- Gymnadenia conopsea (L.) R. Br. – punakirkiruoho
- subsp. alpina (Turcz. ex Rchb. f.) Soó – lettokirkiruoho
- aikaisemmin Suomessa käytetty lajitasoa alempi nimi var. lapponica J. W. Zetterst.
- Gymnadenia R. Br. – kirkiruohot
- Orchidaceae – kämmekkäkasvit
Punakirkiruohon, Gymnadenia conopsea, taksonomia on muuttunut viime vuosina. Sitä on usein käsitelty vain lajina ja mm. Kasviatlaksen havaintokartoilla vain pieni osa havainnoista on viety alemmalle tasolle. Vuoden 1998 Retkeilykasviossa laji on jo jaettu ahokirkiruohoon var. conopsea ja pohjoiseen lettokirkiruohoon var. lapponica. Uusimman tietämyksen ja DNA-tutkimuksen mukaan taksonit on siirretty alalajitasolle ja lettokirkiruoho on saanut nimen subsp. alpina.
Lettokirkiruoho, Gymnadenia conopsea subsp. alpina, on monivuotinen, yleensä 15-30 cm korkea ruoho, jonka juurakossa on kaksi vierekkäistä, litteähköä, liuskaista juurimukulaa, joiden liuskat jatkuvat juurina. Lisäksi mukuloiden yläpuolella on juurikimppu. Varsi on haaraton, hennohko, hiukan särmikäs, vihreä ja usein yläosastaan punaruskea. Sen tyvellä on 1-3 tuppimaista, lavatonta tai hyvin lyhytlapaista, ruskeaa tai ruskehtavaa lehteä. Varren alaosassa on 2-4 pitkätuppista (tupet osittain sisäkkäin), lähes tasasoukkaa, tylppä- tai teräväkärkistä, pystyhköä tai siirottavaa lehteä, jotka ovat noin 3-10 cm pitkiä ja leveimmästä kohtaa noin 0,3-0,8 cm leveitä. Niiden yläpuolella on 2-3 pienempää, kapeampaa ja pystyhköä varsilehteä. Kaikki lehdet ovat vihreitä ja täplättömiä, sekä ruodittomia, silposuonisia ja ehytlaitaisia.
Punainen tai vaaleanpunainen kukintotähkä on harsuhko – tiheähkö, kapeahko, tasalevyinen ja tavallisesti noin 3-7 cm pitkä ja noin 15-25-kukkainen. Kukat ovat pienehköjä, noin 10 mm leveitä ja tukilehdellisiä. Tukilehdet ovat suikeita, hyvin pitkäsuippuisia, teräväkärkisiä, vihreitä tai punertavia, 10-15 mm pitkiä ja toisinaan tähkän alaosassa kukkia pitempiä. Sikiäin on perätön, yläviisto, kierteinen, suonikas, kalju ja noin 7 mm pitkä.
Kuudesta kehälehdestä kolme on ulompaa ja niistä kaksi laitimmaista siirottavat sivulle. Ne ovat soikeahkoja, pyöreäkärkisiä ja noin 5 mm pitkiä. Keskimmäinen ulompi kehälehti on ylöspäinen, pyöreäkärkinen ja noin 4 mm pitkä. Sisemmistä kehälehdistä kaksi ovat leveitä, tylpähköjä, 3-4 mm pitkiä ja ne ovat asettuneet viistosti ikään kuin katokseksi hetiön ja emiön yläpuolelle. Kolmas sisempi kehälehti muodostaa noin 5 mm pitkän ja yhtä leveän huulen, jonka kärjen malli vaihtelee eri kasvustoissa. Alla oleva kuvasarja on kilpisjärveläisistä lettokirkiruohoista. Siellä huulen kärki on ahokirkiruohon tapaan matalasti, lähes tasapäisesti ja yhtä leveästi kolmiliuskainen tai keskiliuska on selvästi muita pitempi ja kookkaampi. Kaikki kehälehdet ovat vailla tummempaa kirjailua ja ovat muuten tasaväriset, mutta huulen tyvi on yleensä muuta väritystä vaaleampi. Tähkissä esiintyy myös kukkia, joissa koko huuli on vaalea tai lähes valkoinen. Huulessa on ohut, käyrä, noin 10 mm pitkä kannus, jossa on runsaasti mettä. Kukan sanotaan tuoksuvan mausteneilikalle.
Hetiö ja emiö ovat yhdistyneet siitintukuksi, jossa on yksi toimiva hede ja kaksi toimivaa luottia (kolmas on muuntunut keulaksi). Emin yläpuolelle nousevan ponnen siitepöly on kahtena tarttumakantaisena myhkynä. Kirkiruoho ei monen muun kämmekän tapaan huijaa hyönteisiä, sillä sen ohuessa kannuksessa on mettä. Ahokirkiruohon pölyttäjinä toimivat erityisesti yöperhoset, kuten yökköset ja kiitäjät mutta myös päiväperhoset. Lettokirkiruohon pölyttäjistä ei ole tarkempaa tietoa. Ahokirkiruohoa lyhyempi kannus laajentanee mahdollista lajikirjoa. Todennäköistä lienee, että myös lettokirkiruohon pölyttäjinä toimii perhosia ja varmaan myös pistiäisiä. Normaali kukinta-aika on heinäkuu.
Tuoksuvat ja medekkäät kukat mahdollistavat hyvän pölytystuloksen, joskin myös lyhyen kesän säät vaikuttavat siihen. Hedelmä on pysty, liereä, vahvasuoninen, kalju sekä noin 8 mm pitkä kota, joka avautuu suonien vierestä. Siementuotanto on runsasta ja lähes pölymäisen pienet siemenet leviävät tuulen mukana. Kämmeköiden siemenissä ei ole vararavintoa. Jotta siemenestä voi kehittyä uusi kasvi, sen täytyy päästä yhteyteen sopivan sienikumppanin kanssa ja saada kasvuunsa tarvittava ravinto sienijuuren kautta. Ahokirkiruohon siementaimi kehittyy ruusukeasteelle kolmessa vuodessa ja siitä vuoden tai kahden kuluttua se voi jo kukkia ensimmäisen kerran. Se ei ole kovin pitkäikäinen. Iäksi on arvioitu enintään noin 10 vuotta ensimmäisen kukinnan jälkeen. Ainakaan tässä vaiheessa ei ole tietoa, poikkeaako lettokirkiruohon elinkaari tästä nimialalajin kehityksestä.
Lettokirkiruoho on alkuperäinen taksoni Suomessa. Se on pohjoinen kasvi, jota tavataan harvinaisehkona tai suhteellisen yleisenä kaikissa Pohjolan eliömaakunnissa. Etelärajallaan se kohtaa ahokirkiruohon ja limittyy osittain sen kanssa. Tarkkaa levinneisyysrajaa taksonien välille on vaikea piirtää, koska erilliset levinneisyyskartat ovat hyvin puutteellisia. Varmuudella taksoni esiintyy vielä Perä-Pohjanmaan ja Koillismaan eliömaakunnissa ja se on tavattu vieläkin etelämpänä, Kainuun eliömaakunnassa, ainakin Paltamossa. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa taksonin eteläraja vedetään vieläkin alemmas. Sen sanotaan esiintyvän myös keskiboreaalisilla Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan alueilla. Uhanalaisuusarvioinnissa lettokirkiruohoa pidetään elinvoimaisena toisin kuin ahokirkiruohoa, jota pidetään vaarantuneena (VU).
Lettokirkiruoho on kalkinsuosija. Sen kasvupaikkoina ovat nimensä mukaisesti letot, mutta se viihtyy myös monenlaisilla muilla kasvupaikoilla, jos tarjolla on riittävästi kosteutta. Sen voi tavata tunturi- ja puronvarsiniityiltä, tunturikoivikosta ja aivan paljakaltakin tihku- tai valuvetisiltä rinteiltä. Voipa sen löytää ahokirkiruohon tavoin myös tienlaiteille ja ojanreunoihin levinneenä. Kirkiruoho on rauhoitettu lajitasolla Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien eteläpuolella, myös Ahvenanmaalla. Muissa Pohjoismaissa sitä esiintyy Ruotsissa ja Norjassa.
Kirkiruohon alalajien keskeiset erot ovat seuraavat: Lettokirkiruoho on pohjoinen lettojen, puronvarsiniittyjen, tunturikoivikoiden sekä paljakan valu- ja tihkuvesipaikkojen kasvi, kun taas ahokirkiruoho, subsp. conopsea, on pääpainoltaan eteläinen kuivahkojen ahojen ja niittyjen laji. Lettokirkiruoho on tavallisesti hennohko, noin 15-30 cm pitkä, lyhyehkötähkäinen sekä 15-25-kukkainen. Ahokirkiruoho on tavallisesti tanakka, 30-50 cm pitkä, tiheä- ja pitkätähkäinen sekä 30-50-kukkainen. Myös kukassa on joitakin eroja. Lettokirkiruohon kannus on enintään 10 mm sekä huuli ainakin osassa kasvustoja epäselvemmin kolmiliuskainen keskiliuskan ollessa yleensä pitempi ja kookkaampi ja sivuliuskojen jäädessä pienemmiksi ja vähäisemmiksi. Ahokirkiruohon kannus on noin 15 mm pitkä sekä huuli tasapäisesti ja aika samankokoisesti kolmiliuskainen.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kirkiruohon lajitasoiselle esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Etusivulla mainittujen lähteiden lisäksi kannattaa tutustua kahteen suomalaiseen kämmekkäkirjaan:
- Korhonen Mauri & Vuokko Seppo: Kämmekät Suomen orkideat. Forssa 1987. (Kirjan nimistö on osittain vanhentunut, mutta lajisto on kuvattu laajasti ja hyvin taustoittaen.)
- Salmia Aulikki: Pohjolan uhanalaiset orkideat. Forssa 2013. (Kirjassa on Pohjoismaiden lajiston laajojen kuvausten lisäksi kerrottu myös hyvistä kämmekkäpaikoista.)
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 