• Saxifraga adscendens L. – kalliorikko
• Saxifraga L. – lehtirikot
• Saxifragaceae – rikkokasvit

Kalliorikko, Saxifraga adscendens, on kaksivuotinen ja tavallisesti noin 5-25 cm korkea ruoho, jonka juuri on lyhyehkö ja lähes koko mitaltaan hapsumainen juurikimppu. Yksilöt ovat yksi- tai useampivartisia. Varret ovat pystyt, hiukan särmikkäät, lehdelliset ja latvapuolen kukinto-osastaan haaraiset. Ne ovat väriltään vihreät tai punaruskeat ja tiheästi nystykarvaiset.

Ensimmäisenä vuotena kasvaa aluslehtiruusuke, joka talvehtii. Aluslehdet ovat kapean vastapuikeat, kiilatyviset tai lähes kielimäiset. Alemmissa lehdissä on pitkänpyöreähkö kärkiosa, joka kapenee tasaisesti pitkähköksi ruotiosaksi. Alimpien lehtien kärkiosa on yleensä lähes tai aivan ehytlaitainen. Niiden päällä olevien lehtien kärkiosa on päästään tavallisesti 3- ja harvemmin 5-hampainen. Ylimmät aluslehdet ovat lähes tasasoukan kielimäiset ja kärjestään ehytlaitaiset tai niukkahampaiset. Aluslehdet ovat nystykarvaiset, vihreät tai punertavat ja aika pitkään säilyvät. Ne ovat useimmiten noin 10-20 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 3-7 mm leveät. Varsilehdet ovat kierteisesti. Ne ovat ruodittomat, kapean vastapuikeat ja tasaisen kiilamaisesti tyveä kohti kapenevat tai latvahaaroissa suikeat. Kärki on (1-)3(-5)-hampainen ja suikeissa lehdissä ehyt. Varsilehdet ovat useimmiten vihreät tai harvemmin punertavat, nystykarvaiset ja tavallisesti noin 5-20 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 2-7 mm leveät.

Kukinto on lopulta pitkähaaraisen huiskilomainen, ja haarat ovat yleensä 1-3-kukkaisia. Kukat ovat nuppuvaiheessa enemmän tai vähemmän nuokkuvia ja nousevat avautuessaan pystyyn. Kukkaperä on useimmiten noin 2-3 mm pitkä ja kukkaansa lyhyempi tai enintään sen kanssa saman pituinen. Kukkapohjuksen ja verhiön yhteispituus on yleensä noin 5 mm ja leveys kukkapohjuksen kohdalta noin 2-3 mm. Verhiönliuskoja on 5, ja ne ovat kapeanpuikeat, suippokärkiset, noin 2 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1 mm leveät. Kukkaperä, -pohjus ja verhiö ovat tiheään nystykarvaiset.

Teriö on säteittäinen ja tavallisesti noin 9-12 mm leveä. Terälehtiä on lähes aina 5. Ne ovat muuten valkoiset mutta tyvestään keltaiset, vastapuikeat, kärjestään tylpähköt ja lanttopäiset sekä kapeaksi ja pitkäksi tyviosaksi eli kynneksi suippenevat. Pituutta niillä on useimmiten noin 7-10 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 3-5 mm. Heteitä on 10, ja niiden ponnet ovat keltaiset. Emiö on tyveltään yhdislehtinen sekä 2-vartaloinen ja -luottinen. Luotit ovat vaaleat ja selvästi ponsia kookkaammat. Hedelmä on pysty, kaksiosainen ja pitkänpyöreä kota, joka on monisiemeninen, yleensä noin 5 mm pitkä, noin 3 mm paksu ja jää kukkapohjuksen sisään kärjen ulottuessa enintään verhiönliuskojen tasalle. Kotaperä on noin kodan mittainen. Siemenet ovat ruskeat, särmikkäät, nystermäiset ja noin 0,5 mm pitkät. Normaali kukinta-aika on toukokuun loppupuolelta heinäkuun alkuun. Kukkinut kasvi kuolee siemenvaiheen jälkeen.

Kalliorikko on alkuperäinen Suomessa, ja sitä esiintyy hyvin harvinaisena Varsinais-Suomen ja ehkä vielä Uudenmaankin eliömaakunnassa, mutta Etelä-Hämeen eliömaakunnasta se on todennäköisesti jo hävinnyt. Laji on kalkinvaatija, jonka kasvupaikkoina ovat kuivat sekä ohuthumuksiset kalliorinteet. Kalliorikko on rauhoitettu ja erityisesti suojeltava laji. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu erittäin uhanalaiseksi (EN). Luokitukseen ovat vaikuttaneet lähinnä suppea esiintymisalue ja taantuminen sekä esiintymisen voimakas pirstoutuminen tai erittäin suuret kannanvaihtelut. Uhkatekijöinä ovat rakentaminen, kaivannaistoiminta ja avoimien alueiden sulkeutuminen. Muissa Pohjoismaissa lajia esiintyy Ruotsissa ja Norjassa.

Kalliorikko on maailmanlaajuisesti vuoristokasvi. Ruotsissa ja Norjassakin se on erityisesti Skandien vuoriston laji. Etelä- ja Keski-Ruotsissa sekä Etelä- ja Lounais-Suomessa kalliorikko on kuitenkin sopeutunut kasvamaan lämpimämmässä ilmanalassa. Suomessa kasvupaikat ovat kalkkikallioilla. Terhi Ryttärin, Mika Kalliovirran ja Raino Lampisen toimittamassa Suomen uhanalaiset kasvit -kirjassa (2012) säilyneitä tai sellaisiksi tulkittuja esiintymiä mainitaan olevan vielä 43, joista useimmat ovat varsin pienialaisia. Osassa niistä lajia ei ole kuitenkaan tavattu 10-20 vuoteen. Kalliorikon kokonaiskannaksi määriteltiin 1988 noin 8 500 yksilöä ja 2006 noin 3 500 yksilöä. Yksilömäärien vaihtelut ovat hyvin suuria, sillä yhtenä vuotena jollakin paikalla voi olla satoja kukkivia yksilöitä ja seuraavana vuonna vain muutamia. Siemenet säilyvät maaperässä pitkään, ja laji voi tehdä jollekin paikalle paluun siemenpankkinsa avulla jopa vuosikymmenten päästä. Näin ollen kalliorikon lopullista häviämistä joltakin kasvupaikalta ei voida lyhyehköllä aikavälillä varmaksi sanoa.

Etelä-Suomessa esiintyvistä harvoista rikkolajeista vain mäkirikko, S. tridactylites, muistuttaa kalliorikkoa. Sen terälehdet ovat kuitenkin useimmiten vain noin 2,5-3 mm pitkät ja enimmäkseen pyöreäkärkiset, kun ne kalliorikolla ovat noin 7-10 mm pitkät ja lanttokärkiset. Mäkirikon kukkaperät ovat selvästi kukkiansa pitemmät ja kalliorikon kukkaansa lyhyemmät tai enintään saman pituiset. Lisäksi mäkirikon kotaperä on 2-3 kertaa kodan mittainen, kun se kalliorikolla on kodan kanssa suunnilleen samanpituinen.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kalliorikon esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase).

Saxifraga adscendens – kalliorikko on Suomen uhanalaisimmaksi (EN) todettu rikkolaji. Sitä esiintyy hyvin harvinaisena Varsinais-Suomen ja ehkä vielä Uudenmaankin eliömaakunnassa, mutta Etelä-Hämeen eliömaakunnasta se on todennäköisesti jo hävinnyt. Laji on kalkinvaatija, jonka kasvupaikkoina ovat kuivat sekä ohuthumuksiset kalliorinteet. Kalliorikko on rauhoitettu ja erityisesti suojeltava laji. V, Lohja, Karjalohja, Lohjansaari, Maila, Lohjanjärven jyrkkä rantakallio veden äärellä, luonnonsuojelualue, 30.5.2025. Ellei toisin mainita, kuvat ovat tältä samalta kasvupaikalta. Copyright Hannu Kämäräinen.

Saxifraga adscendens – kalliorikon varsi, haarat ja kukkaperät ovat tiheästi nystykarvaiset. Kukkaperä on useimmiten noin 2-3 mm pitkä ja kukkaansa lyhyempi tai enintään sen kanssa saman pituinen. Lähimmällä etelän rikkolajilla, mäkirikolla, S. tridactylites, perä on selvästi kukkaansa pitempi. 30.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Saxifraga adscendens – kalliorikon teriö on säteittäinen ja tavallisesti noin 9-12 mm leveä. Terälehtiä on lähes aina viisi. Ne ovat muuten valkoiset mutta tyvestään keltaiset, vastapuikeat, kärjestään tylpähköt ja lanttopäiset sekä kapeaksi ja pitkäksi tyviosaksi eli kynneksi suippenevat. Pituutta niillä on useimmiten noin 7-10 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 3-5 mm. Mäkirikon terälehdet ovat useimmiten vain noin 2,5-3 mm pitkät. 30.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Saxifraga adscendens – kalliorikon teriöiden ja terälehtien koko vaihtelee. Kun edellisen kuvan yksilöllä terälehdet ovat leveät, oheisen kuvan yksilön terälehdet ovat selvästi kapeammat. V, Lohja, Karjalohja, Torhola, Lohjanjärveen pistävä, kapea, pitkä Karkalinniemi, Karkalin luonnonpuisto, rantakallio, 23.6.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Saxifraga adscendens – kalliorikolla, kuten muillakin rikoilla, terälehtien vakiomäärä on viisi. Toisinaan toteutuksessa voi kuitenkin tulla ”laskuvirheitä”, ja terälehtiä onkin neljä tai, kuten kuvassa vasemmalla olevassa kukassa, kuusi. 30.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Saxifraga adscendens – kalliorikon kukassa on kymmenen hedettä, ja niiden ponnet ovat keltaiset. Emiö on tyveltään yhdislehtinen sekä kaksivartaloinen ja -luottinen. Luotit ovat vaaleat ja selvästi ponsia kookkaammat. 30.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Saxifraga adscendens – kalliorikon aluslehtiruusuke kasvaa ensimmäisenä vuotena ja talvehtii. Aluslehdet ovat kapean vastapuikeat, kiilatyviset tai lähes kielimäiset. Alemmissa lehdissä on pitkänpyöreähkö kärkiosa, joka kapenee tasaisesti pitkähköksi ruotiosaksi. Alimpien lehtien kärkiosa on yleensä lähes tai aivan ehytlaitainen. Niiden päällä olevien lehtien kärkiosa on päästään tavallisesti kolme- ja harvemmin viisihampainen. Ylimmät aluslehdet ovat lähes tasasoukan kielimäiset ja kärjestään ehytlaitaiset tai niukkahampaiset. Aluslehdet ovat nystykarvaiset, vihreät tai punertavat ja aika pitkään säilyvät. Ne ovat useimmiten noin 10-20 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 3-7 mm leveät. 30.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Saxifraga adscendens – kalliorikon aluslehtiruusukkeen säilyvyydessä näyttää kuitenkin olevan eroja samallakin kasvupaikalla. Kuvan monivartisen yksilön aluslehtiruusuke on lähes kokonaan kuihtunut ja kuollut jo toukokuun lopussa. Vain muutama ylimpänä ollut aluslehti on elävänä jäljellä. 30.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.