Syyläjuuri tai tarkemmin tummasyyläjuuri, Scrophularia nodosa, on monivuotinen, tavallisesti noin 30-100 cm korkea ja pysty ruoho. Juurakko on vaakasuora ja mukulamaisen turpea sekä kyhmyinen, joista viimeksi mainittuun lajin tieteellinen nimi viittaa. Varsi on tanakka, lehdekäs, vihreä tai punaruskea ja kalju sekä nelisärmäinen. Särmät voivat olla myös kapeasti palteiset. Yksilöt ovat haarattomia tai yläosastaan haarovia. Toisinaan tyveltä asti ja juuristosta nousee monivartinen ja tiheä kasvusto. Lehdet ovat ruodilliset ja varrella ristikkäisesti vastakkain. Ruoti on yleensä noin 1-4 cm pitkä ja kalju. Lehtilapa on puikea tai kolmiomainen, teräväkärkinen ja hertta- tai lähes tasatyvinen sekä toisinaan alemmissa lehdissä kiilamainen. Laita on kertaalleen tai toistamiseen terävähampainen. Lapa on tummemman tai vaaleamman vihreä ja molemmin puolin kalju. Se on tavallisesti noin 4-18 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-8 cm leveä. Lehdet useimmiten pienenevät tyveä kohti. Alin lehtipari on selvästi ylempiä pienempi. Siinä esiintyy aika usein myös epäsäännöllistä liuskaisuutta ja pitkähampaisuutta.
Kukinto on varsipäätteinen, terttumainen viuhkosto, joka pitenee kukinnan edistyessä jopa 50 cm:iin. Leveyttä sillä on leveimmältä kohtaa yleensä noin 5-17 cm. Osakukinnot ovat tukilehdellisiä ja noin 5-10-kukkaisia. Kukat ovat ryhmässä keskenään eri kehitysvaiheissa. Kukinnon alemmat tukilehdet ovat kapeanpuikeat tai suikeat, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja muuten varsilehtien kaltaiset mutta pienemmät. Ylemmät tukilehdet ovat tasasoukat tai lähes rihmamaiset ja useimmiten noin 2-10 mm pitkät. Kukintoperä haaroo usein toistamiseen. Kukkaperä on kukkimisvaiheessa tavallisesti noin 7-15 mm pitkä. Kukintoranka, kukinto- ja kukkaperä ovat vaihtelevasti nystykarvaiset. Verhiö on yleensä noin 2,5-3 mm pitkä, 5-liuskainen ja kalju. Liuskat ovat noin 1-2 mm pitkät ja noin 1-1,5 mm leveät sekä pyöreäpäiset.
Teriö on vastakohtainen, yhdislehtinen, maljamaisen pullea, lyhyttorvinen ja kalju sekä tavallisesti noin 6-10 mm pitkä ja noin 4-6 mm leveä. Se on muuten kellanvihreä, mutta pysty, 2-liuskainen ja noin 2,5-3 mm pitkä ylähuuli on punaruskea. Teriön suulla on lisäksi kaksi liuskaa sivuilla ja yksi liuska alapuolella. Ne ovat kellanvihreät, noin 1 mm pitkät ja pituuttaan leveämmät sekä pyöristyneet. Erityisesti alimmainen liuska on myös alaspäin kaartunut. Heteitä on 5, joista neljä on toimivaa ja yksi on siitepölytön joutohede. Neljä siitepölyllistä hedettä ovat keltaiset, noin 4-5 mm pitkät ja kiinnittyneet teriön torveen. Ponnet ovat pyöreähköt ja hieman pituuttaan leveämmät. Joutohede on hyvin lyhyt, tumman punaruskea ja kiinnittynyt teriön ylähuuleen. Emiö on 1-vartaloinen ja -luottinen. Hedelmä on monisiemeninen ja lähinnä leveän munanmuotoinen mutta teräväkärkinen kota, joka on noin 5-6 mm pitkä ja tyveltään samanlevyinen. Se on ruskehtava, kalju ja avautuu laitasaumoistaan tyveen asti. Siemenet ovat pitkänpyöreitä, ruskeita ja noin 1 mm pitkiä. Kukinta-aika on kesäkuun loppupuolelta elokuulle.
(Tumma)syyläjuuri on Suomessa alkuperäinen ja etelästä päin yleinen tai yleisehkö Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntien väliselle linjalle saakka sekä harvinainen Keski-Pohjanmaan eliömaakunnassa. Lisäksi sitä on tavattu tulokkaana Oulun Pohjanmaan, Kainuun ja Perä-Pohjanmaan eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä rehevät metsät, metsänreunat, kalliolehdot, pensaikot, rannat ja ojanvarret sekä niityt, pientareet, joutomaat ja puutarhat. Muissa Pohjoismaissa (tumma)syyläjuuri kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
(Tumma)syyläjuuren pääpölyttäjinä ovat ampiaiset. Suomalainen nimi juontaa hyvin kaukaa. Jo satoja vuosia sitten ihmiset käyttivät vararavintoa sisältävää, kyhmyistä ja mukulamaista juurakkoa lääkkeen lähteenä mm. syylien, paiseiden, muiden ihosairauksien, peräpukamien ja jopa silmävaivojen hoitoon. Sitä käytettiin myös parantamaan imusolmuketuberkuloosia eli risatautia (skofuloosi), joka turvotti varsinkin kaulan rauhaset. Viime mainitun taudin hoito toi nimen koko suvulle, Scrophularia. Ainakin osa lääkkeen käytöstä perustui ns. signatuurioppiin, jonka mukaan vaivan kanssa samannäköiset luonnonmateriaalien osat (tässä tapauksessa kyhmyinen, turpea juurakko) tepsivät lääkkeeksi valmistettuina vaivaan.
Suomessa on muutamin paikoin tavattu viljelykarkulaisena, sitkeästi säilyvänä jäänteenä tai tulokkaana suvun toista lajia, kevätsyyläjuurta, S. vernalis. Sitä ei voi kuitenkaan sotkea (tumma)syyläjuureen, sillä se on lähes kauttaaltaan runsas- ja pitkäkarvainen sekä keltakukkainen.
Scrophularia nodosa – (tumma)syyläjuuri on tavallisesti noin 30-100 cm korkea. Yksilöt ovat haarattomia tai yläosastaan haarovia. Toisinaan tyveltä asti ja juuristosta nousee monivartinen ja tiheä kasvusto. St, Rauma, Tarvonsaari, Raumanjoen pohjoisranta kirkon kohdalla, joen ylittävän Isopoikkikadun länsipuolella, 13.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Scrophularia nodosa – (tumma)syyläjuuri on kuitenkin useimmiten yksittäisvartinen. Sen lehdet ovat varrella ristikkäisesti vastakkain. EH, Hämeenlinna, Idänpää, Papinniitty, Aulangonjärven eteläpuoli, Kihtersuolta Papinniittyyn vievän kävelytien varsi, 3.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Scrophularia nodosa – (tumma)syyläjuuren kukinto on varsipäätteinen, terttumainen viuhkosto, joka pitenee kukinnan edistyessä jopa 50 cm:iin. Pääkukinnolla on leveyttä leveimmältä kohtaa yleensä noin 5-17 cm. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, omakotialueen laitametsä Näsiäntie varrella, 4.7.2009. Copyright Hannu Kämäräinen.Scrophularia nodosa – (tumma)syyläjuuren kukintoviuhkoston osakukinnoissa on noin 5-10 kukkaa. Kukat ovat ryhmässä keskenään eri kehitysvaiheissa. Osaviuhkossa on vain noin 1-3 kukkaa kerrallaan kukintavaiheessa samalla, kun osa on nuppujen eri kehitysvaiheissa ja osa on jo saavuttanut hedelmäasteen. Näin kukkia riittää pitkään koko viuhkoston alueelle. St, Rauma, Tarvonsaari, Raumanjoen pohjoisranta kirkon kohdalla, joen ylittävän Isopoikkikadun länsipuolella, 13.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Scrophularia nodosa – (tumma)syyläjuuren kukinnon osaviuhkot voivat haaroa myös toistamiseen. Kukat ja koko kukintokin ovat aika huomaamattomat ja hukkuvat katseelta helposti ympäröivään vihreyteen. Lajin pääpölyttäjinä ovat ampiaiset, jotka löytävät paikalle ilmeisesti koko kasvin erittämän hajun perusteella. St, Rauma, Tarvonsaari, Raumanjoen pohjoisranta kirkon kohdalla, joen ylittävän Isopoikkikadun länsipuolella, 13.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Scrophularia nodosa – (tumma)syyläjuuren varsi ja lehdet ovat kaljut, mutta kukinto-osa on vaihtelevasti nystykarvainen. Kukkaperät ovat kukkimisvaiheessa tavallisesti noin 7-15 mm pitkiä. EH, Hämeenlinna, Idänpää, Papinniitty, Aulangonjärven eteläpuoli, Kihtersuolta Papinniittyyn vievän kävelytien varsi, 3.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Scrophularia nodosa – (tumma)syyläjuuren verhiö on yleensä noin 2,5-3 mm pitkä, viisiliuskainen ja kalju. Liuskat ovat noin 1-2 mm pitkät ja pyöreäpäiset. Teriö on yhdislehtinen, maljamaisen pullea ja kalju sekä tavallisesti noin 6-10 mm pitkä ja noin 4-6 mm leveä. Se on muuten kellanvihreä, mutta pysty ylähuuli on punaruskea. St, Rauma, Tarvonsaari, Raumanjoen pohjoisranta kirkon kohdalla, joen ylittävän Isopoikkikadun länsipuolella, 13.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Scrophularia nodosa – (tumma)syyläjuuren teriön kaksiliuskainen ylähuuli on noin 2,5-3 mm pitkä. Teriön suulla on lisäksi kaksi liuskaa sivuilla ja yksi liuska alapuolella. Ne ovat kellanvihreät, noin 1 mm pitkät ja pyöristyneet. St, Rauma, Tarvonsaari, Raumanjoen pohjoisranta kirkon kohdalla, joen ylittävän Isopoikkikadun länsipuolella, 13.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Scrophularia nodosa – (tumma)syyläjuuren kukassa on viisi hedettä, joista neljä on toimivaa ja yksi on siitepölytön joutohede. Neljä siitepölyllistä hedettä ovat keltaiset, noin 4-5 mm pitkät ja kiinnittyneet teriön torveen. Usein niistä vain kaksi on kerrallaan esillä, mikä pidentää pölytysaikaa. Joutohede on hyvin lyhyt, tumman punaruskea ja kiinnittynyt teriön ylähuuleen (näkyy kuvassa tummana keltaisten heteiden takana). Emiö on yksivartaloinen ja -luottinen. EH, Hämeenlinna, Hangasmäki, Hangastöllintien varren entinen peltosarka, 28.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Scrophularia nodosa – tummasyyläjuuren kotahedelmä on monisiemeninen ja lähinnä leveän munanmuotoinen mutta teräväkärkinen kota, joka on noin 5-6 mm pitkä ja tyveltään samanlevyinen. Se on kalju, kypsänä ruskehtava ja avautuu laitasaumoistaan tyveen asti. A, Maarianhamina, Ytternäs, Västra Ytternäsvägenin ja Altorpin mökkitien kulmauksen niittyalue, 11.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.Scrophularia nodosa – (tumma)syyläjuuren lehdet ovat yleensä kookkaimmillaan varren yläosassa ja pienenevät asteittain tyveä kohti. St, Rauma, Tarvonsaari, Raumanjoen pohjoisranta kirkon kohdalla, joen ylittävän Isopoikkikadun länsipuolella, 13.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Scrophularia nodosa – (tumma)syyläjuuren lehtilapa on puikea tai kolmiomainen, teräväkärkinen ja hertta- tai lähes tasatyvinen sekä toisinaan alemmissa lehdissä kiilamainen. Laita on kertaalleen tai toistamiseen terävähampainen. Lapa on molemmin puolin kalju. Se on tavallisesti noin 4-18 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-8 cm leveä. St, Rauma, Tarvonsaari, Raumanjoen pohjoisranta kirkon kohdalla, joen ylittävän Isopoikkikadun länsipuolella, 13.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Scrophularia nodosa – (tumma)syyläjuuren alin lehtipari on selvästi ylempiä pienempi. Siinä esiintyy aika usein myös epäsäännöllistä liuskaisuutta ja pitkähampaisuutta. St, Rauma, Tarvonsaari, Raumanjoen pohjoisranta kirkon kohdalla, joen ylittävän Isopoikkikadun länsipuolella, 13.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Scrophularia nodosa – (tumma)syyläjuuren lehdet ovat päältä usein tummanvihreät, mutta voivat olla vaaleammatkin. Alapinta on yläpuolta vaaleampi. Lehtiruoti on yleensä noin 1-4 cm pitkä. Varsi on tanakka, ja nelisärmäinen. Särmät voivat olla myös kapeasti palteiset. EH, Hämeenlinna, Idänpää, Papinniitty, Aulangonjärven eteläpuoli, Kihtersuolta Papinniittyyn vievän kävelytien varsi, 3.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Scrophularia nodosa – (tumma)syyläjuuren juurakko on mukulamaisen turpea ja kyhmyinen. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, omakotialueen pihamaan laita, 5.9.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pohjolan kasvien pauloissa 