- Filipendula vulgaris Moench – sikoangervo
- Filipendula Mill. – tuoksuangervot
- Rosaceae – ruusukasvit
Sikoangervo, Filipendula vulgaris, on monivuotinen, pysty ja noin 30-50(-80) cm korkea ruoho. Juurakon sivujuurista osa on turvonnut pitkulaisiksi, noin 0,5-2 cm:n mittaisiksi mukulajuuriksi. Varret ovat yleensä latvakukintoon saakka haarattomat, mutta toisinaan kukintohaaroja on myös hieman alempana varrella. Varsi on liereä tai matalasärmäinen ja kalju sekä vihreä, vihreänruskea tai punertava.
Aluslehdet ovat lukuisat, yleensä pystyt tai yläviistot ja päätöpariset sekä tiheälehdykkäiset. Ne ovat malliltaan suikeahkot, ja liuskaparit kapenevat asteittain tasaisesti niin tyvelle saakka, ettei ruotia useinkaan voi erottaa. Pituutta lehdillä on tavallisesti noin 10-30 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 2-5 cm. Lehdykkäpareja on yleensä noin 15-30. Kärkilehdykkä ei kooltaan juurikaan poikkea sivulehdyköistä. Lehdykät ovat ruodittomat, kapeanpuikeat tai suikeahkot, iso- ja terävähampaiset tai parijakoiset sekä molemmin puolin vihreät ja laidoiltaan hieman alaspäin kiertyneet. Ne ovat muuten kaljut, mutta alapuolelle kiertynyt reuna on hyvin lyhytkarvainen, ja usein lyhyttä karvoitusta on myös alapuolen keskisuonessa. Pituutta lehdyköillä on tavallisesti noin 0,5-3 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 0,3-1,5 cm. Lisäksi lehden keskirangassa on varsinaisten lehdykkäparien välissä vaihteleva määrä pieniä, yleensä noin 1-5 mm pitkiä, hammasreunaisia välilehdyköitä. Varsilehdet ovat kierteisesti, ja niitä on useimmiten 1-3. Ne ovat korvakkeelliset. Korvakkeet ovat puikeat, siipimäiset tai lähes puolipyöreät ja hammaslaitaiset sekä noin 5-20 mm pitkät ja noin 2-8 mm leveät. Varsilehdet ovat aluslehtien kaltaiset mutta varsinkin ylemmät niistä vain noin 1-5 cm pitkät.
Kukinto on varren latvassa oleva laaja, haarova, runsaskukkainen ja suvun suomalaisesta nimestä huolimatta tuoksuton kerrannaishuiskilo, joka on pituuttaan leveämpi tai enintään leveytensä pituinen, yleensä noin 5-10 cm pitkä ja noin 7-15 cm leveä. Kukintohaarat ovat kaljut. Kukkaperän pituus kukinnossa vaihtelee ollen noin 1-8 mm pitkä. Verholehtiä on 5-8 mutta yleisimmin 6. Ne ovat kapeanpuikeat tai pitkulaiset, pyöreähköpäiset, vihertävät tai punaruskehtavat ja kukintavaiheessa taakäänteiset sekä tavallisesti noin 1,5-2 mm pitkät ja tyveltään noin 1 mm leveät.
Teriö on säteittäinen, valkoinen tai nuppuvaiheessa punertava ja yleensä noin 10-15 mm leveä. Toisinaan punaväri säilyy terälehden alapinnan kärkiosassa. Terälehtien määrä vaihtelee samassakin kukinnossa välillä 5-8 ollen yleisimmin 6. Ne ovat kärkiosastaan lähinnä pitkulaisen soikeat ja tyviosastaan jyrkästi kynneksi kapenevat. Pituutta niillä on tyviosan kanssa tavallisesti noin 5-7 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 2-3 mm. Heteitä on 20-40, ja ne ovat suunnilleen terälehtien mittaiset. Palhot ovat valkoiset ja noin 5-7 mm pitkät, ja keltaiset ponnet ovat pitkänpyöreät sekä noin 0,5-1 mm pitkät. Emejä on kiehkuramaisesti 6-12, ja niiden vartalo on vihreä, karvainen ja noin 1,5-2 mm pitkä. Luotti on pyöreän nuppimainen ja noin 0,5 mm läpimitaltaan. Hedelmistö on tiivis kiehkura, jossa pystyjä, ulospäin kaartuvia ja kärkeä kohti suippenevia sekä karvaisia pähkylöitä on 6-12 mutta useimmiten kymmenkunta. Pähkylä on litteähkö, sisäsivultaan terävä ja aluksi vihreä tai kellanvihreä sekä lopulta ruskea. Se on tavallisesti noin 3-4 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 1,5-2 mm leveä. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.
Sikoangervo on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Se on yleinen Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakunnissa sekä harvinainen Uudenmaan, Satakunnan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa. Lisäksi lajista on Kasviatlaksessa vain muutama tulokashavainto muualta, niistä tuoreimmat Etelä-Savon ja Inarin Lapin eliömaakunnista. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kedot, rinneniityt, penkereet, kalliot ja kuivahkot pientareet. Laji on kalkinsuosija. Muissa Pohjoismaissa sikoangervo kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Sikoangervon esiintymisalue Suomessa rajautuu aika lailla pronssi- ja rautakausien asuinsijoille. Ihmisen mukana saapuneen lajin tärkkelyspitoisia juurimukuloita käytettiin ravinnoksi. Myöhemminkin juurimukuloita hyödynnettiin mm. laivamuonana, ja sen myötä sikoangervo saapui satamiin. Suomalaisen nimen juuret juontavat aikaan, jolloin siat laidunsivat suhteellisen vapaasti ja mielellään kaivoivat mukuloita ravinnokseen. Kelpasivatpa ne pula-aikoina edelleen myös ihmisille hätäleivän aineksiksi. Kasvin versot ja juuret sisältävät salisyylihappoa, minkä vuoksi laji on pitkään ollut myös lääkekasvina, josta valmistetuilla rohdoilla on lievitetty mm. kihtiä ja reumaattisia kipuja. Salisyylihappo, jota nimensä mukaisesti saatiin erityisesti pajuista, Salix, muodosti perustan 1800-luvulla kehitetylle särkylääkkeelle.
Suomessa kasvaa alkuperäisenä ja runsaana kaikissa eliömaakunnissa suvun toinen laji, (niitty)mesiangervo, F. ulmaria. Se on tavallisesti noin 50-150 cm korkea. Lehtilavassa on vain noin 1-5 paria lehdyköitä, ja päätölehdykkä on huomattavasti muita kookkaampi ja yleensä 3- ja harvemmin 5-jakoinen.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle sikoangervon esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Filipendula vulgaris – sikoangervo on monivuotinen, pysty ja yleensä noin 30-50 cm mutta toisinaan jopa 80 cm korkea ruoho. Se kasvaa lähinnä kedolla, rinneniityillä, penkereillä, kalliolla ja kuivahkoilla pientareilla. Laji on kalkinsuosija. Kuvassa seuralaislajeina ovat mm. seljakämmekkä, Dactylorhiza sambucina, heinäratamo, Plantago lanceolata ja eteläntuoksusimake, Anthoxanthum odoratum. A, Lemland, Nåtö, saaren pohjoisosan luonnonsuojelualue biologisen aseman (Norrgård) kaakkoispuolella, Järsövägenin varrella oleva kallioketoalue, 10.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Filipendula vulgaris – sikoangervon kukinto on laaja, haarova, runsaskukkainen ja tuoksuton kerrannaishuiskilo, joka on yleensä noin 5-10 cm pitkä ja noin 7-15 cm leveä. A, Lemland, Nåtö, saaren pohjoisosan luonnonsuojelualue biologisen aseman (Norrgård) kaakkoispuolella, Järsövägenin varrella oleva kallioketoalue, 10.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Filipendula vulgaris – sikoangervon kukinto on yleensä laajasti sivulle päin haarova ja pituuttaan leveämpi. A, Lemland, Nåtö, saaren pohjoisosan luonnonsuojelualue biologisen aseman (Norrgård) kaakkoispuolella, Järsövägenin varrella oleva kallioketoalue, 10.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Filipendula vulgaris – sikoangervon teriö on säteittäinen, valkoinen tai nuppuvaiheessa punertava ja yleensä noin 10-15 mm leveä. Toisinaan punaväri säilyy terälehden alapinnan kärkiosassa. Terälehtien määrä vaihtelee samassakin kukinnossa viidestä kahdeksaan. Yleisimmin terälehtiä on kuusi, vaikka kuvan kukinnossa yleisin luku näyttää olevan seitsemän. A, Finström, Bamböle, Bergövägenin laitaruohikko Svartsmaravägenin risteyksen länsipuolella, 19.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Filipendula vulgaris – sikoangervon terälehdet ovat kärkiosastaan lähinnä pitkulaisen soikeat ja tyviosastaan jyrkästi kynneksi kapenevat. Pituutta niillä on tyviosan kanssa tavallisesti noin 5-7 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 2-3 mm. Heteitä on 20-40, ja ne ovat suunnilleen terälehtien mittaiset. Emejä on kiehkuramaisesti 6-12, ja niiden vartalo on noin 1,5-2 mm pitkä. A, Lemland, eteläpää, Björkö, Herröskatanin luonnonsuojelualue, keskiosan kallioketoalue, 10.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Filipendula vulgaris – sikoangervon kukintohaarat ja kukkaperät ovat kaljut. Kukkaperän pituus kukinnossa vaihtelee noin yhdestä kahdeksaan millimetriin. Verholehtiä on viidestä kahdeksaan, yleisimmin kuitenkin kuusi. Ne ovat kapeanpuikeat tai pitkulaiset, pyöreähköpäiset ja kukintavaiheessa taakäänteiset sekä tavallisesti noin 1,5-2 mm pitkät ja tyveltään noin 1 mm leveät. A, Jomala, Möckelö, Hammarlandsvägenin (tie 1) laitarinne liikenneympyrän lounaispuolella, 14.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Filipendula vulgaris – sikoangervo on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Se on yleinen Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakunnissa sekä harvinainen Uudenmaan, Satakunnan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa. Lisäksi lajista on vain harvoja tulokashavaintoja muista eliömaakunnista. A, Finström, Bamböle, Bergövägenin laitaruohikko Svartsmaravägenin risteyksen länsipuolella, 19.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 