• Mentha xgracilis Sole – jalominttu
• risteymän kantalajit Mentha arvensis L. – rantaminttu ja M. spicata L. – viherminttu
• aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Mentha xgentilis auct.
• ’Arrhenii’ – suomenjalominttu
• ’Hirtella’ – uudenmaanjalominttu
• ’Parviflora’ – rohtojalominttu
• Mentha L. – (tuoksu)mintut
• Lamiaceae – huulikukkaiskasvit

Jalominttu, Mentha xgracilis, on risteymäperäinen, monivuotinen ja jokseenkin pysty ruoho, joka on voimakastuoksuinen ja tavallisesti noin 30-70 cm korkea. Juurakko kasvattaa lyhyehköjä tai pitkiä maarönsyjä ja muodostaa näin tiheävartisia kasvustolaikkuja. Varsi on lehdekäs ja haaraton tai haarova. Se on punaruskea tai vihreän ruskehtava ja 4-särmäinen sekä lähes pinnanmyötäisesti alaspäin enemmän tai vähemmän karvainen.

Lehdet ovat varrella vastakkain ja ristikkäisesti allekkain. Lehtiruoti on yleensä noin 1-10 mm pitkä ja karvainen. Lehtilapa on soikea tai puikeahko, suippokärkinen ja pyöreä- tai leveän kiilatyvinen. Se on laidoiltaan kärkeä kohti suuntautuneesti tai hieman harittavasti isohko- ja terävähampainen. Molemmat pinnat ovat vihreät tai harmaanvihreät, vaihtelevasti karvaiset ja öljypisteiset. Lehtilapa on tavallisesti noin 2-6 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1-3 cm leveä.

Kukinto muodostuu allekkaisista, erillisistä ja lehtihangoissa olevista sekä monikukkaisista valekiehkuroista, jotka ovat tiiviitä, pallomaisia ja läpimitaltaan noin 10-17 mm. Valekiehkuraksi sanotaan vastakkaisten lehtien hangoissa sijaitsevaa, lyhytnivelvälisten, haaraisten kukintojen muodostamaa kukintoryhmää. Valekiehkuroita on varren allekkaisissa lehtihangoissa useimmiten noin 6-12. Kiehkuroiden tyvellä on kaksi paria tukilehtiä, jotka ovat suikeahkot tai puikeahkot, teräväkärkiset ja yleensä noin 2-5 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-2 mm leveät. Valekiehkuran yksittäisten kukkien perä on noin 1 mm pitkä ja karvainen tai kalju. Verhiö on vihreä, sinipunainen tai punaruskea ja kellomainen sekä säteittäinen. Se on vaihtelevasti karvainen, öljynystyinen ja 5-suoninen sekä uurteeton. Pituutta verhiöllä on tavallisesti noin 2-3 mm ja se on päästään 5-liuskainen. Liuskat ovat leveyttään pitempiä ja teräväkärkisiä. Niiden osuus verhiön pituudesta on noin 0,5-1 mm.

Teriö on yleensä vaalean sinipunainen tai joskus lähes valkoinen ja kalju tai vähäkarvainen. Se on yhdislehtinen ja pitkätorvinen sekä päästään hieman 2-huulinen ja lähes säteittäisesti 4-liuskainen sekä useimmiten noin 2,5-4 mm pitkä. Liuskojen osuus pituudesta on noin 1-1,5 mm. Ylähuuli on levein ja yleensä lovipäinen. Heteet puuttuvat lähes aina kokonaan. Sikiäin on kehänpäällinen ja hyvin pieni. Kukissa on emin vartalo tai sekin puuttuu kokonaan. Läsnä oleva emi on 1-vartaloinen ja lyhyesti 2-luottinen. Se on teriön värinen ja yltää 2-3 mm teriön ulkopuolelle. Koska kasvustoista puuttuvat useimmiten ainakin heteet, hedelmät jäävät kehittymättä. Etsimällä joistakin kukinnoista tai yksittäisistä kukista voi kuitenkin silloin tällöin löytää myös heteitä (kuvasarja). Ne ovat teriötä lyhyemmät tai enintään sen mittaiset. Heteellisissä kukissa pölytys on mahdollinen, ja toisinaan verhiön sisään voi muiden minttujen tavoin kehittyä ristikkäisesti 4-lohkoinen hedelmä. Hedelmälohkojen satunnaisuus ja niiden itävyyden mahdollinen heikkous ei turvaa esiintymien jatkuvuutta. Niinpä todellinen lisääntyminen tapahtuukin kasvullisesti rönsyjen avulla. Normaali kukinta-aika kestää heinäkuun lopulta syyskuulle.

Jalominttu on syntynyt rantamintun, M. arvensis ja vihermintun, M. spicata, risteytymisen tuloksena ja siitä esiintyy Suomessa kolme ihmistoiminnan mukana levinnyttä risteymäkantaa, jotka poikkeavat kantalajiensa monimuotoisuuden vuoksi toisistaan. Ensimmäinen kannoista, suomenjalominttu, ’Arrhenii’, muistuttaa paljon rantaminttua ja on sen tavoin myös pitkärönsyinen. Varret ovat yleensä noin 30-50 cm pitkiä. Kukintokiehkuroiden hankalehdet ovat samaa kokoluokkaa kuin niiden alapuoliset varsilehdet. Lehdet ja verhiöt ovat harvahkokarvaisia. Toinen kanta, uudenmaanjalominttu, ’Hirtella’, muistuttaa paljon suomenjalominttua, mutta on lehdiltään ja erityisesti verhiöiltään tiheäkarvainen. Kolmas kanta, rohtojalominttu, ’Parviflora’, poikkeaa kahdesta muusta kannasta selvemmin. Se on yleensä vankka, runsaammin haarova ja varsiltaan noin 50-70 cm pitkä. Juurakko on paksu ja sen rönsyt ovat lyhyet. Varsi on tummankiiltävä. Lehdet ovat muita kantoja suipompia, isohampaisempia ja vähäkarvaisempia. Kukintokiehkuroiden hankalehdet ovat niiden alapuolisia varsilehtiä pienemmät. Allekkaisia kiehkuroita on runsaasti ja ne ovat pieniä ja harmaakarvaisia. Teriö on pieni eikä juurikaan verhiötä pitempi. Heteiden lisäksi myös emin vartalo puuttuu lähes aina.

Jalomintun esiintymisalue yltää Suomessa etelästä päin Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntiin saakka. Onpa yksi havainto vuodelta 2022 Inarista saakka. Uuttamaata lukuun ottamatta valtaosa havainnoista on hyvin vanhoja. Uudenmaanjalominttu on muita eteläisempi ja sen esiintymisalue painottuu nimensä mukaisesti Uudenmaan eliömaakuntaan. Suomen- ja uudenmaanjalominttu ovat rikkakasveja ja niiden kasvupaikkoina ovat lähinnä puutarhat, viljelypalstat ja perunamaat pientareineen, joskus myös joutomaat ja tienvarret. Rohtojalominttu on nimensä mukaisesti vanha rohdoskasvi, joka on jäänyt pihojen ja puutarhojen liepeille sekä seinustoille pitkäaikaiseksikin viljelyjäänteeksi. Rikkaruohoa siitä ei lyhytrönsyisyytensä vuoksi ole kuitenkaan tullut. Kaikki jalominttukannat kulkeutuvat uusille kasvupaikoille myös maansiirtojen ja muiden lajien taimipaakkujen mukana. Muissa Pohjoismaissa jalominttu kasvaa erilaisina kantoina Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Jalominttua on muiden minttujen tavoin käytetty ja yhä käytetään mauste-, hajuste-, tee- ja rohdoskasvina. Mintut tuoksuvat voimakkaasti piparminttuöljylle, jonka tärkeimpänä ainesosana on mentoli. Mintun makuun liittyvä käyttö on ollut ehkä keskeisintä, mutta mentoli on hyötyaineena mm. suunhoidossa ja bakteerien torjunnassa. Mintun sanotaan myös rauhoittavan ruoansulatuselimistöä, sydäntä ja hermostoa.

Jalominttu muistuttaa suuresti toista kantalajiaan, rantaminttua. Selkeimpien erojen havaitseminen vaatii lähempää tarkastelua. Kukkivista kasveista useimmiten eron huomaa jo rantamintun pitkälle teriön yläpuolelle ulottuvista heteistä. Rantamintustakin esiintyy emikukkaisia kantoja, joista heteet puuttuvat. Tällöin varmin ero löytyy verhiönliuskoista, jotka ovat rantamintulla tasasivuisen kolmiomaiset, pituutensa levyiset ja ilman pitempää, suippenevaa kärkeä. Toinen kantalaji, viherminttu, on maustekasvi, joka vain harvoin villiintyy. Sen kukinnon valekiehkurat ovat varren ja haarojen latvassa tieteellisen nimensä mukaisesti tiheänä ja tähkämäisenä ryhmänä. Jalomintun kanssa hyvin samantyyppinen risteymä on karjalanminttu, M. xdalmatica, joka on rantamintun ja harmaamintun, M. longifolia, risteymä. Myös se on vanha rohdoskasvi ja viljelyjäänne. Karjalanminttu on hyvin samannäköinen kuin rohtojalominttu. Se on kuitenkin runsaampikarvainen ja etenkin lehtien alapinta on selvästi harmaakarvainen. Teriö on isompi ja kukassa on selvästi näkyvä emin vartalo. Suomessa kasvaa alkuperäisenä ja harvinaisena luonnonkasvina vesiminttu, M. aquatica, joka voi risteytyä rantamintun kanssa. Risteymä, kiehkuraminttu, M. xverticillata, muistuttaa rantaminttua, mutta alemmilla valekiehkuroilla on usein selvä kukintoperä.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle jalomintun esiintymiskartalle Suomessa.

Kaikki alla olevan kuvasarjan kuvat ovat uudenmaanjalomintusta ’Hirtella’.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Mentha xgracilis – jalomintun valekiehkurat muodostuvat muiden minttujen ja yleensäkin huulikukkaisten heimon kasvien tavoin vastakkaisten lehtien hangoissa sijaitsevista, lyhytnivelvälisistä ja haaraisten kukintojen muodostamista kukintoryhmistä. Uudenmaanjalomintulla ja suomenjalomintulla valekiehkuroiden hankalehdet ovat samaa kokoluokkaa kuin niiden alapuoliset varsilehdet. Rohtojalomintulla kiehkuroiden hankalehdet ovat niiden alapuolisia varsilehtiä pienemmät. 25.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Mentha xgracilis – jalomintun lehdet ovat varrella vastakkain ja ristikkäisesti allekkain. Lehtilapa on soikea tai puikeahko, suippokärkinen ja pyöreä- tai leveän kiilatyvinen. Se on tavallisesti noin 2-6 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1-3 cm leveä. 25.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Mentha xgracilis – jalomintun lehdet ovat laidoiltaan kärkeä kohti suuntautuneesti tai hieman harittavasti isohko- ja terävähampaiset. Yläpinta on vihreä tai harmaanvihreä, öljypisteinen ja lähes pinnanmyötäisesti karvainen. 25.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto