- Dactylorhiza maculata (L.) Soó – maariankämmekkä
- Dactylorhiza Nevski – liuskakämmekät
- Orchidaceae – kämmekkäkasvit
Maariankämmekkä, Dactylorhiza maculata, on monivuotinen, yleensä noin 20-50 cm korkea ruoho, jonka juurakossa on kaksi vierekkäistä, litteähköä, pitkäliuskaista juurimukulaa, joiden liuskat jatkuvat juurina. Lisäksi mukuloiden yläpuolella on juurikimppu. Varsi on haaraton, hento – tanakahko ja hiukan särmikäs sekä täyteinen. Se on väriltään yleensä vihreä, toisinaan tumman ruskehtava tai punertava. Tyvellä on 2-3 tuppimaista, lavatonta tai hyvin lyhytlapaista lehteä. Varren alaosassa on kierteisesti 3-5 tavallisesti aika isokokoista, tupellista ja litteähköä sekä siirottavaa, usein lähes vaakatasoista lehteä. Muodoltaan ne vaihtelevat suikeasta tai kapeansoikeasta ja teräväkärkisestä vastapuikeaan ja tylppäkärkiseen. Lehdillä on pituutta tavallisimmin noin 6-15 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 1-3 cm. Suuren vaihtelevuuden vuoksi lehdet voivat olla erityisesti pohjoisissa populaatioissa leveydeltään vain noin 0,5-0,7 cm. Ylempänä varrella on yleensä 2-4 tupetonta, selvästi pienempää, kapeaa ja suippoa sekä siirottavaa tai pystyä lehteä. Ylin lehti ei yllä kukinnon tasolle. Kaikki varsilehdet ovat yläpinnaltaan tieteellisen nimen mukaisesti tavallisesti punaruskeatäpläisiä. Vaihtelevuutta osoittaa, että toisinaan lehdet ovat täysin täplättömiä tai hyvin haaleatäpläisiä. Alapuoleltaan lehdet ovat harmaat tai harmahtavan vihreät. Ne ovat myös ruodittomia, silposuonisia ja ehytlaitaisia.
Kukintotähkä on tiivis, tavallisesti noin 5-10 cm pitkä ja täyden kukinnan vaiheessa lähes lieriömäisen tasaisesti noin 2-3,5 cm leveä. Kukkia tähkässä on useimmiten 20-50. Kukinnon pituus vaihtelee kuitenkin samassakin kasvustossa suuresti eikä ole tavatonta löytää jopa 20 cm pitkää kukintotähkää, kuten alla oleva kuvasarja osoittaa. Toisaalta taas hennoissa yksilöissä, varsinkin pohjoisessa, tähkän pituus voi jäädä 3-4 cm:iin. Näin myös kukkien määrä vaihtelee suuresti. Kukat ovat kehälehtien asennosta riippuen yleensä noin 10-15 mm leveitä ja tukilehdellisiä. Tukilehdet ovat suikeahkoja, pitkäsuippuisen teräväkärkisiä ja yleensä noin 10-15 mm pitkiä. Ne ovat kukkia lyhyempiä, yleensä vihreitä, toisinaan punaruskeita ja laidoiltaan hienosahaisia (ominaisuus maastossa luupilla vaivoin erottuva). Sikiäin on perätön, kierteinen ja vahvasuoninen sekä kalju ja noin 9-12 mm pitkä.
Kuudesta kehälehdestä kolme ulointa on suuntautunut ylöspäin. Ne ovat yleensä soikeahkoja tai puikeahkoja ja suippopäisiä sekä noin 6-8 mm pitkiä. Sisemmistä kehälehdistä kaksi on uloimpien kaltaista, mutta ne ovat vähän lyhyempiä ja hetiön sekä emiön ylle taipuneita. Kolmas sisempi kehälehti muodostaa noin 7-9 mm pitkän huulen. Sen kärkiosa on noin 7-10 mm leveä, laidoiltaan tavallisesti kaarevan pyöreähkö ja pinnaltaan kupera, mutta laidat eivät ole voimakkaasti alaskääntyneitä. Huulen kärki on yleensä matalahkosti kolmiliuskainen. Liuskojen malli ja suhteet vaihtelevat suuresti eri yksilöillä, toisinaan jopa samassa kukintotähkässä. Yleensä keskiliuska on enintään sivuliuskojen mittainen, mutta joskus se voi olla vähän niitä pitempikin. Kehälehtien väri vaihtelee vaalean sinipunaisesta punaiseen ja lähes tai täysin valkoisesta hentoon punerrukseen. Huulessa on erittäin vaihtelevasti tummempia, sinipunaisia pilkkuja, viivoja, kaaria ja kehiä. Kuvioita on myös muissa kehälehdissä. Muuntelu on niin suurta, ettei kukintotähkästä voi löytää kahta samalla tavoin kirjailtua kukkaa. Huulessa on tavallisesti noin 6-8 mm pitkä, kapeahko ja hieman kaareva kannus, joka on medetön ja sikiäintä lyhyempi. Kukka on yleensä tuoksuton.
