Polygonatum odoratum – kalliokielo

  • Polygonatum odoratum (Mill.) Druce – kalliokielo
  • Polygonatum Mill. – torvikielot
  • Asparagaceae – parsakasvit (aikaisemmin Convallariaceae – kielokasvit)

Kalliokielo, Polygonatum odoratum, on monivuotinen, kalju ja tavallisesti noin 20-40 cm pitkä, myrkyllinen ruoho. Juurakko on lähes tai aivan vaakasuora, pitkä, paksu ja kellanruskea sekä nivelikäs. Laji muodostaa hyville kasvupaikoille tiheitä ja laajojakin kasvustoja, jotka syntyvät yleensä kasvullisesti juuriston levittäytyessä. Näin olen kasvusto voi olla jopa kokonaan samaa yksilökloonia. Varsi on yksittäinen, haaraton, tanakka, lehdekäs ja latvaosastaan viisto tai nuokkuva. Se on särmikäs, uurteinen ja vihreä. Varren tyvellä ja alaosassa on 2-3 tuppi- ja kalvomaista, lavatonta sekä pian lakastuvaa ja pois kuoriutuvaa alalehteä. Lavalliset lehdet ovat verson kärkipuoliskossa ja niitä on tavallisesti 6-12. Ne ovat tupettomia ja lähes tai aivan ruodittomia sekä sijaitsevat kierteisesti kahdessa rivissä niin, että kärkeä lukuun ottamatta ne suuntautuvat varrella yläviistoon. Lehtilapa on poimuton, soikea tai kapeanpuikea sekä pienemmissä kärkilehdissä suikeahko. Lehtilaita on ehyt ja kärki suippo sekä terävä- tai tylppäpäinen. Lehti on silposuoninen, päältä vihreä ja alta sinivihreä. Alapinnalla suonet ovat koholla. Pituutta lehtilavalla on pienempiä kärkilehtiä lukuun ottamatta tavallisesti noin 5-11 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 1,5-3,5 cm.

Kukat ovat yksittäin tai pareittain lehtihangoissa. Kukkaperä on kaartuva ja noin 5-15 mm pitkä, yleensä lyheten latvaa kohti. Kaksikukkaisissa lehtihangoissa kukkaperä yleensä haarautuu tai harvemmin perät ovat erilliset lehtihankaan saakka. Kukat ovat nuokkuvat, valkoiset mutta erityisesti kärjestään vihertävät tai kellanvihreät, torvimaiset ja tieteellisen nimensä mukaisesti tuoksuvat. Näkyvä kukka muodostuu yhdislehtisestä, 6-suonisesta ja kärjestään 6-liuskaisesta kehästä, joka on tavallisesti noin 15-25 mm pitkä ja noin 4-8 mm leveä. Kehätorven sivut ovat ennen kuihtumisvaihetta tasaiset ja ilman kaventavaa kuroumaa. Kärkiliuskat ovat pyöreähköt tai pyöreän kolmiomaiset ja hieman ulospäin kaartuvat. Niiden reuna on vaalea ja nukkainen. Liuskojen osuus kehän pituudesta on noin 4-6 mm. Heteitä on 6 ja ne ovat noin 6 mm pitkät. Palhot ovat kaljut ja tyvestään kiinnittyneet kehän sisäpinnan suoniin. Ponnet ovat keltaiset ja noin 3 mm pitkät. Ne yltävät kehän kärkiliuskojen tyvelle saakka. Emiö on yhdislehtinen, 1-vartaloinen ja -luottinen. Sikiäin on vihertävä, soikea ja noin 5 mm pitkä. Emin vartalo on suora, vihertävä ja noin 10-15 mm pitkä. Luotti on tasaisen liuskaton. Hedelmä on pyöreä, kypsänä tummansininen tai sinimusta ja vahapeitteinen marja, joka on läpimitaltaan tavallisesti noin 8-12 mm. Siemenet ovat kellanruskeita, pyöreitä ja läpimitaltaan noin 3 mm. Normaali kukinta-aika on touko-kesäkuu.

Kalliokielo on alkuperäinen laji Suomessa. Se on yleinen etelästä päin Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakuntien linjalle saakka. Lisäksi sitä tavataan harvinaisena Perä-Pohjanmaan, Oulun Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntien linjalle saakka. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kalliot, kivikot, kivikkoiset rinteet, harjut, kuivat niityt, lehdot ja lettokorvet sekä kuivat pientareet. Laji on rauhoitettu Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa. Muissa Pohjoismaissa kalliokieloa esiintyy Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Kalliokielon marja on muun verson tavoin myrkyllinen, mutta linnut ja jyrsijät pystyvät kuitenkin syömään niitä ja levittämään siemeniä. Suvullinen lisääntyminen on kuitenkin hidasta. Siementaimelta kuluu jopa kymmenen vuotta ensimmäiseen kukintaan. Tutkimusten mukaan vain noin 25 prosenttia versoista kukkii. Voisiko tässä olla osasyynä tehokas kasvullinen leviäminen, jossa kukinnot eivät ole tarpeen. Kalliokielon mehevä ja tärkkelyspitoinen juuristo on versoista poiketen täysin myrkytön. Sitä on aikanaan kutsuttukin kallioperunaksi. Menneinä katovuosina sitä on käytetty perunan tapaan tai kuivatuista juurista on jauhettu leivän jatketta.

Eteläisimmässä Suomessa kasvaa myös suvun toinen laji, lehtokielo, P. multiflorum. Lajit ovat monelta osin samankaltaisia, mutta lehtokielo on keskimäärin kookkaampi ja sen varsi on liereä ja uurteeton. Lehdistä ainakin yksi on verson puoliväliä alempana. Lisäksi lehdet ovat poimuisia. Ainakin osa lehtihangoista on 3-5-kukkaisia. Kukat ovat tuoksuttomia ja ne ovat keskimäärin pienempiä sekä kapeampia, minkä lisäksi kehän keskellä on sitä kaventava kurouma. Heteiden palhot ovat karvaiset. Lajit voivat myös risteytyä keskenään. Risteymälle on annettu oma nimi, tarhakielo, P. xhybridum. Suomalainen nimi viittaa risteymän käyttöön puutarhakasvina. Risteymä on usein kantalajeja kookkaampi. Varsi on alaosastaan liereä ja ylempää särmikäs. Kukan kehätorven kurouma on vähäinen tai puuttuu kokonaan. Risteymä ei tuota itämiskykyisiä siemeniä, mutta leviää kasvullisesti. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa kasvaa suvun kolmas laji, kiehkurakielo, P. verticillatum. Se on pysty ja kapeansuikeat lehdet ovat nimen mukaisesti 3-8 lehden säteittäisinä kiehkuroina.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kalliokielon esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase Projekt).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto

Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Polygonatum odoratum - kalliokielo muodostaa hyville kasvupaikoille tiheitä ja laajojakin kasvustoja, jotka syntyvät kasvullisesti juuriston levittäytyessä. V, Turku, Raunistula, koulun urheilukentän pohjoispuolella oleva avokallioinen kumpare, 28.5.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum – kalliokielo muodostaa hyville kasvupaikoille tiheitä ja laajojakin kasvustoja, jotka syntyvät kasvullisesti juuriston levittäytyessä. V, Turku, Raunistula, koulun urheilukentän pohjoispuolella oleva avokallioinen kumpare, 28.5.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum - kalliokielon varsi on latvaosastaan viisto tai nuokkuva. Tutkimusten mukaan vain noin 25 prosenttia kasvuston versoista kukkii. Kuvan esittämässä varsikossa kukintaprosentti on kyllä huomattavasti suurempi. A, Maarianhamina, Länsisataman pohjoispuoli, Badhusbergetin mereen laskeva, kallioinen rinne, 1.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum – kalliokielon varsi on latvaosastaan viisto tai nuokkuva. Tutkimusten mukaan vain noin 25 prosenttia kasvuston versoista kukkii. Kuvan esittämässä varsikossa kukintaprosentti on kyllä huomattavasti suurempi. A, Maarianhamina, Länsisataman pohjoispuoli, Badhusbergetin mereen laskeva, kallioinen rinne, 1.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum - kalliokielo kasvaa suomalaisen nimensä mukaisesti kallioilla, kivikoissa ja kivikkoisilla rinteillä mutta myös harjuilla, niityillä, lehdoissa ja lettokorvissa, toisinaan pientareillakin. Kuvassa taustalla myös seljakämmekkä, Dactylorhiza sambucina. A, Lemland, Styrsön ja Nåtön välinen Rödgrundet, jonka maantie lävistää, kallioketo, 27.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum – kalliokielo kasvaa suomalaisen nimensä mukaisesti kallioilla, kivikoissa ja kivikkoisilla rinteillä mutta myös harjuilla, niityillä, lehdoissa ja lettokorvissa, toisinaan pientareillakin. Kuvassa taustalla myös seljakämmekkä, Dactylorhiza sambucina. A, Lemland, Styrsön ja Nåtön välinen Rödgrundet, jonka maantie lävistää, kallioketo, 27.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum - kalliokielo ja taustalla kasvava lehtokielo, P. multiflorum, voivat eteläisimmässä Suomessa kasvaa samoillakin kasvupaikoilla. Lajit myös risteytyvät keskenään. Risteymälle on annettu oma nimi, tarhakielo, P. xhybridum ja sitä käytetään myös koristekasvina. A, Lemland, Styrsön ja Nåtön välinen Rödgrundet, jonka maantie lävistää, rantakallion vierus, 27.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum – kalliokielo ja taustalla kasvava lehtokielo, P. multiflorum, voivat eteläisimmässä Suomessa kasvaa samoillakin kasvupaikoilla. Lajit myös risteytyvät keskenään. Risteymälle on annettu oma nimi, tarhakielo, P. xhybridum ja sitä käytetään myös koristekasvina. A, Lemland, Styrsön ja Nåtön välinen Rödgrundet, jonka maantie lävistää, rantakallion vierus, 27.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum - kalliokielo on tavallisesti noin 20-40 cm pitkä. Lehdet ovat verson kärkipuoliskossa ja niitä on tavallisesti 6-12. Ne ovat sijoittuneet kierteisesti niin, että suuntautuvat varrella yksipuolisesti yläviistoon. Kukat ovat yksittäin tai pareittain lehtihangoissa. Kuvan versoissa lehtihangoissa on vain yksi kukka. Tällaiset kasvit edustavat ikään kuin kalliokielon perustyyppiä. Vaihtelua kuitenkin ilmenee, kuten samalta kasvupaikalta oleva seuraava kuva osoittaa. U, Sipoo, Kalkkiranta, Kalkkirannantien laitakallio aidatun louhosalueen vieressä, 21.5.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum – kalliokielo on tavallisesti noin 20-40 cm pitkä. Lehdet ovat verson kärkipuoliskossa ja niitä on tavallisesti 6-12. Ne ovat sijoittuneet kierteisesti niin, että suuntautuvat varrella yksipuolisesti yläviistoon. Kukat ovat yksittäin tai pareittain lehtihangoissa. Kuvan versoissa lehtihangoissa on vain yksi kukka. Tällaiset kasvit edustavat ikään kuin kalliokielon perustyyppiä. Vaihtelua kuitenkin ilmenee, kuten samalta kasvupaikalta oleva seuraava kuva osoittaa. U, Sipoo, Kalkkiranta, Kalkkirannantien laitakallio aidatun louhosalueen vieressä, 21.5.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum - kalliokielon kukintojen toista ääripäätä edustavat kuvassa olevat versot, jotka ilmeisesti ovat samaa kasvullisesti levittäytynyttä yksilöä. Lähes kaikissa lehtihangoissa on kukkapari, joilla on yhteinen mutta haarautunut perä. Varret ovat alhaalta asti särmikkäät eikä kukkakehissä ole vähäisintäkään kaventavaa kuroumaa, joten yksilössä ei ole risteymäperimää lehtokielolta, P. multiflorum. Kuvassa näkyvät hyvin myös varren alaosassa olevat tuppi- ja kalvomaiset alalehdet, jotka kesän edetessä lakastuvat ja karisevat pois. U, Sipoo, Kalkkiranta, Kalkkirannantien laitakallio aidatun louhosalueen vieressä, 21.5.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum – kalliokielon kukintojen toista ääripäätä edustavat kuvassa olevat versot, jotka ilmeisesti ovat samaa kasvullisesti levittäytynyttä yksilöä. Lähes kaikissa lehtihangoissa on kukkapari, joilla on yhteinen mutta haarautunut perä. Varret ovat alhaalta asti särmikkäät eikä kukkakehissä ole vähäisintäkään kaventavaa kuroumaa, joten yksilössä ei ole risteymäperimää lehtokielolta, P. multiflorum. Kuvassa näkyvät hyvin myös varren alaosassa olevat tuppi- ja kalvomaiset alalehdet, jotka kesän edetessä lakastuvat ja karisevat pois. U, Sipoo, Kalkkiranta, Kalkkirannantien laitakallio aidatun louhosalueen vieressä, 21.5.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum - kalliokielon yleisempi kukintatapa on, että yksittäisten kukkien joukossa on enintään pari kaksikukkaista lehtihankaa. Lavalliset lehdet ovat tupettomia ja lähes tai aivan ruodittomia. Lehtilapa on poimuton, vaikka alkukesästä laita voikin olla hieman alaspäin kiertynyt. Se on soikea tai kapeanpuikea. Lehtilaita on ehyt ja kärki suippo sekä terävä- tai kuvan tavoin tylppäpäinen. Lehti on silposuoninen, päältä vihreä ja alta sinivihreä. Alapinnalla suonet ovat koholla. Pituutta lehtilavalla on pienempiä kärkilehtiä lukuun ottamatta tavallisesti noin 5-11 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 1,5-3,5 cm. A, Lemland, Styrsön ja Nåtön välinen Rödgrundet, jonka maantie lävistää, kallioketo, 27.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum – kalliokielon yleisempi kukintatapa on, että yksittäisten kukkien joukossa on enintään pari kaksikukkaista lehtihankaa. Lavalliset lehdet ovat tupettomia ja lähes tai aivan ruodittomia. Lehtilapa on poimuton, vaikka alkukesästä laita voikin olla hieman alaspäin kiertynyt. Se on soikea tai kapeanpuikea. Lehtilaita on ehyt ja kärki suippo sekä terävä- tai kuvan tavoin tylppäpäinen. Lehti on silposuoninen, päältä vihreä ja alta sinivihreä. Alapinnalla suonet ovat koholla. Pituutta lehtilavalla on pienempiä kärkilehtiä lukuun ottamatta tavallisesti noin 5-11 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 1,5-3,5 cm. A, Lemland, Styrsön ja Nåtön välinen Rödgrundet, jonka maantie lävistää, kallioketo, 27.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum - kalliokielon kukat ovat nuokkuvat, valkoiset mutta erityisesti kärjestään vihertävät tai kellanvihreät, torvimaiset ja tieteellisen nimensä mukaisesti tuoksuvat. Kukan näkyvin osa muodostuu yhdislehtisestä, kuusisuonisesta ja kärjestään kuusiliuskaisesta kehästä, joka on tavallisesti noin 15-25 mm pitkä ja noin 4-8 mm leveä. Kehätorven sivut ovat ennen kuihtumisvaihetta tasaiset ja ilman kaventavaa kuroumaa. U, Sipoo, Kalkkiranta, Kalkkirannantien laitakallio aidatun louhosalueen vieressä, 21.5.