- Melampyrum sylvaticum L. – metsämaitikka
- Melampyrum L. – maitikat
- Orobanchaceae – näivekasvit (aikaisemmin Scrophulariaceae – naamakukkaiskasvit)
Metsämaitikka, Melampyrum sylvaticum, on yksivuotinen, pysty ja tavallisesti noin 10-30 cm korkea ruoho ja puoliloinen. Pääjuuri on kasvin kokoon nähden pieni. Sivujuuriin kasvaa toisten kasvien loisimiseen soveltuvia imunystyröitä. Varsi on haaraton tai niukasti haarova, tyviosasta liereä ja ylempää tylpän 4-särmäinen sekä vastakkaisilta sivuiltaan lyhytkarvainen ja useimmiten vihreäsävyinen.
Lehdet ovat lyhytruotiset ja varrella vastakkain sekä ristikkäisesti allekkain. Ruoti on yleensä noin 2-5 mm pitkä. Lapa on kapeanpuikea, suikea tai lähes tasasoukka, pitkäsuippuisen teräväkärkinen ja kiilatyvinen sekä ehytlaitainen. Kukkien tukilehtinä toimivat varren yläosan lehdet ovat alempien varsilehtien kaltaiset, mutta niiden tyviosassa voi toisinaan olla pienehkö hammaspari tai harvoin kaksikin. Kaikkien lehtien lapa on vihreä, laitoja myöten hyvin lyhytkarvainen, muuten kalju ja tavallisesti noin 1,5-6 cm pitkä sekä leveimmältä kohtaa noin 0,1-0,7 cm leveä.
Kaikki kukat ovat harvavälisesti ja toispuolisesti pareittain varren yläosan lehtihangoissa. Kukkaperä on noin 1-2 mm pitkä. Verhiö on kellomainen, vihreä, hyvin lyhytkarvainen ja pitkästi 4-liuskainen sekä tavallisesti noin 7-8 mm pitkä. Liuskat ovat kapean kolmiomaiset, teräväkärkiset, suorat ja sivulle siirottavat. Ne ovat lähes samanpituiset, ja niiden osuus verhiön pituudesta on noin 3-5 mm.
Teriö on yhdislehtinen, kapean ja alaspäin kaarevan pitkätorvinen sekä päästään 2-huulinen ja useimmiten tasaisen keltainen. Toisinaan ikääntyvät teriöt voivat olla enemmän tai vähemmän punertavia. Teriö on päältä kalju ja tavallisesti noin 7-9 mm pitkä. Ylähuuli on kapeahuippuisen huppumainen, reunastaan tiiviisti ylöspäin kääntynyt ja karvainen sekä noin 2-2,5 mm pitkä ja tyveltään noin 2,5-3 mm leveä. Alahuuli on alaspäin kaartuva, 3-liuskainen, noin 2,5-3 mm pitkä ja noin 3-4 mm leveä. Liuskojen osuus pituudesta on noin 1 mm. Alahuulen keskellä on kaksi nielua kohti suuntautunutta palleharjannetta. Nielu on avonainen.
Kukissa on 4 hedettä, ja niiden karvaiset ponnet ovat pareittain yhdiskasvuiset. Keltaiset, harvoin punertavat palhot ovat kiinnittyneet nielun alapuolelle torveen. Ponnet jäävät kokonaan ylähuulen sisään. Emiö on 2-lehtinen, kehänpäällinen ja 1-vartaloinen. Vartalo on ainakin kärjestään valkoinen, ja siinä on nuppimainen, valkoinen luotti. Vartalo on heteiden tavoin ylähuulen suojassa, mutta sen kärki luotteineen ulottuu hieman ylähuulen ulkopuolelle. Hedelmä on pullean palkomainen, teräväkärkinen ja kalju kota, joka on kypsänä ruskehtava, yleensä noin 8-10 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 4-5 mm leveä. Kota avautuu kärjestään kahta sivusaumaa myöten. Siemeniä on useimmiten 2, ja ne ovat kapeahkon munamaiset, valkoisehkot ja sileät sekä noin 4-5 mm pitkät ja noin 2-2,5 mm leveät. Niiden tyvineljännes on pehmeää ja valkoista solukkoa. Normaali kukinta-aika on kesä-elokuu.
Metsämaitikka on Suomessa alkuperäinen laji, jota tavataan koko maassa. Se on muualla yleinen tai hyvin yleinen mutta Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin eliömaakunnissa harvinainen. Kasvupaikkoina ovat lähinnä tuoreet ja lehtomaiset metsät, tuoreet kangasmetsät, metsänreunat, niityt ja pientareet. Muissa Pohjoismaissa metsämaitikka kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä harvinaisena Islannissa.
Metsämaitikka on yhdessä sisarlajinsa kangasmaitikan, M. pratense, kanssa ainoita umpeutuneessa metsämaastossa menestyviä yksivuotisia kasvilajeja. Joka vuosi toistuvan elintilakamppailun onnistumiseksi tarvitaan monenlaisia sopeutumia. Teriöiltään ahtaita ja pitkätorvisia kukkia pölyttävät lähinnä kimalaiset, jotka vastaavat pääosin myös metsämarjojen pölytyksestä. Ylähuulen ulkopuolelle yltävä vartalon kärki ja luotti viittaisivat siihen, että itsepölytys ei onnistu, kuten kangasmaitikalla. Tätä vahvistaa myös havainto, että vain harvoin yksilön kaikki kukat kehittyvät siemenkodiksi. Yksivuotisena lajina kangasmaitikalla on vaatimaton pääjuuri, mutta sivujuuriin kehittyy imunystyröitä, joiden avulla se hankkii lisäravintoa muista kasveista. Pääloisittavia ovat metsäkuusi, Picea abies ja (kangas)mustikka, Vaccinium myrtillus. Metsämaitikka kasvattaa imunystyränsä kiinni loisittavan kasvin juureen ja imee sen ravintovirrasta lisäravinteita itselleen.
Yksivuotisilla lajeilla siementuotannon kehittyminen uusiksi taimiksi on ratkaisevan tärkeää. Sulkeutuneessa kasvuympäristössä siemenet tippuvat emokasvin juurelle ja voivat jäädä sammalikkoon ja muiden kasvien lehdille tavoittamatta maanpintaa ollenkaan. Metsämaitikka on muiden sukunsa lajien kanssa sopeutunut muurahaislevintään. Sen siemenet ovat muurahaistenmunien näköisiä, kokoisia ja painoisia. Tämä saa muurahaiset kuljettamaan niitä mukanaan. Valemunia siirreltäessä siemenet tavoittavat paremmin maanpinnan ja leviävät myös laajemmalle. Uuden sirkkataimen on löydettävä emokasvinsa tavoin loisittava laji, jotta kasvu, kukinta ja uusi hedelmöinti olisi mahdollista. Ainakaan mustikkatyypin metsässä se ei varmasti ole vaikeaa.
Suomessa kasvaa metsämaitikan lisäksi kaksi muuta alkuperäistä maitikkalajia, edellä mainittu kangasmaitikka ja lehtomaitikka M. nemorosum. Lisäksi Lounais-Suomeen painottuen kasvaa kaksi harvinaista tai hyvin harvinaista muinaistulokaslajia, tähkämaitikka, M. cristatum ja peltomaitikka, M. arvense. Metsämaitikka muistuttaa eniten kangasmaitikkaa. Olennaisimmat erot löytyvät kukinnon tukilehdistä ja kukista. Kangasmaitikan kukkien tukilehdet ovat useimmiten hampaiset tai liuskaiset, kun ne metsämaitikalla ovat lähes tai aivan hampaattomat. Kangasmaitikan teriö on yleisimmin valkotorvinen, lähes suora ja noin 10-18 mm pitkä. Myös sen alahuuli on suora. Lehtomaitikka on, toisin kuin metsämaitikka, hyvin näyttävä kasvi. Sen kukinnon tukilehdet ovat useimmiten vaaleamman tai tummemman sinipunaiset ja runsaahkosti hampaiset tai liuskaiset. Tähkä- ja peltomaitikan kaikki kukat ovat tiheänä, tähkämäisenä latvakukintona suuntautuen eri tahoille. Lisäksi kukat ja kukinnon tukilehdet ovat tavallisesti punaiset. Tähkämaitikalla on myös värimuoto, jonka kukat ovat kalpeankeltaiset ja tukilehdet kellanvihreät.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle metsämaitikan esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Melampyrum sylvaticum – metsämaitikka on yhdessä sisarlajinsa kangasmaitikan, M. pratense, kanssa ainoita umpeutuneessa metsämaastossa menestyviä yksivuotisia kasvilajeja. Se on muiden maitikoiden tavoin puoliloinen keräten osan ravinteistaan erityisesti metsäkuuselta, Picea abies ja (kangas)mustikalta, Vaccinium myrtillus. Kasvustot voivat hieman aukkoisemmalla paikalla muodostua tiheiksikin. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Hirsimäki, metsämaastossa kulkevan maakaasulinjan laiteet Louhoksentien koillispuolella, 8.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum sylvaticum – metsämaitikka on yleensä pysty ja tavallisesti noin 10-30 cm korkea ruoho. Varsi on haaraton tai niukasti haarova ja useimmiten vihreäsävyinen. St, Pori, Reposaari, eteläosa, lounaispuoli, metsän laide pikkutien varrella, Junnilanjärven kaakkoispään kohdalla, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum sylvaticum – metsämaitikan teriö on yhdislehtinen, kapean ja alaspäin kaarevan pitkätorvinen sekä pohjoismaisten maitikoiden pienin. Teriön tyvellä siirottavat verhiön kärkiliuskat. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Hirsimäki, metsämaastossa kulkevan maakaasulinjan laiteet Louhoksentien koillispuolella, 8.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum sylvaticum – metsämaitikan teriö on useimmiten tasaisen keltainen. Toisinaan ikääntyvät teriöt voivat olla enemmän tai vähemmän punertavia. Varsi on yläosastaan tylpän nelisärmäinen ja vastakkaisilta sivuiltaan lyhytkarvainen. St, Pori, Reposaari, eteläosa, lounaispuoli, metsän laide pikkutien varrella, Junnilanjärven kaakkoispään kohdalla, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum sylvaticum – metsämaitikan teriö on päästään kaksihuulinen, päältä kalju ja tavallisesti noin 7-9 mm pitkä. Ylähuuli on kapeahuippuisen huppumainen, reunastaan tiiviisti ylöspäin kääntynyt ja karvainen sekä noin 2-2,5 mm pitkä ja tyveltään noin 2,5-3 mm leveä. Alahuuli on kolmiliuskainen, noin 2,5-3 mm pitkä ja noin 3-4 mm leveä. Sen keskellä on kaksi nielua kohti suuntautunutta palleharjannetta. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Hirsimäki, metsämaastossa kulkevan maakaasulinjan laiteet Louhoksentien koillispuolella, 8.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum sylvaticum – metsämaitikan teriön nielu on avonainen. Teriön alahuuli on alaspäin kääntynyt. Sen kärkiliuskojen osuus koko huulen pituudesta on noin 1 mm. Kukissa on neljä hedettä, ja niiden karvaiset ponnet ovat pareittain yhdiskasvuiset. Palhot ovat kiinnittyneet nielun alapuolelle torveen. Ponnet jäävät kokonaan ylähuulen sisään, ja niistä näkyy ulospäin vain karvatupsu. Emi on yksivartaloinen, ja sen päässä on nuppimainen luotti. Vartalo on heteiden tavoin ylähuulen suojassa, mutta sen kärki luotteineen ulottuu hieman ylähuulen ulkopuolelle. St, Pori, Reposaari, eteläosa, lounaispuoli, metsän laide pikkutien varrella, Junnilanjärven kaakkoispään kohdalla, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum sylvaticum – metsämaitikan lehtilapa on kapeanpuikea, suikea tai lähes tasasoukka, pitkäsuippuisen teräväkärkinen ja kiilatyvinen sekä yleensä ehytlaitainen. Kukkien tukilehtinä toimivat varren yläosan lehdet ovat alempien varsilehtien kaltaiset. Kaikkien lehtien lapa on vihreä, tavallisesti noin 1,5-6 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,1-0,7 cm leveä. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Hirsimäki, metsämaastossa kulkevan maakaasulinjan laiteet Louhoksentien koillispuolella, 8.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum sylvaticum – metsämaitikan kukkien tukilehtinä toimivien lehtien lavassa voi tyviosassa toisinaan olla pienehkö hammaspari tai harvoin kaksikin. Lehdet ovat laitoja myöten hyvin lyhytkarvaiset ja muuten kaljut. Ruoti on yleensä noin 2-5 mm pitkä. St, Pori, Reposaari, eteläosa, lounaispuoli, metsän laide pikkutien varrella, Junnilanjärven kaakkoispään kohdalla, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum sylvaticum – metsämaitikka on Suomessa alkuperäinen laji, jota tavataan koko maassa. Se on muualla yleinen tai hyvin yleinen mutta Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin eliömaakunnissa harvinainen. St, Pori, Reposaari, eteläosa, lounaispuoli, metsän laide pikkutien varrella, Junnilanjärven kaakkoispään kohdalla, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum sylvaticum – metsämaitikan kasvupaikkoina ovat lähinnä tuoreet ja lehtomaiset metsät, tuoreet kangasmetsät, metsänreunat, niityt ja pientareet. U, Loviisa, Pernaja, Strömslandintien varrella oleva Grevböle, Hormnäsfjärdenin länsiranta, Hormviken, merenrantaniityn laitametsä, 20.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 