Hetiö ja emiö ovat yhdistyneet siitintukuksi, jossa on yksi hede ja kaksi toimivaa luottia (kolmas on muuntunut hetiön ja emiön väliseksi keulaksi). Emin ja kannusaukon yläpuolelle nousevan ponnen siitepöly on kahtena tarttumakantaisena myhkynä, joiden väri vaihtelee punertavan eri sävyissä. Monen muun kämmekän tapaan pölytys perustuu huijaukseen. Sen kohteena ovat erityisesti kokemattomat kimalaistyöläiset, hietamehiläiset, kukkakärpäset, tanhukärpäset ja sarvijäärät, satunnaisemmin myös perhoset. Mettä etsiessään ne saavat mukaansa siitepölymyhkyt kuljetettaviksi muiden kukkien luoteille. Medettömyydestä huolimatta hedelmyksiä muodostuu ainakin kohtalaisesti. Suo- ja metsäkasvupaikoilla muita kukkijoita ei ole kovin paljon samaan aikaan, joten hyönteiset joutuvat tarkemmin tutkimaan kaikki mahdollisuudet. Niittymäisillä kasvupaikoilla taas pölyttäjät eivät muiden kasvien seasta opi täysin karttamaan medettömiä kukkia. Sekaannusta lisää vielä kukkien värin ja kuvioinnin suuri muuntelevuus. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.
Hedelmä on pysty, pitkulainen, vahvasuoninen ja kalju kota, joka on tavallisesti noin 13-16 mm pitkä ja noin 5-6 mm paksu. Se avautuu suonien vierestä. Siementuotanto on runsasta ja lähes pölymäisen pienet siemenet leviävät tuulen mukana. Kämmeköiden siemenissä ei ole vararavintoa. Jotta siemenestä voi kehittyä uusi kasvi, sen täytyy päästä yhteyteen sopivan sienikumppanin kanssa ja saada kasvuunsa tarvittava ravinto sienijuuren kautta. Kukintavaiheen saavuttaminen vie useita vuosia.
Maariankämmekkä on alkuperäinen laji Suomessa. Sitä tavataan kaikissa eliömaakunnissa ja niistä useimmissa suuressa osassa peninkulmaruutuja. Näin ollen se on yleinen Suomessa ja harvinaisempi ainoastaan Enontekiön Lapissa. Kasvupaikkoina ovat suot, korvet, suo- ja rantaniityt, metsien soistuvat painanteet, tienojat sekä Lapissa myös tunturikoivikot ja paljakan alaosat. Muissa Pohjoismaissa maariankämmekkää esiintyy Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa sekä Tanskan Färsaarilla.
Kaiken kaikkiaan maariankämmekkä on todella muunteleva taksoni. Populaatioiden sisäinen ja niiden välinen vaihtelevuus kertoo lajiutumisen keskeneräisyydestä. Muuntelevuudestaan huolimatta taksoni on yleensä aika helppo tunnistaa jo senkin takia, ettei muita vaihtoehtoja ole Suomessa kovin paljon. Läheisin laji on kielikämmekkä, entiseltä nimeltään kalkkimaariankämmekkä, D. fuchsii. Se on muuten samanlainen, mutta kukintotähkä on keskimäärin tiheämpi ja kartiomaisempi. Kukka on punaisempi ja huuli syvään sekä lähes tasalevyisesti 3-liuskainen. Keskiliuska on selvästi muita pitempi. Kielikämmekkää on soviteltu myös alalajina samaan lajiin maariankämmekän kanssa. Viimeistä sanaa tämän lajiparin osalta ei ole ehkä vieläkään sanottu. Läheisyytensä vuoksi maariankämmekkä ja kielikämmekkä muodostavat maariankämmekkäryhmän eli D. maculata -ryhmän.
Jonkinlainen sekaantumisriski voi pienten ja hentojen maariankämmeköiden osalta olla kaitakämmekkään, D. traunsteineri. Lajirikkaammilla kasvupaikoilla hämmennystä ja päänvaivaa aiheuttavat lähes esteettömät risteytymiset edellä mainitun kaitakämmekän ja punakämmeköiden, D. incarnata subsp. incarnata ja subsp. cruenta, kanssa. Erilaiset takaisinristeytymät lisäävät tulkintavaikeuksia niin, että välillä on lähes mahdotonta ratkaista, onko kyseessä yhden taksonin muuntelu vai risteymä.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle maariankämmekän esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Dactylorhiza maculata – maariankämmekän lehdet ovat alta pilkuttomat ja harmaat tai harmahtavan vihreät. EH, Hämeenlinna, Miemala, Helsingintien (tie 130) laitaoja, 17.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Etusivulla mainittujen lähteiden lisäksi kannattaa tutustua kahteen suomalaiseen kämmekkäkirjaan:
- Korhonen Mauri & Vuokko Seppo: Kämmekät Suomen orkideat. Forssa 1987. (Kirjan nimistö on osittain vanhentunut, mutta lajisto on kuvattu laajasti ja hyvin taustoittaen.)
- Salmia Aulikki: Pohjolan uhanalaiset orkideat. Forssa 2013. (Kirjassa on Pohjoismaiden lajiston laajojen kuvausten lisäksi kerrottu myös hyvistä kämmekkäpaikoista.)
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 