- Matricaria chamomilla L. – kamomillasaunio
- aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Matricaria recutita L.
- Matricaria L. – tuoksusauniot
- Asteraceae – asterikasvit
Kamomillasaunio, Matricaria chamomilla, on yksivuotinen, pysty tai koheneva ja yksi- tai monivartinen sekä yleensä kalju ruoho, joka on tavallisesti noin 10-60 cm korkea ja vahvasti ryydintuoksuinen. Pääjuuri on lyhyehkö ja siinä on yleensä runsaasti ohuita sivujuuria. Varsi haaroo tyveltä alkaen tai vain yläosastaan. Se on liereä, enemmän tai vähemmän harjuinen ja vaaleanvihreä tai toisinaan tyviosastaan punaruskea.
Lehdet ovat vaaleanvihreät ja varrella kierteisesti. Alimmat niistä ovat ruodilliset ja ylemmät lehdet ruodittomat. Kukintavaiheessa alimmat lehdet ovat usein jo lakastuneet. Ruoti on yleensä noin 1-4 cm pitkä ja siinä voi olla harvakseen muutamia rihmamaisia liuskoja. Lehtilapa on ulkokehältään soikeahko tai pitkänpyöreä ja 1-3 kertaa rihmamaisen kapealiuskainen. Liuskoittuminen vähenee latvaa kohti. Lapa on tavallisesti noin 1-6 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-3 cm leveä. Uloimmat liuskat ovat litteät tai liereät, tasasoukat ja usein lyhyesti otakärkiset. Ne ovat useimmiten noin 2-10 mm pitkät ja noin 0,2-0,7 mm leveät.
Kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat varren ja sen haarojen kärjessä yksittäin. Kukintomykeröitä on vartta kohti yleensä 3-30, mutta monivartisissa tai tyveltä alkaen haarovissa yksilöissä mykeröitä voi olla yli satakin. Mykeröt ovat varsissa ja haaroissa harvana, huiskilomaisena ryhmänä. Mykerön alimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ovat useimmiten 3-4 tiiviinä, lomittaisena rivinä. Nuppuvaiheessa ne ovat suojuksena eli kehtona varsinaisen kukinnon ympärillä. Suomut ovat lähes samanpituiset, kapean kolmiomaiset, kielimäiset tai lähes tasasoukat ja vaalean- tai kellanvihreät. Ne ovat laidoiltaan vaalean tai lähes valkoisen kalvolaitaiset. Kärjen kalvolaide on usein laitoja leveämpi ja vaalea tai ruskehtava. Kehtosuomut ovat tavallisesti noin 2,5-3,5 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1 mm leveät.
Kukintomykerö on kokonaisuudessaan tavallisesti noin 15-25 mm leveä. Siinä on kahdenlaisia kukkia. Uloimpina laitakukkina on tavallisesti noin 8-25 kielikukkaa, jotka ovat yksineuvoisia emikukkia. Niiden teriön tyvi on vajaa 1 mm pitkä. Kielimäinen kärkiosa on valkoinen ja vaihtelee malliltaan tasasoukan suikeasta kapeansoikeahkoon. Se on yleensä noin 5-9 mm pitkä sekä noin 1,5-3,5 mm leveä ja kärjestään pienihampainen. Kärkiosa kääntyy aika nopeasti alaviistoksi ja laskeutuu lopulta riippuvaksi. Muut kukat ovat kaksineuvoisia, torvimaisia ja keltaisia kehräkukkia, joita on satoja. Niiden tyviosa on vajaa 1 mm pitkä ja kärkiosa noin 1 mm pitkä sekä päästään 5-liuskainen. Ilman laitakukkien valkoista kärkiosaa kehräkukkien muodostama mykerö on tavallisesti noin 5-10 mm leveä. Mykeröpohjus on ontto, kupera ja kukinnan loppuvaiheessa kapean kekomainen sekä huomattavasti leveyttään korkeampi. Kukkien tyvellä ei ole tukisuomua. Verhiö puuttuu.
Heteitä on 5. Niiden keltaiset, tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Heteet ja vartalo luotteineen nousevat teriönliuskoja pitemmiksi. Hedelmä on liereähkö ja vaalea tai ruskehtava pohjuspähkylä, joka on tavallisesti noin 1-1,3 mm pitkä ja noin 0,3-0,4 mm leveä. Sen koveralla sisäsivulla on 4-5 harjua. Ulkosivu on kupera, harjuton ja öljytäplätön. Pähkylöiden kärjessä on hyvin vähäinen pallerengasmainen pappus tai se puuttuu. Märkänä pähkylöihin kehittyy limavaippa. Normaali kukinta-aika on kesä-lokakuu.
Kamomillasaunio on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana jo ennen 1600-luvun puoltaväliä. Muinaistulokkaana se esiintyy Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Karjalan, Satakunnan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa. Missään se ei ole kovin runsas. Tällä vuosituhannella tehtyjä, enimmäkseen yksittäisiä uustulokashavaintoja on lisäksi kaikista muista eliömaakunnista Koillismaata, Kittilän Lappia ja Sompion Lappia lukuun ottamatta. Kasvupaikkoina ovat lähinnä pellot, puutarhaviljelykset, uudisnurmikot, pihat, tienvarret ja joutomaat sekä maankäsittelyalueet. Lajia viljellään myös tee- ja rohdoskasvina. Muissa Pohjoismaissa kamomillasaunio kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Kamomillasaunio on monipuolisesti käytetty hyötykasvi jo antiikin ajoista alkaen. Sen kukkamykeröt sisältävät tuoksuvaa, eteeristä ja haihtuvaa öljyä, jolla on monia terveysvaikutuksia. Se helpottaa monenlaisia vatsavaivoja ja myös ehkäisee tulehduksia vatsan limakalvoilla. Kamomillassa on myös salisyylihappoa, jolla on kipua lievittävää vaikutusta. Hengitysteiden tulehdusta voi helpottaa kamomillaöljyä sisältävällä höyryhengityksellä. Suuvetenä käytettynä se mm. ehkäisee ja lievittää ientulehdusta. Ulkoisesti kamomillaa hyödynnetään mm. voiteina virkistämään ihoa tai edistämään tulehdusten, palaneen ihon tai haavojen paranemista. Yksi yleisimpiä käyttötapoja on tee, jolla on koettu olevan rauhoittava ja unen tuloa edistävä vaikutus. Kamomilla sisältää kuitenkin kumariinia, joka on myrkyllistä maksalle. Sen vuoksi teetä on syytä käyttää kohtuullisesti. Lajin tieteellinen nimi viittaa pitkään käyttöhistoriaan ja vanhoihin uskomuksiin. Kamomilla-nimi tulee kreikan sanasta khamaimelon, joka tarkoittaa maaomenaa. Matricaria on johdettu latinan kohtua tarkoittavasta sanasta matrix. Se taas viittaa signatuurioppiin, jonka mukaan kasvin muoto jo itsessään kertoo sen soveliaasta käyttötarkoituksesta. Kamomillasaunion onton mykeröpohjuksen on tulkittu muistuttavan naisen kohtua. Niinpä kamomillaa on käytetty aikanaan ns. naistenvaivoihin. Nykytietämyksen mukaan kamomillaa ei kuitenkaan suositella raskaana oleville naisille, koska se voi aiheuttaa supistuksia kohdussa ja pahimmillaan aiheuttaa keskenmenon.
Kamomillasaunion kanssa samaan sukuun kuuluu Pohjoismaissa toinenkin laji, pihasaunio, M. discoidea. Sen kukkamykeröt ovat selvästi pienemmät ja kokonaan vailla laidan kielikukkia. Kamomillasauniota enemmän muistuttava laji on peltosaunio, Tripleurospermum inodorum. Sen mykeröt ovat keskimäärin suuremmat, ja mykeröpohjus ei kehity niin korkeaksi ja kapeaksi, vaan on enemmän puolipallomainen. Maastossa pätevä erottelutapa on viedä nenänsä lähelle mykeröitä. Peltosauniolla ei ole miellyttävän aromaattista tuoksua. Tarvittaessa voi myös tehdä pikatestin puristamalla sormilla mykeröpohjusta sivuttain. Peltosaunion mykeröpohjus on täyteinen eikä anna kamomillasaunion tavoin periksi. Samat erottelutekijät käyvät myös suvun toiseen lajiin, merisaunioon, T. maritimum, alalajeineen. Aika lähelle kamomillasauniota tulee myös nykyään harvinainen muinaistulokas peltosauramo, A. arvensis. Se on laimeasti ryydintuoksuinen. Laji on kuitenkin lyhytkarvainen, myös kehtosuomuistaan. Kypsyvistä mykeröistä on helppo nähdä pähkylöitä karistamalla, että mykeröpohjus on kokonaan suomuinen toisin kuin kamomillasauniolla, jolla suomut puuttuvat kokonaan. Pohjussuomut ovat suikeita, vähitellen odaksi kapenevia.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kamomillasaunion esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto














Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto