- Matricaria discoidea DC. – pihasaunio
- aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Matricaria matricarioides auct.
- Matricaria L. – tuoksusauniot
- Asteraceae – asterikasvit
Pihasaunio, Matricaria discoidea, on yksivuotinen, pysty tai koheneva ja kalju tai latvaosastaan, mykeröstön alta, lyhytkarvainen ruoho. Se on tavallisesti noin 5-45 cm korkea ja vahvasti ryydintuoksuinen. Pääjuuri on lyhyehkö ja siinä on yleensä runsaasti ohuita sivujuuria. Varsi haaroo tyveltä alkaen tai vain yläosastaan. Se on tanakka, liereä ja enemmän tai vähemmän matalaharjuinen sekä vaaleanvihreä tai toisinaan tyviosastaan punertava.
Lehdet ovat vihreät tai vaaleanvihreät ja varrella kierteisesti. Lehtilapa on ulkokehältään kapean soikeahko tai kapean vastapuikea ja 1-3 kertaa hyvin kapealiuskainen. Varsinaista lehtiruotia ei yleensä voi osoittaa, sillä liuskoittuminen alkaa tyveltä saakka. Lehti on tavallisesti noin 1,5-7 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,8-3 cm leveä. Uloimmat liuskat ovat litteät, tasasoukat tai kapeansuikeat ja teräväkärkiset sekä usein lyhyesti otapäiset. Ne ovat useimmiten noin 2-8 mm pitkät ja noin 0,3-2 mm leveät.
Kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat varsissa ja sen haaroissa yleensä noin 2-15 mm pitkän mykeröperän päässä. Mykeröperissä on pieniä, tasasoukkia ja kokonaan liuskattomia tai vähäliuskaisia lehtiä. Kukintomykeröitä on yksiöissä tavallisesti noin 5-40, mutta tyveltä alkaen haarovissa yksilöissä mykeröitä voi olla reilusti yli satakin. Mykeröt ovat varsissa ja haaroissa huiskilomaisina ryhminä. Mykerön alimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ovat useimmiten 3-4 tiiviinä ja lomittaisena rivinä. Nuppuvaiheessa ne ovat suojuksena eli kehtona varsinaisen kukinnon ympärillä. Suomut ovat eripituiset, kapeansoikeat tai kielimäiset ja vihreät tai vaaleanvihreät. Ne ovat laidoiltaan leveähkösti läpikuultavan kalvolaitaiset ja tavallisesti noin 3-3,5 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-2 mm leveät.
Kukintomykerö on tavallisesti noin 5-9 mm leveä, pallomainen ja lopulta kekomainen. Kielelliset laitakukat puuttuvat. Kaikki kukat ovat kaksineuvoisia, torvimaisia ja vihertävänkeltaisia kehräkukkia, joita on satoja. Ne ovat 1-1,4 mm pitkiä sekä päästään useimmiten 4-liuskaisia. Kukkien tyvellä ei ole tukisuomua. Verhiö on lähes olematon.
Heteitä on 5. Niiden keltaiset, tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Heteet ja vartalo luotteineen nousevat teriönliuskoja pitemmiksi. Hedelmä on liereähkö ja vaalea tai ruskehtava pohjuspähkylä, joka on tavallisesti noin 1,2-1,5 mm pitkä ja noin 0,4-0,5 mm leveä. Sen koveralla sisäsivulla on 3-4 harjua. Ulkosivu on kupera, harjuton ja öljytäplätön. Pähkylöiden kärjessä on hyvin vähäinen pallerengasmainen pappus. Märkänä pähkylöihin kehittyy limavaippa. Normaali kukinta-aika on kesä-syyskuu.
Pihasaunio on Suomessa uustulokas. Sen alkuperä on joko läntinen Pohjois-Amerikka tai Koillis-Aasia. Lajia tuotiin Euroopan kasvitieteellisiin puutarhoihin lähellä 1800-luvun puoltaväliä. Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä ensimmäisten yksilöiden tiedetään kasvaneen 1849. Jo parissa vuosikymmenessä pihasaunio oli yleinen rikkakasvi Helsingissä. Vuoteen 1925 mennessä se oli ylittänyt jo napapiirin ja 1940-luvulla oli havaintoja pohjoisimmasta Lapista saakka. Nykyään se on yleinen tai hyvin yleinen etelästä päin Kittilän Lapin ja Sompion Lapin eliömaakuntiin saakka. Sitä pohjoisempana se on harvinainen. Kasvupaikkoina ovat lähinnä pihat, puutarhat, polut, tienvarret, joutomaat ja pellot sekä rannat. Muissa Pohjoismaissa pihasaunio kasvaa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa sekä Tanskan Färsaarilla.
Pihasaunion nopea koko Euroopan valloitus osoittaa sen omaavan loistavat leviämisominaisuudet. Yksivuotiaana lajina se on varsin heikoilla täysin umpeutuneella kasvualustalla. Sen sijaan se on erikoistunut selviämään vähäkasvustoisemmilla, aukkoisilla ja voimakkaasti tallatuilla paikoilla. Yksi haarova kasviyksilö voi tuottaa jopa 5 000 pähkylää. Pähkylöiden pieni pappusreunus ei tuo monien muiden asterikasvilajien tavoin lentoapua, mutta pähkylöillä onkin toinen leviämistapa. Kostuessaan ne limaantuvat ja tarttuvat helposti kiinni eläinten karvoihin, ihmisten jalkineisiin ja jopa autojen renkaisiin kulkeutuen kauemmaksikin uusille kasvupaikoille. Pähkylät itävät hyvin ja nopeasti. Myös kasvukierto on vauhdikas. Alle sadassa päivässä pähkylästä on kehittynyt jo uusi, omia pähkylöitään luovuttava yksilö.
Pihasaunion kanssa samaan sukuun kuuluu Pohjoismaissa toinenkin laji, kamomillasaunio, M. chamomilla. Sen kukkamykeröt ovat kuitenkin suuremmat ja laidoiltaan valkoisen kielikukalliset. Pihasauniota ei sekoita muihinkaan lajeihin.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle pihasaunion esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto












Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto