohjoispuolelta nouseva kalkkikallioalue, luonnonsuojelualue, 11.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Cystopteris fragilis subsp. fragilis – haurasloikko subsp. kalliohaurasloikko. Haurasloikon itiöpesäkeryhmät ovat kypsyessään läpimitaltaan enintään noin 1 mm. Ne muuttuvat tummanruskeiksi ja katesuomu kääntyy ensin taakse ja karisee myöhemmin. Itiöpöly on tummanruskeaa. Haurasloikon alalajeja ei voi erottaa toisistaan myöskään itiöpesäkeryhmien avulla. Varmaan määritykseen tarvitaan itiöiden mikroskooppitason suurennosta. ES, Lappeenranta, Mäntylä, Mäntylänmäen luonnonsuojelualue Vaalimaantien ja Mattilantien kulmauksessa, kalkkilouhoksen lähistöllä, 8.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Cystopteris fragilis – haurasloikko. A. Kalkkihaurasloikon, subsp. dickieana, itiöt ovat piikittömiä ja matalaharjuisia. B. Kalliohaurasloikon, subsp. fragilis, itiöt ovat tiheään piikkisiä. Mikroskooppikuva teoksesta Flora Nordica, Volume 1, toimittaneet Bengt Jonsell ja Thomas Karlsson, Stockholm 2000, s. 63.Cystopteris fragilis subsp. fragilis – haurasloikko subsp. kalliohaurasloikko. Haurasloikon lehtiruoti on pysty, ohut ja noin 1/3-2/3 lehtilavan pituudesta. Sen väri vaihtelee vihreästä tummanruskeaan. Ruodissa, erityisesti sen alaosassa, on harvakseen tai tiheämmin kapeita ja vaaleita tai vaaleanruskeita suomuja. V, Salo, Särkisalo, Förby, merenrantaan ja venesatamaan päättyvän maantien 1823 länsipää, maantien pohjoispuolelta nouseva kalkkikallioalue, luonnonsuojelualue, 11.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Cystopteris fragilis subsp. fragilis – haurasloikko subsp. kalliohaurasloikko. Haurasloikon maavarsi on lyhyt tai lyhyehkö, juurehtiva ja vaakatasoinen. Se on musta tai mustanruskea, kärkiosiltaan ruskeasuomuinen ja siinä on runsaasti vanhoja lehdentyviä. Lehdet nousevat maavarresta harvana kimppuna tai ryhmänä. PS, Vieremä, Konolanmäki, Saarisjärven itäpuoli, Konolanmäen länsirinteen yläosa, Vartialan tila, osin kallioinen ja kuiva hakamaa, YKJ 4.7.1985. Kuva näytteestä, copyright Hannu Kämäräinen.
Pohjolan kasvien pauloissa 