- Dactylorhiza incarnata (L.) Soó – punakämmekkä
- subsp. cruenta (O. F. Müll.) P. D. Sell – veripunakämmekkä
- Dactylorhiza Neck. ex Nevski – liuskakämmekät
- Orchidaceae – kämmekkäkasvit
Punakämmekästä, Dactylorhiza incarnata, kasvaa Suomessa kaksi alalajia, nimialalaji suopunakämmekkä, subsp. incarnata ja tässä esiteltävä veripunakämmekkä, subsp. cruenta. Veripunakämmekän taksonominen asema on vaihdellut. Toisessa ääripäässä sitä on pidetty itsenäisenä lajina ja toisessa laidassa vain saman taksonin sisäisenä muunteluna. Nykyään sen katsotaan olevan joko alalaji tai mm. ruotsalaisten geenitutkimusten mukaan muunnos. Tässä sitä käsitellään alalajina Suomen putkilokasvien luettelon mukaisesti.
Veripunakämmekkä on monivuotinen, yleensä 15-30 cm korkea ruoho, jonka juurakossa on kaksi vierekkäistä, litteähköä, pitkäliuskaista juurimukulaa, joiden liuskat jatkuvat juurina. Lisäksi mukuloiden yläpuolella on juurikimppu. Varsi on haaraton, tanakka, hiukan särmikäs, ontto ja vaaleanvihreä sekä toisinaan yläosastaan ruskehtava. Sen tyvellä on 1-3 tuppimaista, lavatonta tai hyvin lyhytlapaista lehteä. Kierteisesti varressa olevia, latvaa kohti pieneneviä, siirottavia ja litteähköjä lehtiä on tavallisesti 4-6. Niistä etenkin alemmat ovat pitkätuppisia. Lehdet ovat tavallisesti 6-10 cm pitkiä, alempana 1,5-2,5 cm ja ylempänä +/- 1 cm leveitä (pituuden ollessa enintään 5-kertainen leveyteen nähden). Ne ovat leveimmillään hieman tyviosan yläpuolelta kaveten hitaasti terävähköksi kärjeksi. Ylin lehti yltää yleensä kukinnon tasolle. Tieteellisen ja suomalaisen nimensä taksoni on saanut lehtiensä molemminpuolisesta punaruskeasta väristä, joka kirjavoittaa niitä pyöreähköinä pilkkuina, täplinä, läiskinä tai lehteä osittain tai kokonaan peittävänä ”värikylpynä”. Lehdet ovat myös ruodittomia, silposuonisia ja ehytlaitaisia.
Purppuranpunainen kukintotähkä on tiivis, tavallisesti noin 6-10 cm pitkä, kapeahko ja noin 15-50-kukkainen. Kukat ovat kasvin muuhun kokoon nähden pienehköjä ja tukilehdellisiä. Tukilehdet ovat kapean kolmiomaisia, pitkäsuippuisia, 10-20 mm pitkiä, ainakin tähkän alaosassa kukkia pitempiä ja enemmän tai vähemmän tumman purppurasävyisiä tai täpläisiä sekä laidoiltaan sileähköjä. Sikiäin on perätön, kierteinen, vahvasuoninen, kalju ja noin 10 mm pitkä. Kuudesta kehälehdestä uloimmat kolme ovat ylöspäisiä tai jossain määrin eteenpäin taipuneita, pyöreähkökärkisiä ja noin 7 mm pitkiä. Sisemmistä kehälehdistä kaksi ovat uloimpien kaltaisia, hetiön ja emiön ylle taipuneita sekä noin 6 mm pitkiä. Kolmas sisempi kehälehti muodostaa leveyttään pitemmän, noin 8 mm pitkän, kapeahkon huulen. Huulen kärkiosa on ehyehkö tai matalasti kolmiliuskainen, 4-7 mm leveä sekä laidoiltaan alaskääntynyt. Siinä on vaihtelevasti tummempia täpliä ja kuvioita sekä lähes aina jonkinasteinen rengaskuvio. Huulessa on noin 6-7 mm pitkä, paksuhko ja tylpähkö kannus, joka on medetön. Kukka on myös vähätuoksuinen.
Hetiö ja emiö ovat yhdistyneet siitintukuksi, jossa on yksi hede ja kaksi toimivaa luottia (kolmas on muuntunut hetiön ja emiön väliseksi keulaksi). Emin yläpuolelle nousevan ponnen siitepöly on kahtena myhkynä. Monen muun kämmekän tapaan pölytys perustuu huijaukseen. Sen kohteena ovat erityisesti kimalaiset mutta satunnaisesti myös muut mesipistiäiset, kärpäset ja kovakuoriaiset. Olematonta mettä tavoitellessaan kimalaiset saavat tarttumakannalliset siitepölymyhkyt mukaansa ja kuljettavat niitä muihin kukintotähkiin. Medettömyydestä huolimatta veripunakämmekkä suopunakämmekän tavoin hyötyy kasvupaikkojensa keskikesän vähäkukkaisuudesta. Kimalaiset näyttävät jatkavan turhia vierailujaan niin kauan, että usein latvakukatkin kehittyvät hedelmyksiksi. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.
Hedelmä on pysty, pitkulainen, vahvasuoninen, kalju sekä noin 15 mm pitkä ja 5 mm paksu kota, joka avautuu suonien vierestä. Siementuotanto on runsasta ja lähes pölymäisen pienet siemenet leviävät tuulen mukana. Kämmeköiden siemenissä ei ole vararavintoa. Jotta siemenestä voi kehittyä uusi kasvi, sen täytyy päästä yhteyteen sopivan sienikumppanin kanssa ja saada kasvuunsa tarvittava ravinto sienijuuren kautta. Kukintavaiheen saavuttaminen vie useita vuosia.
Veripunakämmekkä on alkuperäinen taksoni Suomessa. Sitä tavataan eteläisessä Suomessa vain Ahvenanmaalla, missä se on jopa runsaahko. Pohjoisemman esiintymisalueen eteläraja kulkee Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakunnissa. Ylöspäin mentäessä taksonia on tavattu kaikissa eliömaakunnissa Inarin Lappia lukuun ottamatta. Vahvin kanta on Ahvenanmaan lisäksi Perämeren rannikolla, ns. Lapin kolmiossa (Kemin ja Tornion seutukunta, Torniolaakson seutukunta ja Rovaniemen lounaisosa) ja Keski-Lapissa. Kasvupaikkoina ovat rehevät lettosuot, kosteat, kalkkivaikutteiset niityt sekä Ahvenanmaalla ja Perämeren pohjukassa merenrantaniityt. Monen muun kämmekän tavoin veripunakämmekkä on taantunut ja on rauhoitettu koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa taksoni on todettu vaarantuneeksi (VU). Yksilömäärät ovat vähentyneet merkittävästi. Kehitykseen ovat ensisijaisesti vaikuttaneet soiden ojitus, turvetuotanto ja pellonraivaus. Myös rantalaidunnuksen loppuminen sekä yleinen rehevöityminen ja umpeenkasvu ovat uhkina. Tulevaisuuden uhkana on mainittu lisäksi risteytyminen muiden liuskakämmeköiden kanssa. Muissa Pohjoismaissa veripunakämmekkää esiintyy harvinaisena Ruotsissa ja Norjassa.
Punakämmekän nimialalajin, suopunakämmekkän, subsp. incarnata, lehdet ovat pystyt, useimmiten täplättömät tai joskus yläpinnaltaan punaruskeatäpläiset. Lisäksi ne ovat 5-9 kertaa leveytensä pituiset. Veripunakämmekkä on monien liuskakämmeköiden tapaan aika muunteleva, vaikka ei ilmeisesti yhtä paljon kuin nimialalaji, suopunakämmekkä. Vaikka alalajit Suomessa pysyvätkin aika hyvin erillään, välillä kuitenkin tapaa yksilöitä, joista ainakin suoraan on vaikea sanoa, kumpaan alalajiin ne kuuluvat. Näin erityisesti yksilöissä, joiden lehdissä on hyvin vähän pilkkuja tai läiskiä.
Suomen punakämmekkätaksonien lisäksi Ruotsissa ja Tanskassa kasvaa harvinaisena vahapunakämmekkä, subsp. ochroleuca. Se on kookas, jopa 90 cm korkea ja sen kukat ovat kellertävät. Norjan ja Tanskan rannikoilla kasvaa myös dyynipunakämmekkä, subsp. lobelii. Se puolestaan on yleensä enintään 15 cm korkea, hyvin tanakka, pitkälehtinen ja vaaleanpunakukkainen. Myös käsitykset näiden kämmeköiden taksonomisesta asemasta ovat vaihdelleet.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle veripunakämmekän esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Etusivulla mainittujen lähteiden lisäksi kannattaa tutustua kahteen suomalaiseen kämmekkäkirjaan:
- Korhonen Mauri & Vuokko Seppo: Kämmekät Suomen orkideat. Forssa 1987. (Kirjan nimistö on osittain vanhentunut, mutta lajisto on kuvattu laajasti ja hyvin taustoittaen.)
- Salmia Aulikki: Pohjolan uhanalaiset orkideat. Forssa 2013. (Kirjassa on Pohjoismaiden lajiston laajojen kuvausten lisäksi kerrottu myös hyvistä kämmekkäpaikoista.)
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 