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum – kalliokielon kukat ovat nuokkuvat, valkoiset mutta erityisesti kärjestään vihertävät tai kellanvihreät, torvimaiset ja tieteellisen nimensä mukaisesti tuoksuvat. Kukan näkyvin osa muodostuu yhdislehtisestä, kuusisuonisesta ja kärjestään kuusiliuskaisesta kehästä, joka on tavallisesti noin 15-25 mm pitkä ja noin 4-8 mm leveä. Kehätorven sivut ovat ennen kuihtumisvaihetta tasaiset ja ilman kaventavaa kuroumaa. U, Sipoo, Kalkkiranta, Kalkkirannantien laitakallio aidatun louhosalueen vieressä, 21.5.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum - kalliokielon kukkakehän kärkiliuskat ovat pyöreähköt tai pyöreän kolmiomaiset ja hieman ulospäin kaartuvat. Niiden reuna on vaalea ja nukkainen. Liuskojen osuus kehän pituudesta on noin 4-6 mm. Parillisissa kukissa toisinaan niiden perät ovat kuvan tavoin erilliset lehtihankaan saakka. A, Lemland, Styrsön ja Nåtön välinen Rödgrundet, jonka maantie lävistää, kallioketo, 27.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum – kalliokielon kukkakehän kärkiliuskat ovat pyöreähköt tai pyöreän kolmiomaiset ja hieman ulospäin kaartuvat. Niiden reuna on vaalea ja nukkainen. Liuskojen osuus kehän pituudesta on noin 4-6 mm. Parillisissa kukissa toisinaan niiden perät ovat kuvan tavoin erilliset lehtihankaan saakka. A, Lemland, Styrsön ja Nåtön välinen Rödgrundet, jonka maantie lävistää, kallioketo, 27.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum - kalliokielon marjasato vaihtelee. Toisissa kasvustoissa marjoja kehittyy niukasti ja toisinaan marjamäärä voi olla runsaskin niin, että lähes kaikista kukista kehittyy marja. Marja on pyöreä, ja vahapeitteinen. Sen läpimitta on tavallisesti noin 8-12 mm. EH, Lahti, ratapiha-alue entisen tavara-aseman kohdalla, soramaa, 19.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum – kalliokielon marjasato vaihtelee. Toisissa kasvustoissa marjoja kehittyy niukasti ja toisinaan marjamäärä voi olla runsaskin niin, että lähes kaikista kukista kehittyy marja. Marja on pyöreä, ja vahapeitteinen. Sen läpimitta on tavallisesti noin 8-12 mm. EH, Lahti, ratapiha-alue entisen tavara-aseman kohdalla, soramaa, 19.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum - kalliokielon marja on kypsänä tummansininen tai sinimusta. Siemen on kellanruskea, pyöreä ja läpimitaltaan noin 3 mm. EH, Hämeenlinna, Kankaantausta, Nuppola, Luolajanharju, YKJ 28.9.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum – kalliokielon marja on kypsänä tummansininen tai sinimusta. Siemen on kellanruskea, pyöreä ja läpimitaltaan noin 3 mm. EH, Hämeenlinna, Kankaantausta, Nuppola, Luolajanharju, YKJ 28.9.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum - kalliokielon juurakko on lähes tai aivan vaakasuora, pitkä ja paksu. Näytekuvassa näkyvät myös varren alaosan tuppi- ja kalvomaiset, lavattomat lehdet, jotka kesän edetessä kuihtuvat ja kuoriutuvat pois. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Tervaniemi, Saunalahdelle johtavan metsätien varsi, 13.6.1993. Kuva näytteestä, copyright Hannu Kämäräinen.
Polygonatum odoratum – kalliokielon juurakko on lähes tai aivan vaakasuora, pitkä ja paksu. Näytekuvassa näkyvät myös varren alaosan tuppi- ja kalvomaiset, lavattomat lehdet, jotka kesän edetessä kuihtuvat ja kuoriutuvat pois. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Tervaniemi, Saunalahdelle johtavan metsätien varsi, 13.6.1993. Kuva näytteestä, copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto

Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto